Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyöräily. Näytä kaikki tekstit

20.4.2015

Sähköpyörä - ostajan opas

*Yhteistyössä Helkaman kanssa

Projektini vaihtaa pyöräilyn goretex-vermeet työvaatteisiin etenee. Kävin nimittäin viikonloppuna koeajamassa Helkaman sähköavusteisia pyöriä.



Yleisenä havaintona koeajosta oli se, että voi kun ihmiset kävisivät testaamassa näitä! Vaikka sähköpyörä on painavampi kuin tavallinen pyörä ja siksi ilman avustusta raskaampi ajaa, ero ei ole normaalikuntoiselle ihmiselle merkittävä. Sen sijaan merkittävää on se, että avustuksen kanssa ylämäkeen rullaaminen suorastaan naurattaa! Olen entistä vakuuttuneempi, että sähköpyöräilystä tulee Suomessakin varteenotettava kulkumuoto.

Ostopäätöksen tekeminen oli kaltaiselleni tekniikkanoviisille aika hankalaa, joten haastattelin valintaa varten sekä Helkaman myyntipäällikköä että Suomen polkupyörätukun asiantuntijaa. Kirjasin ylös vastauksia minua askarruttaneisiin kysymyksiin.

Helkaman pyörissä on hintahaitaria reilusta tonnista 2500 euroon. Mikä aiheuttaa sähköpyörien hintaerot?

Hinta koostuu käytetystä tekniikasta: komponenttien laadusta, akkujen kapasiteetista (vähän yllättäen akku on pyörän kallein osa) ja lisävarusteista. Kalliimmat/laadukkaammat tekniikat kuten Panasonic, Bosch ja Shimano ovat toiminnaltaan ja käyttövarmuudeltaan selvästi edellä vastaavia halvempia ja tuntemattomampia merkkejä.

Moottoreita on monenlaisia. Millainen moottori pitäisi valita?

Sähköavusteisiin pyöriin saa monenlaisia moottoreita ja kaikissa on puolensa. Yhteistä niille on kuitenkin se, että ne saavat avustaa polkemista vain 25 km/h asti (muuten ne ovat moottoriajoneuvoja). Sähköavusteisella pyörällä ei siis voi kaahata miten kovaa vain.

Helkaman malleissa moottoreita on kahta mallia: keskiössä sijaitseva keskimoottori, jossa avustus menee suoraan polkimiin / ketjuihin, ja napamoottori, joka pyörittää pyörää. Keskimoottoristen pyörien ajotuntuma ei ole kovin sähäkkä, mutta ne sopivat hyvin tasaiseen menoon ja kuorman vetämiseen.

Napamoottorillinen sähköpyörä taas on mahdollista rakentaa kevyemmäksi ja urheilullisemmaksi kuin keskimoottorinen. Napamoottorin tekniikka on edullisempaa ja siksi se on käytössä Helkaman edullisemmissa malleissa. Sellaisen voi myös asentaa tavalliseen pyörään jälkikäteen!


Mitä väliä: akku tarakalla vai keskellä pyörää?

Akun sijoittaminen alas keskiön seudulle tekee pyörästä vakaamman/tukevamman kuin tavaratelineen alle sijoitettu akku. Jos pyörään tulee kiinni lastenistuin, voisi olla fiksumpaa valita malli, jossa akku ei ole tarakalla. Nähdäkseni tällä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, jos pyörää käyttää tasaisessa menossa.

Mikä osa sähköpyörän tekniikasta useimmin hajoaa? Saako varaosia? 

Edullisemmissa tekniikoissa yleisimmät murheet ovat akussa ja ohjausyksikössä, kalliimmissa tekniikoissa ongelmia esiintyy erittäin harvoin. Varaosia on saatavilla kaikkiin malleihin.

Akun kapasiteetti laskee käyttökertojen ja käyttövuosien jälkeen ja se tarvitsee uusia, kun kapasiteetti on laskenut liian alhaiseksi käyttötarkoitukseen nähden. Joitakin akkuja tarvitsee ladata tietyin väliajoin vaikka pyörää ei käytettäisikään. Näin akku pysyy käyttökuntoisena muutamalla latauksella talven yli vaikka sitä ei muuten käytettäisi.

Jos pyörää huoltaa samoin kuin tavallistakin pyörää, elinkaari on sama kuin tavallisen pyörän.

