10.5.2020

Se on äiti tässä, moi




Kersat. Se on äiti tässä. Pari juttua.

Te mietitte aina välillä, haluatteko lapsia. Sitä onkin ihan hyvä miettiä, mutta ei liikaa. Ensinnäkin asia ei ole teille vielä hetkeen ajankohtainen ja toiseksi sitä ei todennäköisesti tarvitse miettiä yksin. Kukaan ei voi luvata, että se on sen arvoista. On vain uskottava johonkin – vaikka sitten kumppaniinsa, päiväkotiin tai mummiin, jos ei itseensä. Niin minä tein.

Eikä ole yhtä tapaa olla perhe vaan joku kahdeksan miljardia. On sellaisia perheitä, joissa on isä, äiti ja kaksi lasta, mutta valtavasti muitakin vaihtoehtoja. On äiti ja lapsi, eikä isää ollenkaan. On kaksi äitiä. On kaksi osoitetta ja neljät kivat vanhemmat. On perhe, jossa on kuusi lasta, joista yksi toiselta mantereelta. Ja niitä, joissa ei ole lapsia lainkaan.

Ja jos tähän hommaan päädytte, on ihan ensimmäiseksi opeteltava antamaan itselleen anteeksi. Aina ei riitä eikä jaksa. Ja jos saat jonkun asian oikein niin eikö joku muu tee paremmin. Vyötäröllä on makkaroita vaikka synnytyksestä on kulunut 12 vuotta, pataleipä ei kohoa ja jouluvalot ehtii ottaa pois vasta huhtikuussa. Jos rupeaa jokaista häpeää ja epäonnistumista survomaan sydämeensä, se täyttyy ajan mittaan niin, että kaikki tärkeät asiat litistyvät pohjalle. Parempi on tiputtaa tunaroinnit lattialle kuin likaiset sukat, koska siitä ne itsestään häviävät, kuten tiedätte.

Sitten tässä äitiydessä on sellainenkin homma, että pitää päättää, mitä itse tarvitsee mukaansa. Tyhjin käsin ei kannata lähteä. Hirmu helposti nimittäin käy niin, että keskittyy kaikkien muiden kamojen pakkaamiseen ja muistaa kynsisakset, hellehatun ja lasten panadolin, mutta unohtaa oman pikkaripussinsa. Ja kengät. Siinä menee täysin hermo, kun huomaa, että kaikki olennainen on unohtunut. Siksi se oma kassi pitää pakata ensin.

Ja jos tulee sellainen olo, että mikään ei mene niin kuin piti niin sitten soitetaan äidille. Minä leivon pakastepizzaa ja ostan kilon irtokarkkia ja halaan niin kauan kunnes itku loppuu ja usko palaa.

Lopuksi haluaisin vielä sanoa, että aika vähän kannattaa elämää suunnitella, koska kaikki muuttuu kuitenkin koko ajan, sinä itsekin. Mutta haikeus voi olla myös onnellista. Pitäisi vain säilyttää avoin mieli tulevaa kohtaan ja yrittää samalla muistaa, mitä itse haluaa, vaikka se on vähän vaikeaa kaikessa hulinassa. Ei ole kuitenkaan mitään pahaa siinä, että tykkää enemmän kirsikankukista kuin valkovuokoista.

13 kommenttia:

  1. Äiti! Äitiiiiiii!

    Äitiys on etuoikeus.
    Äitiys on lahja.
    Kyllä. Mutta on se muutakin.

    Muistan erään neuvolakäynnin. Tuijotin seinällä olevaa, vanhaa kulunutta julistetta. Siinä luki: ”Rajat on rakkautta”. Siinähän se. Rakasta lujasti. Puhu, perustele, kuuntele, ymmärrä. Riitele lapsesi kanssa, sillä siltä et voi välttyä. Sovi riidat, pyydä anteeksi omaa huonoa käytöstäsi. Kutita, puhalla, laita rasvaa ja laastareita. Poista tikkuja jalkapohjista, puhalla uimaleluja. Järjestä synttäreitä. Huokaise kuullessasi pikkulegojen, pinnien tai barbin kenkien ratisevan imurin letkustossa. Piilottele joululahjoja. Kehitä selviytymisstrategia reppujen, kenkien, kavereiden kenkien ja treenikassien valtamereen eteisessä. Leivo umpiväsyneenä mokkapaloja milloin mihinkin kekkereihin. Yritä olla kiljumatta, kun tenava ilmoittaa iltasadun aikaan, että ”huomenna on koulussa naamiaiset ja haluaisin olla pöllö”. Tunnusta vajavaisuutteesi vanhempana. Anna heidän kyseenalaistaa asioita. Opeta heitä sanomaan kiitos, anteeksi ja olen pahoillani. Opi epäonnistumista. Tai älä opi, aina voi lyödä päätä uudelleen seinään, lukemattomia kertoja. Been there, done that.

