On ihmisiä, jotka kuuluttavat, että lapsen tulo ei heillä vaikuta millään tavalla elämänmenoon. Mielenkiintoinen väite, kun otetaan huomioon, että toisella osapuolella menee alkuun pelkässä imetyksessä melkein puolet valveillaoloajasta. Totuuskomissio kertookin, että joudut työ-minäsi jälkeen hyvästelemään myös koti-minäsi. Ylipäätään vapaa-ajan käsityksesi poistetaan. Ja kuinkas näin sitten pääsee käymään?
No. Alkuunhan vapaa-aikaa ei ole ollenkaan kun syötät, röyhtäytät, rauhoittelet masuvaivaista vauvaa, vaihdat vaippaa tai nukut. Ensimmäinen merkittävä käännekohta onkin n 6kk iässä kun lapsi syö kiinteää ruokaa niin paljon, että sillä on ravitsemuksellista merkitystä. Vauvalle on myös muodostunut ainakin jonkinlainen rytmi: yöt menevät ilman syöttöjä, hän nukkuu 2-3 päiväunet ja erottaa nälän ja janon. Tällöin alkaa isäkin olla tasavertainen hoitaja, mikäli vauvalle kelpaa pullomaito, ja äidillä on siis nyt ensimmäiset saumat tehdä jotain itsekseen vaikka koko päivän.
Vanha elämä ei kuitenkaan palaa. Vapaa-aikaa syövät sellaiset välttämättömyydet kuin peseytyminen, laskujen maksu ja pyykkien viikkaus. Lisäksi kaikkea menemistä leimaa entiseen verrattuna vaivalloisuus, priorisointiongelmat ja energian puute. Et voi lähteä urheilemaan hetken mielijohteesta (ja suoraan sanoen koko päivän heiluttuasi sohva ja hyvä kirja ovat lyömätön yhdistelmä), et jaksa laittaa gourmet-illallisia kun helpommallakin pääsee ja yhdeksältä alkavat elokuvatkin päättyvät yleensä kannaltasi liian myöhään. Vauvaperheenä voi kuitenkin kyläillä kavereiden luona, tehdä vaunulenkkejä ja matkustellakin, mikäli sisua riittää. Hoitolaukun pakkaamisesta tulee rutiinia - vaippa unohtuu vain kerran.
Ajankäytöllisten haasteiden myötä myös suhde ystäviin muuttuu, vaikka kuinka yrittäisit pitää yhteyttä ja tavata säännöllisesti - mitä kyllä todella suosittelen! Avainsana on luotettava lapsenpiika. Kaikkiin rientoihin et tietenkään voi lähteä, mutta jos nanny saa mukelon nukkumaan, saatte juhlia melkein puolille öin. Toinen avainsana on isi. Kun iskä on kotona, äiti saa riekkua niin pitkään kuin silmät vain pysyvät auki (eli puolille öin). Suurin ongelma kanssakäymisessä on kuitenkin se, että maailma pyörii kiusallisesti yhden asian ympärillä, kun taas muut ovat edelleen osallisia yhteiskunnan menosta laajassa mittakaavassa. Tästä seuraa väkisinkin se, että juttujesi parasta kohderyhmää ovat muut äidit. Ja kuten ystäväni Krista totesi: ei haittaa jos toiselle äidille kertoo samat jutut uudelleen, ei se kuitenkaan muista, mitä viimeksi puhuttiin.
Hyvät uutiset: kaikki järjestyy. ;) Kun vauvan totuttaa hyvissä ajoin hoitajan naamatauluun ja tuttipulloon, iltavapaa järjestyy toistekin. Todelliset ystävät myös jaksavat kuunnella juttujasi loukkaantumatta siitä, että et taaskaan muista missä he olivatkaan olleet lomalla. Ja pienellä itsekkyydellä saa kyllä raivattua kalenteriinsa säännölliset harrastusajat kun muistaa kommunikoida iskän kanssa hoitovaraukset riittävän selkeästi.
Seuraava käännekohta onkin hetki, jolloin lapsi viihtyy ilman äitiä ja isää yhden vuorokauden, mikä koittaa asiantuntijoiden mukaan vuoden ikäisenä. Voitte lähteä vaikka Tallinnaan. ;)
Loppiaista!
- Katja
26.12.2007
Epämiellyttävä totuus - osa 1
Näin joulun jälkeen ehtii taas kirjoittelemaan. Sörkitäänpä vaihteeksi tabuja. ;)
Nyt seuraa kolmiosainen jatkosarja nimeltä "Miksi kukaan ei kertonut?", jossa käsitellään äitiyden aiheuttamia identiteettimuutoksia näin järki-ihmisen näkökulmasta. En todellakaan puhu mistään babybluesista vaan kriisistä, joka aiheutuu oman olomuodon muutoksesta ja sosiaalisen vaikutusalueen kapenemisesta.