Miten usein akkua pitää ladata? 

Se, miten pitkään yhdellä latauksella pystyy ajamaan riippuu akun kapasiteetista (8Ah – 16Ah), käytettävästä avustustasosta, maastosta, lämpötilasta ja vastatuulesta. Karkeasti voisi sanoa pienemmillä akuilla ajettavan 30-40 km ja isoimmilla akuilla jopa yli 100 km. Lataaminen tyhjästä täyteen kestää noin viisi tuntia (vaihtelee eri tekniikoiden ja akkujen kapasiteetin mukaan).

Voiko sähköpyörän jättää ulos ja voiko sillä ajaa sateella?


Molempiin vastauksena että kyllä voi, sähköiskun tai oikosulun vaaraa ei ole.


Mihin malliin päädyin?


Koska pyörä on pääasiallinen liikennöintivälineeni, päädyin testaamaan Helkaman kalleimpia malleja. TE28L edustaa malliston uusinta uutta ja E2800 on suunniteltu sähköpyörien Volvoksi. Molemmissa on kuitenkin laadultaan suhteellisen samaa tekniikkaa, uudemmassa mallissa vain vähän uudempaa ja tehokkaampaa.

Molemmissa on keskelle pyörää sijoitettu Panasonicin moottori, 12 Ah akku, säädettävä avustus ja todella hienot led-valot (joo, olen helppo). Molemmat mallit valmistetaan Suomessa ja hintaeroa on muutama sata euroa.

Testasin pyöriä monipuolisessa maastossa, jossa oli sekä hiekka- että asfalttitietä, jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, tiukkoja mutkia ja kanttareita.


TE28L


  • Hinta: 2490 €
  • Näyttö: hieno datanäyttö, jossa usb-liitäntä.
  • Design: tavanomaisen näköinen pyörä, josta miesten ja naisten malli erikseen, yksi väri molemmissa.
  • Ajomukavuus: miellyttävä ja tuttu ajofiilis, ergonomiasta bonusta. Avustuksen käyttö oli helppoa, mutta jalkajarruun tottumattomalle ajaminen tökki alkuun.
  • Avustus: neliportainen avustus + talutusavustus erikseen. Alin avustustaso oli hyvin kevyt ja toisaalta taas korkein taso tuntui kuin alla olisi ollut mopo.
  • Lastenistuimen kiinnitys onnistuu pienellä säädöllä.
  • Jarrut: käsi- ja jalkajarru.



E2800


  • Hinta: 2190 €
  • Näyttö: perussäätötaulu, jossa kolme avustusvaihtoehtoa.
  • Design: grafiitinharmaa unisex-malli, joka näyttää sähköpyörältä.
  • Ajomukavuus: huono satula pilasi tunnelmaa mutta sen saa kuulemma vaihdettua. Tämä ei ollut yhtä sähäkkä kuin kilpailijansa mutta riittävän tehokas kuitenkin. Tuntui kaarteissa ketterämmältä ja helpommalta nousta kyytiin ja pois.
  • Avustus: kolme tasoa, erot pienet. Alimmallakin avustustasolla pärjää nähdäkseni aika hyvin.
  • Lastenistuimen kiinnitys onnistuu helposti.
  • Jarrut: käsijarrut.

Koska tekniikka oli molemmissa hyvin samankaltainen ja ajomukavuudessakaan ei ollut suurta eroa, tein päätöksen designin perusteella: vaakakuppi kallistui unisex-mallin puolelle. Näin saan ehkä houkuteltua myös Koti-insinöörin kokeilemaan vehjettä!

Seuraavaksi sitten pääsen käytännössä kokeilemaan, kuinka paljon sähköpyörän käyttö nopeuttaa työmatkaani ja lisää pyöräilypäiviä. Aion myös testata, miten paljon avustuksen käyttö vähentää kalorinkulutusta. Stay tuned!

8.4.2015

Sähköpyörällä lisää aikaa elämään?

*Yhteistyössä Helkaman kanssa.

Saan usein kehuja reippaudestani, koska pyöräilen töihin suurimman osan vuodesta. Mutta valinnassani ei valitettavasti ole ollenkaan kyse hienosta luonteenlaadustani.

Arvostan sitä, että saan hyötyliikuntaa työmatkan hinnalla ja samalla karistan luonnonvalossa turhat melatoniinit pois systeemistä, mutta fillaroin töihin ennen kaikkea siksi, että olen pyörällä nopeammin perillä kuin millään muulla vehkeellä. 

