Lastenlista ei ole pääasia

Lapsiperheet ravintolassa -keskustelu on taas liekeissä. HS:n tämänpäiväisessä jutussa käytiin (aika suppeasti) läpi Helsingin keskustan ravintoloiden lastenlistat. Kommentointi asian tiimoilta on kiihkeää ja yllättävän yhdenmukaista.

Perheen ei-nirso duunaa salaattia.

Suosikkikommenttini ovat seuraavat.

"Lastenlistat ovat turhia."

Tämä listoihin tuijottaminen johtaa harhaan. On ihan sama, miltä listalta sopiva ruoka löytyy, kunhan se löytyy. Annosten puolitus ja tuunaus pitäisi olla ihan default-hommaa (myös aikuiselle), on ihan sama, valitaanko annos aikuisten vai lasten listan kautta. Palveluasenne ratkaisee: jos maistuva ruoka järjestyy jollain tapaa, ravintola on bisnesideansa sisäistänyt.

"Kotonakin lapset ja aikuiset syövät samaa ruokaa."

Joissain perheissä syödään, joissain ei. Saman perheen lapset voivat olla ruokailun suhteen kuin yö ja päivä - vaikka heitä kuinka yhtälaisesti osallistettaisiin ruoanlaittoon ja tarjottaisiin monipuolisia makuja. Kun perheessä on tarpeeksi nirso lapsi, ei jokaisesta ruokailusta jaksa eikä kannata tehdä koko perheen kidutustuokiota pakottamalla kaikille erikoismakuja "tottumiskoulutuksen" nimissä, vaan säilyttää ruokailutilanne miellyttävänä.

Näillä asioilla on nimittäin tapana tasoittua vuosien mittaan. Jonain päivänä ennakkoluulot voivat hälvetä joko kavereiden aiheuttaman sosiaalisen paineen tai henkilökohtaisen kehityksen tuloksena. Mutta jos koko ruokapöytää kohtaan on syntynyt kammo, vahinkoa voi olla vaikea korjata jälkeenpäin.

"Jotain ollaan tehty oikein, kun lapsi tilaa karitsaa munakoisohillokkella."

Tätä kuulee yllättävän usein: vanhemmat ottavat omaksi kasvatusansiokseen ruokaan ennakkoluulottomasti suhtautuvan lapsen. Ihan kuin kuin jokainen luonteenpiirre ja valinta olisi kasvatuksen tulos. Olen äärimmäisen kateellinen kaikille, joiden lapset eivät ole nirsoja, mutta en itse kehtaisi väittää, että kyllä lapset nukkuvat aamulla kymmeneen kun heidät siihen vain määrätietoisesti ohjaa.

"Miksi aina lapsille on nakit ja ranskiksia?"

Hyvä että on. Jos vaikka joku haluaa niitä, koska kotona ei ikinä saa. Nakeista en piittaa mutta tykkään itsekin hyvistä, rapeista ranskiksista ja napsin ipanoiden lautasilta aina muutaman. Naminami!

"Leikkipaikatkin ovat turhia!"

Miksi ihmeessä olisivat? Vain (jotkut) aikuiset tykkäävät jököttää paikallaan pari tuntia. On tosi hyvä jos lapsille on tarjolla lasten viihdykettä.

Mutta tämä nyt on tätä. Tuntuu, että ruokailuun ylipäätään suhtaudutaan nykyään lähes uskonnollisella kiihkolla - koska se on mahdollista. Minulle ravintolaruokailu lasten kanssa on enemmän palvelukokemus, johon vaikuttaa yhtä lailla hyvät penkit ja nopea palvelu kuin ne täydelliset ranskikset.

Elämän janoon: grillatut teriyaki-tofuvartaat

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

Ei ollenkaan hullumpi annos!

Sain valtavasti hyviä ehdotuksia Novellen elämän jano haasteeseen - kiitos kaikille ehdottelijoille! Eniten intoa herättäneet ehdotukset olivat palvelutalovisiitti ja hyvä tofuruoka. Kesälomien takia lukuhetki palvelutalossa ei onnistunut, mutta siihen palaan vielä - sain nimittäin idean. Tartuin siis juoksetettuun soijamaitoon.

Olen ollut kasvispainotteinen ruokailija jo monta vuotta. Kasvisannoksen proteiininlähteenä on Suomessa usein tofua. Mutta kun se maistuu pyyhekumilta!

Tofukokeiluni kotona ovat päättyneet lähinnä koko perheen murjotukseen. Mauttomat kumipallerot eivät ole maistuneet edes minulle ja lapset ovat yhteen ääneen toivoneet, että vastaisuudessa ruokaa tekee isi.