Totean heti alkuun, että toki meitä on moneen junaan ja jotkut ovat heti sinut uuden asemansa kanssa. Ehkä tämä kriisi kuuluukin enemmän meille 30+ äideille, jotka ovat jo ehtineet saavuttaa hiukan statusta yhteiskunnassa ennen esikoisen syntymää. Yhtäkkiä arpa vain on heitetty, kaikki on toisin eikä entiseen ole paluuta. Joudut hyvästelemään itsesi vähintään seuraavaksi vuodeksi, kolmella eri tasolla. Sarja alkaa työ-teemalla, josta jatketaan vapaa-aikaan ja lopuksi käsitellään minä-kuva.
Kriisin ainekset ovat kasassa, jos takana on yli 10 aktiivista vuotta työelämässä vaikka et pitäisikään itseäsi kovin työorientoituneena ihmisenä. Riittää, että olit pätevä ja arvostettu työntekijä, kiinteä työyhteisön jäsen ja pidit työstäsi edes hiukan. Pudotus äitiarkeen on nopea. Ensinnäkin sinut eristetään työyhteisöstä äitiyslomalle. Jo nimi kertoo, että nyt olet Äiti (etkä senior consultant) ja teet
ei-työtä. Tämä uusi toimenkuvasi on nimestään huolimatta palveluammatti isolla peellä ja erona sairaanhoitajiin on vain se, että kolmivuorotyö olisi aivan luksusta, vastuu on suurempi kuin koskaan ja kiitosta ei ole luvassa palkankorotuksesta puhumattakaan. Väitän, että mikään työ ei ole henkisesti yhtä raskasta ja ylitsevuotavaa (en keksinut parempaakaan sanaa) kuin vauvan elossapitäminen (bonusta tyytyväisenä pitämisestä). Et todennäköisesti ole vielä koskaan elämässäsi tuntenut samanlaista täydellistä riittämättömyyden tunnetta, kun välillä "epäonnistut" täysin. Et saa lasta nukahtamaan tai syömään, sinulla ei ole aavistustakaan, miksi vauva karjuu
naama punaisena, et ole taaskaan ehtinyt harjata hiuksia ja aiemmin ihana avotakkakotisi näyttää pakolaisleiriltä. Olet epäinhimillinen, jos hetkeäkään ei kaduta.
Nyt kuuluu kiirehtiä korjaamaan, että mikään työ ei myöskään ole palkitsevampaa, mistä pääsemme asiaan: vauvanhan pitäisi itseisarvollisesti olla tästä kaikesta riittävä kiitos ja palkinto! Totuus on, että vastaan tulee päiviä, jolloin tekisi mieli kertoa kaikille lapsettomille kavereille, että älkää missään tapauksessa tehkö tätä virhettä. Ja juuri silloin, kun haluaisi lahjoittaa jälkikasvunsa kiertävään sirkukseen, joku sukulaismuori yleensä vielä kehottaa nauttimaan elämän ihanimmasta ajasta. Kaikkea kanssa! Järki-ihminen on muutenkin helisemässä tilanteessa, jossa palkka on pelkkää tunnetta. Eikä kukaan ole luvannut, että se on pelkkää onnea.
Hyvät uutiset: työn ilo löytyy itsestään sitten kun tähdet ovat taas oikeassa asennossa ja puuro maistuu. Ja samanlaista mekastusta, suttaamista ja ulvontaa on joka lapsiperheessä, et todennäköisesti tee mitään väärin. Ja järki-ihminenkin oppii käsittelemään tunneskaalojaan.
Tässä kriisissä auttaakin parhaiten vertaistuki. Jos et kuulu siihen ryhmään, joka juoksee kaikenmaailman vauvauinneissa ja muskareissa, soita omalle äidillesi ja kysy millainen itse olit pienenä. Huomaat kaksi asiaa: olet ollut ihan kauhea riiviö (ja saat nyt ansiosi mukaan) ja suurinta osaa epämiellyttävistä tavoistasi ei muisteta.
Skål på den.
- Katja
Ps. En voi edes kuvitella, millaista on oikeiden vaikeuksien kanssa kamppailevilla perheillä. Jos lapsi sairastaa, on huono nukkumaan tai syömään tai ei kehity normien mukaisesti. Jostain niitä voimia silloinkin revitään - kun ei ole vaihtoehtoja! Oikein hävettää välillä kun itse murjottaa jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja resorit palaa heti kun soseet pärskitään naamalle.