Matkaa Tapiolasta Pasilaan kertyy noin 10 kilometriä, mikä on fillarilla (liikennevaloista ja vastatuulesta riippuen) noin puolen tunnin keikka, mutta vilkaiskaapa reittiprofiilista kahta viimeistä kilometriä. Kun grande finale on pelkkää nousua, perillä on aina naama punainen ja selkä hiessä. Matka-aikaan pitää siis laskea myös repun pakkaaminen + vaatteidenvaihto + suihku.

Ruuhkavuosissa rimpuilijaa kiinnostaakin sähköpyörässä erityisesti ajan säästö

Säästän nimittäin aikaa,
  • jos voin valita pyörän myös silloin, kun tarjolla on 12m/s puuskittaista vastatuulta (kuten tänään!), 
  • jos voin pyöräillä koko viikon, kun jalat eivät ole loppuviikosta väsyneet ja
  • jos voin nipistää vartin suihkuajan molemmissa päissä ja pyöräillä normivaatteissa.
Ihastuin sähköavusteisuuteen jo Bakfiets-laatikkopyörän kanssa, joten olin jo pehmitetty, kun Helkama ehdotti yhteistyötä. Aloitankin sähköfillarin testauksen tässä kuussa. Samalla ajattelin testata myös uusia lastenroudausvaihtoehtoja: peräkärryäkin on huomattavasti helpompi käyttää kun lastia vetää myös moottori.

Sähköpyörät tai oikeammin sähköavusteiset pyörät (nämähän lopettavat avustamisen tietyssä nopeudessa) ovat hiljalleen saamassa polkimensijaa Euroopassa, mutta Suomessa käyttö on vielä vähäistä. Tähän kuitenkin toivotaan muutosta ihan julkiselta puoleltakin: Liikennevirasto ja Trafi haluavat yhdessä edistää sähköavusteista pyöräilyä Suomessa, ja tätä tarkoitusta varten on laadittu oma edistämisohjelma.

Sähköpyörää on helppo pitää pyöräilykulttuurin tuhoavana turhakkeena, mutta asia on oikeastaan päinvastoin: jos fillaroinnista tulee enemmän liikkumista kuin liikuntaa, pyörä valitaan alle useammin ja käyttäjäryhmä laajenee. Raportissa todetaankin seuraavaa:

"Sähköavusteisella pyörällä tehty keskimääräinen matka on ulkomaisten kokemusten mukaan noin 10 km. Kaikista suomalaisten päivittäisistä matkoista kolme neljännestä on nykyisin alle 10 kilometrin pituisia, ja näistä 70–80 prosenttia tehdään henkilöautoilla."

Miettikää, jos näistä matkoja tehtäisiin edes viidennes pyörällä! Vaikutus olisi aika valtava.

Sähköpyörän ei tarvitse näyttää ET:n suunnittelemalta.
Nyt vain pitäisi tietää, minkä fillarin näistä ostan. Onko teillä kokemuksia?

Helkama pärjäsi ihan hyvin Kuningaskuluttajan testissä viime vuonna mutta nyt olisi vielä uudempiakin malleja tarjolla. Lisäksi haluan ehkä miesten mallin. Ne kun tuntuvat jostain syystä paljon vakaammilta kuin naisten pyörät.

Sähköpyörän ostajan opas siis luvassa seuraavassa fillaripostauksessa!

29.8.2014

Miksi rakastan pyöräilyä

Kaatosadeselfie.
Lueskelin tänään Nytin fillarointiartikkelia, jossa esiteltiin kolme pyöräilyyn hurahtanutta henkilöä.

Tyypit vaikuttivat jutun perusteella enemmän adrenaliininarkkareilta (mikä sinänsä on ihan ookoo jos tykkää) kuin fillarifaneilta.

Haluankin tuoda esiin vielä neljännen tavan hurahtaa.

Katson nimittäin olevani hurahtanut pyöräilyyn, vaikka en ole ollut pyöräilyonnettomuuden takia sairaalassa, jätä miestäni harrastuksen takia tai polje velodromia ympäri fiksillä.

Minulla ei ole viittätoista viimeisintä huutoa olevaa maantiekiituria vaan ihan tavallinen monelle alustalle sopiva rumahko hybridi, joka sekin on viisi vuotta vanha. Pyöräilen päivittäin Tapiolasta päiväkodin kautta Pasilaan ja takaisin, n. 20 km.

