Muotinurkka: paniikkinappula sanoo bling

Gaalaa pukkaa! Olen ehdolla Blog Awards Finlandin perhekategoriassa (muotinurkasta huolimatta!) ja palkintojenjakojuhlallisuudet pidetään perjantaina.

Tässä vessassa oli myös bling-blingiä. Turisti näytti hyvin ankealta siellä.

Järjestäjätaholta tulleessa viestissä luvattiin ihan sivulauseessa "blogimaailman glamouria" ja "ennenäkemätöntä säihkettä".

Que?

Ja iik. Sormeni hakeutui välittömästi paniikkinappulalle.

Kutsussa luki jotain tummasta puvusta, mutta tosiaan: eihän siellä ole taatusti yhtä ainutta tummaa pukua tai peruskolttua. Kiitos muotibloggaajien blogigaalassa on asuvalinnat ihan nextillä levelillä - eli jengi to-del-la panostaa.

Koska tästä ei uusilla korviksilla selvitä, tein nopean kartoituksen siitä, mitä säkenöimisvaihtoehtoja on likinäköisellä tyylisilmällä ja keskivartalo-ongelmilla varustetulla mutsibloggaajalla, jonka ainoat väriläiskät ovat mustikkatahrat hupparissa.

Kersat osaa nää hommat.
Myös naamaan piirtäminen sujuu.

1. "Lapsi stailaa"
Ennakkoluulottoman edelläkävijän valinta on antaa kersan valita bilevaatteet. Päälle saattaa näet löytyä mitä tahansa Frozen-tossuista, hamahelmistä ja pääsiäisen trulliasuista - ja värien sinfonia sattuu taatusti verkkokalvoihin. Kaulaan vielä ruokalappu ja avot!

2. Pilailupuoti-look
En usko, että tässä voisi epäonnistua. Perinteisessä naamiais- ym. asuja ja asusteita kauppaavasta hassutteluliikkeestä saattaisi löytyä kivaa blingiä kuten Morticia-peruukki, Supermiehen satiiniviitta ja Ronald Reagan -naamari - what not! Kaiken kruunaa kaulaan ripustettu pierutyyny ja kutreille keikkumaan aseteltu tekoyrjö. Voilá!

3. Anttilan verho-osasto
Loihditaanpa kohtalokas, geometrinen look: neljä ja puoli metriä Vallilan uutuuskuosia ja muutama hakaneula. Liikkumisessa täytyy toki olla varovainen ettei käy vanhanaiksesti ja koko tooga purkaudu, kun joku vahingossa astuu laahukselle.

4. Gagan jalanjäljillä
Liidelistä sata pakettia pekonia ja pikaliimaa. Hiffaatte pointin. Loppuillasta voi olla vähän nihkeä tunnelma ja tarvitsen spriitä riisuutumiseen, mutta olen varmasti juhlien keskipiste.

5. Niksi-Pirkka-staili
Luovan kierrätyshenkinen ihminen löytää gaala-asun ainekset tietenkin kotoaan. Vessapaperi, vhs-kasetit, rikkinäiset sateenvarjot ja sukkahousut - juo pari geeteetä alle ja anna materiaalin viedä. Kukapa ei olisi joskus loihtinut lambista jotain päällepantavaa. Mutta sitten ei saa suihkuttaa shampanjaa tai tulee pikainen exit.

Valitsin kuitenkin nk. perunahämäyksen. Pyysin nimittäin bileisiin aveciksi Valeäidin, joka lupasi laittaa 180 senttisen vartensa jatkopaloiksi nutturan ja korkkarit. Ja hei: voin mennä sisään kenenkään huomamatta, koska kaikki huomio kiinnittyy ulkoiluttamaani Eiffel-torniin.

Bling-bling!

Tiesitkö tämän sijaisperheistä?

*Yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

En varmaankaan ole ainut vanhempi, joka on herkistynyt lasten ahdingosta kertoville uutisille. Tuntuu, että omien lasten myötä kaikenlainen lapsiperheiden hätä on alkanut aiheuttaa erityistä huolta - ja tarvetta toimia. Olenkin löytänyt itseni pohtimasta, voisimmeko me tarjota kodin ipanalle, jonka vanhemmat eivät osaa olla vanhempia, syystä tai toisesta. Varsinkin kun sijaisperheistä on huutava pula erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Sijaisperheeksi ryhtyminen on iso päätös - ja niin pitääkin olla. Vanhemmuus on aina hyppy tuntemattomattomaan, mutta sijaisvanhemmuus pelottaa vielä kertaluokkaa enemmän: vastuu ihmisestä, jonka alku ei ole ollut paras mahdollinen, on valtava.

Toisaalta, kun lueskelin tämän yhteistyön tiimoilta läpi sijaisperheistä koottua materiaalia, kokemuksia ja tutkimuksia, huomasin, että osa ennakkoluuloistani on turhia. Tavoitteena on tarjota sijoitettavalle lapselle normaalia arkea eikä siihen tarvita superihmistä. Kokemus voi olla valtavan palkitseva, positiivinen ja merkityksellinen molemmille osapuolille.

Kuka siis sopii sijaisvanhemmaksi? Tein pienen testin sijaisperheenä toimimisesta - testaa tietämyksesi!



Heräsikö kiinnostus? Kysy rohkeasti kommenttiboksissa, mikäli mieltäsi jäi askarruttamaan joku asia. Pelastakaa Lapset ry:n ammattilaiset vastaavat!

Ja jos rohkeus ei riitä sijaisperheeksi, voisiko ajoittainen tukiperheenä toimiminen olla mahdollisuuksien rajoissa? Tukiperheessä käyvät lapset asuvat pääsääntöisesti omien vanhempiensa luona ja vierailevat tukiperheissään esim. kerran kuukaudessa. Näin ollen tukiperheiltä ei vaadita ihan yhtä täysipainoista ja –aikaista sitoutumista kuin sijaisperheiltä. Kurssillehan voi aina mennä.

Lisätietoja:

• Pelastakaa lapset ry:n perhehoitoinfo
• Perhehoitoliiton sivut: minustako sijaisvanhempi?
• Perhehoitolaki

Lasten kanssa tunturiin

Syysloma lähestyy. Lokakuun puolivälissä kouluissa on pidennetty viikonloppu, johon pitäisi keksiä ohjelmaa. Koska rypistys on verrattain lyhyt, olen pohdiskellut hyvää kotimaan kohdetta.

Olen nyt viime kesästä innostuneena ottanut aivan uuden vaihteen vapaa-ajan viettoon.

Olemme perheenä paljon mobiilimpia kuin aikaisemmin. Neljä- ja kahdeksanvuotiaiden pienin yhteinen nimittäjä on jo aika suuri. Meidän ei tarvitse enää jakautua vauvojen ja isojen tyttöjen juttuihin, vaan voimme tehdä kaikkien mielestä kivoja juttuja perheenä. Tänäkin viikonloppuna teimme pari pyöräretkeä (Snadi on vielä vapaamatkustaja) lähimaastoihin. Tämänpäiväinen lenkki venyi 20 kilometriin.

Nyt onkin auennut uusi mahdollisuuksien ikkuna. Retket Nuuksioon ovat olleet kaikkien mielestä kivoja. Ja jos lasten kanssa pystyy helposti suoriutumaan muutaman kilometrin reiteistä Nuuksiossa, miksipä ei tekisi niitä tunturissa. Varsinkin kun syksy on siedettävimmillään metsässä.

Olen tehnyt ennen perheellistymistä superhienoja vaelluksia ja melontareissuja, joita olen jäänyt kaipaamaan. En ole ihan tietoisesti halunnut tehdä sitä pikkulasten kanssa, koska arvostan sielun lepuutusta, mutta nyt valitusindeksi (myös minun) on laskenut reippaasti. Pitkospuilla ei tarvitse enää vaihtaa vaippaa eikä reppuun pakata sosetta. Uskaltaisiko sitä jo kokeilla pienimuotoista vaellusretkeilyä perheenä?

