31.12.2015

Älä ymmärrä taidetta

Olen kulttuuriurpo. En oikein löydä samaistumispintaa maalaustaiteen, tanssin, teatterin tai musiikin kuluttajana.



Olen yrittänyt jäljittää, mistä kulttuurivieraantumiseni johtuu. Joulu ja kirjastokortti pitävät huolen, että lukeminen sentään kuuluu repertuaariini, mutta miksi koen, että muu kulttuuri ei?

Olen ennakkoluuloinen. Miellän kulttuuritapahtumat lähinnä puuduttaviksi pönötysbileiksi ja kultturiharrastuksen kuuluvan kulttuuritädeille. En ole pätkääkään intohimoinen tunneihminen, joka kyynelehtisi kauneuden äärellä - en halua pilata muiden fiiliksiä sillä, etten tajua. Koska taidettahan pitää jotenkin mystisesti ymmärtää.

Onneksi joudun säännöllisesti epämukavuusalueelle. Syyllinen on Koti-insinööri, joka haluaa itseään muistettavan aineettomilla lahjoilla. Plaraan siis aina merkkipäivien alla sähköisiä lippukauppoja kämmenet hioten. Viimeisin hankintani oli liput painotaiteilija Iiro Rantalan konserttiin, jossa hän soitti John Lennonin musiikkia.

Olihan kerrassaan hieno kokemus. Ja sen tarjoili (ryppyiseen paitaan pukeutunut) mies ja flyygeli.

En tiennyt, että pianisti voi olla niin hauska. Enkä sitä, että flyygelistä voi hakata esiin täydellistä kauhumusiikkia Imaginen tahtiin. Ja että koskettimet ovatkin oikeastaan lyömäsoitin. Tai että tunkemalla koneistoon pari pyyheliinaa saa soittimesta esiin aivan eri saundin ja pianokonsertissa yleisöä voi pyytää laulamaan mukana.

Jäin koskettuneeksi. Äärimmäistä, totesi myös Koti-insinööri. Vaikka olemme musiikillisesti täysin eri levelillä, meille heräsi samoja kysymyksiä. Syntyi keskustelua.



Siitä sitten tulikin sellainen ahaa-elämys, että ei taidetta edes voi universaalisti "ymmärtää". Tulkintoja ja kokemuksia on yhtä monta kuin katsojiakin.

Tämän kohtuullisen surkean lajimme yksi hienoimmista ominaisuuksista on taide. Se, että ihminen esiintyy ihmiselle. Nähdäkseni riittää, että antaa sille ihmiselle mahdollisuuden: hiljentyy, katselee, kuuntelee ja tykkää jos tykkää. Ei tarvitse ymmärtää soittimista, nilkan ojennuksista tai metodinäyttelemisestä yhtään mitään.

Hyvä. Ajattelin tehdä yhden uuden vuoden lupauksen: käyn ensi vuonna ennakkoluulottomammin nauttimassa taiteesta. Annan yllättää itseni useammin. Kertokaa, mitä kannattaisi kokeilla?

Ps. Eturiviä aion kuitenkin välttää kuin ruttoa. Jumalan teatteri voi toistua. Lisäksi nykytanssiesityksessä voi joutua jonkinlaiseen vuorovaikutteiseen sivurooliin. Palataan siihen 10 vuoden päästä.


28.12.2015

Tänä vuonna

Vuosi vetelee viimeisiään. Miten meni noin niinkun omasta mielestä?



Kun pohdiskelin kuluvan vuoden henkilökohtaista tilinpäätöstä, huomasin, että en oikein muistanut mitään erityisiä tapahtumia. Viisi viimeistä vuotta ovat olleet sellaista haipakkaa kaikenlaisten perhe- ja urakäänteiden kanssa, että tämä vuosi taisikin olla sellainen ei-kovin-tapahtumarikas välivuosi.

Sitten muisti alkoi palailla. Onhan tässä taas ollut kaikenlaista. Isoa pientä ja pientä isoa. Raskasta ja kevyttä, ja kaikkea siltä väliltä - riippuu ihan siitä, millä vauhtia mittaa.

Vuonna 2015 tein ekaa kertaa simaa!

Tänä vuonna sain vakituisen työpaikan eikä minun tarvinnutkaan ryhtyä täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Vaikka nykyään yrittäjyyttä hehkutetaan paljon, ei yksinyrittäminen kirjoittamalla ole erityisen hohdokasta. Tokihan siinä on vapaa kuin taivaan lintu, mutta kolumnistin leipä on epävakaata ja bloggaajan mainostuloriippuvaista, kirjailijana pärjää ainoastaan, jos on hyvä anomaan apurahoja (tai Sofi Oksanen). Lisäksi kaipaan työyhteisöä.

Tänä vuonna pyöräilystä tuli pääasiallinen kulkumuotoni. Olen porhaltanut sähköfillarillani enemmän kuin koskaan, helmikuun lopusta aivan jouluviikolle asti. Kun ensi vuonna metro alkaa kulkea ja erilaiset autonvuokrauspalvelut yleistyvät, voisi ihan oikeasti epäespoolaisittain miettiä omistusautosta luopumista.



Tänä vuonna huomasin, että pystyn kuin pystynkin karkkilakkoon ja uskalsin leikkasin tukkani ihan lyhyeksi. Molemmat päätökset olivat isoja, vaikka ne joillekin voivat olla pieniä.

Tänä vuonna tunsin ensimmäistä kertaa tajuavani kunnallispolitiikan kiemuroista jotain. Kysyn edelleen tyhmiä kysymyksiä, mutta päivähoitoryhmien koon säilyttäminen Espoossa ennallaan oli iso saavutus.

Tänä vuonna oli myös monta käännettä parempaan perhe-elämässä. Yhteiselo lasten kanssa on sujuvampaa kuin koskaan.

Vuonna 2015 teimme ensimmäiset vaellukset niin että kaikki kävelivät itse.

Vuonna 2015 eräs perheenjäsen aloitti kuvataidekoulussa - ja ra-kas-taa sitä.

Lisäksi tänä vuonna lähipiirissä oli yksi romahdus (diagnosoitu paniikkihäiriö), yksi syöpä (voitettu) ja yksi pallolaajennus (onnistunut). Ei kenenkään elämä ole pelkkää positiivisuutta ja onnistumisten sarjaa, vaikka sosiaalisessa mediassa ne korostuvatkin.

Elämässä ei ole välivuosia. Merkityksellisiä tapahtumia, pysähtymisiä, kohtaamisia ja käänteitä löytyy kyllä kun vähän penkoo. Jotkut muutokset vain etenevät hitaasti. Suunta näkyy etäisyyttä ottamalla. 

Vuoden koskettavin viisaus onkin tämä: "Everyone is fighting a battle you know nothing about. Be gentle always."

23.12.2015

Joulu saa tulla, koska ei sitä kieltääkään voi

Joulu saa tulla! Ei sen puoleen, että sitä kieltääkään vois, mutta tilanne on hallinnassa.



Lahjat on paketoitu (ja vain yksi paperi repesi). Pukki on ajastettu. Kuusi on koristeltu (ja se juo!). Joulusaunassa on kuunneltu tulen rätinää. Jääkaapissa on glögiä, pähkinöitä, juustoja, mätiä ja leipätarvikkeita, koska joulu on iltavoikkarifiesta. (Ja kyllä, aion pitää myös karkkipäivän - yli kolmen kuukauden lakon jälkeen!)

Joulu saa tulla myös siksi, että muuten keskivaikeasta jouluhöpsähdyksestä kärsivät kersat ratkeavat liitoksistaan. Tämä on ensimmäinen joulu, kun kuopuskin tuntee konseptin joten täpinöinti on tapissa. Mutta olipa helppo saada ne nukkumaan: kun heräätte, on joulu. (Paitsi jos herääminen tapahtuu ennen kuutta, silloin on tupenrapinat.)

Joulu on erityisen tervetullut myös vessoihin, koska Skidi puunasi ne niin tunnollisesti kuin odottaa voi. Ylipäätään tämä lapsityövoiman käyttäminen on nousussa: naapurin mutsi oli pistänyt koululaisensa kirjoittamaan joulukortit. Neroutta.

Sen sijaan joulu ei saa tulla varastoon, jossa aiheutin täydellisen räjähdyksen kadonneen jatkojohdon takia. Ja liinavaatekaappiakin kannattaa välttää. Lakanoiden viikkaus ei ole ollut to-do listalla kovin korkealla.

Oikein hyvää kuusijuhlaa kaikille teille, olitte sitten valmiita tai vaiheessa, kotona tai sukuloimassa, norossa tai perusräässä. Päivä pitenee jo!

21.12.2015

Kuusifanaatikko

Sarjassamme Näitä Ilman Joulu Ei Tule. Tajusin tänään olevani kuusifanaatikko.



Voin nimittäin luopua joulupukista, lumesta, lanttulaatikosta ja herneistä sekä joulusaunasta, mutta yhdestä en luovu. Se havupuu on roudattava sisälle tai tunnelma on pilalla. Puolustaudun sillä, että minulla oli joku joulurisu sisällä sinkkuaikoinakin.

Olen jossain välissä kehittänyt myös tarkoin direktiivein säännellyn kuusirutiinin.

Meidän perheen (lue: minun) kuusi siis haetaan aina vuoden pimeimmän päivän aattona paikalliselta kuusikauppiaalta. Hinnasta yritetään tinkiä, koska kaunis sen ei tarvitse olla - saa olla toispuoleinen, pääasia on tuoksu.

Yön puu saa asettua jalassa ja aamulla lapset pääsevätt koristelemaan sen (lue: minä korjaan vaivihkaa perässä koristeet parempiin paikkoihin). Ja mitään uusia koristeitahan ei tietenkään hankita, koska pointti on käyttää vanhoja, perinteikkäitä koristeita.