Perustelen hurahdukseni seuraavasti.

Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa viitannut kintaalla säille. Olen valinnut pyörän vaikka taivaalta olisi satanut Guggenheimeja. Viimeksi eilen suhasin kotiin täydessä kaatosateessa. Vettä tuli niin paljon, että silmiä ei voinut pitää auki. Kengistä purskahteli vettä joka polkaisulla, vaatteet liimaantuivat ihoon. Ja tiedättekö: minua vain nauratti, ripsarit poskilla.

Kiskon fillarointitrikoot jalkaan vaikka takana olisi erittäin huonosti nukuttu yö. Viime viikonloppujuhlinnan jälkeen väsytti aivan sairaasti ja olo oli muutenkin hutera (kuten yli 4 alkoholiannosta nauttineella keski-ikäisellä voi olla), mutta tiesin, että bussissa nököttäminen saisi minut vain entistä väsyneemmäksi. Olin siis järkevä ja varmistin työkuntoni fillaroimalla.

Euforian tunteitakin löytyy. Kun ensimmäisenä lämpimänä kevätaamuna käänsin etupyörän päiväkodin pihasta kohti itää, sain itseni kiinni ajatuksesta, että ihanaa, matkaa on jäljellä vielä 10 kilometriä. Jalat olivat täynnä voimaa ja juuri huollettu fillari rullasi äänettömästi asvaltilla.

Satulassa ehtii välillä pysähtyä ja napata kuvan lähestyvästä ukkosrintamasta.
Ja sitten saakin polkea ihan hiki hatussa himaan.

Okei, ehkä olen hurahtanut vain säännöllisen liikunnan aiheuttamaan hyvään kuntoon, nopean matkanteon ja hyötyliikunnan myötä ajankäytön optimointiin, bussilippurahojen säästöön, aivojen säännölliseen tuulettamiseen ulkoilmassa, hetkiin ilman mitään elektronisia laitteita ja kauniiseen, merenrantaa seuraavaan reittiin. Enkä pane ollenkaan pahakseni, että olen muutenkin pirteämpi (ehkä liikunnan, ehkä aamun valoaltistuksen takia) enkä ole juurikaan sairaana.

Bonuksena lähipiiri saa seurakseen paljon relamman mutsin.

Että suosittelen kyllä kaikille pyöräilyyn hurahtamista. Ihan ilman adrenaliinia.

22.10.2013

Talvipyöräily - tahtolaji?

Kuva: Sami Kämppi / OiOi
Rakastan pyöräilyä. Löysin työmatkafillaroinnin vuosien tauon jälkeen viime huhtikuussa. Olen fillaroinut siitä lähtien, kun lumet sulivat, melkein joka päivä. En keksi työmatkastani mitään moittimista.
  • Matka (10 km) taittuu julkisiin nähden varsin kilpailukykyisessä ajassa, puolessa tunnissa. 
  • Tiedän, milloin olen himassa, kun Pasilassa pistän ketjut liikkeelle. En joudu ruuhkiin eikä kulkuväline sujahda nenän edestä. 
  • Nappaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun saan tunnin peruskestävyystreenin samaan rahaan - ja jos kuuntelen äänikirjaa hinta senkun laskee.
  • Reitti on upea: Tapiola - Lehtisaari - Kuusisaari - Huopalahti - Keskuspuisto seuraa merenrantaa. Tuoksu on syksylläkin huumaava. Näen harmaahaikaran melkein joka päivä.
Nyt sitten tämä avaruudessa kiitävä murikka on taas kurvaamassa suomalaisen kannalta hyvin epäedulliseen kulmaan. Oliko tämä pyöräilykausi tässä? Vienkö pyörän varastoon? Vai tulisiko satulaan istuttua talvellakin?

Järkeni sanoo ei. Jyrkkä ei.

Fillaroinnin paras puoli on näpsäkkyys. Selkään vaan ja menoksi! Talvifillarointi edellyttää kaikenlaista varautumista. Erikoisvarusteita tarvitsee niin polkija kuin poljettava. Tie on liukas, tienoo pimeä ja naama jäässä. Pipo ei mahdu kypärän alle ja silmät valuvat alamäissä vettä. Talvipyöräilystä puuttuu nautinto!