Ostin jopa Lapsiperheen retkeilyoppaan, jossa listataan hyviä lapsiystävällisiä kohteita ympäri Suomen. Oppaassa esitellään Suomen parhaat päiväretkikohteet niin suurimpien kaupunkien ympäristöistä kuin syrjäisemmistä kansallispuistoistakin. Näistä on vaan vaikea valita!

Oletteko retkeilijöitä? Mitä suosittelette? Nyt saa kehua kotipaikkakunnan luontokohteita ja laittaa varustesuosituksia! Saa vinkata myös kivoista hotelleista, sillä Lähiömutsin kokema telttailuhurahdus antaa vielä odottaa itseään.

Pieni palaute, iso ilo

Sähköposti kilahti: wilma-viesti. Luokanvalvojalta. Iik.

Olin aivan varma, että nyt likka oli myöhästynyt ekaa kertaa tai reppu oli unohtunut. Mutta ei.

Tuli mieleen se viimekeväinen Wilma-keskustelu. Opettajilla on viestinnässään suuri merkitys siinä, minkälainen kuva koulusta ja opetuksesta vanhemmille välittyy. On tärkeää tietää, jos asiat eivät suju, jotta niihin voi sitten etsiä ratkaisua, mutta yhtä tärkeää on kuulla, että ne sujuvat. Siitä voi sitten kotona vaikka palkita.

Lisäksi tämä muistutti miten helppoja me ihmiset olemme. Pienikin positiivinen palaute aiheuttaa valtavan hyvän mielen. Sitä voisi jakaa enemmänkin.

Nimi paperiin

Pistin kuun vaihteessa nimeni paperiin, jota en ole muutamaan vuoteen nähnyt. Kyseessä oli vakituinen työsopimus.

Jotkut naureskelivat, että no nyt voitkin rentoutua.

Itse asiassa kävi juuri päinvastoin. Muutos oli isompi kuin odotin, sillä luottamus on minulle bensaa! Olen myös sitoutujatyyppi. Se, että työpanostani arvostetaan näin paljon, vahvistaa työmotivaatiotani. Olen aina hoitanut hommani työaikoihin katsomatta, mutta nyt on mahdollista kehittää niin työtapoja, organisaatiota kuin toimintakulttuuriakin pitkäjänteisesti ja täysipainoisesti. Työn kunnianhimo vain kasvaa kun päämäärä on yhteinen.

Tuli mieleen, että kuinkahan moni määräaikainen ajattelee tietämättään tai tietoisesti samoin? Että ei tätä organisaatiota ja työprosesseja kannata kehittää, kun on kuitenkin lähdössä. Miksi puuttuisin tarmokkaasti epäkohtiin, kun en ole parin kuukauden päästä enää kyselemässä edistymisen perään? Kun firman kohtalo ei ole minun kohtaloni, katse on sopimuksen deadlinessa.

Miksi tällä on merkitystä? Jos tekee työnsä kiitettävästi niin sehän riittää?

No varmasti, mutta kun sitoutuneesta jengistä voi saada irti paljon enemmän kuin sen perussuorituksen. Ja nähdäkseni työntekijöistä kumpuavia kehitysideoita ja joukkoälyä suomalaisyritykset juuri nyt kipeästi tarvitsisivat.

Ymmärrän hyvin, että määräaikaisuus on usein olosuhteiden pakko ja moni työnantaja mielellään palkkaisi vakituisia. Sille ei voi mitään. Mutta yrittäjähenkisyyttä saa ihmisestä esiin paljon helpommallakin kuin osakeannilla. Joskus siihen riittää vain työntekijän arvostaminen ja sen osoittaminen. Ja se on ihan ilmaista.

Monet ovat myös kysyneet, luovunko nyt firmastani. No en. Vaikka en olekaan mikään klassinen yrittäjätyyppi, on hyödyllistä pysyä jyvällä mainosmedian pelisäännöistä.

Lisäksi olen jotenkin tykästynyt tähän kummalliseen työelämäkomboon, jossa on paljon liikkuvia palasia. Pitää vireänä sekin.