Kuten aina perinteissä, myös kuusirutiineissa on paljon hajontaa. Jotkut hakevat kuusen pihalle jo ensimmäisenä adventtina ja siirtävät sen sisälle aattona. Joillain kuusen koristelevat yöllä tontut. Jotkut laittavat pienen muovikuusen joulupöytään.
 
Nyt koko kämppä tuoksuu ja kuusifanaatikko on ihan jotta NUUUUUH. Ja jokainen kaltaiseni tietää, millainen odotus nyt on menossa. Koska jos se ei juo niin voihan karistus ja varina. No, se pidetään loppiaiseen joka tapauksessa.

Millaisia jouluisia pakkomielteitä teillä on?

18.12.2015

Hyvät kasvatusneuvot - ja kuinka mokata ne kaikki

Vastuullisen aikuisen larppaaminen on välillä aika haastavaa.



Varsinkin uhmaikäinen on erikoishenkilö, jonka käsittelyyn kaipaa usein ulkopuolista apua, joko kasvatusoppaista tai toisilta vanhemmilta. Kun aloin kelata kaikkia kuulemiani kasvatusneuvoja, huomasin, että olen jollain tapaa mokannut niissä kaikissa.

1. Mitä NYT tapahtuu?


Aikakäsitys. Pikkulapset ovat pääsääntöisesti täysin epätietoisia siitä, mitä kello on, mikä viikonpäivä on, miksi pitää pukea päälle ja miksi olet menossa töihin. Päivän ohjelmaa pitääkin pajattaa ääneen ihan Mertarantana, jos lapset eivät diggaa yllätyksistä. Erityisesti Snadi haluaa tietää pilkuntarkasti, kuka tulee hakemaan päiväkodista, mitä Pikku Kakkosen jälkeen tapahtuu ja milloin pitää lähteä kylästä kotiin - vaikka tämä kaava toistuisi joka kerta samanlaisena. Ilmeisesti kersa on hyvin spotannut, että olemme vanhempina niin kassalla, että tämä kertaus on tärkeää ihan kaikkien takia.

Toim. huom. Älä vaan tee virhettä. Mikäli et ole vastauksesta satavarma (jos päiväkodista hakeekin Mummin sijaan Vaari!!), kannattaa olla sanomatta yhtään mitään ettei siitä nyt sitten tule oma katastrofinsa.

2. Sanoita. Puhu. Ymmärrettävästi. Hitaasti.


On välillä raskasta olla elämän aliaksessa ikuinen selittäjä - varsinkin kun vastapuolella on keskenkasvuinen henkilö, jolta puuttuu konteksti, sanavarasto ja elämänkokemus. Siirry käyttämään selkokielisiä päälauseita selkeästi artikuloiden, vaikka kuinka tekisi mieli korostaa sanomaansa sanoilla irrationaalinen ja absurdi.

Toim. huom. En edelleenkään tiedä, miten hemmetissä pitäisi sanoittaa kilarit siitä, että menin vaihtamaan peiton vauvakoosta juniorikokoon. "Öö, jostain syystä vaikutan mielestäsi seinähullulta sekopäältä, joka pöllii peiton ja kivat pussilakanat, vaikka oli tarkoitus vain pitää sinut öisin lämpimänä."

3. Pistarit


Kun olet selittänyt, sanoittanut ja esittänyt vielä asiasi modernin tanssin keinoin, tarkista a) kuuntelivatko ne ja b) mitä ne ymmärsivät. Ikinä ei nimittäin tiedä, missä vaiheessa rikkinäinen puhelin alkaa. Ja pääsääntöisesti neljän vuoden elämänkokemuksella ei vedetä mitään muita kuin vääriä johtopäätöksiä.

Toim. huom. Koska et mitenkään tajua selittää kaikkia itsestäänselvyyksiä, joudut aina välillä huutoarvoitusten eteen. Muuttohan tarkoittaa tietenkin sitä, että kaikki meidän kamat jätetään entiseen kämppään, joten niiden perään ulvominen on asianmukaista. Sarkasmi menee yleensä kersoilta ohi, mutta itseään voi ilahduttaa kysymällä että mitä varten arvelit muuttolaatikoiden olevan.

4. Nälkä, jano, väsy?


Rutiinien tärkeydestä vallitsee konsensus. Ole näiden kanssa tarkkana erityisesti, jos genetiikka tukee ärtymisherkkyyttä: muuttuuko jompikumpi vanhemmista suohirviöksi, jos ei syö kolmen tunnin välein tai nukkuu alle kuuden tunnin yöunet? Takerru rutiineihin kuin viimeiseen oljenkorteen ja pidä käsilaukussa nenäliinojen lisäksi pähkinöitä, rusinoita ja pillimehua.

Toim huom. Kun nelivuotias sitten ulvoo kylvyssä, että ei ole yhtäääääään väsynyt - haukotus - ja että jos aiot laittaa hänet nukkumaan niin hän pomppaa sieltä ylös aina uudestaan niin onnittele itseäsi: opit juuri että rutiineissa pysyminenkään ei ole mikään takuupaperi onnistumiseen.

5. Demokratia ei toimi


Unohda osallistaminen ja interaktiivisuus silloin kun vaihtoehtoja on oikeasti vain yksi. Jos lapselta kysyy, hän haluaa laittaa hiihtolenkille päälle Frozen-asun ja syödä puuron kanssa nutellaa. Jos ennen automatkaa on käytävä vessassa, nukkumaan on mentävä yhdeksältä ja aamupala syötävä niin ipanan kantojen tiedustelu on lähinnä hämäävää. Ei vanhemman tarvitse olla huolissaan kannatuksestaan.

Toim. huom. Yksi täysin turhaan parjattu vastaus on "Koska minä sanon niin". Sehän on äärimmäisen yksinkertainen, napakka ja selkeä perustelu. Lasten kanssa väitteleminen päättyy muutenkin aina henkiseen häviöön, joten saman tien voi käyttää sitten tätä.


6. Älä esitä uhkauksia, joita et voi toteuttaa.


Joskus kuulee, että ei saisi uhkailla kiristää tai lahjoa. Totta kai saa. Olisihan se hienoa, jos lapsi olisi rationaalinen ja yhteistyökykyinen olento, mutta kun ei ole. Tässä pitääkin olla varovainen mutta ihan eri syystä: auktoriteetin nimittäin menettää turhilla ja liian laimeilla uhkauksilla.

Toim. huom. Kannattaa myös muistaa hämäys. Lelujen laittaminen jäähylle on ihan been there done that, mutta Elsa-mekon tunkeminen sekajätteeseen eskaloi riidan ihan uusille urille, jolloin alkuperäinen riidan syy unohtuu.

7. Johdonmukaisuus on myytti


Tiedätte: johdonmukaisuus luo turvallisuuden tunnetta ja tekee arjesta loogista ja ennakoitavaa. Sääli vain, että se on mahdotonta. Meillä ei katsota arkiaamuina telkkaria, koska se johtaa vatulointiin -- paitsi jos äiti on hukannut puhelimensa, avaimensa ja lompakkonsa. Jälkkäriä saa, jos on hyvä syy kuten se, että on vaikka raskaan viikon torstai tai autopesu, jossa saa suklaapatukan. Iltatoimet alkavat 19:45 ellei sitten unohduta hoilottamaan joululauluja. Mutta nukutukseen sisältyy vain yksi satu ja yksi laulu ja laulun aikana ei saa tehdä pilaversiota tai se loppuu siihen paikkaan.

Toim. huom. Pätee tietenkin vain lapsiin. Itse voi kyllä syödä karkkipussin lounaaksi ja ronkkia ruoasta pois sellerit. Ja luonnollisesti isin kanssa ja Mummilassa on aivan eri säännöt.

8. Kaikki menee välillä päin persettä.


Uhma on kaikesta järjettömyydestään huolimatta (raivostuttava) vaihe, joka jostain evoluution erheestä kuuluu edelleen kasvuprosessiin - sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaikka se välillä loukkaavalta tuntuukin. 

Välillä on kiire, nälkä, väsymys ja vitutus. Huudat ja marmatat pienistä. On masentavaa huomata, miten typeriin kinoihin lasten kanssa ajautuu, vaikka kuinka yrittää olla järkevä aikuinen. Mutta positiivisen kautta: riitelemäänkin pitää opetella ja huomenna on uusi mahdollisuus kokeilla taitojaan kasvattajana.

Toim. huom. Kun tulee tunne, että alkaa sujua, tarkista, asuvatko kersat enää himassa. Ja 18 vuoden jälkeen uhmaa saakin jo kutsua muutosvastarinnaksi.

16.12.2015

Parisuhde fläppitaululle

Anteeksi pieni blogihiljaisuus, mutta on ollut vähän kiire. Paitsi että iltaisin on kaikenlaista menoa, myös töissä on maailma saatava valmiiksi ennen joululomaa.



Vuoden lopussa on aina sekä projektien että erilaisten kehityshankkeiden deadlineja samalla kun pitää miettiä seuraavan vuoden askelmerkkejä. Fläppitaulut ja post-itlaput vain rapisevat, kun tiimin kesken etsitään tekemiselle suuntaa.

Tänään eräässä kehityssessiossa tuli mieleen, että suurin osa työelämän harjoituksista toimisi myös parisuhteessa. On oikeastaan aika outoa, että parisuhteen kehittämiseksi ei kukaan tee juuri mitään konkreettista työtä, vaikka kyseessä on helposti isoin elämän mielekkyyttä ja hyvinvointia tarjoava palikka.

Katsotaanpa.

1. Ensinnäkin erilaiset tiimin kesken tehtävät persoonallisuustestit antavat eväitä ymmärtää työkavereita: millaisia kollegoiden työtavat on ja miten  jengi motivoituu. Olisi tietenkin ihan älyttömän hyvä tunnistaa myös elämänkumppanistaan näitä piirteitä.

