30.12.2014

Hyvinvointiostoksilla

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat täynnä kauniita ja jaloja ajatuksia oman hyvinvointinsa lisäämisestä. Ongelmia tulee vasta sitten, kun ajatukset pitäisi konkretisoida toiminnaksi.


Kun aloitin lenkkeilyn, tajusin miten vähän ymmärsin esimerkiksi sykealueiden merkityksestä kuntoiluprojektissani. Toisaalta 5:2 dieetin myötä olen havainnut, että tajuan ruoan sisältämistä kaloreista todella vähän. Subjektiivinen arviointi on aina noh... subjektiivista ja täten mahdollisesti täysin pielessä. Vain selkeästi mitattavissa olevia asioita voi seurata.

Olenkin ollut kiinnostunut hyvinvointirannekkeista. Siis näistä ranteessa killuvista rinkuloista, joiden pitäisi auttaa elämään järkevästi piiskaamalla saavuttamaan liikuntatavoitteet, vaatimalla annosten raportointia, raportoimalla unenlaadusta ja hälyttämällä, jos istuminen kestää liian kauan. Olisiko unta, ruokailua ja liikkumista silmälläpitävästä kapineesta oikeasti hyötyä?

Pukki oli kuullut voivotteluni ja toi minulle ranteeseen viimeisintä teknologiaa.

Olin aluksi innoissani - tästä lähtä lähtisi uusi elämä!

Sitten iski realismi. Onhan minulla kalorilaskurit, heiaheiat ja sykemittarit olleet käytössä ennenkin. Jaksan raportoida tasan niin kauan kun kaikki menee hyvin. Kirjaaminen kosahtaisi ekaan koko perheen flunssaan. Kun alkuhuuma haihtuisi, alkaisin laiminlyödä koko kojetta. Lopuksi hukkaisin sen kuten hukkasin edellisenkin.  

Ikävä totuus on, että asenteesta se on kiinni. Olen yksinkertaisesti laiska. Tarvitsisin jatkuvasti PT:n potkimaan itseäni takapuolelle ja kokin lataamaan eteeni salaattia.


Enkä oikeastaan kaipaa dataa liikkumisen ja mielialan välisestä yhteydestä tai halua jakaa kaikille suoritteitani. Lisäksi tiedän oikein hyvin, milloin olen nukkunut päin persettä. Jos jostain kumman syystä olisin asiasta epävarma, voin aina kysyä puolisoltani.

Lisäksi näissä tietokoneissa on myäs ulkonäköongelmia. Vaikka tykkäänkin insinööreistä, en halua näyttää sellaiselta. Polarin möhkäle ranteessani näyttäisin siltä, että olen maastapoistumiskiellossa tai lomalla sairaalasta.


Minä kaipaan tekosyiden poistamista. Kävin vaihtamassa suomalaisen käsituotteen ruotsalaiseen jalkatuotteeseen: Icebugin nastalenkkareissa askel ei lipsu talvellakaan. Jos en enää uskallakaan pyöräillä, uskallan ehkä juosta. Käsituote kuuluu oikealle urheilijalle, jolla on tavoitteita. Minä en ole sellainen.

Mukaan tarttui myös unelmankevyt, sateen- ja tuulenpitävä kuoritakki ja jumppahousut, joissa näyttää laihalta. Jos joku tietää, miltä tiskiltä saa selkärangan, käyn heti noutamassa.

Kertokaapa, onko teillä näistä mitään kokemuksia? Teinkö oikein vai väärin?

29.12.2014

Hieno joulu x 3

Meillä oli joulumuorikin! Pukki oli kuulemma
sijainen, mutta muori aito.
Olipa monella tavalla hieno joulu!

Ensinnäkin olemme kaikki aika levänneitä. Stressi oli minimissä ja järjestelyt sujuivat rima alhaalla. Kukaan ei sairastunut, lahjat osuivat nappiin ja joulupöydässä oli jopa ne säilykeherneet.

Hienolla viittaan myös lumeen. Pahinta, mitä lapsiperhelomalla voi tapahtua on se, että ei ole mitään muuta tekemistä kuin kotona nyhjöttämistä. Siunattu hanki paitsi photaroi maiseman kauniiksi myös tuplasi aktiviteettimäärän.

Kyläilyjen lisäksi oli luistelua ja lumisotaa, hiihtolenkkejä ja mäenlaskua, lumihiutaleiden syöntiä ja lintulaudan täyttämistä. Ja sitten kun kukaan ei jaksanut enää möyriä lumessa, telkkarista tuli tuutin täydeltä lastenohjelmia.

Hienoa oli myös se, että juhlakauteen osui monta ensimmäistä kertaa. Tämä oli nimittäin eka loma, jolloin
  • lapset koristelivat kuusen niin, että minun ei tarvinnut puuttua peliin (paljoa),
  • kuulin takaani ladulla lauseen: "Äiti, voisitko mennä vähän lujempaa!",
  • Skidi suostui maistamaan mikroskooppisen lusikallisen lanttulaatikkoa,
  • Snadi hilasi pulkkansa itse mäen päälle ja
  • koko perhe heräsi kertaalleen kymmeneltä.
Lahjatkin olivat hienoja. Lasten lahjojen TOP4 oli tänä vuonna seuraava:

Hitti #1: hulavanne. Aijettä Tätä ovat veivanneet niin lapset kuin aikuisetkin.
Jotkut osaavat luonnostaan, jotkut eivät...

Hitti #2: junarata. En olisi uskonut, että duplon setti jaksaa olla näin kiinnostava.
Hitti #3: Ihmisen anatomia -palapeli
Snadi halusi korvaläpät, koska "Viljollakin on". Jälkeenpäin selvisi, että Viljo on *beagle* ja
Snadi vain sekoittti luppakorvat ja korvaläpät, mutta yhtä kaikki lämmittävä ja mieleinen lahja.

Menestyksiä olivat myös Muumien Choco-peli, Tatu ja Patu -kirjat, uudet väriliidut ja akryylivärit sekä paljettipaidat, jollaisia äiti ei ikinä ymmärtäisi ostaa.

Minä sen sijaan kävin vaihtamassa lahjani tänään toiseen. Siitä lisää huomenna!

Miten teillä pyhät sujuivat? Mitä pukki toi?

23.12.2014

Se, mitä ilman joulu ei tule

Puhuimme ystävien kanssa asioista, joita ilman joulu ei tule. Yhdelle aidon juhlatunnelman tekee lounaaksi syötävä riisipuuro, toiselle jouluverhot ja kolmannelle itsetehdyn perunalaatikon imellyttäminen. Mielipiteitä oikeista joulunviettotavoista on yhtä paljon kuin joulunviettäjiäkin.


En itse osannut nimetä yhtään asiaa. En oikein osaa tätä juhlaa. Olen ollut joulun kanssa vähän vaikeuksissa siitä lähtien kun äitini kuoli. Minun omiksi kokemani jouluperinteet poistuivat kaikki kertaheitolla.

