Vaikka kuinka yrittäisi olla välittämättä kahtiajaottelusta lapsettomien kanssa, faktat pysyy. Lapset asettavat vapaa-ajalle enemmän reunaehtoja ja vaativat kaikenlaista järjestelyä omasta mukavuudenhalusta riippuen. Itse äärimmäisenä kermaperseenä en kuulu niihin ihmisiin, joiden mielestä vauvan kanssa voi tulla ja mennä kaikkialle. Onnea niille, joiden mielestä kaikkien kamojen pakkaaminen, lapsen pynttääminen ja roudaaminen pienintäkin kyläilyä varten ei ole vaivalloista.
Erityisen mukavaa lapsiperheiden kanssa on juhlapyhinä. Vuodessa on nimittäin ainakin kaksi juhlaa, joiden perinteisestä konseptista ei saa lapsiyhteensopivaa juuri millään.
Toinen on Uusi Vuosi. Koko aikataulu on mahdoton. Yleensä ollaan syöty joko ravintolassa tai jonkun luona juhlaillallinen, josta on suoraan rynnätty puolilta öin raketteja ampumaan vajavaisin suojavarustein. Aamuyöstä on lorautettu tinat hellalle ja kaadettu loput kuohuviinit rinnuksille.
Toinen on vappu. Mä en todellakaan näe itseäni kyntämässä vappupäivänä Ulliksen mutapolkuja sormet kohmeessa kymmenen kylmälaukun ja rattaiden kanssa möykkäävässä ja kaatuilevassa känniparvessa itse selvin päin.. En osaa sanoa kumpaa vituttaisi enemmän, mua vai Maddea.
Olen viettänyt baarissa yhden vuosikymmenen, joten voin ihan hyvin hidastaa tahtia ja skoolata työn juhlalle omalla takapihalla ja ampua raketit yhdeksältä viereisellä niityllä. Annettakoon niihin bileisiin lapsettomille oikeus rain checkiin. :)

0 comments:
Lähetä kommentti