Parisuhteessa itsensä ja toisen ymmärtäminen on oikeastaan vielä olennaisempaa kuin töissä. Miksi helvetissä se laittaa aina puulastan astianpesukoneeseen? Samasta syystä kun se laittaa diesel-tankkiin bensaa ja heittää avaimet roskikseen kun piti heittää roskapussi. Miksi se vänkää joka asiasta? No ehkä siksi että keskustelukumppanina on toinen lyhytpinnainen vänkääjä.

2. Jos taas halutaan kartoittaa parisuhteen nykyistä tilaa ja etsiä yhteisymmärrystä siitä, missä mennään, pitää päästä perille perheen puheenaiheista. Metodi on hyvin konkreettinen ja yksinkertainen: ei muuta kun seinälle kolme isoa paperiarkkia jotka otsikoidaan seuraavasti:
  • Mistä asioista parisuhteessamme puhutaan?
  • Mistä asioista pitäisi puhua enemmän?
  • Mistä asioista ei puhuta ollenkaan?
Sitten kumpikin täyttää omat näkemyksensä oikean otsikon alle. Voisin kuvitella, että suurimmat yllätykset piilevät parisuhteessakin asioissa, joista ei puhuta. Kuten siitä, epäkohdasta miksi muka en enää voi vaatia Koti-inisnööriä tuomaan iltapalavoileipää sohvalle vedoten siihen, että olen juuri synnyttänyt.

3. Ongelmanratkaisussa taas auttaa helppo seulontatekniikka: kumpikin kirjoittaa lapuille parisuhteen kehityskohtia ja laput laitetaan seinälle. Sitten molemmat saavat kolme ääntä, jotka saa antaa omasta näkökulmastaan tärkeimmille / pikaisinta parannusta vaativille asioille. Tämä voisi toimia myös koko perheen kanssa, mutta kannattaa varoa kersojen liittoutumista.

Saattaa tietysti olla, että tässäkin neutraali fasilitaattori olisi ihan tarpeen. Voihan nimittäin käydä niin, että harjoitusten jälkeen on aattona ihan legendaarinen riita päällä ja sitä voikin ryhmäytyä ihan keskenään glögilasin kanssa jonnekin sohvannurkkaan pohtimaan, olisiko jokin ammattimainen terapeutti jo välipäivinä auki.

Kokeilkaa jos uskallatte!

13.12.2015

Juniori-istuin tarakalle

Snadi juuttui viime viikolla kiusallisesti fillarin lastenistuimeen. Uusi talvihaalari oli kahdeksan vuotta palvelleen Hamaxin vetoisuudelle liikaa. Koska irrotus oli molemminpuolin negatiivissävytteinen kokemus ja painorajakin oli tulossa vastaan, oli tehtävä nopea päätös: miten päiväkotimatkat jatkossa kuljetaan?


Olin surffannut jo läpi paljon eri vaihtoehtoja. Lapset saa pyörän kyytiin monella eri tavalla: on perävaunuja, peräpyöriä, pitkäpyöriä ja tavarapyöriä.

Meidän perheemme näkökulmasta sopivimmalta vaikutti omaan sähköavusteiseen fillariini asennettava juniori-istuin tai sylisatula.

Juniorikokoisissa istuimissa ei ole samanlaista suojausta kuin perinteisessä, nojatuolimaisessa "vauvaistuimessa", jossa jalkoja ei saa pinnojen väliin ja selkänoja on korkea.  Tarakalle kiinnitettävässä istuimessa on pehmustetun istuimen lisäksi matalahko selkänoja, vatsan yli menevä turvavyö ja (taittuvat) jalkatapit. Sylisatulassa ei oikeastaan ole mitään muuta kuin pieni lisäsatula aikuisen satulan ja tangon välissä. Molemmissa vaihtoehdoissa istumisen pitää olla jo vakaata ja joku alustava käsitys tasapainosta on välttämätön.

Suomessa ei ole juniori-istuimissa vielä paljonkaan valikoimaa - ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Pitkäaikaisen kyydityksen konsepti puuttuu. Kun lapsi alkaa olla liian pieni lastenistuimeen, hän on yleensä kypsä siirtymään oman potkupyörän tai fillarin selkään. Mutta perheessä, jossa fillari korvaa autoa arkisena liikkumisvälineenä, on monipuolisuus olennaista. Laskin, että olen pelkästään tänä vuonna ajanut pyörällä jo noin 3000 kilometriä.

Vaikka siis perheen nuorimmainen tappi pysyy jo fillarilla jotenkuten pystyssä, vauhti ei päätä huimaa ja vilkkaaseen liikenteeseen ei ole mitään asiaa. Ohjeita saa papattaa kuin urheiluselostaja ja silti välillä unohtuu ohjaus, välillä jarruttaminen. Arkiliikenöinnissä tarakka kutsuukin niin kauan, kun ajaminen ei ole liikennesertifioitua.

Snadi sai Papa's bikesta myös Nutcasen vesimelonikypärän - ja pukinkonttiin päätyi uudet soittokellot.
Ihastuin myös tähän lasten fillarointisadeviittaan

Kävin Lauttasaaressa Papa's Bikessa (jossa on muuten kaupan kaikenlaista pyöräilyrekvisiittaa) tutustumassa erilaisiin juniori-istuimiin. Sieltä lähti mukaan suoraan tarakalle asennettava Polisportin Guppy juniorikokoinen istuin. Istuimen painoraja on jopa 35 kg, mutta loppuviimeksi raja riippuu aina tarakasta. Hintaa sillä oli reilu 60 euroa.

Istuimien asentaminen on aina vähän kinkkistä, joten kannattaa mennä ostoksille pyörän kanssa. Yrittäjä keksii kyllä ratkaisut, jos standardiratkaisu ei toimi - kuten minulla. Jalkatukien suojia ei saatu Helkamaan kiinni millään kauniilla ratkaisulla, joten päätimme vaihtaa toisen mallin tuet.

Testi suoritettiin tänään - ja se sujui hyvin! Snadi oli innoissaan uudesta isojen tyttöjen istuimesta. Nelivuotias, joka on istunut pyörän selässä koko ikänsä, on vakaa kyydittävä.

Skidikin pääsi kyytiin, mutta totesi testikierroksen jälkeen että ajaa mieluummin omallaan. Äidin takapuolen takaa kun ei kuulemma näe mitään. Ehe ehe.

Ps. Fillarissani on nyt alla myös ensimmäiset nastarenkaat. Tämä oli hankala päätös, sillä nastat hidastavat kulkua ja kuluvat tässä eteläisen Suomen "talvessa", mutta toisaalta ne ovat turvallisuusnäkökulmasta pakolliset sataa-pakastaa-sataa -keleillä, joita kestää maaliskuuhun asti. Testiraporttia tästäkin tulossa!

Kauheinta on se, että tekosyyni lumella pyöräilemisen välttelemiseen alkavat olla todella vähissä.

11.12.2015

Valvomalla vapaa-aikaa

Kello lähestyy kahtatoista. Istun sohvalla läppäri sylissä ja kirjoitan. Astianpesukone hurisee, kämppä on muuten hiljainen, ikkunoita narisuttaa navakka tuuli. Ipanat ovat olleet nukkumassa jo useamman tunnin. Koti-insinöörikin on unten mailla.

Sama kellonaika puolisen vuotta aikaisemmin mökillä.

Istuisinko tässä, jos ei olisi blogia kirjoitettavana? Todennäköisesti. Koska siunattu rauha.

Päivän paras hetki on yö, koska sen saa viettää ilman seuraa. Kukaan ei keskeytä, ei kysele, ei tunge syliin. Jos olisi kesä, voisin mennä ulos haistelemaan mesiangervoja, nyt tyydyn vain nauttimaan sateen ropinasta.

Olen aina tykännyt olla yksin. Yksi perhe-elämän suurimmista mullistuksista oli, että mahdollisuus omaan aikaan katosi - tilalle tuli vääränlaista yksinoloa, josta puuttui olennainen komponentti: vapaus. Sitä eivät hormonit heilauttaneet mihinkään suuntaan.

Tässä uudessa elämäntilanteessa isompien lasten kanssa oman ajan ottaminen on taas mahdollista: nukun hyvin, joten jaksan valvoa. Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että saan nukkua arkenakin riittävästi, koska työaika joustaa.

Olen luontaisesti iltavirkku, mutta myönnän kyllä pahentavani taipumustani itse. Minun on hirveän helppo venyttää nukkumaanmenoa, sillä uni alkaa painaa luomia vasta puoli yhden maissa. (Siinä vaiheessa on toki sitten äärimmäisen ikävää havaita, että pyykit on koneessa.)

Tuli mieleen, että kuinkahan moni äiti tekee samaa: valvoo itselleen vapaa-aikaa? Onko se, että saa olla aivan varmasti rauhassa (toisin kuin suihkussa ja vessassa) tärkeämpää kuin yöunet? Veikkaan, että on muitakin yksinäisyyttä kaipaavia kukkujia. Tiedän, että on. Joku lukee tämän postauksen.

Päivän toiseksi paras hetki on aamulla, kun kaksi pyjamabanaania kömpii viereen heräilemään. Perhe-elämän yang maistuu kuin yin on kunnossa.

9.12.2015

Lahjatoiveita ja toivelahjoja

Kuulin, kun ipanat juttelivat joululahjatoiveistaan.

Rehellisiä ovat.
 
Skidi oli kirjoittanut joulupukille molempien puolesta vaatimattoman muutaman kohdan listan. Skidin toivomuksina oli mekko, ihmisen piirtämistä opastava kirja ja pikkulegoja, Snadi toivoi Frozen-viittaa, käsineitä ja Elsa-nukkea.

Skidi painotti siskolle, että kyseessä on toivomuslista eikä tilauslomake, joten Snadi jäi miettimään, pitäisikö kirjoittaa tooooosi isolla se Elsa-nukke.

Miten se lukikin ajatuksia. Se olisi ollut juuri se turhake, jonka olisin huoletta jättänyt pois. Viitan saa Mummikin tehtyä ja siniset käsineet nyt löytyvät kyllä. Mitä väliä jostain nukesta.

