Voi kun sä olet kasvanut!

Arvoin Prisman kenkähyllyn edessä, että mikähän koko olisi Skidille sopiva. Edellisistä kesätossuista tulivat varpaat läpi, vaikka Skidi väitti niitä ihan sopiviksi.

Kun he olivat keväällä tulleet Koti-insinööri kanssa kotiin koon 36 pikajuoksukenkien kanssa, olin havahtunut siihen, että minä jumitan pikkulasten kokotaulukossa. Esikoinenhan on jo aika... iso. Mimmi lähestyy puoltatoista metriä, on kehittänyt yleisurheilussa hyvät lihakset eikä ole ollenkaan se pieni ja hintelä ekaluokkalainen, jonka reppu peitti näkyvistä kokonaan ja jonka pelkäsin kaatuvan vähänkään navakammassa tuulenpuuskassa. Eivät pikkukakarat juokse kymmenen kilometrin lenkkejä!

Yritän olla tekemättä asiasta numeroa, koska muistan miten hemmetin omituista se aikuisten päivittely oli. Mutta ymmärrän nyt niitä kommentteja lasten kasvamisesta paljon paremmin. Ne ihmiset, joita näkee vain pari kertaa vuodessa, ovat ihan aidosti hämmästyneitä siitä, miten paljon lapsi voi venyä pituutta, leveyttä ja luonnetta ihan muutamassa kuukaudessa.

Tekee nimittäin välillä itsekin mieli ihmetellä. Muutos tapahtuu perheenjäsenen näkökulmasta vielä salakavalammin!

Kasvajia on nähdäkseni kahdenlaisia. Snadi nykii kasvua purskeissa, jättää kokoja väliin, ja on nyt enää kaksi kokoa Skidiä jäljessä, vaikka ikäeroa on neljä vuotta. En oikeasti enää muista kumman kaappiin pyykätyt vaatteet pitää palauttaa. Tällaisen kasvajan kanssa hämmästyy joka sesonki.

Skidi taas kasvaa luonteensa myötäisesti, rauhallisen tasaisesti, vähän salaa. Yhtäkkiä vain havaitsen että naisten osaston XXS näyttää ihan Skidille sopivalta koolta. Ja olen oikeassa, t-paita on hieman löysä, mutta ihan käytettävissä.

Nappasin kenkähyllystä mukaan kolmekutoset, jotka kävin seuraavana päivänä vaihtamassa kokoon 37. Hemmetti. En taidakaan laittaa kirppikselle niitä mustia mokkakenkiä, jotka ostin pienessä pierussa Roomasta tiedostaen, että ne olivat "vähän naftit". Nehän pääsevät käyttöön ihan just.

Naiset ja ehkäisy: Miten me olemme edelleen tässä?

Kävin pitkästä aikaa gynekologilla. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aika tarkkaan kuusi vuotta. Koska menkkahommat on syytä ottaa vakavasti, halusin tietää, mitä edelleen jatkuvalle ehkäisytarpeelle ja ärsyttäville kuukautiskrempoille olisi tehtävissä. Jopa varastoraudan määrä oli alkanut huveta menkkafestivaalien takia. Olin optimisti: kehitys on varmasti kehittynyt! Tarjolla olisi varmasti kaikenlaista uutta, josta en ollut vain tietoinen.

No ei ollut. Lääkäri suositteli kaikkiin vaivoihini e-pillereitä. Kun nikottelin, että en halua niitä ja vetosin huonoihin kokemuksiini, hän vakuutti, että ne ovat kovasti kehittyneet siitä, mitä ne olivat joskus vuonna transistoriradio.

Eipä aikaakaan kun seisoin kadulla pillerireseptin kanssa ja mietin, että ei saatana. Tuntui että lääkäri ei ollut kuunnellut yhtään. Ensimmäinen ajatukseni oli, että en kertakaikkiaan voi muuttua itkeväksi eunukiksi tänä keväänä, kun on kaikenlaista tärkeää hommaa tiedossa. Toinen ajatus oli, etten haluaisi siihen tilaan ehkä muutenkaan. Että ei kai tämän nyt näin pitäisi mennä?

Kun katsoin lääkkeen tietoja, sain ensimmäiseksi kymmenen sivua pitkän selvityksen sivuvaikutuksista: laskimotukoksia, masennusta, aknea, migreeniä, haluttomuutta, mielialavaihteluita, painonnousua, you name it. Ihan kuin olisin kuullut näistä aikaisemminkin! Sivuoirelistaus on aivan samanlainen kuin silloin 20 vuotta sitten. Paitsi, että laskimotukoksia on näissä neljännen sukupolven pillereissä jopa enemmän.

Kourassani on resepti, jota en uskalla syödä. Olin taas lähtöruudussa ja noppakin on hukkunut.

Miten me olemme edelleen tässä? Vuosikymmenet vaihtuvat ja lääketiede ottaa valtavia harppauksia eteenpäin kaikessa muussa, mutta naisten seksuaali- ja lisääntymisterveys jököttää paikallaan 60-luvulla kuin tikku paskassa. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään terveysongelmia, mutta geeniperimäni takia on syytä olla suht tarkkana sen suhteen, mitä riskejä ottaa. Olisi nimittäin kiva elää yli seitsemänkymppiseksi.

Miesten ehkäisyruiskeen kehittelyhän lopetettiin, koska miehet valittivat sietämättömiä sivuoireita. Eli ihan noita samoja, joista naiset kärsivät.

Ehkä tämä hormonitoiminnan kanssa pelaaminen on vain liian vaikeaa tai sitten se on se final frontier, jonne mennään sitten kun maailmassa ei ole enää yhtä ainutta muuta ongelmaa.

Vaihdevuosia riemulla odotellen.