Toisaalta samalla tavalla järkeni sanoo ei avantouinnille. Silti avantoon on pakko pulahtaa aina kun on mahdollisuus.

Talvipyöräily on epäilemättä tahtolaji. Se saattaa olla myös tottumislaji. Tahdon ainakin niin pitkään, kunnes kuulen aura-auton piipityksen.

Ps. Vinkkejä varusteista otetaan vastaan!

30.6.2013

Laatikko on lastattu lapsilla

Minua lähestyi pari viikkoa sitten Tavarafillari.fi sivustoa ylläpitävä Hesarin liikennetoimittaja Teppo Moisio. Hän oli huomannut kiinnostukseni laatikkopyöriä kohtaan ja päätti lisätä bensaa liekkeihin tarjoamalla hetkeksi lainaan oman sähköavusteisen, kaksipyöräisen Bakfietsinsä!

Goddammit! Pääsisin kokeilemaan paitsi uudenlaista lastenkuljetusta myös sitä, miten pieni akku jeesaa ylämäissä! Koska tällaisesta tarjouksesta ei kieltäydytä, fillari saapui pihallemme viikko sitten.


Jo parin päivän päästä oli selvää, että Moisio on juoni tyyppi. Hän tiesi, että ihastuisin ikihyviksi. Ja kirjoittaisin jutun, jonka nyt kirjoitan.

1. Miten sillä ajetaan?


Ensitreffit jännittivät. Pyörän painopiste on edessä ja ajotuntuma perusfillariin tottuneelle ihan erilainen. Pitkä ja raskas pyörä piti ottaa vakavasti - mistä tahansa mutkasta ei puikkelehdita ja nopeudet on pidettävä rauhallisina, sillä pysähtymismatka on vähän pitempi. Toisaalta pyörä oli erittäin vakaa eikä säikähtänyt pieniä töyssyjä ja kanttareita. Aivot kalibroituivat nopeasti ja ketteryys löytyi harjoituksen myötä. Turha maltillisuuskin karisi, kun laatikosta käsin vaadittiin lisää vauhtia.

Sähköavusteisuus oli yllättävän tärkeä ominaisuus. Pidin sitä ennakkoon kalliina nöföilynä (yleensä yli 1000 euron lisävaruste), mutta täytyy myöntää, että säädettävä jeesi teki polkemisesta harvinaisen miellyttävää ja helppoa. Systeemi oli ulkonäöllisesti huomaamaton (akku on pakkarin alla) ja yhtä helppokäyttöinen kuin vaihteet: avustuksen tehoa voi säätää käsin ajon aikana.

Ja tulihan sitä sähköä käytettyä. Kun laatikkoon lastaa 35 kiloa lapsia ja kymmenen kiloa ruokaostoksia, ylämäet ovat vähän liikaa. Tämän allekirjoittivat myös kaikki pyörää testanneet miehet.

Uimarantaretkelle mahtuivat kaikki kamat mukaan.

2. Miten se toimii lastenkuljettamisessa?


Bakfiets asetti lastenroudauksessa riman ihan uudelle tasolle. Laatikossa on turvavyöt kolmelle ja pakkarille saa vielä kiinni perinteisen lastenistuimen. Lastaaminen on turvallista tukevan kaksijalkaisen seisontatuen ansiosta. Huonolla säällä laatikon päälle voi virittää viimankestävän kuomun.

Kakarat rakastivat pyörää ehkä minuakin enemmän - eikä vähiten siksi, että vastaantulijat ihailivat pyörää avoimesti ja hymyilivät kyydissä hihittävillä lapsille. Keulassa istuminen maisemia katsellen toi matkantekoon aivan uudenlaista viihdettä, kun laatikossa oli vähintään yhtä kivaa kuin määränpäässä.

Hyödynsin linnanmäkiefektiä myös Skidin kaverisynttäreillä perjantaina: pääohjelmanumerona oli tietokilpailu- & vaahtokarkkiajelutus laatikkopyörällä. Täysi menestys!

Pahoittelen kiljuntaa. Tai no, en oikeastaan.

3. Missä sitä säilytetään?


Tätä ihmettelin etukäteen eniten - turhaan. Näin isoa pyörää ei voi säilyttää ahtaassa fillarikellarissa, mutta ei sille autotalliakaan tarvita. Suunnittelussa on otettu huomioon, että pyörän pitää kestää ulkosäilytystä, myös Suomen oloissa. Pressulla saa peittoon puuosat joten laatikosta ei tule sateellakaan uima-allasta. Pyörä asui siis takapihalla koko viikon.

