Muuttoautona seutubussi

Kun nousin taannoin vaunujen kanssa bussin keskiovista sisään, näin erikoisen näyn. Nuori pariskunta oli valloittanut bussin keskitilan kahden ison jätesäkin, muutaman repun ja noin kuuden erikokoisen muovikassin kanssa. He raivasivat kohteliaasti minulle tilaa nyssäköiden keskelle. Oli pakko kysyä, mikä projekti heillä oli käynnissä. Vastaus oli: muutto.

Kasseissa oli pariskunnan maallinen omaisuus: vaatteita, muutamia astioita ja pieniä kodinkoneita, hygieniatarvikkeet ja kirjoja. Oli pakko vetää kättä lippaan: tyypit oikeasti kykenivät muuttamaan julkisilla. Mäkin voisin - jos saisin käyttööni VR:n lähijunan ruuhkamitassa. Sain uutta pontta materian vähentämisprojektiini.

Saunaremontin myötä tekemäni varastoinventaarion jälkimainingeissa muistelin myös muuttoa ensimmäiseen ihan omaan kotiini opiskelupaikkakunnalle Kouvolaan. Sänkyä, kirjoituspöytää ja kirjahyllyä lukuunottamatta kaikki mahtui kevyesti henkilöautoon. Suurin osa irtaimistosta oli Mutsilta ikuislainattua, sukulaisilta saatuja armopaloja tai kirpparilta löydettyä. Kaikki juomalasit olivat erilaisia, lautasia oli kaksi. Vaatteita oli juuri sopivasti pienen vaatekaapin muutamalle hyllylle. Kylppärin kaapissa ei ollut kuin pari purkkia: naamarasva, muotovaahto ja shampoo. Ja muistaakseni vain punaviinistä oli pulaa.

Ps. Niin ja tarvitseeko joku saunaa? Meiltä saa tulla hakemaan lauteet ja kiukaan ensi viikolla, löylykauha ja kiulu kaupan päälle!

Kahvat kipeänä ja kuula jumissa

Olen yrittänyt aloittaa uutta uljasta urheiluvuotta. Motivaattorina toimii helmikuuksi buukattu reissu eräälle lapsiperheiden suosimalle saariryhmälle Afrikan kupeessa (painin taas samanlaisen problematiikan kanssa kuin viime vuonna). Olen käynyt muutamaan otteeseen kahvakuulassa (englanniksi kettle bell eli teepannukello). Lähinnä siksi, että läheisellä urheiluhallilla ei juuri muuta ohjattua liikuntamuotoa löydy.

Kovin on vaikea laji.

Ensinnäkin pelkään joka kerta, että kuuden kilon painoinen, hiestä märkä kuula lipeää käsistäni ja lentää ensin jumppasalin kattoon (..tuskin lentää) rikkoen halogeenit ja pudoten sitten jonkin onnettoman päähän. Minulla ei tietääkseni ole vakuutusta tällaisen kuolemantuottamuksen varalle. Ja voi se livetä jonkun muunkin amatöörin käsistä. Valitsen aina paikkani niin, että edessä jumppaavalla on luottamusta herättävän pinkeät trikoot ja salihanskat.

Toiseksi, onko normaalia olla aivan mustelmilla tunnin jälkeen? Kun ohjaaja käski antaa kuulan heilahtaa ihan rennosti jalkojen välistä taakse, jysäytin sillä itseäni perseeseen. Myös ranteessa on mustelma samanlaisesta "rennosta kuulan kiepsautuksesta" kattoa kohti. Kuulan pyörittäminen lantion ympärikään ei suju ilman kivuliasta kohtaamista läskin kanssa. Muilla ei tunnu olevan samoja ongelmia.

Kolmanneksi, missään ei lukenut, että kahvakuula ei välttämättä ole paras mahdollinen starttilaji vatsalihaksensa kolmeksi makkaraksi taikoneelle käpylehmälle, jolla on F-kupin kannut. Joka helvetin liikkeessä tarvitsee keskivartalon hallintaa. Finns ej. Ensimmäisen tunnin jälkeen teki mieli soittaa paikalle mediheli.

Nöyryytys sinetöidään saapumalla tunnille viime tipassa, jolloin kaikki alle 12 kilon kuulat on varattu ja joudut spanielin katsein vetoamaan ajoissa tulleisiin, että voisiko joku kokeneempi armahtaa ja antaa sen pienimmän moukarinsa tälle suklaalla hauistaan ruokkineelle toopelle.

Eipä muuta. Tsemppiä.

Ps. Kuvassa ekokahvakuula.

Guggis ja gaverit

Tämä on "mummi". Voin lahjoittaa tän Guggenheimille.

Olen taidejurva. Yritän aina pitää mielipiteeni taideuutisista itselläni, koska en niistä mitään tajua. Nyt kuitenkin Guggenheim-mielipiteeni kuplii pintaan ihan kissantappovideon vimmalla. Anteeksi jo etukäteen. Mutta kun en tajua.

1. Kun meillä on jo Kiasma nykytaidetta varten, Ateneum vanhaa taidetta varten ja design-museo muotoilua varten (ja vissiin pari muutakin) niin mitä sinne Guggikseen jäisi? Torttua tortun päällä? Muiden Guggisten jämiä? Jotain ihan muuta? Kuka sisällöstä saisi päättää? Tuskin kukaan suomalainen.

2. Jos näitä Guggiksia alkaa löytyä vähän joka niemen nokasta, eikö se ihan hiukkasen syö kyseisen kioskin kiinnostavuutta? Eikö voitais keksiä jotain omaa (jota voitaisiin isolla rahalla työntää maailmalle), jos sinne Skattalle on pakko joku pytinki työllisyyden nimissä rakentaa?