Meillä oli - tietenkin - omat tapamme.

Kokoonnuimme veljien kanssa aatoksi Mutsille. Aina vaihdettiin joulupöytäliina ja katettiin paremmat astiat. Järjestys oli selvä: ensin oli ruokailu, sitten tuli pukki. Ja vaikka kaikki aina lupasivat olla ostamatta lahjoja, paketteja oli valtavasti, myös aikuisille. Lahjat piti avata rauhassa (sain aina Vihreitä kuulia), vuorotellen. Lopuksi saunottiin ja pelattiin lautapelejä - pakollista riitaa unohtamatta.

Kaikilla oli omat jouluruokasuosikkinsa. Kinkku oli pieni, sillä isoveli toi pöytään aina kilpailevan paistin ja minä vaadin siipikarjaa. Rakastan punakaalia, purkkiherneitä, savukalaa ja lanttulaatikkoa, pikkuveljeä varten taas piti hankkia porkkanalaatikko. Kukaan ei koskaan syönyt rosollia ja maksalaatikon en edes tiennyt olevan jouluruoka. Lopuksi nautittiin minun tuomani jälkiruokayllätys. Sille oli tapana nauraa.

Pointti on oikeastaan se, että en kaipaa toisintoa Meidän Perheen Joulusta. Sitä ei tee pöytäliina vaan kokoonpano näitä tuttuja kylähulluja henkilön luona, jota ei enää ole. Kukaan ei osaa jäljitellä Mutsin kirjoittamia hassuja runoja pakettikortteihin. Paitsi ehkä minä. Enkä yksinkertaisesti kehtaa pyytää säilykeherneitä anoppilan huikeaan kattaukseen.

Ehkä ihminen on aikuinen siinä vaiheessa, kun saa joulun aikaiseksi omin avuin. Vähänhän ne omakeksimät perinteet tuntuvat hassuilta, mutta ehkä ne siitä tasaantuvat uuteen uomaansa.

Onneksi on ne Vihreät kuulat.

Omaperäistä joulua teille, hyvät lukijat. Pitäkää ihmisiä yhtä hyvänä kuin perinteitä. Ja tähän sydän.

22.12.2014

Todistus

Onnellinen koululainen.
Lauantaina oli koululaisella jännä paikka: ensimmäinen todistustenjako.

Vaikka ekaluokan todistukset ovatkin aika pehmeä lasku palautteen maailmaan, kyseinen aanelkku oli loppujen lopuksi hyvin monipuolinen.

Todistuksessa arvioitiin osaamistaso kuusiportaisella asteikolla osaan hyvin - en osaa vielä mm. seuraavissa taidoissa:
  • Kohtelias ja ystävällinen käyttäytyminen,
  • sääntöjen noudattaminen, 
  • työrauhan antaminen, 
  • ohjeen mukaan toimiminen, 
  • itsenäinen työskentely, 
  • ryhmässä toimiminen ja 
  • koulutyöstä huolehtiminen.
Opettaja lähetti vanhemmille myös linjanvedollisen infon, mitä eri tasot tarkoittavat.

Pidän tästä kannustavasta tyylistä. Mihin oikeastaan tarvitaan numeroita, kun osaamistaso kertoo oikeastaan kaiken olennaisen? Vertailulta tuskin voi välttyä mutta kun puhutaan enemmän siitä, missä oppimisen vaiheessa tyyppi on menossa, huomio kiinnittyy juuri oikeaan asiaan: tavoitteenahan on nimenomaan hallita / osata jotakin (vaikka siihen menisikin vähän pitempään), eikä olla jonkun numeron arvoinen.

Eikä tämä lista ole helppo nakki suorittaa. Nämä kaikkihan ovat myös työelämätaitoja, jotka ovat monelta aikuiseltakin hukassa. En ole ihan varma, ovatko työrauhan antaminen ja itsenäinen työskentely taitoja, jotka osaa aina kertaalleen opittuaan. Enkä ole itsekään ihan varma, mitä saisin sääntöjen noudattamisesta tai ryhmässä toimimisesta. Voisi olla hyvä pitää näitä arvioinnissa mukana koko peruskoulun ajan.

Hauskinta on se, että todarin perusteella Skidissä on kaksi eri persoonaa. Se koko ajan (myös unissaan) pälättävä, kaiken hukkaava unelmoija ja näsäviisasteleva kotiSkidi. Ja sitten kouluSkidi: säntillinen, toiset huomioiva, ohjeita noudattava ja huolellinen koululainen. Ehkä paperia juuri siksi kutsutaan todistukseksi.

Likka oli tietenkin riemuissaan. Oli kiva kuulla ihan virallisesti, että homma on hallinnassa.

Mutsi oli myös riemuissaan. Ihan kuin olisin itse saanut äikästä kiitettävän.

18.12.2014

Joulupukki ja valhepukki

Ipanoiden elämässä on paljon mielikuvitushahmoja. Osa on omakeksimiä (kuten Povipointti), osa klassikoita. Hammaskeijun taika katosi jossain neljännen hampaan kohdalla. Ipana oli tajunnut, että minä ne hillot sinne tyynyn alle tyrkkään.

Pukin sylissä vuosi sitten. Vähän jännää.

Mutta Joulupukki. Partaveikko pitää pintansa. Olin jo viime vuonna päättänyt, että en väen vängällä enää yritä pitää kulisseja pystyssä. Jos minulle esitetään suora kysymys, kerron kylmät faktat.

Lähestyimme tätä totuuden hetkeä tällä viikolla kahdesti.

Ensin erehdyin ruokapöydässä möläyttämään Koti-insinöörille, että "Ai niin, Esa pääsee pukiksi." Koti-insinöörin ilme oli näkemisen arvoinen, mutta lapset eivät noteeranneet lausetta millään tavalla. Aikuisten pölinää. Yhtä hyvin olisin voinut sanoa, että tietokantojen etu on indeksoinnissa.

Sitten eräänä aamuna Skidi näytti miettiväiseltä.
- Äiti, miten se tonttu pääsee meille sisälle kalenteria täyttämään kun ovi on lukossa?
- No, tontuthan ovat vähän sellaisia satuhamoja että niitä ei sillä tavalla tarvitse...
- Siis mitä, satuhahmoja? Eikö tonttuja ole olemassa? Äiti, kerro!"

Skidi oli järkyttynyt. Höpötin siihen hätäisesti jotain puolivillaista siitä, kuinka tontuilla on keinonsa. En yksinkertaisesti raaskinut kertoa totuutta. Kun siihen on näköjään vielä pitkä matka.

Tyyppi vaikuttikin helpottuneelta.

"Niin, mistä ne kalenteriyllätykset muka tulisi jos ei tontuilta!"