    Pese ja ripusta treenivaatteet miljoona kertaa. Kilju vaatteista ja astioista heidän huoneidensa lattialla. Toista. Manaa elämääsi taksikuskina, tee eväitä, kysy miten päivä on mennyt. Kierrätä vaatteita, luistimia, monoja, suksia ja pyöriä. Lohduta ensirakkaudessa, silitä selkää, hiero hartioita, ota kainaloon. Kannusta, rohkaise, vala uskoa. Sano että kaikki järjestyy. Laita pikkutunteina whatsup-viestejä ”Missä olet???”. Anna lakanasi toogabileisiin. Kerro, että on ihan ok kulkea välillä syvissä vesissä, sillä niin me kaikki teemme. Itke ilosta, itse surusta, itke ylpeydestä, itke epäreiluudesta. Itke elämästä. Hymyile vastasyntyneelle, naura taaperolle, kieri naurusta lattialla leikki-ikäisen kanssa, ulvo naurusta teinin kanssa.

    Niinä hetkinä, kun tunnet vanhempana olevasi sen kuonan tasoa, mitä on lammen pohjassa, kannattaa vaan hengittää. Niin kuin elämässä yleensäkin. Sitä paitsi se kuona on hyvä elatusalusta sille kaikelle vilkkaalle mikrobikannalle, mitä siinä lammessa pyörii. Aikansa lammessa pyörittyään ne mikrobit aikuistuvat ja lähtevät maailmalle. Ja jos oikein hyvin käy, he sanovat: ”Kiitos äiti, olet paras!”

    Täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 "Huomenna on koulussa naamiaiset ja haluaisin olla pöllö." Kiitos, ihana ja täsmällinen kuvaus tästä, mitä perhe-elämäksi kutsutaan.

      Poista
  2. Kiitos tästä. Muutenkin hyvä pointti kommentti suunnittelusta, oli äiti tai ei. Olen aina ihmetellyt kysymystä työpaikkahaastatteluissa, joissa kysytään "missä näet itsesi 5v.päästä?". Öö, en ole Neuvostoliitto en tee 5v. suunnitelmaa ja ei sitä voi oikeastaan yhtään tietää. Ja kysymys ei mittaa kunnianhimoa, enemmän paskan puhumisen taitoja. Ja oikeesti, firmat ei yleensä sitoudu olemaan työnantajia 5v, eli miksi kiinnostaa. Meni vähän sivuraiteille, mutta hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Olen mielestäni vahvasti pihalla, jos kuvittelen tietäväni miten maailma makaa viiden vuoden päästä.

      Poista
    2. Se on just näin. Jos miettii 5 vuotta taaksepäin niin toteaa että enpä olis 5 vuotta sitten uskonut mitä kaikkea voi elämässä tapahtua.

      Poista
  3. Kyyneleet tuli tuosta, että äiti lupaa halata niin pitkään kunnes itku loppuu ja usko palaa. Ollappa itselläkin sellainen tukipuu.

    Ja saako joulutähdet olla ikkunassa vielä toukokuussa? Suunnittelin kyllä, että en taida jaksaa ottaa niitä ollenkaan pois. Eivät mene ainakaan tänä välikautena hukkaan.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei kait niitä tarvii pois ottaa. Mä tyrkkään kynttilälyhtyihin kesällä kukkasia niin ei tarvii niitäkään varastoida. :)

      Poista
  4. Tänään ei kannata lukea fb:tä, jos on taipumusta verrata itseään toisiin. Joskus. Tai usein. Varsinkin jos on se "alamittaisuus" käytössä. Varmana tulee viskatuksi takaisin kylmään veteen.

    Tänään ei kannata katsoa fb:n kuvia, jos on taipumusta unohtaa, että ennen kuvan ottamista - ja sen jäljeenkin kaikkea tapahtuu. Kaikille.

    Tässä (fb:n tarjoamassa) "yli-jumala-äiti-upea-horjumaton-täydellisyys" tulvassa tämä kirjoitus - kun asiat eivät (äitienpäivänäkään) mene niin kuin piti - tämä on erityisesti minua lämmittävä teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että lämpenit! <3 Some kannustaa näyttämään elämästään vain niitä tykättäviä puolia, mutta kuten totesit hetket ovat hetkiä ja elämä tapahtuu siinä kuvan molemmin puolin.

      Poista
  5. Hyvä teksti. Minusta äitiydessä on kaikista vaikeinta ne pimeät puolet mitä lapset saavat minusta pahimmillaan esille ja se toistuva riitojen ja kaikenlaisen änkyröinnin selvittäminen ja sietäminen. Plus se jatkuva oman ajan haikailu, kun talossa on vielä pieniä. Kyllä minä ne varusteet ja pyykit hoidan, vaikka se rasittaakin. Ja sitten kaikkein pahinta on tietysti se, jos lapsen puolesta joutuu pelkäämään tai lapsi kärsii. Mutta joo, meillä riideltiin äitienpäivänä myös vanhempien toimeista, fiilikset eivät ole huippuhyvät ja taas mietin, miksi aina pitää säätää... T. Elina

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...