1.1.2012

Tabula rasa

Solisi taas tämän ajanlaskutavan mukaan rapiat kolmesataakuusikymmentä uutta päivää sätkittävänä. Viime vuonna samaan aikaan olin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Kiinnostava työvuosi vaihtuisikin ummetuskevääksi, joka huipentuisi uimarengaskesään ilman uimista ja loppuvuosi olisikin borettavaa liivinsuojashowta. Blaah.


Sitten kävi niin kuin aina käy: tuli yllättäviä käänteitä. Kaksi hyvää ystävää ilmoittautui paksuilijoiden joukkoon, joten äitiyslomani on ollut jopa hauska. Satu otti yhteyttä ja kirjan kässäri on viimeistelyvaiheessa. Uusi kesämökki sai rakennusluvan ja nyt se jo odottaa maalauskelejä. Kersa osoittautui inhimilliseksi tapaukseksi. Ja se koluministin paikkakin aukesi.

Vaikka osa tämänkin vuoden paloista tuntuisi olevan jo paikallaan, pitäisi muistaa, että oikeasti kyseessä on tabula rasa. Oletan näkeväni ensiaskeleita, purkavani saunan, meneväni töihin ja juhlivani kirjaa, jonka kannessa on minun nimeni. Esitän nöyrän toiveen, että yllätykset olisivat maltillisempia kuin parina männä vuonna.

Ensimmäinen ylläri tuli kuitenkin jo tänään: Skidi tuli pitkähkön nyhräämisen jälkeen näyttämään kirjoittamaansa lausetta isisanoo e. Tyyppi, joka ei osaa syödä puuroa ilman että tiputtaa sitä joka kerta paidalleen, on tajunnut, että kirjaimista tehdään sanoja (vaikka hetki kestääkin siihen että tulos olisi jotain järjellistä). Tyydyn sanomaan itsekin ee ja toivotan mieluisia kuluvan vuoden käänteitä itse kullekin säädylle.

8 kommenttia:

  1. Kymmenen päivää vähemmän jos tulee maailmanloppu :D Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2012! =)

    VastaaPoista
  3. Upeaa uutta vuotta upealle blogistille!

    VastaaPoista
  4. Hei, miten mulla oli mennyt ohi toi kolumniasia! Onnea, mahtihomma. Oot siinä maailmassa oikein raikas tuulahdus normaalijärkeä. Puhuri suorastaan. Hyvää uutta vuotta! Ja ihan mielettömän makea kuva muuten sinusta tuossa lehtijutussa :)

    VastaaPoista
  5. Arkitehti, ai, joko se taas on tulossa? :)

    mapela, kiitos! :)

    Ellen, no upea kiitos! ;)

    L. Dada, hei kiitosta! Luulen että sitä kuvaa on photaroitu. ;)

    VastaaPoista
  6. Maailmanlopuista tuli mieleen, että oletteko huomanneet, että maailmanlopun ennustajat ovat lähestulkoon ällöpositiivisia: "Ok, tällä kertaa laskettiin väärin, mutta kyllä se vielä sieltä tulee! Ei kun laskemaan uutta päivämäärää!"

    VastaaPoista
  7. Iloista uutta vuotta 2012 toivottelee yksi vakilukija! Onko ok, jos lisään omaan blogiini linkin tänne sinun blogiisi? :)

    VastaaPoista
  8. Ellen, totta, ne ansaitsee jonkun positiivisuuspalkinnon! Kansallisen epäonnistumisen päivä olis hyvä etappi. ;)

    Kurjenkello, toki saa linkkailla kaikkialle paitsi hommafoorumille. ;)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...