Jotenkin sympaattista. Skidi, joka ei usko siihen, että hammas vaihtuu yön aikana rahaksi, uskoo siihen, että parrakas, pönäkkä heppu lentävine poroineen jakaa kaikille maailman lapsille lahjoja yhdessä yössä.

No, joulukonseptia pönkittää tietenkin koko yhteiskunta, en vain minä, mutta lapsen halu uskoa pukkiin on paljon kovempi kuin realiteettien taju. Uskottavuudesta viis, tarina on hauska.

Päätin, että minä en aio joulua latistaa ennen kuin hän itse on valmis asian kohtamaan. Leikkiähän tämä on ja minä leikin nyt mukana. Lohduttaudun sillä, että en tiedä kenenkään hoidattavan joulupukkitraumojaan enää keski-ikäisenä.

Sitäpaitsi Joulupukkihan on ihan mahtava hahmo ja aika oikeudenmukainenkin. Valehtelevat vanhemmat saavat paljon vähemmän lahjoja kuin kiltit lapset.

17.12.2014

DNA Appinen: sovellussekamelskan siivoaja

Sisältöyhteistyö DNA:n kanssa.

 
Olen rakentanut internetiä jo 15 vuotta, mutta aloitin sovelluselämäni verrattain myöhään. Olen käyttänyt tablettia lähinnä e-kirjojen lukemiseen ja luurini oli tähän syksyyn asti tukevan epämoderni Nokian E70.

Motivaatio oli huono. Mielsin sovellusten käytön lähinnä lenkkeilyhifistelyyn tai possujen kivittämiseen - muu oli tarjolla verkkoselaimen kautta. Odottelin siis ihan rauhassa vanhan puhelimen luonnollista kuolemaa.

Kun aloitin tutustumisen Google Playn kautta, törmäsin heti runsauden pulaan. Hyvänen aika, kamaa on aivan valtavasti - mutta mistä ihmeestä löydän ne minua kiinnostavat? Kavereilta kyselemällä pääsee kyllä eteenpäin, mutta tutkan ulkopuolelle jää paljon kaikkea kiinnostavaa.

DNA on aloittanut kunnianhimoisen projektin sovellussekamelskan selvittämisessä suomalaiskuluttajan kannalta lähestyttävämpään muotoon. DNA Appinen on opas, joka listaa mobiilisovelluksia aihepiirien mukaan, mutta tarjoaa myös sovelluksiin liittyviä uutisia, taustatietoa, vertailuja ja suosituksia tarvelähtöisesti: vinkkejä löytyy niin matkailijalle, lenkkeilijälle kuin joulukriiseilijällekin.

Tällaiselle palvelulle on nähdäkseni tilausta.

Paitsi erilaiset harrastusryhmät, myös aloittelijat (niin lapset kuin aikuiset) pitäisi huomioida omana käyttäjäryhmänään. Ennen ostoksille lähtöä jokaisen pitäisi minimissään perehtyä Appisesta löytyvään sovellusmaailman terminologiajuttuun. Moni varmasti arvostaisi myös selkeitä suomenkielisiä tutoriaaleja suosituimmista sovelluksista. Esimerkiksi Instagramin käyttöliittymä ei ollut minun aivoilleni ollenkaan intuitiivinen, onneksi ystävä jeesasi!

Kun kävyt ei riitä.

Eniten kuitenkin kaipaisin tietoa aiheesta lapset ja älypuhelimet. Kesällä solmitun puhelinsopimuksen mukaan minä lataan sovellukset, mutta mistä löydän 7-vuotiaalle sopivat, suomenkieliset pelit ja viihdykkeet, kun Pikku Kakkonen on koluttu. Filtteröinti maksullisiin ja maksuttomiin olisi myös tarpeellinen - maksan nimittäin mielelläni siitä, että ipanan näytölle ei yhtäkkiä napsahda mainoksia tai peli laskuta viittäkymppiä jostain vahinko-ostoksesta.

Myös oppiminen ja hyötynäkökulmat kiinnostavat. Tässä kaipaisin selkeää ikäjaottelua. Sopiiko Lolan matikkajuna ekaluokkalaiselle? Mitä on tarjolla kolmevuotiaalle, joka vasta opettelee numeroita ja kirjaimia? Millaisia sovelluksia voisi käyttää kouluissa oppimisen tukena?

Ja koska nähdäkseni on syytä ainakin yrittää pysyä kartalla siitä, mitä kersojen kaverit puhelimillaan tekevät, haluaisin myös tilastoja: mitä sovelluksia suomalaisten kouluikäisten puhelimista noin yleensä löytyy? Ja mitä niistä pitäisi tietää.

DNA Appisen toimitus koostuu "eri ikäisistä ja erilaisissa elämäntilanteista olevista älypuhelimen ja tabletin käyttäjistä. Toiset ovat kokeilunhaluisia sovellushifistelijöitä, toiset tavallisia arkikäyttäjiä." Voisi olla hyvä idea kertoa avoimesti, keitä toimitukseen kuuluu, jotta voisin seurata samassa elämäntilanteessa olevan henkilön suosituksia.

Mitä te tällaiselta palvelulta kaipaisitte?

16.12.2014

Postia pukille

Kuten moni muukin vanhempi, olen taas tulkinnut kersojen kirjoittamia kirjeitä joulupukille.


Joudun edelleen toteamaan, että lasten paras puoli ei ole ratiopohjainen tarveharkinta. Kirjeissä toivotaan a) leluja, joita meillä jo on, b) trendileluja, joita toivotaan siksi, että kaverikin toivoi tai c) silkkaa dadaa.

Snadin lapussa luki lompakko ja pastilli. Mihinköhän kyseinen kirkonrotta kukkaroa tarvitsee. Ehkä pastillin säilyttämiseen.

Noh, niuhon perusluonteeni takia ipanoille on teroitettu, että kaikkea ei listalta saa mutta toisaalta listan ulkopuoleltakin saattaa tulla jotain. Haluan varata oikeuden harkintaan. Kun muistelee, millä tavaroilla on vuoden mittaan leikitty paljon (ja millä ei), löytyy se järkilista.

Tässä siis Project Maman lahjaideoiden TOP 10.

1. Piirustuspaperi, värityskirjat ja hyvälaatuiset kynät.


Meillä kynät savuavat ja piirustusvihkot täyttyvät vauhdilla, joten täydennys on aina tervetullutta. Myös asvalttiliiduilla suttaaminen on ollut kesäpäivien suosikkipuuhaa.

Hifistelykin on mahdollista. Löysin Tanskan reissulta Snadille kivat moniväriliidut ja Skidille hienon värityskirjan, jonka upeista kuvista saa kehystettyä vaikka tauluja.