Kyselykierros kaveripiirissä vahvisti tofun olevan lautasella suhteellisen ei-toivottu aines. Sekasyöjä ei sitä valitse ikinä, kasvissyöjäkin vain vakaumuksesta. Kukaan ei osannut kertoa hyvää koko perheen tofureseptiä.

Päätin turvautua ammattilaiseen ja kysyä neuvoa tutulta kokilta. Hän antoi kolme vinkkiä.

1. Tofua pitää marinoida. Kun-nol-la. Tuore tofu on sellaisenaan aika mautonta, mutta imee hyvin aromeja. Kaikista kiinteimmät, esimarinoidut tofut kannattaa unohtaa, jos haluaa oman makunsa mukaista.

2. Tofun seuraksi pitää laittaa jotain ärhäkkää. Ei jauhelihakaan sellaisenaan ole kovin maukasta, mutta tomaatin ja pecorino-juuston kanssa siitä tulee maukasta bolognesea. Suomen kesä onneksi tarjoaa tällä hetkellä mm. sipulia, naurista ja retiisiä.

3. Go east. Olen mennyt metsään yrittämällä tehdä tofusta jotain nakkikastikkeen tapaista perunan lisuketta, jolloin ateria jää helposti pliisuksi. Tofun juuret ovat Aasiassa, joten makumaailmaa kannattaa ammentaa idästä. Ja siellähän on yksi yhdistelmä ylitse muiden: inkivääri-chili-valkosipuli yhdistettynä etikkaan ja soijaan.

Teriyaki.

Teriyaki on helppo tehdä itse, ja tulee täydellistä.

Makeansuolaista, japanilaisesta keittiöstä tuttua teriyaki-kastiketta voi tehdä helposti itse - ja silloin siitä tulee myös paljon parempaa. Tarvitset soijaa, riisiviinaetikkaa (eli miriniä), ruokaöljyä, tilkan vettä, sokeria, chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Ainekset laitetaan kattilaan, keitetään 10 minuuttia ja tadaa: marinadi on valmis. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa ja lautaselle sopivaa, suodata sattumat pois ja suurusta sitä hiukan.

Koska on kesä, on myös grilli. Grillatut teriyaki-tofuvartaat herättivät koko ennakkoluuloisen mökkiseurueen kiinnostuksen.

Mökkiolosuhteet aiheuttivat lisäpäänvaivaa. Saariston kauppavalikoimat olivat peruselintarvikkeita. Saisiko lähikaupasta edes tofua tai inkivääriä? Mökin mirinipullossakin oli vajaa puolet jäljellä.

Lisäksi onnistuin keikauttamaan kattilaa kiikkerälä mökkiliedellä niin, että puolet kastikkeesta lensi lattialle. Koska lautalattia imi itseensä kolmessa sekunnissa kastikkeen värin ja tuoksun (vain kokolattiamatto olisi ollut pahempi kohde), päättelin, että olin oikeilla jäljillä. Lisäksi onnistuin läikyttämään marinadia päälleni toiseenkin otteeseen kun kierittelin tofupaloja kastikkeessa. Mies totesi, että ruoanlaitto taitaa ylipäätään olla minulle haaste.

Mutta lopputulos oli kuin olikin hyvä! Vartaisiin laitettiin mukaan pirtsakkaa kevätsipulia ja marinadilla valelu grillauksen ajan varmisti, että annoksessa olivat aromit kohdallaan.

Maistatuskierros herätti yleisössä yllättynyttä hyminää. "Jäikö niitä vielä?"

Minä siis kiitän, tämä myytti on ainakin tältä erää murrettu. Joskus itsensä haastaminen vaatii ennakkoluulojen voittamista, joskus ammatilaisen apua ja joskus vain ryhtymistä. Tällä kertaa kaikkia näitä.

Ps. Kaiken sotkemisen jälkeen mökin lattiakin on luututtu mäntysuovalla. En olisi saanut sitäkään saanut aikaiseksi ilman tofuhaastetta.

Me ei tehdä lomalla mitään

"Mitäs lomasuunnitelmia teillä on?"

Vastaus on, että eipä juuri mitään. Täällä maalla pötkötetään, kunnes vaatteet loppuvat. Sitten käymme pesukonetta pyörittämässä ja ehkä teemme jotain muuta. Ehkä emme.

Tunnen välillä huonoa omaatuntoa siitä, että emme varsinaisesti tee lomilla mitään. Ja muutenkin elämme vähän pellossa.