Olen juuri se nihkeä äiti, joka ostaa kehittävän lahjan Heureka-shopista, koska diggaa niistä itse. Tai sitten ostan jotain järkevää, kuten kirjoja, piirustuspaperia, muovailuvahaa ja leffalippuja. Mekon tilasin jo, Huutiksesta tietenkin.

Kysehän on kuitenkin heidän joululahjatoiveistaan. Miksi hemmetissä edes annan kirjoittaa lahjatoiveita, jos kuitenkin pistän pakettiin käpylehmiä? Ei siellä nyt Ferraria pyydetty.

Ei ihme että Skidi katsoo linnoitustonttua vähän arviovasti. Se varmaan valehtelee joulupukille hänen käytöksestään.

Perkele. Ne ovat oikeasti olleet ihan sairaan kiltisti eivätkä vaadi mahdottomia. Ne eivät juuri koskaan saa ex-tempore lahjoja merkkipäivien ulkopuolella, koska periaatteet. Lelut mahtuvat hyvin kaappiin, koska jokaisesta uudesta lelusta joutuu luopumaan jostain. Säännöllisesti tehdään puhdistuksia. Päiväkodille lähti elokuussa kaksi kassillista kamaa.

Nyt riitti. Kyllästyin itseeni ja suuntasin Disney-storeen. Sieltä lähti mukaan deluxe Frozen-nukkesetti kaikilla mausteilla.

Jos tästä sielu ja periaatteet romahtavat, niin pienestä menee. Mutta ainakin kersat kiljuvat jouluaattona niin että lasit halkeaa.

Millainen kirje pukille teiltä lähti?

6.12.2015

Mádara: talvipyöräilijän naama

Yhteistyössä Mádaran kanssa



Koska talvi sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole tullut, olen jatkanut työmatkapyöräilyä. Olen hommannut valot ja heijastimet ja osaan pukeutua niin, että edes ranteet ja sääret eivät jäädy. Mutta yksi osa kropasta on jatkuvasti alttiina ilman epäpuhtauksille ja pölylle, viimalle, sumulle ja niille pienille nauloille, joita satoi viime viikolla.

Kasvot. Ihoni ei muutenkaan tykkää loka-maaliskuusta, mutta fillarointi on aiheuttanut sen, että t-alue, joka ilmeisesti joillain ihmisillä on kasvojen rasvaisin alue, on minulla aivan järkyttävässä kunnossa. Kulmakarvojen väli, nenänpielet ja posket ovat kuin hiekkapaperia, kuivan karheat ja punaisia läiskiä täynnä. Pakkasesta saan suorastaan näppylöitä, kutisevia punaisia patteja. Jipii.

Tässä kuvassa näkyy karu totuus silmien ympäristöstä.
Mutta hemmetti, ei sentään hilseileviä läiskiä. Kuva Dorit Salutskij.

Olen syksyn mittaan vaihtanut kosteutuksen nokkosesta ja pihlajasta jo astetta järeämpiin pulloihin: kasvoöljyihin, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen vielä yhden vaihteen lisää.

Mádaran kasvoöljyt ovat ns. kuivaöljyjä. Kuivaöljyiksi kutsutaan kasvien siemenistä puristettuja öljyjä, joiden lipidikoostumus on hyvin ravintorikas ja imeytyy ihoon hyvin jättämättä pintaa rasvaisen tuntuiseksi. Öljyt sopivat siis sekä päivä- että yökäyttöön, koska naama ei jää rasvaisen kiiltäväksi. Imeytymiseen menee toki hetki.

Olen käyttänyt öljyä "raakana", mutta sain vinkin, että sekoittamalla keskenään voidetta ja öljyä saa myös tuplatehon: Voide tuo iholle lisäkosteutta, öljy taas sitoo kosteutta ihoon. Kesäajan voiteeseen saa täyteläisempää rakennetta tällä metodilla ja purkinpohjat tulee hyödyllisemmin käytettyä. On makuasia, haluaako iholle levittää ensin öljyn ja sitten voiteen, vai sekoittaa ne keskenään ensin ja levittää yhtenä massana.


Mádaralla on kolme eri öljyvaihtoehtoa eri tarpeisiin:

Soothing hydration on rauhoittava ja superkosteuttava öljy, joka sopii parhaiten kuivalle, pintakuivalle ja herkälle iholle - tätä käytän itse. Tuote on tuoksultaan miedoin mutta ei kokonaan tuoksuton.

Radiant Energy on stimuloiva kasvoöljy, joka toimii parhaiten piristystä kaipaavalle väsyneelle ja rasvoittuvalle iholle. Keltainen väri myötäilee tuoksua, joka on miedon sitruunainen. Tämä menisi varmasti myös (talvipyöräilevälle) miehelle.

Age Recovery on keski-ikäisen valinta. Herkälle ja ohentuneelle iholle, jossa on jo ryppyjä, juonteita ja pigmenttiläiskiä, suunnitellussa öljyssä on eniten ”punaisia öljyjä” eli antioksidanttisia karotenoideja sekä ruusunmarjaöljyä, joka sisältää anti-age-vaikutuksistaan kuuluisaa pro-retinolia eli A-vitamiinia.

Vaikka öljypullo on perusvoidetta tyyriimpi (46€), saat rahallesi vastinetta. Sisällysluettelo on järeää tavaraa ja yhdestä pullosta riittää tehotippoja koko talveksi.

Huom. Jos innostuit näistä, käy osallistumassa arvontaan instagramissa: kuvasta tykänneiden kesken arvotaan kaksi tuhtia kaamospakettia: Radiant energy + vartaloöljy ja Soothing Hydration + vartaloöljy. Itselle tai lahjaksi. Eli itselle.

5.12.2015

Remontin kakkosvaihe: kodinhoitohuone ja pimputustila

Totorot kauhistelevat takapihan kokoamista.

Nykyisessä osoitteessa asumista tuli syyskuussa täyteen vuosi. Kirjoittelin piharemontin yhteydessä siitä, että asunnossa on hyvä asua hetken aikaa ennen kuin tekee remonttipäätöksiä. Tarpeet ovat nyt selkiytyneet ja kohta alkaa remontti numero kaksi.

Vuoden aikana kävi selväksi, että tarvitsemme kunnollisen kodinhoitohuoneen eli pesukone-kuivauskaappi-säilytystilan. Edelleen. Remppasimme sellaisen jo edelliseenkin kämppään (60-luvulla ihmiset eivät ilmeisesti asuneet kodeissaan) enkä enää halua olla ilman.

Ikäväni erityisesti kuivauskaappia kohtaan kävi ylitsepääsemättömäksi: yritin pärjätä perinteisellä pyykkitelinesysteemillä, mutta eihän se riitä mihinkään. Pesen pyykkiä lähinnä viikonloppuisin ja silloin useamman koneellisen kerrallaan. Juhlaliputus leviää koko kämppään, koska yksi teline ei riitä alkuunkaan.


Lisäksi asuntomme päädyssä on entinen saunatila, joka on puoliksi purettu jo edellisen asukkaan toimesta kummalliseksi suihku-varastohybridiksi, jonka suihkua emme käytä ja jonka kaappitila on riittämätön. Saunaa emme edelleenkään tarvitse, mutta kunnollisen pianonpimputushuoneen kyllä. Tavoitteena on siis muuttaa tila asuinkelpoiseksi huoneeksi, mutta hinta mietitytti.

Arkkitehti-appiukkoni tuli suunnitteluavuksi tälläkin kertaa - ja taas muistin miksi suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja ammattilaisia.

Minun on vaikea polkea jarrua uudistuspäissäni - haluan tarttua moukariin heti. Uutta pitää saada mieluiten ensi viikonlopuksi ja kaikki nysvääminen (kuten mittaaminen) on silkkaa piinaa. Joku voi jopa ajatella, että projektissa säästyy iso pino rahaa kun ruvetaan vain tekemään ja keksitään ratkaisuja lennosta. Tai että kuka tahansa nyt osaa suunnitella kodinhoitohuoneen.

Noh, koska appiukko haluaa tehdä asiat niin kuin ne kuuluu tehdä, putkimies ja urakoitsija kävivät tsekkaamassa tilanteen. Ja hemmetti, putket menevät aivan eri paikassa ja eri tavalla kuin kuvittelimme.

Seuraus: koko projekti tuleekin paljon halvemmaksi kun purkamistarve pieneni. Pintoja säästyy, materiaaleja säästyy ja mahdollisuudet lisääntyivät. Huoneeseen saa jopa oman vessan, joten kodinhoitohuoneen saakin mahdutettua kokonaan nykyiseen pikkuvessaan.

Olen todella tykästynyt linoleum-lattiaan: lämmin, akustinen ja helppo pitää puhtaana.

Kun vähän pahoittelin, että koko homma meni uusiksi tämän uuden tiedon perusteella, appiukko totesi, että kukaan ei tee enempää turhaa työtä kuin suunnittelija. Se on koko homman pointti. Suunnittelu tähtää parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun ja silloin sitä korjataan niin monta kertaa kuin on pakko. Ilman suunnitelmaa saa mitä sattuu tulemaan. Nyt tuleekin parempi kuin kuvittelin!

En tiedä, kumpaa odotan enemmän. Koska kotityö-excelin mukaan pyykkääminen on minun nakkini, asianmukainen kodinhoitohuone on suora investointi minun hermoihini. On aivan järjettömän ihanaa kun vaatehuolto on sujuvaa ja kaikelle on oma paikkansa.

Toisaalta äänieristetty pimputushuone toimii niin yskäpotilaskarsserina kuin lukutilana, silloin kun siellä ei ole meneillään rumpuharjoitukset tai sävellystuokio.

