Isoja, pieniä muutoksia

Kaupallinen yhteistyö: WhimApp

Viime lauantaina piirsin ison rastin seinään. Pääkaupunkiseudun yleinen vitsi eli Länsimetro aloitti v i h d o i n toimintansa.

Miten se vaikuttaa minuun? Äkkiseltään kuulostaa siltä, että ramppaan Espoon ja Helsingin väliä ihan samassa tahdissa mutta vain eri välineen kyydissä. Mutta ei, liikkumisessa pienetkin muutokset ovat yllättävän isoja.

Viikon testin jälkeen havaitsin, että muutaman sadan metrin päässä oleva metroasema vaikuttaa yllättäen älyttömän moneen asiaan.

• Skidi pääsee Otaniemeen treeneihin ja Helsingin kisoihin itsenäisesti. Tämä tarkoittaa, että se ainoa roudausta vaativa harrastus ei enää vaadi roudausta.
• Pääsemme metrolla mummolaan (!).
• Koska toimistoni muutti, pääsen töihin melkein ovelta ovelle vaihdottomasti. Tätä en ole kokenut... ikinä.
• Pyöräilyn olennaisimmat kilpailuedut eli nopeus ja luotettavuus menivät siinä. Ja koska edellinen: miten motivoidun jatkossa pyöräilemään?
• Asemani on urheiluhallin vieressä. Voisin ehtiä suoraan töistä jumppaan kuten tein 20 vuotta sitten. Jos vain muistaisin kantaa kamoja mukana.
• Aikataulujen kyttääminen kävi turhaksi, kun metron vuoroväli on muutama minuutti. Päiväkodin eteisessä ei tarvitse enää laskea minuutteja bussin ohitusaikaan.
• Tarvitsen käyttöön vanhan pyöräni, joka saa odottaa päivän aseman pyöräparkissa. Se täytyy huollattaa.
• Työmatka-aikani vakioitui. Aikaisemmin se oli mitä tahansa 45 minuutin ja puolentoista tunnin välillä. Tämä tarkoittaa, että voin jatkossa olla päiväkotihakijan roolissa.
• Talvisin ei tarvitse enää pilkkihaalaria kun pysäkkivärjöttely loppuu.
• Taksin käyttöni vähenee kun pääsen metrolla kotiin myöhään illallakin. 
• Perheeseemme tarvitaan lisää puhelimeen ladattavia matkasovelluksia, monestakin syystä. Koti-insinööristä tuli aktiivinen joukkoliikenteen ja Whimin käyttäjä, Skidi hukkasi matkakorttinsa kolmatta kertaa ja Snadi joutuu ensi vuonna maksamaan matkoistaan. 
• Auto seisoo yhä enemmän hyödyttömänä parkkipaikalla. Voisimmeko vuokrata sitä jollekin? Joko ne robottiautot pian tulevat?

Sain vartissa aikaan reilun kymmenen kohdan listan pieniä muutoksia. Mikähän muu muuttuu, mitä en vielä osaa edes ajatella?



Ja yhteensä tässä setissä onkin aika paljon uutta muistettavaa. Se vaatii vanhojen tapojen hylkäämistä ja uusien opettelemista. Kuinkahan monta kertaa kävelen bussipysäkille vanhasta muistista? Tai toppaan itseni pysäkkijäätymisen varalta. Ja sovin treffejä vain Kamppiin vaikka pääsisin helposti muuallekin.

Kun aloitin työmatkapyöräilyn vajaa kymmenen vuotta sitten, poljin töihin harvakseltaan ja enimmäkseen kesäkaudella. Siitä sitten pikkuhiljaa olen lisännyt kilometrejä, hankkinut keleihin varusteita, totutellut polkemaan lumella, pimeässä ja sateessa. Viimeistään siinä vaiheessa kun pyörääni ilmestyi moottori, pyöräilystä tuli minulle liikkumista, ei liikuntaa.

Samalla tavalla toimii kaikki liikkumisen muutos, niin henkilökohtaisessa kuin isossa kuvassa, hitaasti. Mobility as a Service on tulossa kaupunkeihin vauhdilla ja pikkuhiljaa alkaa yleistyä ajatus, että autoa ei tarvitse omistaa. Sillä taas on valtava vaikutus kaupunkirakenteeseen kun parkkipaikoille voi rakentaa vaikka asuntoja.