Meidän perheessä loma on nimittäin epäsäännöllisyyden kulta-aikaa, mikä sopii suomalaiseen hyvän vanhemmuuden ideologiaan huonosti. Helsingin Sanomien vanhemmuuskyselyssä, jossa kartoitettiin hyvän vanhemmuuden mittareita, oli monta kysymystä rutiineista mutta ei yhtä ainutta suoraa kysymystä lasten kanssa vietetystä ajasta - onko sitä?

Arkena olemme kellon (ja vieläpä turhan aikaisen vuorokausirytmin) orjia. Työt alkavat tiettyyn aikaan, päiväkoti menee kiinni, unitunnit pitää saada täyteen. Molempien vanhempien suht monimutkainen työelämäkuvio pitää huolen, että yli vartin mittaisille tauoille löytyy aina joku velvoite.

Lomalla säännöllinen arki on korvattu spontaanilla sekoilulla, jossa kukaan ei oikein muista mikä päivä on. Tätä kirjoitan vähän kolmen jälkeen iltapäivällä. Olemme juuri syöneet lounaan. Koska syömme aamupalaa yhdeltätoista. Koska nukumme kymmeneen. Koko perhe on nytkähtänyt arkiaikataulusta kolme tuntia eteenpäin.

Ja onhan tässä kuitenkin kaikenlaista tavallista landepuuhaa. On perheellisiä vieraita, paikallisen urheilukentän käyttöä, kauppahallireissuja, onkimista ja lampaiden taputtelua. On välijädeä, retkipillimehua, metsämansikkaa ja iltapäiväkanapeeta.

Taidamme kaikki viihtyä ihan näin.

Skidi on tyytyväinen kun voi soittaa vaarin kanssa saksofonia tai käydä kanssani iltauinnilla kymmenen aikaan. Snadi syö mustikoita suoraan puskasta ja viettää laatuaikaa siskon kanssa puutarhassa möyrimässä. Nukkumaan mennään kun alkaa nukuttaa.

Molemmat ipanat näyttävät sopeutuneen siihen, että suunnitelmia ei juuri ole. Ja että niitä vähiäkin muutetaan sään, mielialan, pissahädän tai muun tarpeen mukaan, joustavasti.

Siitä näyttää tässä perheessä koostuvan hyvän loman ainekset, ihan iästä riippumatta. Ei ole seuraavaa pakollista rastia. Loman paras ohjelmanumero on se, että sitä ei ole.

Kohtuus ei ole mahdottomuus

Yle uutisoi pari päivää sitten kummallisesta ravintolaepisodista. Lyhyesti kiteytettynä nelihenkinen perhe ohjattiin ulos terassilta iltapäivällä, koska vanhemmat tilasivat oluen. Syyksi kerrottiin lasten läsnäolo, sen enempää erittelemättä.

Skidin kanssa lounaalla. Pöytäliinaan sai piirtää, minä sain valkkarin.

Suhteellisen ahkerana lapsiperheen ravintolapalvelujen käyttäjänä juttu hämmästytti, tietenkin.

Istuimme juuri pitkän kaavan ravintolaillan veljeni valmistujaisissa, jonne oli kutsuttu koko suku, vanhemmat sekä lapset. Lapset (2-8v) söivät, juttelivat, leikkivät keskenään ja katsoivat ohjelmia mobiililaitteista. Osa lähti aikaisemmin, osa myöhemmin. Lasten läsnäolo oli luonnollista ja normaalia.

Omasta kuplasta käsin ulosheiton logiikkaa ja totuudenmukaisuutta onkin aika vaikea spekuloida tai ymmärtää. Onko joku sitä mieltä, että yksi johtaa aina kymmeneen? Olisiko ruoan kanssa nautittu lasi viiniä ollut eri asia? Onko lapsen vaarallista nähdä minkäänlaista alkoholinkäyttöä? Vai oliko tämä vain tekosyy - yksi olut kun ei kuulosta humalahakuiselta murjomiselta.

Ehkä kyseessä oli yksittäistapaus, mutta asenneilmasto on hyvin tiukka. Sama aihe nimittäin pisti silmään taannoisessa Helsingin sanomien vanhemmuuskyselystä: suurin osa vastanneista oli sitä mieltä, että alkoholia ei saa lasten seurassa juoda paria annosta enempää. Vaikka kaikki varmasti tietävät, että humaltuminen riippuu täysin ihmisestä ja juomistahdista.

Asenteista kertoo jotain sekin, että suurin osa jutun lopussa olleeseen kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että kymmeneltä on lasten hyvä lähteä ravintolasta kotiin. No jaa. Iltavirkkujen lasten vanhemmalle tämäkin on ylireagointia.

