Tietoa mainostajalle ›

4.6.2008

Wahlgrenskan opissa

Anna Wahlgrenin Lapsikirja (lähes tuhatsivuinen manuaali 0-16v lapsista) jakaa ihmisiä aikalailla niihin, jotka vannoo kyseisen rouvashenkilön nimeen ja niihin, jotka nakkaa opuksen takkaan ekan 10 sivun jälkeen. Mä kuulun väliinputoajaryhmään. Mikään kirjailijahan Wahlgrenska ei ole, kerronta on rönsyilevää ja sivumäärän saisi tiivistettyä puoleen ihan vain jättämällä kaiken turhan lässytyksen pois. Kyllähän yhdeksän lapsen äiti hyviäkin vinkkejä osaa antaa, mutta ennen kaikkea silloin pitäisi jo tietää että lapset ovat hyvin erilaisia.

Listasin muutaman mun mielestä hyvän jutun.

Lapsen huuto on kysymys.
Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta tää auttoi mua suhtautumaan itkuun järkevästi. Vauvalla ei ole muita kommunikointitapoja, vauvan itku ei ole yhtä dramaattinen ilmaisukeino kuin jos duunikaverisi yhtäkkiä alkaisi porata täyttä kurkkua. Ja vanhemman täytyy siis vastata kysymykseen. Wtf, mikä on tämä vatsaa kalvava tunne? Nälkä. Miksi on kiukkuinen olo? Väsyttää. Kaaduin! Ei hätää, kuhmuja tulee silloin tällöin.

Vuorokausirytmin opettaminen.
On aina vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus, mutta me tehtiin selvä ero yön ja päivän välillä alusta asti (joo, me viis veisattiin ns. lapsentahtisuudesta) ja Madde osasikin nukkua yöllä parin kuukauden ikäisenä. Yöllä on hämärää ja hiljaista, ruokailu on nopea ja tehokas toimenpide. Päivällä on valoisaa, meluisaa ja ruokailujen välillä on seurustelua ja muuta ohjelmaa. Päivällä ei myöskään nukuta 7h putkeen. Hanuripesu on hyvä herätysmetodi.

Yksinleikki aamuisin.
Meillähän sen lelutaskun (käsitelty tuolla aiemmin) kanssa pulatessa meni joskus tuntikin, mutta saman asian ajaa kun muksulle lappaa sängyn täyteen kamaa. Sitten vaan itse vielä unille. Tätä voi varmaan opettaa vähän vanhemmallekin lapselle niin, että on itse ensin huoneessa vaikka lehteä lukemassa ja sitten vähitellen lisää yksinoloaikaa. Madde on nykyään muutenkin hyvä viihdyttämään itseään, mutta en tiedä kuuluuko kiitos Wahlgrenskalle vai kuuluuko luonteeseen.

Anna lapsen tutkia vapaasti asuntoa, estä vain jos vaara uhkaa.
Tarkoittaa sitä, että pitää ottaa ihan rennosti, vaikka muksu nuolee kengänpohjia, kiskoo vessapaperia, imeskelee sähköjohtoja ja vetää kirjat hyllystä alas. Meillä tämä on toiminut hyvin. Verhoja on käyty tukistamassa muutamaan otteeseen, mutta pikkuhiljaa ne muuttuivat epäkiinnostaviksi. Tuleehan siitä väkisinkin vähän vaurioita puolin ja toisin ja siivoamassa saa olla koko ajan. Poikkeuksen tekevät portaat ja digiboksi. Portaat on kiivetty valvotusti ylös asti monta kertaa, mutta mutta silti ne muodostaa jonkun magneettisen navan, joita täytyy mennä läpsyttelemään kerta kiellon päälle. Digiboksin käynnistysnappulassa on sama voimakenttä.

Yksi hyvä sivupointti oli se, että lapsen pitäisi saada yhdet makeat naurut päivässä. Sanoisin, että tekisi hyvää myös vanhemmille.

Huomenna potaskaosuuden kimppuun.

2 kommenttia:

  1. huomenna sitten parhaimmat potaskat tänne raportoituna?

    VastaaPoista
  2. Oli pakko kaivaa tää sun Wahlgrenska-postaus esille, kun itse selailin ko. opusta. En voisi olla enempää samaa mieltä sun kanssa (ihmettelen tosiaan sitä, että AW ON kirjailija...sitä ei ainakaan ton opuksen perusteella uskoisi). Toi yksinleikki on aivan mahtava juttu. H on oppinut jo tosi aikaisin konttaamaan (5 kk), ja sitä ennen mä esittelin sille leikkikehän. H laitetaan sinne aamulla heräämisen jälkeen ja voila - mulla on vapaus syödä aamiainen ja käydä suihkussa, ilman että tarttee miettiä mikä kaukosäädin sillä on tällä kertaa suussa. Ihanaa työpäivää sulle! //h&m

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...