Suurin pelkoni taivasalla säilyttämisessä onkin, että joku nyysii kalliin menopelin! Onneksi tämä fillari ei ole laskukännisen baarikärpäsen ensimmäinen valinta.


Fillari toimi myös kiipeilytelineenä.

4. Pitäisikö tällainen ostaa omaksi?


Kas, siinä pulma. Aluksi olin sitä mieltä, että jumalattoman hieno peli, mutta emme me oikeasti sitä tarvitse. Näillä leveyksillä kaltaiseni kermaperseilijän fillarikausi on lyhyt: suurin osa vuodesta sataa jääpuikkoja ja pyörätiet on päällystetty aurauslumilla. Käytännön elämä hoituu muillakin konsteilla, sillä päiväkoti ja ruokakauppa ovat kävelymatkan päässä. Sitäpaitsi molemmilla on yli 10 km työmatka suuntaansa ja se taitetaan kilpailukykyisessä ajassa vain kevyellä pyörällä tai autolla.

Mutta mutta. Kun viikko kului, keksin päivä päivältä pyörälle enemmän käyttöä. Lause "Ai mutta mehän voidaan mennä laatikolla" yleistyi hälyttävästi. Synttäriostoksetkin hoidettiin nopeasti ja kätevästi kerralla kotiin.

Laina-aika huipentui viikonloppuun, jolloin olin autottomana lasten kanssa yksin kotona. En tiedä, mitä olisin tehnyt ilman pyörää! Tai tiedän: en juuri mitään. Nyt kävimme uimarannalla, luontopolulla ja ystävän luona kylässä. Jos fillarin olemassaolo muuttaa ajatustapaani jo viikossa, mitä tapahtuisi puolessa vuodessa?

Ihan ilmainen fillari ei ole, mutta tällaista menopeliä ei oikein kannata verrata muuhun kuin autoon. Ja siinä koko pointti onkin: jos tavarafillarin avulla voi luopua auton (sen ainoan tai toisen) omistamisesta, sijoitus ei ole edes kallis. Toisaalta voi ajatella, että kolmen tonnin pyörä, jolla voi tuoda kaupasta 50 kg multaa, ei oikeastaan ole enää laite- vaan elämäntapainvestointi. 




Jos lapset olisivat pienempiä tai niitä olisi kolme, en epäröisi. Nyt pohdin, kuinka monta vuotta pyörä olisi meillä aktiivikäytössä ja mitä sillä tehdään pikkulapsiajan jälkeen? (Mieleeni tulvahti kuva esiteinistä pöllimässä fillarini avaimia ja kyysäämässä sillä kotibileisiin kaikki kavereitaan.) Oletettavasti tästä pääsee eroon sopuhintaan.

Luopuminen ei ollut kivutonta. Kyllä harmitti, kun Moisio tuli tänään koputtelemaan ovelle. Hän lohdutti, että toistaiseksi yksikään pyörää lainannut ei ole pitänyt sitä turhakkeena.

Jään siis kaipaamaan. Etenkin sitä, että tavarafillarin satulassa tällainen keskivartalo-ongelmia poteva perheenäitikin on aika cool. Nähtäväksi jää, miten pahaksi tyhjän pihan syndrooma yltyy.

Ps. Jos olet alustavasti hurahtanut näihin vempeleisiin, lukaise Tavarafillari.fi:stä päivitetty osto-opas ja Lähiömutsin kokemuksista kolmipyöräisen Babboen kanssa.

24.4.2013

Fillarilla!

Korkkasin fillarikauden. Testasin uuden duunireittini Tapiolasta Pasilaan - kerrassaan upea reitti! Mutta muistin myös, miksi fillarointi ei ole niin mahtavaa kuin se voisi olla.

Nooralla on ylimahtava Dahonin taittofillari, joka on suunniteltu
toimimaan erityisen hyvin julkisen liikenteen kaverina.
Joskus pyörätie vain päättyy eikä missään kyltissä lue, missä tie jatkuu. Jalankulku ja pyöräkaista ovat tien toisella puolella vaihtaneet paikkaa - havaitset sen merkin sijaan siitä, että jalankulkija pui nyrkkiä.