Ja nyt tilasta tulee loppujen lopuksi asunnon kivoin huone: on oma vessa, kodikasta tiiliseinää ja kattoikkuna. Huonehan voi toimia tulevaisuudessa vaikka teinin omana osastona, etenkin kun siinä on oma sisäänkäynti. Tai sitten toteutan haaveeni omasta huoneesta

3.12.2015

Väärinkäsityksiä erityisherkkyydestä



Olen nyt reilun vuoden verran seurannut keskustelua erityisherkkyydestä, lähinnä siksi, että meillä asuu tällaisia henkilöitä. Liityin mm. erityisherkkien facebook-ryhmään, koska halusin tietää enemmän tuosta ajatus- ja kokemusmaailmasta.

Valtamediassa aihe on vielä uusi ja väärinkäsityksiin törmää aika usein: sana on harhaanjohtava ja ohjaa kuvittelemaan, että erityisherkkyys olisi joku lääkitystä vaativa sairaus. Ei ole. Tällä jengillä on vain virittyneempi hermojärjestelmä kuin muilla.

Toinen yleinen väärinkäsitys on se, että kyseessä olisi helppo jako kahteen: joko olet herkkä tai sitten olet epäherkkä. Asia ei tietenkään ole noin mustavalkoinen. Hermojärjestelmät ovat uniikkeja kuten persoonatkin. Synnynnäisellä temperamentilla on väliä siinä missä itsetunnolla ja erityisherkissä on niin introvertteja kuin ekstroverttejakin. Se, missä asioissa ärsytyskynnys ylittyy, on yksilöllistä. Skaala ja intensiteetti vaihtelee.

Yhtä lailla ei-erityisherkkä ei ole sielultaan pelkkää epäempaattista graniittia. On niitä, jotka liikuttuvat kyyneliin musiikista, mutta joita eivät hankaa niskalaput. Ja sitten niitä, jotka huomaavat kaikki yksityiskohdat, mutta pystyvät helposti seisoskelemaan väkijoukoissa. Uskallan myös väittää, että suomalaisessa sisua arvostavassa kulttuurissa kasvaneilla on herkkyyttä, jota ei oikein osaa tuoda aikuisenakaan esiin.

Vaikka en ole mikään suurten tunnekokemusten ihminen, tunnistan monia erityisherkkien raportoimia juttuja. En pidä puhelimessa puhumisesta, viihdyn luonnossa ja kaipaan paljon omaa aikaa ihan yksin, mutta en missään tapauksessa valvo öitä pohtien työ- tai ihmissuhdeasioita tai huomaa, jos ystävälläni on uudet verhot. Huomaan, jos ovat muuttaneet.



Erityisherkät lapset eivät ole yhtään sen homogeenisempaa sakkia kuin aikuisetkaan. He voivat olla ihan yhtä villejä, kovaäänisiä ja höperöitä kuin muutkin lapset, erottavana tekijänä on lähinnä se voimakas kokemuspuoli. Siitä on sekä etua että haittaa.

Tärkein oppi minulle on ollut se, että en voi tuntea, mitä Skidi tuntee, mutta uskon, kun hän kertoo. Otan tosissani, enkä vähättele, mutta toisaalta osaan kertoa, milloin tunnekuohu menee överiksi.

Oman erityisherkkyytensä tajuaminen liittyykin paljon enemmän siihen, että osaa itse johtaa itseään tekemään järkeviä päätöksiä hyvinvointinsa kannalta. Muita ei voi pakottaa tuntemaan samalla tavalla, joten omat rajat täytyy opetella ja valinnat tehdä sen mukaan. Ja se onkin yllättävän vaikeaa. Skidiä rohkaistaan kokeilemaan uusia juttuja näyttämällä miten pääsee takaisin.

Luonnollisesti välillä fiilikset on kuin Dinojunan Kamulla, pteranodon-perheessä kasvavalla T-Rexillä.

Olemme kuitenkin hyvä sparrailuduo: Skidillä ongelmana on liiallinen täydellisyyden tavoittelu ja konfliktien välttäminen hinnalla millä hyvänsä eli asiat, joissa minä taas olen aika hyvä!

Hän kertoo, miten tomaatit voi asetella lautaselle kauniisti ja minä kerron, miten ollaan jämäkkänä, jos pojat pöllivät pipon. Hyvin sujuu.

1.12.2015

Jouluhöpsähdys

Oli taas aika kaivaa tämä anopin tekemä joulukalenteri esiin.



Ilahdun aina joulukuusta. Yleensä siksi, että katson olevani kaamoksessa voiton puolella: muutaman viikon päästä pallo alkaa kaartaa valoa kohti. Vaikka ennen lomaa on rutistettava vielä työtunteja kasaan eikä maassa ole edes kuuraa, aistittavissa on selvää joulufiilistä. Lapset ovat onnistuneet tartuttamaan jouluhöpsähdyksensä minuunkin, epäjouluihmiseen.

Skidille tunnustettiin jo syksyllä, että joulupukkipuvussa heiluu oikeasti sukulaismies ja tonttuna toimii sama tyyppi kuin hammaskeijunakin. Epäröin vähän kertoa totuutta sillä pelkäsin, että totuus romuttaisi Skidin jouluilon.

Vielä mitä.

Kävi ilmi, että hän oli epäillyt tarinan vedenpitävyyttä jo jonkin aikaa (ja tehnyt mm. omia savupiippututkimuksia takassamme), mutta ei oikeastaan välittänyt, oliko juttu totta vai ei. Skidi osallistuu edelleen täpinöintiin aivan yhtä suurella innolla kuin Snadikin. Joulupukkiin on hauska uskoa, realiteeteista viis.

Skidi onkin jo käsikirjoittanut pukille esitettäväksi joulunäytelmän, näperrellyt Snadille hienon joulukalenterin, jossa on erilaisia tehtäviä (mm. älä vingu), ja treenannut saksofonilla joululauluja. Molemmat ovat myös listanneet varsin maltilliset lahjatoiveet.




Taidanpa siis höpsähtää itsekin. Kerrankos sitä. Nyt vain täytyy skarpata kalenterin kanssa. Snadi olikin jo tunkenut sinne omat sukkansa. Kuulemma vastalahjaksi. Tontut varmasti arvostavat.

Ps. Ilahduin siitäkin, että löysin Clas Ohlsonilta ympäristömerkittyjä tuikkuja, 100% steariinia eli eivät nokea sisäilmaa! Refill-tuikut mahtuvat myös vanhoihin alumiinikuoriin, jos niitä sattuu kotoa löytymään. Ei ole pakko ostaa niitä tuikkujen kyljessä myytäviä pidikkeitä.

29.11.2015

Pipari-Finlandia

Tämänvuotisen Pipari-Finlandian ehdokkaiksi pyrkii neljä ansiokasta teosta. Teoksia yhdistää poikkeuksellisen terävä yhteiskunnallinen kantaaottavuus, repivä modernismi ja rajojen rikkominen.

Ehdokkaat vasemmalta: Porsas-Kampelan Ajatus, ylhäällä "Moni Kakku Päältä Kaunis",
alhaalla "Sämpylä" ja oikealla "Mies-pi-pari".



1. "Porsas-Kampelan Ajatus"

Kahdella perinteisellä muotilla on saatu aikaa tämä hätkähdyttävän kantaaottava teos, jossa punnitaan sekä eläinten oikeuksia että evoluutiota. Mikä on enää normaalia, jos porsaan silmät ovat samalla puolella päätä ja saparon tilalla maksa. Tuomaristo kiittää myös tunneilmaisun monipuolisuutta: onnellisuudesta haaveileva hybridi vaikuttaa ulkopuoliselta jopa omissa ajatuksissaan.

2. "Moni Kakku Päältä Kaunis"

Tässä puhuttelevassa piparissa, jossa itse piparia ei juuri näy helmien ja kuorrutekerroksen alta, on nähtävissä ulkonäkökeskeisyyden kritiikkiä. Modernissa aitousharhassa halvalla sokerilla luodulla ulkonäöllä on suurempi rooli kuin maulla. Teoksella on haluttu nostaa esille myös globaalin maailmantalouden ristiriita, jossa otetaan mieluummin överit kuin vajarit.

3. "Sämpylä"

Tuomaristo halusi nostaa kärkiehdokkaiden joukkoon myös tavanomaisista piparimuodoista poikkeavan sämpylää parodioivan teoksen. Leipuri alleviivaa röyhkeästi ajatusta, jossa piparia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti aamiaissämpylän kanssa, nehän eroavat vain hieman mausteiltaan. Lisäksi intertekstuaalinen viittaus Kiantoon on selkeä. Punainen viiva symboloi myös ajokieltoa osoittavaa liikennemerkkiä, jota teos uhmaa ajamalla piparikoventiota väärään suuntaan.

4. "Mies-pi-pari"

Pipari-Finlandiassakaan ei voi ohittaa ajankohtaista keskustelua seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Elämän uunissa yhteen kasvaneet piparkakkupojat ovat kuin samasta muotista, pukeutuneet samanlaiseen kultanappiseen univormuun viestiäkseen liitostaan mutta myös yhtenäisestä poliittisesta rintamasta. Koskettavassa teoksessa ei unohdeta yksilöllisyyttä: meillä kaikilla on puutteemme. Vaikka käsi murenee, ote säilyy.

Poikkeuksellisen kovatasoiseen Pipari-Finlandiaan voi ilmoittaa lisää hämmentäviä ja puhuttelevia teoksia instagramissa hashtagilla #piparifinlandia.


27.11.2015

Spruuttajuomaa reppuun

Yhteistyössä Ella's Kitchen.

Minun ei ole pariin vuoteen tarvinnut asioida lähimarketin vauvahyllyllä: kukaan perheenjäsen ei tarvitse enää vaippoja, korviketta, tutteja tai Pikku-Kalastajan Herkkua.