Nyt seuraa kolmiosainen jatkosarja nimeltä "Miksi kukaan ei kertonut?", jossa käsitellään äitiyden aiheuttamia identiteettimuutoksia näin järki-ihmisen näkökulmasta. En todellakaan puhu mistään babybluesista vaan kriisistä, joka aiheutuu oman olomuodon muutoksesta ja sosiaalisen vaikutusalueen kapenemisesta.
Totean heti alkuun, että toki meitä on moneen junaan ja jotkut ovat heti sinut uuden asemansa kanssa. Ehkä tämä kriisi kuuluukin enemmän meille 30+ äideille, jotka ovat jo ehtineet saavuttaa hiukan statusta yhteiskunnassa ennen esikoisen syntymää. Yhtäkkiä arpa vain on heitetty, kaikki on toisin eikä entiseen ole paluuta. Joudut hyvästelemään itsesi vähintään seuraavaksi vuodeksi, kolmella eri tasolla. Sarja alkaa työ-teemalla, josta jatketaan vapaa-aikaan ja lopuksi käsitellään minä-kuva.
Kriisin ainekset ovat kasassa, jos takana on yli 10 aktiivista vuotta työelämässä vaikka et pitäisikään itseäsi kovin työorientoituneena ihmisenä. Riittää, että olit pätevä ja arvostettu työntekijä, kiinteä työyhteisön jäsen ja pidit työstäsi edes hiukan. Pudotus äitiarkeen on nopea. Ensinnäkin sinut eristetään työyhteisöstä äitiyslomalle. Jo nimi kertoo, että nyt olet Äiti (etkä senior consultant) ja teet
ei-työtä. Tämä uusi toimenkuvasi on nimestään huolimatta palveluammatti isolla peellä ja erona sairaanhoitajiin on vain se, että kolmivuorotyö olisi aivan luksusta, vastuu on suurempi kuin koskaan ja kiitosta ei ole luvassa palkankorotuksesta puhumattakaan. Väitän, että mikään työ ei ole henkisesti yhtä raskasta ja ylitsevuotavaa (en keksinut parempaakaan sanaa) kuin vauvan elossapitäminen (bonusta tyytyväisenä pitämisestä). Et todennäköisesti ole vielä koskaan elämässäsi tuntenut samanlaista täydellistä riittämättömyyden tunnetta, kun välillä "epäonnistut" täysin. Et saa lasta nukahtamaan tai syömään, sinulla ei ole aavistustakaan, miksi vauva karjuu
naama punaisena, et ole taaskaan ehtinyt harjata hiuksia ja aiemmin ihana avotakkakotisi näyttää pakolaisleiriltä. Olet epäinhimillinen, jos hetkeäkään ei kaduta.
Nyt kuuluu kiirehtiä korjaamaan, että mikään työ ei myöskään ole palkitsevampaa, mistä pääsemme asiaan: vauvanhan pitäisi itseisarvollisesti olla tästä kaikesta riittävä kiitos ja palkinto! Totuus on, että vastaan tulee päiviä, jolloin tekisi mieli kertoa kaikille lapsettomille kavereille, että älkää missään tapauksessa tehkö tätä virhettä. Ja juuri silloin, kun haluaisi lahjoittaa jälkikasvunsa kiertävään sirkukseen, joku sukulaismuori yleensä vielä kehottaa nauttimaan elämän ihanimmasta ajasta. Kaikkea kanssa! Järki-ihminen on muutenkin helisemässä tilanteessa, jossa palkka on pelkkää tunnetta. Eikä kukaan ole luvannut, että se on pelkkää onnea.
Hyvät uutiset: työn ilo löytyy itsestään sitten kun tähdet ovat taas oikeassa asennossa ja puuro maistuu. Ja samanlaista mekastusta, suttaamista ja ulvontaa on joka lapsiperheessä, et todennäköisesti tee mitään väärin. Ja järki-ihminenkin oppii käsittelemään tunneskaalojaan.
Tässä kriisissä auttaakin parhaiten vertaistuki. Jos et kuulu siihen ryhmään, joka juoksee kaikenmaailman vauvauinneissa ja muskareissa, soita omalle äidillesi ja kysy millainen itse olit pienenä. Huomaat kaksi asiaa: olet ollut ihan kauhea riiviö (ja saat nyt ansiosi mukaan) ja suurinta osaa epämiellyttävistä tavoistasi ei muisteta.
Skål på den.
- Katja
Ps. En voi edes kuvitella, millaista on oikeiden vaikeuksien kanssa kamppailevilla perheillä. Jos lapsi sairastaa, on huono nukkumaan tai syömään tai ei kehity normien mukaisesti. Jostain niitä voimia silloinkin revitään - kun ei ole vaihtoehtoja! Oikein hävettää välillä kun itse murjottaa jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja resorit palaa heti kun soseet pärskitään naamalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