3. Jos kyseessä on todella matkailuvaltti, niin onko kukaan mitannut, kuinka suurta kohderyhmää se oikeasti kiinnostaa? Kun tämä Hesa ei ole New York. Ja viimeksi kun tarkistin niin venäläiset, joilla on muuten aika päheet omat taidekokoelmansa, juoksevat Stockan alessa ja/tai Serenassa ja kaikki muut menevät Lappiin.

4. Eiks tää oo aika kallista? Kun olin kuvitellut, että tässä maailman ajassa ei ehkä olisi laittaa pennin jeniä mihinkään muuhun kuin hyvinvointivaltion perinteisimpiin kuluihin. Ja jos ja kun kulttuuria pitää tukea niin eikö pitäisi tukea epäkaupallista kulttuuria? Ja mitä yksityiseen rahoitukseen tulee, en keksi millä firmalla olisi niin paljon löysää rahaa, että olisi varaa oman loungeen taidemuseossa?

5. Ja jos ollaan yhtä mieltä siitä, että tää on aika kallista ja siihen ei ole kellään fygyä, niin miksi tähän aiheeseen käytetään selvitysryhmän verran miestyöpäiviä? Onko hommista pulaa?

Ettei nyt vaan oltaisi vähän rähmällään Bilbaoon päin. Mutta hyvä mainoskamppis tietty Guggiksille, hyvin vedätetty.

Tyttöjen vankilavuoro alkaa

Tuossa alla virisi hyvää keskustelua siitä, mikä lapsen ikäkausista on vanhemmalle raskain. Teini-ikä sai muutamia vahvoja puoltoääniä, eikä syyttä. Vinkkaankin siis tv-ohjelmasta kaikkien teinien - olevien ja tulevien - vanhemmille: tänään alkaa tyttöjen Kakola (ennakko on jo Areenassa katseltavissa).

Ohjelman ensimmäinen tuotantokausi, jossa Kakolaan suljettiin kuusi alaikäistä rötöstelevää poikaa, herätti kiivasta vastustusta ja keskustelua poikien yksityisyydestä ja pelottelutaktiikasta. Itse en kritiikkiä oikein ymmärrä. On lähinnä ikävää, että jokaista elämänsä suunnan kanssa kamppailevaa nuorta ei voi pysäyttää samalla intensiteetillä. Ongelma on välinpitämättömyys, ei puuttuminen.

Katsonkin tätä ohjelmaa ihan opetusmielessä. Toivottavasti lopussa nähdään samanalaisia kohtaloita kuin Jessellä.

Ps. Kollega-ystävä Ani on ollut ohjelmaa käsikirjoittamassa ja postaisikin jo aiheesta, joten sisäpiiritiedot sieltä.

Hyvä Mieli

Atrialla on kampanja. Kyseinen makkaratehdas on nyt läntännyt broileripakkauksiinsa sen Hyvän Mielen Perhetilan nimen, joka proteiinit on suojakaasuun saattohoitanut. (TJEU HS A7).

"Nyt tiedät, mistä Kana tulee. Tuoreena ja pakastamatta suoraan Hyvän Mielen Perhetiloilta".

Voisin puuttua tässä kampanjassa moneen asiaan (mm. siihen, että mitä pirua on "lajityypillinen seura"), mutta puutunpa nyt siihen, että mitä minä tällä jäljitettävyydellä teen.

Ehdottaako Atria nyt, että tarkistan ensin kylmäaltaalla paketin kyljestä tilatarjonnan, kipitän kotiin googlaamaan kyseisen tilan emännän naamataulun ja säntään sitten uudestaan kauppaan joko a) etsimään uutta parempaa tuottajaa tai b) ostamaan paketin? Tai vaihtoehtoisesti opiskelen tilojen kuvaukset ulkoa, jos vaikka olisi sitä suosikkitilani Kanaa? Varsinkin kun tilaesittelyt ovat yhtä informatiivisia kuin tokan luokan kouluaineeni:

"Meillä Saariston perhetilalla Laihialla on kasvatettu broilereita vuodesta 1990. Nykyinen isäntä on jo toisen polven broilerituottaja, sukupolvenvaihdos tehtiin 2000- luvun alkupuolella. Pelloillamme viljellään vehnää ja rypsiä. Meillä oli aiemmin myös lypsykarjaa." 

Breaking news. Mitähän karjalle tapahtui.

Olen myös aina tiennyt, mistä kana tulee. Ranskasta. Atriankin muoviyksiöön on kietoutunut Broileri, tuo Kanan lyhytikäisempi kaveri. Tarkemmin sanoen Ross 508, joka on jalostettu kasvamaan reilussa kuukaudessa herkullisen läskiksi juuri oikeista paikoista ja jota pidetään keinovalolla hereillä melkein koko ajan, jotta se maksimoisi syömisensä.

Tiedän myös, mistä hyvä mieli tulee. Etenkin eläintuotannossa luomusta mutta yhä enenevässä määrin kasvissyönnistä. Mutta sitä en tiedä, miten hyvää mieltä noin universaalisti mitataan, saati kenen hyvä mieli tässä kampanjassa on kyseessä? Isännän, Emännän vai Broilerin? Vai Atrian Markkinointiosaston? Veikkaan, että Mainostoimistolla on ainakin hyvä mieli kun sai taas vääntää tikusta asiaa.

Minulla ei hyvää mieltä ole ennen kuin lihantuotannon lainsäädäntö kiristyy.

Pointti olisi varmaan tullut helpomminkin esille. Hieno aloitus uudelle kuluttajan uunottamisvuodelle 2012.