Poistumisajalle esitettiin perusteluksi mm. se, että siinä vaiheessa muut ravintolan asiakkaat alkavat olla päihtyneitä. Kuulun sihen koulukuntaan, jonka mukaan lapset eivät vahingoitu kohtuullisen alkoholinkäytön seuraamisesta.

Kohtuuteen kannustaa myös laki. Alkoholilaissa todetaan hyvin selkeästi, että päihtyneelle ei pidä enää tarjoilla. Jos ravintolat (nähdäkseni terassi ei ole mikään syy poiketa tästä) noudattaisivat lakia, ei lasten mukanaololle olisi mitään estettä. Ei olisi mökää, örvellystä ja kaatuilua. Miksi se kohtuus on mahdottomuus myös ravintolalle?

Koska jos vanhempi olisi ollut terassilla yksin, hän olisi voinut juoda vaikka kaksikymmentä. Omapa on asiansa.

Oletteko törmänneet ravintoloissa vastaaviin tilanteisiin? Näkyykö alkoholikulttuurissamme se, että tässä maassa on valtava määrä omien vanhempiensa alkoholinkäytöstä kärsineitä ihmisiä?

Tiedote: Tässä kesässä ei ole mitään vikaa

Luin lööpistä, että meneillään on katastrofikesä vailla vertaa. Sen lisäksi, että kannattaa kysyä vaikka filippiiniläisiltä, mitä oikeasti tarkoittaa sääkatastrofi, voin kertoa, ettei tässä kesässä ole mitään vikaa.

Ymmärrän, että säästä puhuminen on näillä leveysasteilla ihan tarkoituksenmukaista. On tärkeää tietää, jäätyykö ulkona kuoliaaksi ilman kolmea kerrosta. Sen sijaan en ymmärrä, mitä "katastrofaalista" on helteettömyydessä. Mistä lähtien vain helle on määritellyt kesän?

Kesäkauhua kuuluu lietsoa myös erilaisilla kyselyllä. "Oliko mukava kesä?" Ihan kuin kesä olisi ohi. Vielä jäi puuttumaan laskuri, joka kertoo, kuinka paljon päivät ovat jo lyhentyneet.

Sauna lämpiää sateellakin.

Voi hyvän tähden. Mitäs jos vedettäisiin välillä ilon kautta?

Ihan koko aikaa ei sada. Saaristossa ei muutenkaan ikinä päde sääennusteet, joten turha niihin on tuijottaa. Sään toteaminen tapahtuu seisomalla pari minuuttia terassilla. Jos iho nousee kananlihalle, kannattaa pukea päälle.

On valoisaa. Aurinko paistaa suurimman osan vuorokaudesta, myös pilven takana. Aamulla (= kymmenen maissa) on helppo herätä.

Muillakin lajeilla on kesä. Iloisia perhetapahtumia on oravista västäräkkeihin. Pusikosta kuuluu piipitystä, kahahduksia, siritystä ja surinaa. Ininää kuuluu aika vähän, siitä pitää raikas pohjoistuuli huolen.

Elämä jatkuu sateellakin. Sadetakki pitää veden ulkopuolella vaikka lähtisi metsäretkelle. Ja kerrankin voi käydä museoissa ja kulttuuririennoissa kun ei tarvitse maata rannalla.

Kesällä voi ottaa nenän käyttöön. Juuri nyt tuoksuu päivänkakkara, pioni, mesiangervo, kurtturuusu ja jasmiini - ja grillissä kypsyvät teriyaki-nauriit.

Metsä on täynnä superfoodia. Metsästä löytyy ihan ilmaiseksi metsämansikkaa ja mustikkaa, kohta kypsyy lempimarjani vadelma.

Merivesikin on 19 eli ihan uimakelpoista. Juuri kävin esikoisen kanssa iltauinnilla. Paljon lämpimämpää kuin vappuna.

Entä mitä ne turistit ajattelevat? Minä tiedän, samaa mitä mekin. Että aurinkoloma haetaan Kanarialta.

Ja juu, minä kroonisena palelijana rakastan hellettä (paitsi öisin). Totta kai vähän lämpimämpi keli ja sateettomuus mahdollistavat muutamia ulkoaktiviteetteja. Mutta kun se ei ole ainoa asia, josta voi kesällä nauttia.

Saahan sitä tietysti lietsoa masennusta ihan niin paljon kuin haluaa, mutta eikö kannattaisi keskittyä vaikka noihin yllä mainittuihin asioihin. Masentua kannattaa vasta puolen vuoden päästä.