Tänä syksynä jouduin kuitenkin tekemään sinne paluun -- tällä kertaa tokaluokkalaisen takia. Koulun iltapäiväkerho piti lopettaa olosuhteiden pakosta kun erilaisia harrastuksia alkoi olla kalenterissa useammalla päivällä. Oli edessä ihan uusia tarpeita: yksinäiset iltapäivät, siirtymät ja välipalat. Ilman välipalaa ei koko iltapäivää pärjää.

No mikä neuvoksi? Koko päivän repussa matkannut voileipä tai karjalanpiirakka (vaikka olisikin sellainen kylmäpakkaus) ei ole kovin herkullinen. Banaani taas muussaantuu mustaksi vauhdikkaassa skuuttikyydissä jo menomatkalla. Puhumattakaan siitä sotkusta, jos se unohtuu repun pohjalle kolmeksi päiväksi. Pelkkä pillimehu taas ei riitä ja on ravitsemuksellisesti köyhä.


Ratkaisuksi ovat valikoituneet pussismoothiet. Skidi tykkää Ella's Kitchenin värikoodatuista hedelmäsmoothieista, joihin ei ole lisätty sokeria eikä vettä. Suosikki on Red One, mansikkaa ja vadelmaa sisältävä spruuttajuoma. Näitähän meillä syötiin aktiivisina sosevuosina.

Pussi kulkee vaikka taskussa ja se on helppo nykäistä vaikka autossa matkalla yleisurheilutreeneihin, kuoron tauolla tai kun odottelee enkun kerhon alkamista. Smoothien kaveriksi mukaan voi laittaa kuivattuja marjoja ja pähkinöitä (joita kuulemma himoitsevat myös luokkakaverit!).

Pieniruokaiselle Skidille riittää yleensä yksi pussi. Kun välipala on riittävän kevyt, nälkää jää vielä kunnon ruokaan.


Tällä välipalajärjestelyllä taklataan toinenkin ongelma: hedelmät. Ravitsemussuosituksissa todetaan, että kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan syötäväksi ainakin viisi kourallista päivässä. Nolottaa tunnustaa, mutta hedelmien syöminen on perheessämme nollissa. Vain marjoja menee iltapalalla luonnonjogurtin ja hillon kera. En voi sietää suurinta osaa hedelmistä (verigreippi ja hyvät mandariinit käyvät), Koti-insinööri syö vain banaaneja ja Snadi on allerginen lähes kaikille.

Tällä saa synninpäästön: yhdestä pussista saa helposti rastin yhteen annokseen. Pitäisi vetää näitä itsekin. Ja Koti-insinööri voisi turvautua tähän hätäpussiin aina kun iskee verensokerikriisikänkkäränkkä.

Muutama kehitysehdotus valmistajalle kuitenkin olisi. Aika moni ipana on allerginen omenalle, jota löytyy melkein joka pussista. Toivoisinkin smoothieta ilman omppua ja päärynää, vaikka pelkästä banaanista ja metsämarjoista, jolloin Snadikin voisi näitä syödä ilman kutinakohtausta.

Lisäksi näistä pusseista voisi olla hiukan isompi koko ja vaikka vähän ravitsevampi koostumus kouluikäiselle. Ja ehkä pinaattia ja parsakaalia salamatkustajaksi.

Miten te olette ratkaisseet koululaisen välipalaongelmat?

Ps. Instan puolella on arvonta spruuttajuoman ystäville!

26.11.2015

Leffassa: Onnelin ja Annelin talvi

Kävimme viime viikonloppuna leffassa katsomassa Onnelin ja Annelin talven (S). Ikärajaa ei ole, mutta moni on kysellyt, sopiiko leffa oikeasti perheen pienimille.

Kuva: Finnkino
Nähdäkseni tämä todella on koko perheen leffa (muistan - ja Snadikin muistaa - elävästi kun erehdyin pitämään Paddingtonia koko perheen elokuvana). Juoni on seuraavanlainen:

"Parhaat ystävykset, Onneli ja Anneli, ovat kaksi tavallista pikkutyttöä, ehkä vain vähän onnellisempia kuin useimmat muut, koska heillä on satumainen mahdollisuus asua kahdestaan omassa talossaan. Eräänä joulukuisena iltana heidän ikioman talonsa pihaan ajaa pieni, tuskin kenkälaatikon kokoinen auto, josta nousee ulos pikkuruinen Vaaksanheimon perhe. Vaaksanheimot ovat joutuneet kodittomiksi koska maantiejyrä on hajottanut heidän kotitalonsa. He muuttavat väliaikaisesti Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan, mutta pian selviää, että kaikilla isoilla ihmisillä ei olekaan hyviä aikeita Vaaksanheimojen suhteen. Tarinan salaperäisten yhteensattumien taustalla on tälläkin kertaa hyväntahtoinen rouva Ruusupuu."

Juonenkuljetus on aika rauhallista (osin jopa pitkäveteistä, mutta kasi veetä ei tuntunut haittaavan) ja Vaaksanheimojen kämppäongelma on helposti ymmärrettävissä. Leffaa ei siis tarvitse tulkata nelivuotiaalle yhtään.

Pelottavia/jännittäviä kohtauksia on vain muutama, mutta niistäkin selvittiin kuiskimalla. Herkälle lapselle voi jo etukäteen avata juonta, jotta jännitys ei kasva liian suureksi ja usko onnelliseen loppuun säilyy. Katsomiskokemusta auttaa, että kauhumusiikkia ei ole. Leffan pahiskin oli ajattelemattomuuksissaan aika harmiton.

Rakastan Marjatta Kurenniemen Onnelia ja Annelia ja jäin miettimään, että tarina on loppujen lopuksi aika uniikki: jollain kummallisella tavalla sekä traaginen (vanhemmat eivät huomaa että tytöt ovat poissa) ja ihana (oma talo!). Hahmotkin ovat moniulotteisia. Hemmetti, käsikirjoitus voisi olla jopa vientituote! Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä ison budjetin elokuvastudio tästä taikoisi.

Suosittelen siis: helppo katsottava pientenkin kanssa, joskaan ei vedä vertoja ekalle. Suurin ongelma on popkornin annostelu.

Ja sitten vielä viikonlopun leffavinkki vähän isommille: Kino Tapiolassa menee ensi sunnuntaina Studio Ghiblin (Totoro, Henkien kätkemä) Tyttö ikkunassa. Rakastan paitsi Kino Tapiolaa (pieni ja tunnelmallinen elokuvateatteri, jossa mainokset eivät kestä puolta tuntia eivätkä äänet ole täysillä), myös Ghiblin tuotantoja (tästä samasta traagisuussyystä), joten tämä 12-vuotiaan tytön kasvutarina kiinnostaa kovasti. Yritän päästä katsomaan tämän Skidin kanssa, jos suinkin ennätän.

24.11.2015

Mitä se varhaiskasvatus oikein on?

Tänään oli Hesarin mielipidepalstalla hyvä kysymys.



Kotiäiti, lakimies Jessica Naukkarinen uskalsi tunnustaa, ettei tiedä, mitä mystinen "varhaiskasvatus" on:

"Väitetään, että varhaiskasvatuksella voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja että varhaiskasvatuksessa lapsi saa kaikenlaisia virikkeitä. Väitetään myös, että kotihoidossa oleva lapsi jäisi jostakin paitsi. Mistä?"

Tietoa toki löytyy ihan googlettamalla, ei siitä Hesariin olisi tarvinnut kirjoittaa, mutta vastaus kysymykseen on, että ei välttämättä mistään ja ehkä kaikesta. Riippuu perheestä.

Kirjoittaja miettii myös, miksi varhaiskasvatuksesta niin kovin meuhkataan. Tämä liittyy työssäkäyvien vanhempien kylmään rinkiin perseen alla. Päivähoidon laatu on suoraan verrannollinen kasvattajien pätevyyteen ja ryhmäkokoon ja lasten hyvinvointi taas siihen, että vanhemmat ovat saaneet itse arvioida, osaavatko he tämän homman vai eivät. Hallituksen vajakit säästöideat uhkaavat tätä tasapainoa. Hekään eivät tiedä, mitä varhaiskasvatus on.

Kysymyksen tekee kiinnostavaksi myös se, että tässä ollaan tabussa kiinni. Tutkimusten mukaan kotona annetaan sekä paras että huonoin hoito.

Suomalaisugrilaisen perimätiedon mukaan lapsen on aina paras olla kotona, mikä näkyy korkeassa kotihoitoprosentissa - muissa Pohjoismaissa päivähoitoa arvostetaan enemmän. Lapsia saa siis hoitaa kuka tahansa - jopa minun kaltaiseni täysummikko - kunhan vain on äiti. Kotihoitajan motivaatiota, kasvatustaitoja tai lapsen ikävaiheiden tuntemusta ei tarkisteta - saati mitata - missään kohtaa.

Mitä hyötyä varhaiskasvatuksesta sitten on?

Tutkijoiden mukaan varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus (ja selvennettäköön vielä, että varhaiskasvatusta annetaan siis myös kotona) ja se myös tasoittaa sosioekonomisia eroja, tasapäistää. Tämän arvo on vaikeasti mitattavissa rahalla.

Päiväkodit perustettiin tietysti siksi, että vanhemmat pystyivät käymään töissä vauvavaiheen jälkeen. (Muutenhan esimerkiksi naispuolisen lakimiehen koulutus olisi hukkaan heitettyä rahaa, jos he ikinä halusivat perheellistyä.) Nykyään päivähoidon rima on nostettu vähän korkeammalle kuin hengissä selviämiseen: varhaiskasvatukseen. Minun on helppo käydä töissä kun tiedän, että ammattilaiset huolehtivat ipanoista hyvin. Sama pätee tietenkin myös koululaiseen.

On tosi hyvä, että tästä puhutaan - varsinkin kun monessa kunnassa näitä keskusteluja juuri käydään. Ja on hieno juttu, että kysyjä kokee olevansa hyvä lastenhoitaja. Joku toinen ei vain ole yhtä hyvä.