Kun liikenne aletaan nähdä kiinnostavana palveluna, syntyy kysyntää uusille tuotteille: teidän suurin toiveenne oli, että lasten harrastusroudaukseen olisi joku ratkaisu. Joku päivä tähän toiveeseen tulee vastaus, sillä Whimin kehittäjät pohtivat jo tätä!

Sitten onkin edessä positiivinen ongelma: mitä kaikella yllättävällä vapaa-ajalla tehdään? Jos vaikka ei liikkuisi mihinkään ja joisi ihan rauhassa kupin kahvia.

Laihduttaminen on puolipäiväduuni

Olen laihduttamisen suhteen myöhäisherännäinen. Nuorempana suurin kroppaongelmani olivat paksut pohkeet, mutta yleisen painonhallinnan eteen ei tarvinnut nähdä vaivaa. En kiinnittänyt syömiseen huomiota yhtään, enkä ikinä käynyt vaa'alla. Muistan, että ensimmäisen älä vain liho enempää -kommentin sain joskus parikymppisenä. Olin silloin ehkä 65-kiloinen.

Synnytyksen jälkeen kilojen karistaminen ei ollut se suurin ongelma, kun elämä oli muutenkin sekaisin, mutta koko vaatekaapin jääminen yhtä kokoa liian pieneksi otti päähän.

Viimeisen kymmenen vuoden sisään olenkin aloittanut ja lopettanut aika monta "ryhtiliikettä". Kun viimeksi tappelin muutaman sitkeän ja ärsyttävän kilon kanssa, huomasin, että tarvitsin siihen koko keskittymiskykyni. Päivien ja viikkojen olisi pitänyt olla hyvin kontrolloituja ja säännönmukaisia, jotta olisi voinut pitää ateriarytmin tasaisena ja liikunnan suunniteltua. Mutta eihän elämä ole sellaista, eikä ainakaan ruuhkavuosissa. Välillä päivät ovat pelkkää selviytymistä sairastuvan pyörittäjänä, välillä taas duunissa on sellainen härdelli, että kotona haluan vain maata sikiöasennossa eteisen lattialla.

Tää muija vuodelta 2005 oli rypytön ja tikissä.

Ne pienetkin elämänmuutokset ovat isoja, isommat remontit lähestulkoon mahdottomia. Tahdonvoimaa kyllä oli, mutta muisti ei pelannut. Fokus meinasi koko ajan livetä ja lipesikin johonkin muuhun. Laihdutus oli enemmän kuin aikaavievä harrastus, se oli puolipäiväduuni. Sen lisäksi, että jouduin tekemään tämän harrastuksen eteen valtavasti aivotyötä, vaivannäkö oli turhaa. Lihoin hiljalleen takaisin, kuten melkein kaikki muutkin tekevät.

Ei siis kauhean yllättävää, että hommassa iskee riittämättömyyden tunne, motivaatiopulan lisäksi. Pahimmillaan lopputulos vain vituttaa entistä enemmän. Viivan alle ei jää mitään, sanoisi diplomi-insinööri. Parempi siis lopettaa itseaiheutettu mielensäpahoittaminen.

Kiitos Vaakakapinan inspiraation päätin, että näillä jenkkakahvoilla mennään. Olen tällainen vähän paksu, mutta viis siitä. Voin erinomaisesti juuri nyt ja minulla on niin monta (kiinnostavaa) rautaa tulessa, etten kertakaikkiaan voi enkä halua varata aivokapasiteetistani valtaosaa yhdelle asialle.

Muistaakseni Patrik Borg sanoi, että parhaiten painonhallinnassa onnistuvat ne, jotka pystyvät näkemään muutokset pitkänä, positiivisena projektina. Minulle riittää siis hyvä elämä ja ajoittainen pullalakko.

Ps. Jos kaipaatte vertaistukea ajatusten työstämiseen, niin vinkkaan että Jenny+ jatkaa taatulla suorapuheisella linjalla aiheina mm. kehoviha ja vuorokauden tuntien riittäminen.