Varoituksen sanana: sattuneesta syystä lapsille myydään uskomattoman huonoja värityskyniä. On ihan selvää, että piirtämismotivaatio kärsii, jos jälki on heikkoa. Testaa siis etukäteen, lähteekö liiduista ja puuväreistä kunnolla väriä tai vaadi myyjältä vakuudet, että surkeat kynät voi palauttaa. Muista myös hyvälaatuinen terotin.

2. Leikkisafka.

Kauppa- ja ravintolaleikit ovat edelleen pop. Paras puoli on, että kaikki käy. Leikeissä voi yhdistellä duplojäätelöitä, Ikean pehmovihanneksia ja makaroonilla täytettyjä tyhjiä maustepurkkeja.

3. Kirjat.

 
Kirjoja saa toki kirjastostakin (ja niitäkin voi muuten "antaa" lahjaksi!), mutta en näe hyvän kirjan omistamista syntinä. Luemme edelleen molemmille ipanoille ääneen, joten arvostan hyviä lastenkirjoja. Kirjakaupasta tarttui mukaan uusin Tatu ja Patu ja tämä hieno Suuri Karttakirja.

4. Roolivaatteet.


Huiveja, hattuja, laukkuja, mekkoja, kenkiä, eläinpukuja.... Löytyy helposti ja halvalla kirppareilta ja huutiksesta ja toimii taaperosta koululaiseen. Näillä vedetään meillä improteatteria, Putousta, tanssikilpailua, hienoa rouvaa, kauppaa ja eläintarhaa. Mitä ikinä.

5. Käsinuket.

 
Esittävän taiteen ystäville ja sellaiseksi haluaville. Mummi tilasi Puolasta asti nämä käsinuket, mutta varmasti lähempääkin löytyy ja pahvisetkin käyvät. Esityksiä on vähintään kerran viikossa.

6. Safari Hide & Seek



Ping kaikki nörttien vanhemmat. Aina silloin tällöin Skidi ja Koti-insinööri korvaavat iltasadun matikankokeella tai tällä Safari Hide & Seek pelillä (olemassa myös piraattiversio), jossa yritetään neljän erilaisen levyn avulla saada näkyviin oikea tehtävävihkon mukainen eläinyhdistelmä. Tehtäviä on kolmea tasoa. Huom. ei sovellu henkilöille, joilla palaa käämi minigolfissa, palapeleissä ja muissa hermoja raastavissa nysväyslajeissa.

7. Perinteiset lautapelit

Tällä hetkellä suosikkeja ovat Afrikan tähti ja Alias, mutta myös Fortuna ja shakki tekevät aika ajoin paluun. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla Scrabblea.

Huom. Jos pelaajia on eri-ikäisiä, ei kannata kauheasti välittää säännöistä. Jos siis yksi pelaaja ei osaa muuta kuin heittää noppaa, hän heittäköön noppaa.

8. Urheilujutut

Viime vuonna se oli twistinaru, tänä vuonna se on hulavanne. Pyöritimme vannetta ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kyläillessämme tuttavaperheen luona ja hytkyminen oli varsin hauska kokemus. Ja koska äiti sai vanteen pyörähtämään vain kolme kertaa, iski himo treenata vähän lisää.

9. Taskulamppu.

Suomessa on puolet vuodesta jatkuvasti yö. Oma tasku- tai otsalamppu kasvattaa intoa lähteä ulos. Kunnon fikkari on kätevä myös maalla, jos huussiin pitää hipsiä iltamyöhään.

10. Liput kulttuuritapahtumaan.



Lastenkulttuurin taso ja valikoima on nähdäkseni parantunut ihan huomattavasti. Innostuin taannoin Lumikuningattaresta, koska se oli ihan aidosti koko perheelle tarkoitettu elämys. Hyvin kulttuurikartalla oleva Mummi bongaa yleensä parhaat esitykset, joten viimeksi Skidi oli katsomassa nykysirkusta, kuulemma huikea esitys. Jos liput tuntuvat tylsältä lahjalta, kylkeen voi niitata vaikka karkkipussin.

Kun tätä listaa katsoo, löytää helposti yhden yhteisen nimittäjän: kaikki ovat juttuja, joilla aikuisetkin jaksavat leikkiä. Eikä se nyt niin väärin ole. Snadikin sai lompakkonsa.

12.12.2014

Hunajaa lääkekaappiin

Tänään oli ensimmäinen päivä kahteen viikkoon kun kaikilla perheenjäsenillä on ruumiinlämpö alle 37 asteen lukemissa. 



Tätä on liikkeellä. Sekä Skidin luokassa että Snadin hoitoryhmässä on ollut katoa, pahimmillaan kotihoidossa on köhinyt puolet ryhmästä.

Enää on jäljellä yskä. Sellainen keuhkoja repivä kröhä, jonka Kummelin ystävät tuntevat nimellä "perintöä odotellessa". Lainatakseni ystäväni statusta tältä aamulta: "Jos tää yskä ei kohta lopu niin sitten yskin vähän lisää."

Yskä on maailman rasittavin seuralainen sekä aikuiselle että lapselle, varsinkin yöllä. Lasten yskänlääkkeet ovat ihan tutkitustikin tehottomia, joten niihin ei kannata rahojaan tuhlata. Nykyään jopa Käypä hoito -sivulla kerrotaan hunajan toimivan paremmin kuin lasten yskänlääkeet.

Tutkimukset myös viittavat siihen suuntaan, että hunajan käyttö hengitystieinfektioiden yhteydessä saattaisi merkittävästi vähentää pneumokokin aiheuttamia jälkitauteja, kuten korva- ja poskiontelotulehduksia.

Meillä rampataankin nyt hunajapurkilla. Kohtaus taltutetaan teelusikallisella hunajaa, joskus kahdella. Parhaiten toimii sellainen vähän kova klöntti, joka sulaa suussa hitaasti. Haastankin suomalaiset hunajantuottajat kehittelemään toffeemaisen yskätikkarin, jonka imeskely kestäisi hieman aikaa!

Suomalaisutkimuksen mukaan tämä ihmeaine tepsii jopa allergiaan: Hunajalla höystetty -blogia kirjoittava Mari postasi vastikään, että hunajalla voi helpottaa myös siitepölyallergiaa. Tämä on kiinnostava tieto omena-koivu-kiivi-pähkinä-rypäle-allergisen Snadin näkökulmasta. Koska kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

Kullankeltainen purkki on hyvä monitehotuliainen ja lahjavinkki. Vielä kun tämä ehkäisisi noroa.

8.12.2014

5:2 dieetti: Kolmas viikko

Painoprojekti 5:2:n kolmas viikko on tähän astisista haastavin - ja mikä ärsyttävintä, se näkyy tuloksessa.
 