Tietöiden ja kevyen liikenteen väylälle parkkeerattujen autojen takia jouduin kaksi kertaa ajoradalle. Noin 15 sentin päästä niistävä kuormuri meinaa vetää imussaan Pietariin asti. Puhumattakaan siitä, että joka juuttaan liikennevalot on optimoitu nahkapenkillä nautiskelevan yksityisautoilijan eduksi. Muut ehtivät kyllä odottaa useita minuutteja valon vaihtumista - toki pyöräilijöille ja jalankulkijoille se valo palaa noin kolme sekuntia, ettei autoilija vain pitkästy.

Korpeaa. Jos autoilijoille vittuiltaisiin tällä tavalla, käynnissä olisi jonkinlainen yleislakko. Painotuksia pitääkin vähän miettiä, etenkin kun Helsingin kaupungin selvityksen mukaan euron panostus pyöräilyyn tuo kahdeksan euron säästöt, enimmäkseen terveysvaikutuksista. Aika vahva viesti.

En kuitenkaan kanna kaunaa.

Duunimatkani kesti vaivaiset puoli tuntia. Vaikka paluumatkalla eksyinkin Keskuspuistoon, saavuin silti himaan historiallisesti päivälliselle. Koska treeni oli jo plakkarissa, jäi koko ilta kakaroille.

Huomaan, että minusta on kuoriutumassa täysverinen fillarihullu. Luen sähköpyörävertailuja, syynään taittopyörätestejä, kuolaan Lähiömuden Babboeta ja näköjään kuvaan tuntemattomien ihmisten laatikkopyöriä.

Duunin fasiliteetitkin ovat mainiot: fillarin saa lukkojen taakse katokseen ja ilmastoidut, siistit suihkutilat löytyvät samasta talosta. Ja koska olen jo vähän treenannut kevään mittaan, en ollut kretliininen kuin puoleen päivään asti.

Perse toki on hellänä ja selkä mudassa, kuten asiaan kuuluu.

27.8.2012

Fillarin selkään ja pois

Tänä kesänä on ollut selkä koetuksella. Olen kävelyttänyt yhtä ja pyöräilyttänyt toista. Toistaiseksi tuloksia on saatu vain Snadin kanssa -- joka näillä näkymin oppii pyöräilemään ennen isosiskoaan.

Pidin toukokuussa jotenkin itsestäänselvänä, että tottahan me jo elokuussa teemme pyöräretkiä - Skidi omalla fillarillaan ja Snadi istuimessa. Äkkiäkös se sen tasapainoilun oppii! Meditoin itseni kärsivällisyyden ja kannustavuuden pedagogiapsykoosiin ja tsekkasin netistä jopa opetusohjeita. Homma olisi viikossa hoidettu.

No ei ollut. Apupyörillä rullailu ei näköjään valmenna oikeaan pyöräilyyn juuri lainkaan. Nopeasti kävi ilmi, että ensimmäinen tunti käsittelisi taluttamista, toinen satulaan kapuamista. Kun polkeminen sujui, ohjaaminen jäi - ja päinvastoin. Jarruttamisessa oli tasan yksi vaihtoehto eli all-in. Sitten kun lisätään yhtälöön vielä jonkinlainen liikenteen seuraaminen, voidaankin näillä näkymin palata asiaan joskus lukiossa.

Tässä yhdistyy kaksi asiaa.

1. Olen paska opettaja. En todellakaan tiedä, miten tasapainoa voi opettaa muuten kuin tasapainoilemalla. Siitä vaan, tuulta päin. Jostain syystä omien pyöräilyarpieni esittely ("totta kai kaikki kaatuu joskus") ei myöskään vakuuttanut.
2. Kersalta puuttuu motivaatiota. Ei mitään voi opettaa, ellei se lähtökohtaisesti kiinnosta. Oppiminen vaatii keskittymistä. Toistaiseksi se katselee mieluummin suurennuslasilla koppakuoriaisia.

Ehkä tässä pyöräilyssäkin on olemassa joku herkkyyskausi, vähän kuin pottailussa. Mun paras herkkyyskausi tähän opettamiseen ainakin kariutui.  Siksi tarvitsenkin tällaisen.


Kaikki menee hyvin, jos minä poljen ja ohjaan. Joskus sitten toisinpäin.

KUVA: Flickr / FaceMePLS

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...