Ps. Espoo päätti jättää ryhmäkoot ennalleen.

22.11.2015

Viikonloppu kolmistaan

"Olipa kiva viikonloppu", totesi tuokaluokkalainen. Niin olikin. Koti-insinööri oli bänditreeneissä mökillä ja meillä tytöillä oli metsäretki, kahvilakäynti, Onnelin ja Annelin talvi, lumiukkotalkoot ja alias-matsi. Ihan parasta.

Kolmistaan luontopolulla syyskuussa.

Muistelin, että aina ei ole ollut näin. Perheen muusikolla on säännöllisesti keikkoja ja intensiivisiä bändileirejä, jotka vaativat yön yli poissaoloja kotoa. Muutama vuosi sitten tilanne oli hyvin erilainen. Kun Koti-insinöörillä oli joku viikonloppumeno, minulla oli välittömästi paniikkinappula pohjassa.

Viikonloppu yksin oli lähinnä painajaisten painajainen. Itketti koko setti jo etukäteen. Värjöttely leikkipuistossa, syöttämismaratonit, päiväunitaistelut, yöheräilyt - vailla hetkenkään rauhaa.

Jos ulkupuolista apua ei ollut saatavilla, olin viikonlopun jälkeen valmis ottamaan lentolipun jonnekin kauas. Pelkkänä menona.

Ja sitten on tämä nykypäivä.

Nyt yyhoo-viikonloput ovat mukavaa vaihtelua arkeen, vaikka lapsia on kaksi. Ipanat leikkivät kivasti yhdessä ulkona ja sisällä (voin päästää ne jopa ulos leikkimään kahdestaan), niiden kanssa voi pelata lautapelejä ja ne katsovat lastenohjelmia, jos minun pitää käydä kaupassa.

Sunnittelimme ihan innoissamme ensi viikonloppua, jolloin on sama kuvio: mitä kaikkea ehditään tehdä? Mennäänkö uimaan, olisiko joulumarkkinoita tai muita tapahtumia? Mitä museoita on käymättä? Keiden kaikkien ystäväperheiden kanssa tehdään treffit?

Ihan kuin olisin eri todellisuudessa. Ja tavallaan olenkin.

Silläkin uhalla että toistan itseäni: ihan liian vähän puhutaan siitä, miten mahtavaa elämä on yli kolmevuotiaiden kanssa. Miten paljon arki helpottaa, miten hauskaksi elämä muuttuu kun vaihtoehdot lisääntyvät -- ja miten jotkut ahdistuksen aiheet ovat yhtäkkiä kaukaisia, absurdeja muistoja, joiden ei voi uskoa olleen totta.

Saldo on jopa niin plussalla, ettei edes pieni vollotus bussiterminaalissa ("En halua mennä bussilla!") haittaa.

Niinkö? No mennään toki sitten kuuraketilla.

20.11.2015

Kaksi kuukautta ilman karkkia

Kun lopetin karkin syönnin pari kuukautta sitten, tein sen muutamasta tärkeästä syystä: söin liikaa sokeria ja tämä tapahtui erityisesti karkin muodossa.



Jos suvussa on kaikkia mahdollisia aineenvaihduntasairauksia, ei kannata testata, saisiko sen kakkostyypin diabeteksen myös itselleen.

Luopumisen tuskaa on lievittänyt myös se, että olen törmännyt useampaankin kiinnostavaan tutkimukseen sokerin vaikutuksista terveyteen. En tiennyt, että sokeria kannattaa vähentää, jos sydänterveys kiinnostaa tai ei halua näyttää ikäistään vanhemmalta.

Lisäksi tutkimus ylipainoisten lasten terveyden kohenemisesta pelkästään sokeria vähentämällä oli kiinnostava, vaikkakin tutkimuksessa oli puutteensa. Sokeri sekoittaa maksan toimintaa ja ylipainoisilla nuorilla onkin havaittu jopa juoppojen ongelmaksi miellettyä rasvamaksaa.

No miten on mennyt noin niinkun omasta mielestä? Oikeastaan aika samoilla linjoilla mennään kuin ensimmäisen kuukaudenkin aikana, mutta pientä muutosta kuitenkin ja pari yllätystä.

Painoon ei ole ollut merkittävää vaikutusta, mutta pientä pudotusta kylläkin. Alkuun korvasin pussin rapistelun muulla puputuksella, mutta toisen kuukauden aikana se on hiljalleen jäänyt. Fiksi ei ole yhtä tehokas, joten miksi vaivautua. Vatsa on litistynyt, osaksi siksi, että turvotus on vähentynyt.

Yllättävää on se, että en ole sortunut.

Tiesin jo entuudestaan, että viini olisi paljon helpompi jättää väliin kuin karkki. Ja voi hyvänen aika, tilaisuuksia sortumiseen on todella ollut: lakkoilijana sen vasta huomaa, miten niitä perkeleen glukoosifruktoosipalleroita on tarjolla joka puolella.

Mielitekoja on ollut, mutta ehkä ne ovat vähän harvenemaan päin - pitäisi melkein seurata näitä. En ole penkonut kaappeja hullun kiilto silmissä etsien ihan mitä tahansa lapsilta unohtunutta pääsiäismunaa. Tiedän, missä pahimmat vaarat vaanivat: iltapäivällä toimistossa ja viikonloppuna kotona. Olen ottanut ohjelmistoon iltapäivävälipalan ja kotona auttaa se, että kaapissa ei yksinkertaisesti ole karkkia. Himoa limppariin, jätskiin, pullaan tai kekseihin ei ole kehittynyt, päinvastoin.

Mutta sitten on ollut yksi yllätys. 

Kaksi kuukautta ei ole vielä riittävä seuranta-aika, mutta ainakin yksi uusi ja täysin yllättävä havainto on löytynyt. En löytänyt aiheesta selkeitä tutkimustuloksia, mutta sanotaanko nyt näin, että jos on paha pms ja muutakin menkkahäikkää niin tätä sokerinkäytön leikkaamista kannattaa kokeilla. Palaan tähän vielä kun olen perehtynyt sokerin ja hormonitoiminnan suhteeseen tarkemmin - mutta kertokaa mielellään kokemuksianne muut karkkilakkoilijat?

Positiivisiin käänteisiin kuuluu myös löytö: ei-ällömakea glögi. Joulu ilman vihreitä kuulia odottaa.


18.11.2015

Wanted: Hovihankkija

Olen vähän pohtinut uutta ruuhkavuosipalvelua.

Asensin nämä verhot ihan itse. Kuten huomaatte tarranauha on täysin riittävä ratkaisu.

Kun viime yönä hiki päässä selasin verkkokirppareita ja etsiskelin Snadille koon 110 talvihaalaria (koska nyt sitä ei voi enää lykätä), tuli sellainen olo, että tässä voisi olla jotain kaksisuuntaisuutta.

To do -listani, jota sain kesällä jo hyvin lyhennettyä, on taas räjähtänyt käsiin. Lapset kasvavat, tavaroita hajoaa ja tarpeet muuttuvat, joten koko ajan tulee uusia tehtäviä. Osa asioista on sellaisia, joita ei kannata ruveta tekemään itse. Lisäksi takaraivossani on koko ostoslista. Tavaroita on kohtuullisen helppo myydä mutta hitokseen vaikea ostaa. Minä en ehdi pyöriä kauppakeskuksissa, kirppareilla tai verkkokaupoissa.

Tarpeita on ainakin kolmenlaisia.

Olisi hankintoja. Osa on ihan puhtaasti ostoksia kuten koon 34 talvikumpparit ja itselleni sateenkestävät kuorihousut. Lisäksi kersat onnistuivat hajottamaan kattolampusta kuvun, joten olohuoneen ilme on nyt industrial-henkinen. Jonkun pitäisi etsiä uusi.

Tässä näette valkolakatulle keittiötasolle kesäloman aikana kuolleen kurkun ja avokadon viimeiset leposijat.
Voisi olla hionnan paikka.

Sitten on haastavampia prosesseja, joita pitäisi vähän miettiä. Mikä neuvoksi, kun ruokapöydän tuolien huput ovat reilussa 10 vuodessa kuluneet puhki eikä niitä enää valmisteta (viime keväänä tietenkin vielä valmistettiin)? Pitäisikö teettää? Mitä se maksaa? Mahtuisiko jonkun toisen mallin huppu? Vai mitä helkkaria teen?

Sitten olisi myös palveluksia. Kuka asentaisi talvirenkaat fillariin? Keittiön työtaso pitäisi hioa, koska tapahtui pieni lomaäksidentti. Kuka ehtisi käydä hakemassa kuoriketta ja levittää sen marjapuskien juurelle? Lisäksi tarvitaan joku pieni aita ahnaita citypuppeja varten. Ja Snadin uusi parvisänky pitäisi koota ja kiinnittää seinään.

Olen ihan varma, että on niitä, jotka käyvät muutenkin kirppareilla ja niitä, jotka osaisivat vaihtaa ne renkaat ihan tuosta noin vain. Miten nämä kaksi ihmisryhmää saisi kohtaamaan?

Jos olisi joku jeesauspalveluiden Über (mahdollisesti sovelluksena), johon voisi kirjata tarpeita ja sitten sieltä voisi kuka tahansa poimia juttuja toteutettavaksi ja ratkaistavaksi. Provikka ja reittaus vielä ongelman ratkaisijalle.

Painitteko te tällaisten ongelmien kanssa? Onko teillä joku hovihankkijadiili naapurin kanssa? Kummalla puolella sovellusta olisitte?

Ja jos joku nyt nyysii tämän idean, pitchaa sen Slushissa ja saa miljardirahoituksen, niin tietäkää että en ole katkera. Haluan vain sen sovelluksen puhelimeeni mahdollisimman pian.

16.11.2015

Jokaiseen suomalaiseen sukutarinaan ei liity alkoholi

Vierailen maanantaina sidekickinä Marja Hintikka Livessä. Aiheena on vanhemmuuden ja alkoholinkäytön suhde.