Haasteelliset periodit lapsiperheessä ovat armon aikaa, ihan kaikessa. Skidi oli mahtavat 6 päivää putkeen kuumeessa. Viikko oli rikkonainen ja stressaava, sillä duuniaikataulut olivat yhtä säätöä ja poikkeuksen poikkeusta. Eikä tämä viikko ei ole yhtään helpompi, sillä nyt tauti on tarttunut meihin muihinkin. Ihan hirveästi en jaksa nyt keskittyä kalorimääriin - eikä onneksi tarvitsekaan. Nuhassa on sentään normaalia kehnompi ruokahalu, ja toisaalta kun tiedän, että tämä toimii, on helppo ottaa sairaspäivät rennosti.

PMS. Tarvitseeko selittää? Olen tässä vaiheessa yleensä niin kypsä kaikkeen (myös itseeni), että varsinkaan mitkään ryhtiliikkeet karkkilakosta urheiluharrastuksiin eivät kiinnosta pätkän vertaa. Olisi kiva kuulla, miten kokeneemmat paastoajat tätä tilaa käsittelevät!

Laihduttaja kaipaa henkistä tukea. Oma selkäranka on helpompi säilyttää, jos perhe on edes jossain määrin mukana tsemppaamassa. 5:2 on siitä helppo metodi, että sen perheen yhteisen aterian voi jättää väliin, mutta jos puoliso vetää vieressä iltapaksi pizzaa ja glögiä, alkaa katkeruus kasvaa yhteismitallisesti kuolan määrän kanssa. Huom. Massiivisen perheriidan mahdollisuus, jos yhdistyy edellisen kohdan kanssa.

Kasvisproteiinit pelastavat. Linssimuhennokseen (linssi, tomaattimurska, sipuli, kesäkurpitsa, porkkana, chili) on jopa vaikea saada kaloreita, joten annoskoko pysyy reiluna. Myös uusi ystäväni quorn on osoittautunut mainioksi päivällismateriaaliksi. Tutustuin tähän tuotteeseen kesällä ja nyt yritän ujuttaa sitä perheelle säännölliseen käyttöön.

Ai niin, ravitsemusterapeutti Outi Nuutinen esitti tänään Hesarin mielipidepalstalla, että ruoan energiamäärien ilmoittaminen on tehotonta yhteiskunnan holhousta. En voisi olla enempää eri mieltä! En tiedä kaloreista ja energiantarpeista yhtään mitään, joten näin aloittelijana olen päivittäin toivonut, että luvut olisivat selkeämmin esillä - ja veikkaan, että en ole ihan ainut. Sehän olisi vain loistavaa asiaskapalvelua.

Paino: sama. Kävin kyllä taas kertaalleen kutosella alkavan luvun puolella, mutta sitten jämähti. Tajusin myös tarvitsevani uuden vaa'an. Kylppärissä asustava 80-luvun peli ei ehkä ole kovin luotettava. Onneksi farkut eivät petä.

Ps. Kokosin kaikki 5:2 postaukset tuonne ylävalikkoon, jos aihe kiinnostaa. Yritän duunata myös muutaman reseptin heti kun kykenen.

5.12.2014

Ratkaisu on korvapuustijoulutorttu

Joulutortut ovat sairaan hyviä, mutta niiden käyttöliittymä on heikko.


Tiedättehän, hilloklöntti keskellä on miljoona-asteinen ja sakarat kuivat (ja yleensä vähän palaneet). Syömisen jälkeen on pakko vaihtaa vaatteet sukkia myöten. Ja jos olemme ihan rehellisiä niin onhan se tekeminenkin vähän sellaista turhanaikaista näpertelyä. 

Mutta voin iloksenne kertoa, että tällä päivämäärällä asiaan on saatu kaivattu ratkaisu!

Saanko esitellä innovaationi: korvapuustijoulutorttu.

1. Otat valmiin voitaikinalevyn paketista.
2. Levität veitsellä luumuhillon tasaisesti levyn päälle.
3. Rullaat rullaksi.
4. Halkaiset rullan keskeltä puoliksi.
5. Uuniin vähän pitemmäksi aikaa kuin tavistorttu.

Ja niin on mehukas ja kompakti torttu eikä yhtään kuiva ja hilseilevä - ja sen voi syödä heti! Ei pala ylähuuleen rakkoa.

Kyllä ei tarvita jouluun muuta. Paitsi glögiä.

Ps. Nyt tiedän, miltä avokadopastan kehittäjistä tuntui. Tässä ihan liikuttuu.

4.12.2014

Pakkauksen käryä

Maria Nordinin juttu äitiyspakkauksen pahvilaatikon myrkyllisyydestä on herättänyt paljon keskustelua. Postauksen otsikossa annettiin suora ohje välttää vauvan nukuttamista kyseisessä laatikossa.


Myrkyttömyys on kaikissa tuotteissa - niin aikuisten kuin lasten - ihan pätevä toive, ja se näyttäisi olevan Kelallakin vaatimuksena. Kela onkin ollut ymmällään, sillä Nordinin haistama formaldehydi ei kuulu aaltopahvin valmistusprosessiin ja väriaineetkin ovat valmistajan mukaan vesiliukoisia. Valmistajalta on nyt pyydetty tarkempia selvityksiä.

Alan ehkä tulla vähän vanhaksi. Minun on vaikea uskoa kohua monestakin näkökulmasta.

Ensinnäkin äitiyspakkaus on valtavan suosittu tuote. Jos pakkaus sisältäisi vaarallisia määriä formaldehydiä ja aiheuttaisi vauvoille hengitystieoireita, meillä olisi varmaankin oireilevia vauvoja pilvin pimein. 

Ja samalla logiikalla: miksi hajusta ei ole valittanut kukaan muu? Ainakin HS:n haastattelun mukaan Nordinilla on erityisen herkkä hajuaisti. Tämä siis saattaa olla vain hänen kokemuksensa.

Viihtyvyystekijänä hajuttomuus olisi tietenkin suotava standardi, jonka soisin koskevan ihan kaikkia tuotteita, vaatteista ja astianpesukoneen nappuloihin. (Siinä vaiheessa kun suussa maistuu fairy syödessä, ollaan hajustamisessa menty liian pitkälle.) 

Tai sitten olen vain liian lepsu. En ole itse pakkausta haistanut, mutta sen verran olen kaalia keittänyt, että en pidä pelkkää pahaa hajua suoraan merkkinä siitä, että sisäilma on pilalla. Silmätulehduskin on koko päiväkotiryhmällä.

Asunnon kemikaalikuormasta olenkin enemmän huolissani vaikkapa sohvien palonestoaineista ja lelujen ftalaateista kuin äitiyspakkauksesta.

Väkisinkin tulee tästä kohkaamisesta mieleen, käymmekö me pikkulasten vanhemmat hiukan ylikierroksilla? Paniikkinappulaa tulee painettua vaikka olisi ihan tasapainoiseksi luokiteltavissa oleva ihminen.

Media ei auta yhtään. Hengenvaarassa oleva vauva on myyvä juttu, oli väitteessä perää tai ei.