Kuva lastenjuhlien aikuisviihteestä: skumppabaarista.
 
Olen käsitellyt aihetta jo monia kertoja. Olen toistaiseksi aina törmännyt siihen argumenttiin, jossa kohtuukäyttäjää pidetään lähinnä hammaskeijun kaverina.

Tätä perustellaan yleensä sillä, että suomalaiset alkoholitilastot ovat synkät. Ja niin ne ovatkin. Maaret Kallio kirjoittikin viime viikolla blogissaan, että jokaiseen suomalaiseen sukutarinaan liittyy alkoholi.

Paitsi ettei liity. Ei jokaiseen.

Ainoat vähänkään traumaattisiksi laskettavat asiat lapsuudestani liittyvät liian aikaiseen heräämiseen ja skutsissa asumiseen. Jatkuvat talonrakennusprojektit vituttivat myös. Vanhempien avioero ei johtunut viinasta.

Ehkä minä en käsitä tätä keskustelua, koska en tunne ketään alkoholistia. Lähipiirissäni ei ole ainuttakaan, jolla olisi näkyvä ongelma. Ei kellään lähde lapasesta samalla tavalla kuin lapsuuden kodin naapurissa sijainneen maatalon isännältä perunnannoston jälkeen. Itsesäätely pelaa - tai sitten ongelman peittely on helppoa.

Keskustelu on yksipuolista, koska sitä käydään liian tiukoilla ehdoilla. Kohtuukäyttäjän kannattaa olla hiljaa. Satunnaisesta viinilasillisesta ei pidä mainita, ellet halua vastata kysymykseen, miksi haluat edes sen yhden lasillisen kerran viikossa. Vaihtoehtoina on olla joko kieltämisvaiheessa oleva rapajuoppo tai absolutisti.

Yritä siinä sitten selittää, että ihan aikuisten oikeasti en ole addikti. Minulle karkkien poisjättäminen oli paljon isompi juttu kuin viinistä luopuminen. Todisteita ei ole. Ei ole olemassa mitään sertifikaattia tai diplomia, jonka kohtuukäyttäjä voisi lyödä tiskiin, kun perheen kanssa ravintolassa tilaa 12 cl baroloa.

Olen valmis ottamaan sen riskin, että ipanat oppivat pitämään alkoholia normaalina asiana, jota ei tarvitse selitellä, naamioida saunakaljaksi tai piilotella puuliiterissä. He voivat sitten vetää omat linjansa asian suhteen.

Ja ehkä Suomikin hiljalleen muuttuu. Toivottavasti jossain vaiheessa surullisempaa on se, että saisin juoda terassilla 10 tuoppia, kunhan vain teen sen aikuisseurassa.

12.11.2015

Menikö se pilalle?

Inhimillisessä tekijässä oli eilen kiinnostava keskustelu erityisherkkyydestä.


Superhyvä, että tästä puhutaan nyt enemmän. Nimittäin yksi asia, mikä jätetään perhevalmennuksessa, synnytyssairaalassa ja neuvolassa käsittelemättä, ovat perheen sisäiset temperamenttierot.

Lapsen kasvattaminen on paljon muutakin kuin hoitotoimenpiteiden sarja: ruokkimista, vaipanvaihtoa ja vaatettamista. Jostain syystä yhteiskunnan tarjoama ohjaus koskee vain käytännön toimenpiteitä, vaikka täysimetys on perheen ilmapiirin näkökulmasta toissijaista.

Jos työpaikalla tai harrastusporukassa on tyyppi, jonka kanssa sosiaalinen vuorovaikutus ei oikein onnistu, ratkaisuksi kelpaa kontaktin minimoiminen tai välttely. Perheessä tämä ei kuitenkaan käy. Omat lapset ovat ihmisiä, joiden kanssa on opeteltava tulemaan toimeen. Jos siis sattuisi käymään niin, että synnyttääkin itsensä kanssa hyvin erilaisen ihmisen, lapsen persoonan rakennuspalikoiden ymmärtäminen helpottaa todella paljon yhteiseloa.

Sen jälkeen kun tajusin, että meillä asuu näitä vilkkaalla hermojärjestelmällä varustettuja tyyppejä enemmänkin ja perehdyin vähän aiheeseen, yhteiselo on helpottunut. Osaan paljon paremmin tulkita ja ennustaa Skidin sielunelämää ja aivoituksia, turhautumatta.

Näin jälkikäteen ajatellen on monia asioita, joihin olisin osannut suhtautua paljon fiksummin, jos olisin vain tajunnut erilaisuutemme.

Miksi se alkoi itkeä kun elokuva loppui? Koska kokemus oli ollut valtavan koskettava.
Miksi se ei voinut syödä minun tekemääni luomuperunasosetta? Koostumus oli liian rakeinen, joten nieleminen on mahdotonta.
Miksi se haluaa edelleen aina silloin tällöin olla yksin? Muuten aivot alkavat savuttaa.
Miksi se ei ikinä pitänyt yhtä paitaa? Metallinapit tuntuivat ihoa vasten kylmiltä.
Jos joku potkii, miksi se ei potki takaisin? Koska rauhan ylläpitäminen on tärkeämpää.

Aloin valaistua oikeastaan vasta sen jälkeen kun Snadi syntyi. Jo vauva-aikaan huomasi, että sisarukset olivat keskenään aivan erilaiset. Toinen tuntui heti tutummalta, suoraviivaisemmalta. Se syö ja nukkuu hyvin, suuttuu helposti ja karjuu takaisin.

Olen tietysti myös pohtinut pääni puhki, olenko aiheuttanut jotain traumoja kun en vain hoksannut aikaisemmin, mitä voin vaatia ja mitä en. En tunne vanhemmuudessa syyllisyyttä juuri mistään muusta kuin tästä. Kaikki se riitely oli niin turhaa.

Vaikka temperamenttiaan ei voi muuttaa, käytöstään voi. Tämän tajuamisessa ei onneksi mennyt 40 vuotta.

9.11.2015

Loistavat hengenpelastajat

Yhteistyössä Ifin kanssa

Fakta Fennoskandian marraskuusta: mustaan villakangastakkiin kääriytyneen ihmisen näkee kello viiden maissa vasta 30 sentin päästä - ellei hän räpellä älypuhelintaan.


Talvipyöräilyn kauhujen kolminaisuus koostuu kylmyydestä, liukkaudesta ja pimeydestä ja pahin näistä on ehdottomasti pimeys.

Avauduin viime syksynä näihin samoihin aikoihin läheltä piti -tilanteesta. Katuvalaistus on monissa paikoissa riittämätöntä tai puuttuu kokonaan. Vaaroja aiheuttavat näkymättömiksi muuttuneet oksat, kuopat, kanttareet, ihmiset ja koirat - niin satulassa kuin jalkakäytävällä. (Ja ne pyöräilijöiden ajovalot ovat muuten pakolliset hämärän ja pimeän aikaan.)

Tilastojen mukaan vuoden pimeimmän vuosikolmanneksen aikana loka-tammikuussa sattuu melkein puolet jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista. Erityisesti suojateillä tapahtuneet henkilövahingot keskittyivät juuri näille kuukausille. Heijastimet pienentäisivät onnettomuusriskin puoleen, mutta Ifin kyselytutkimuksen mukaan vain puolet käyttää heijastinta harvoin tai ei koskaan.

Se vain unohtuu, minultakin. Eikä niitä myydä lähimarketissa.

Vähiten heijastinta käyttävät nuoret. Tavallaan ymmärrän, jos teini-iän itsetuntokriiseissä valitsee ennemmin sosiaalisen hyväksynnän kuin päiväkodeista tutun huomioliivin, mutta näkyvyyden lisäämiseksi on paljon muitakin vaihtoehtoja, ja monet jopa ihan ei-noloja.

Näiden hengenpelastajien hintahaitari vaihtelee muutaman euron killuttimista satasien design-tuotteisiin. Jos huomioliivi ei kelpaa, tässä muutamia näkyvyystuotteita.

  • Heijastavat suihkeet. Sateenkestävää, heijastavan kalvon muodostavaa suihketta myydään sekä pehmeille että koville pinnoille (suihke koostuu läpinäkyvästä liimasta, heijastavista mikrohiukkasista ja ponnekaasusta). Harkitsen suihkuttavani tätä kypärään.

  • Heijastinteippi. Teipillä (saatavana myös punaisena ja keltaisena) voi raidoittaa pyöränsä, vaatteensa ja kenkänsä haluamallaan tavalla.

  • Heijastinlanka. Tästä voi näppärä henkilö virkata vaikka viitan. Mutta musalaitteen kuulokepiuhatkin riittävät.

  • Pyörän pinnoihin voi asentaa joko pinnavalot (!) tai pinnaheijastimet. Vaikuttaa ehkä turhalta, mutta liikkuvaa pyörää on vaikea havaita sivulta.

  • Heijastinnappulat, jotka ovat kyllä enemmän koristeita. Näitä voi pujotella pipoihin ja kaulaliinoihin koristeeksi tai vaikka koiran hihnaan.

  • Loistavaa-asusteet. Laura Juslinin suunnittelemat heijastavat takit ja asusteet ovat siitä kalliimmasta päästä, mutta näiden tuotteiden luulisi kelpaavan teinillekin. Sukat todella loistavat ulkona! Haluaisin myös nuo hanskat, niin näkyisi pyöräillessä ne kääntymismerkitkin. Tuotteet tulevat myyntiin Juslinin verkkokauppaan sekä My o My, Beam- ja Beamhill-putiikkeihin.
Sukat sisällä

Sukat ulkona sateessa.

Harkitsen myös Skidille tätä heijastavaa reppua talveksi. Mustan Kånkenin voisi ottaa taas käyttöön maaliskuusta eteenpäin.

Tehdään siis palvelus kaikille tielläliikkujille - valaistumalla. More is more.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...