Järki pitäisi silti yrittää pitää mahdollisimman lähellä kättä. Meillä on kaikki aika hyvin. Henki kulkee, laatikossa ei ole pakko nukkua ja asiat selviävät. Kunhan niitä vain selvitetään.

3.12.2014

Pilkkuja ja savea lastenhuoneeseen

Snadin huone oli remppaprojektin kinkkisin. En kertakaikkiaan keksinyt sinne mitään. Haasteena oli, että pienessä huoneessa pitäisi säilyttää ilmavuus.


Arvoin tapetin ja maalin sävyn kanssa kuukauden päivät kunnes remppa jo läheni loppuaan ja deadline hengitti niskaan. 

Ja sitten kävi niin kuin joskus käy: lukija otti yhteyttä.  

Suvi Villecosta ehdotti, josko olisin kiinnostunut savesta muutenkin kuin kasvonaamiona. Piti ihan tarkistaa, että hän todella puhui siitä soossista, mitä Suomenkin maaperästä ja kersojen kurahaalareista löytyy kilokaupalla - tosin täällä ei ilmeisesti kukaan ole keksinyt valmistaa kyseisestä aineesta mitään järkevää.

Hänen firmansa maahantuo savimateriaaleja ja toteuttaa niistä seinäpintoja. Savipinnan saa aikaiseksi aika helposti, joko laastilla rappaamalla tai savimaalilla maalaamalla. Kiinnostuin erityisesti, koska kyseessä on täysin puhdas ja myrkytön materiaali, joka myös tasapainottaa sisäilman kosteutta ja parantaa akustiikkaa.


Hiottua ja rapattua seinää. Värisävy on tumma koska laasti on märkää.
Kuivuneen laastin sävy.
Kun katselin saven kauniita sävyjä, koko projekti selkisi. Vaaleankeltainen savirappausseinä ja pilkullinen tapetti olisivat nappyhdistelmä. Iloinen kuten asukkinsa, mutta ei liian räikeä, jotta huoneessa voi hengittää.

Eikä kaduta! Savipinnasta tuli kaunis, pehmeän nupukkinen. Koska kyseessä oli lastenhuone, pinta vielä "lasitettiin" vähän kestävämmäksi viinietikkakäsittelyllä! Ja jos savipintaan tulee kolo, se on helppo paikata teelusikallisella veteen sekoitettua jauhetta.






Läpinäkyvä, valkoinen metallinen vaatekaappi imee sisänsä melkoisen määrän kamaa. Kerrossänky huoneeseen vielä tarvitaan, mutta tällä siskon vanhalla mennään nyt muutama vuosi.

Sain muuten Suvilta pienen purkin harmaansävyistä savimaalia. Koska en itse ehdi sitä mihinkään käyttää, voisin arpoa sen jollekulle teistä! Kuka haluaisi kokeilla johonkin pieneen kohteeseen? Laitan purkin tulemaan parhaalle selitykselle!

1.12.2014

5:2 dieetti: toinen viikko

Toinen viikko pätkäpaastoa takana! Päällimmäinen ajatus sama kuin viime viikolla: tämä ei voi olla näin helppoa. Paino jatkaa putoamistaan ja minä olen edelleen ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tällä viikolla grammamääräinen romahdus oli jopa suurempi kuin viime viikolla.

Lounas: puuro 140 kcal, hapankorppu 37 kcal, tomaattisiivu 10 kcal raejuusto 30 kcal.

Muutama lisäpointti.

1. Vedenjuonti pitää opetella. Ruoan mukana tulee yllättävän paljon nestettä. Jos et syö, pitää juoda paljon enemmän kuin mihin on tottunut. Jos kuulut kaltaisiini kameleihin, joiden päivän nestetankkaukseen kuuluu lähinnä kuppi mustaa kahvia, vesipullon tyhjentämiseen pitää keskittyä ihan kännykkähälytyksillä.

2. Paastoaminen muuttuu helpommaksi. Fyysisesti tuntuu kuin elimistö oppisi, että nyt on tällainen päivä, tänään ei kannata murista. Henkisesti aamu on pahin, koska skippaan aamupalan kokonaan. Olen tottunut syömään puuroa samalla kuin ipanatkin syövät, appelsiinimehun tuoksu käy nenään ja matkan varrelta haettu latte saa jäädä. Loppupäivä meneekin omalla painollaan.

Normaalipäivien syöminen on myös pysynyt aisoissa.

3. Kaloreiden laskeminen on edelleen vaikeaa. 500 kaloriin voi mahtua periaatteessa määrällisesti yllättävän paljon ruokaa, mutta siihen pitää keskittyä. Kalorilaskurit eivät juurikaan auta kotikokkia, joka haluaisi tietää, minkä kokoisen annoksen voi tomaattikastikkeesta ja riisistä ottaa, lounasravintolan annosten kalorit taas ovat pelkkää arvailua. Einekset pelastavat.

Ravitsemustiede on alkanut kiinnostaa sen verran, että aion perehtyä aiheeseen vähän paremmin kirjaston ja avulla.

4. Pari kiloa näkyy muillekin. Kaverit huomauttelevat. Ensimmäiset housut ovat jääneet löysiksi. Toisissa on vyötärönappi lakannut kiristämästä. Viime viikolla oli myös aamu, jolloin paino alkoi kuutosella. Viimeksi 7 vuotta sitten!

5. Motivaatio on hyvä - niin kauan kuin paino putoaa. Jossain vaiheessa tulee takuulla stoppi, mutta se on sen ajan murhe.

Paino: - 2 kg.

30.11.2014

Muusikon nelikymppiset

Koti-insinööri ei ikinä puhu autoista, pelaa pleikkaa tai lähde kalareissulle.


Minun todellisuudessani miehet puhuvat säröpedaaleista, roudausaikatauluista ja siitä lähteekö joku biisi aasta vai deestä. Housun taskuista löytyy ruutupaperille töherrettyjä riimejä, ja tyyppi saattaa rynnätä kesken ruokailun jotain melodiaa mumisten pianon ääreen. Ja jos radiosta tulee hieno biisi, häntä alkaa itkettää.

Muusikkoihmisellä on tietenkin bändi ja muusikkokavereita, joilla on mopo pysyvästi satama-altaassa. Kun on kyse musiikista, ikinä ei mennä siitä, mistä aita on kaatunut. Päinvastoin. Ne villitsevät toisiaan tekemään kaikesta taidetta.


Ihan vertailun vuoksi. Kun minä täytin neljäkymmentä, kutsuin kymmenisen ihmistä kanssani lasilliselle ja buukkasin pöydän ravintolasta.

Kun Koti-insinööri täyttää neljäkymmentä, hän liittoutuu kaverinsa kanssa, kutsuu sata ihmistä, buukkaa koko ravintolan, puhuu paikalle bändin ja miksaajan, järjestää live-karaoken tekstityksineen, treenaa biisejä viikon yöhön asti ja soittaa koko illan rumpujen takana. Luonnollisesti tapahtumasta tehdään tallenne.

Mutta olipa helvetin siistit bileet. Kuten joku asian ilmaisi, muunlaisia bileitä ei oikeastaan tässä iässä enää kaipaa. Enkä ole ennen vetänyt karaokea livebändin kanssa.

Intohimoinen tekeminen on aina hatunnoston arvoinen asia. Tällaisen tyypin tapasin 12 vuotta sitten eikä ole pulssi yhtään laantunut. Kantanee seuraavatkin 40 vuotta.

28.11.2014

Vetoomus valon puolesta

Pyöräilykausi alkaa olla omalta kohdaltani ohi. Ei niinkään kylmyyden vaan pimeyden takia.

Työmatkallani on kolme huonosti valaistua kohtaa. Viime viikolla yhdessä tällaisessa kohdassa kaksi teinityttöä käveli rinnakkain - ilman heijastimia. Sydänkohtaus. Onneksi vauhti oli hiljainen, jarrut toimivat eikä ollut liukasta.



Tällaisilla magneettisilla lampuilla voisi valaista aika kivasti fillarinsa. Tai jääkaappinsa.

Ohut, hihassa roikkuva heijastimenläpyskä on onneton suojavaruste, kun märkä asvaltti kiiltelee ja vastaantulijoiden valot häikäisevät. Mustaan villakankaaseen päästä varpaisiin kääriytynyttä ihmistä ei huomaa kuin vasta puolen metrin päästä.

Miten hitossa olemme näin surkeita näkymisessä? Jatkuvassa pimeydessä elävät syvänmeren kalatkin tuottavat bioluminenssia. Suomalaisen evoluutio on varmasti menossa samaan suuntaan, mutta sitä odotellessa pitäisi skarpata.

Ihmiset, pyydän, valaiskaa itsenne rohkeasti! Mikään määrä heijastimia, otsalamppuja tai hihavilkkuja ei ole tässä vuodenajassa liioittelua, noloa tai mautonta. Olen myös erikseen pysähtynyt kiittämään ihmisiä, jotka ovat laittaneet koirilleen valoliivit.

Vaatevalmistajat, älkää ujostelko heijastavien materiaalien käyttöä!

Suomalaiset fillari- ja retkikamavalmistajat: innovaatioita kehiin! Pyörissä pitäisi olla valoa hohtavat rungot ja lamput vakiona. Lisäksi reppuihin pitäisi laittaa isot heijastuspinnat ja mahdollisuus saada roikkumaan kunnon lyhty.

Ja kaupungin virkamiehet: valaisimia mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Päätinkin ripustaa sekä Skidiin että potkulautaansa heijastinten lisäksi myös kunnon jouluvalot. Toiseen käteen vilkkuvalolla varustettu hihanauha, toiseen taskuun roikkumaan pieni led-lamppu ja potkulautaan kunnon etuvalo.

Enkä olisi pannut pahakseni, jos niistä olisi kuulunut myös vähän jingle bellsiä.

27.11.2014

Hyllytetyn kolumnin analyysi

Kolumnini jäi eilen ilmestymättä. Hesari hyllytti sen aihevalinnan takia. Avioliittolaki oli liikaa.

Päätoimittaja lähetti pahoittelunsa.
"Helsingin Sanomat ottaa kantaa tasa-arvolakiin pääkirjoituksessaan. Ihan kansanvaltaa kunnioittaaksemme haluamme aivan äänestyksen alla pidättäytyä muista, esim. yksittäisten toimittajien kannanotoista, jotka voidaan tulkita mielipiteelliseksi kyseisessä asiassa.
Tiedostamme, että tilanne on herkkä, ja puhutaan paitsi ihmisoikeuksista, myös omantunnonkysymyksistä tai sellaisiksi koetuista. Siksi haluamme antaa niin lukijoiden kuin kansanedustajienkin päättää ihan itse kannastaan, ilman että he kokevat lehden ajavan jommankumman puolen näkemyksiä tai jopa kampanjoivan puolesta tai vastaan."

Tällä viikolla sattui saman teeman alla toinenkin mediakohu.

Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen sai täyslaidallisen niskaansa ohjeistettuaan toimittajia käyttämään avioliittolaista sanaa sukupuolineutraali avioliitto tasa-arvoisen avioliiton sijaan.



Nämä molemmat tapaukset alleviivaavat sitä, miten tulenarka tämä aihe oikeasti on. Mediatalojen on pakko käsitellä tärkeää ja ajankohtaista aihetta, mutta toisaalta ne yrittävät olla provosoimatta liikaa. Kävijöitä ei haluta karkoittaa ei konservatiivi- eikä liberaalisiivestä.

No, yrittäjää päätös tietenkin pännii. Linja tuli puskista. Mitään tabuvaroitusta ei etukäteen annettu,  HS:n mielipidepalstalla aihetta käsitellään jatkuvasti ja arkkipiispaakin on haastateltu. Tein turhaa työtä.

Minun kuplaani ristiriita ei edes näy, sillä en tunne ketään, joka ei kannattaisi perusoikeuksien toteutumista. Tunnen henkilökohtaisesti monta homoseksuaalia ja yhden kahden äidin perheen. Mutta jos asia ei kosketa henkilökohtaisesti, "muunlainen liitto on seksiliitto"-ajattelu saattaa jäädä ainoaksi tulkinnaksi.

Ymmärrän molempien päätoimittajien linjanvetoja. Neutraalina pysyminen tällaisessa tunteita herättävässä aiheessa on törkeän vaikeaa.

Näen kuitenkin tässä yhtymäkohtia ilmastonmuutoskeskusteluun, jossa astutaan näennäisen tasapuolisuuden ansaan. Suomalaisten enemmistö kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia samalla tavalla kuin tutkijoiden enemmistö on yhtä mieltä ilmastonmuutoksen aiheuttajasta. Silti kannattajat ja vastustajat pääsevät ääneen yhtä paljon, tasapuolisuuden nimissä.

Toimittajaystäväni mielestä tämä yliherkkyys kertoo myös siitä, että jotain isoa kulttuurillista muutosta on tapahtumassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ihmiset ovat avoimempia, puolustavat arvojaan, uskaltavat ja haluavat ottaa kantaa oikeudenmukaisuuden puolesta - samalla kun sadan vuoden hiljaisuuden jälkeen opettelevat argumentoinnin alkeita. Mediatalot yrittävät sitten sompailla tämän uuden keskustelutulvan kanssa.

Jännä päivä huomenna. Ehkäpä asiat etenevät ilman minun panostani. Kuten HS siinä pääkirjoituksessaan totesi, lakimuutos on oikeastaan vain tekninen manifesti jo tapahtuneesta muutoksesta. 

Ps. Ohjeet profiilikuvaan täällä. Kysytte kuitenkin.

24.11.2014

5:2 dieetti: Ensimmäinen viikko

Koska 5:2 dieetti herätti niin paljon keskustelua, ajattelin palata asiaan nyt astetta kokeneempana. Kolme paastopäivää on takana. Ekasta viikosta jäi seuraavia havaintoja käteen.


1. Pätkäpaastoaminen on mun juttu. Kuten arvelinkin, minulla ei ole vaikeuksia jättää energiansaantia kahtena päivänä viikossa 500 kaloriin. Täysin ongelmatonta se ei ole, mutta en tunne fyysistä heikotusta, pahoinvointia tai mielialanvaihtelua. Vain pientä palelua on esiintynyt, mutta johtunee enemmän marraskuusta. Vaikein pala on syömisen sosiaalinen puoli: syö siinä lounaaksi puuro kun muut vetävät kermapastan. Sheesh. Lisäksi en ole tajunnutkaan, miten paljon kaikkea pientä syön siellä sun täällä!

2. Viikko pitää suunitella etukäteen. Mental note: vilkkaat toimistopäivät ovat helppoja paastopäiviä, mutta sen sijaan rento päivä kotitoimistolla on kamala! Onneksi paastopäivien pitämiselle löytyy joustoa, vaikka viikonlopun pyhittäisikin normaalielämälle.

3. Olen hemmetin huono laskemaan kaloreita. Onko tähän jotain älypuhelinappia? Minulla ei ole mitään käsitystä, paljonko energiaa on yhdessä kananmunassa, kourallisessa mustikoita tai puolikkaassa leipäviipaleessa. Ja millainen määrä on 100 gr papuja? Pakkausten kylkiä olen sentään tottunut kyttäämään piilosokeria vältellessä ja onneksi pakastehyllyssä on valmisaterioita, joiden kalorit on selkeästi esitetty. Lisäksi löysin tämän Syö hyvää -tuotevertailusaitin, jossa on melkein 2000 elintarvikkeen tiedot.

4. Minun on helpointa skipata aamiainen. Selviän helposti puolille päiville kupilla teetä. Sitten kevyt keitto- tai puurolounas ja päivälliseksi salaatti-/valmisruoka. Siinä se. Jos tuntuu, että ei saa nukutuksi ilman iltapalaa, kannattaa säästää kaloreita vielä pieneen iltapalaan kuten riisikakkuun, jonka päällä on tomaattia.

5. Paastopäivää edeltävää iltaa ei kannata vetää kevyesti. Päivällisen pitää olla muuta kuin salaatti eikä iltapalaa ei kannata jättää väliin.

6. Pelko normipäivien sikailusta oli tarpeeton. En kompensoinut paastopäivää ylensyömällä seuraavana päivänä, vaan päinvastoin: mahalaukku tuntui olevan seuraavana päivänä aivan täynnä parista punajuuripihvistä. Voi jopa olla, että tämä on vastaus toiseenkin ongelmaani, joka koskee liian isoja annoskokoja.

7. Jaksan pyöräillä paaston jälkeen. On jopa kummallisen kevyt olo. Paastopäivänä en ole vielä pyöräillyt, mutta jotkut selviävät siitäkin. En ole niin seikkailunhaluinen, vielä.

8. Nälkä on ohimenevä tunne. Ruokaa tulee ajatelleeksi usein, vaikka ei olisikaan nälkä, mutta kuppi teetä hoitaa valenälän. Ja ihan kuin näläntunteeseen jotenkin henkisesti tottuisi: pitää oppia että kyseessä ei ole tila, joka vaatii välitöntä korjausta.

9. Mene nukkumaan. Hiton hyvä tapa selvitä paastopäivästä on lyhentää sitä menemällä hyvissä ajoin nukkumaan. Ps. Ei ehkä kannata juoda paastopäivän iltana isoa lasia vettä tyhjään vatsaan. Vatsa nimittäin metelöi niin, että puolisokin kuolee nauruun.

10. Paino todella laskee. Tulee hiton hyvä fiilis, kun kerrankin onnistuu jossain, varsinkin laihdutukseen liittyvässä. Nähtäväksi jää, ovatko tavoitteet liian vaativat.

Paino: - 0,8kg.

19.11.2014

Tasa-arvossa ei ole edelleenkään mitään epäselvää

Otan lyhyesti kantaa päivän epistolaan. Päivi Räsänen (kd) nimittäin kertoi Radio Helsingille, että tasa-arvoinen avioliitto on YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen.

Kyseinen 16. artiklahan kuuluu seuraavasti:

"Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen."

Räsäsen näkemyksen mukaan artiklassa on nimenomaan haettu sitä, että avioliitto tarkoitetaan miestä ja naista koskevaksi.

Luonnollisesti perustelu ontuu.

Artiklassa nimenomaan todetaan, että mm. uskonnoista johtuvat rajoitukset eivät saa estää oikeutta avioliittoon.

Toiseksi artiklassa ei sanota, että täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto vain vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Oikeus vain on, sukupuoleen katsomatta.

Kolmanneksi Räsäsen kannattaa lukea tuo mainio ihmisoikeuksien julistus ihan kokonaan. Silloin hän olisi ehkä huomannut kiinnittää huomionsa vaikkapa artikloihin 2, 6 ja 7. Niistä sopimuksen henki ehkä parhaiten käy ilmi. Eli se, että ihmisoikeudet koskevat ihan kaikkia ihmisiä. Ja kaikilla tosiaan tarkoitetaan ihan kaikkia.

Tässä asiassa ei edelleenkään ole mitään epäselvää.

18.11.2014

Kiusaamisen rajanvetoa

Mietin pitkään, kirjoitanko tästä vai en. Mutta tapahtuipa päiväkodin eteisessä seuraavaa.


Tulemme Snadin kanssa sisälle. Eteisessä leikkii kaksi tuttua lasta. Moikkaamme heitä, mutta toinen vastaa kutsumalla Snadia tyhmäksi. Totean ykskantaan, että päivät aloitetaan yleensä ihan toisenlaisilla tervehdyksillä. Tuloksena saan itse kuulla olevani tyhmä Snadin äiti. Snadi itse ei sano enää mitään.

Lopetan noteeraamisen. Ei jaksa. Riisumme päällysvaatteet ja siirrymme sisätiloihin jossa ei tarvitse kuunnella meitä edelleen nimittelevää ja hihittelevää kaksikkoa.

Kun tulen takaisin eteiseen, huomaan lasten ottaneen uuden tyhmä-uhrin: eteisessä on riisumassa toinen ryhmän lapsi vanhempansa kanssa. Nämäkin yrittävät olla noteeraamatta tyhmittelyä.

Verenpaineeni alkaa kohota. Jätänkö tämän tähän vai en? Onko tyhmäksi nimittely nyt niin vakavaa, vai nostanko äläkän pikkuasiasta? Hakevatko ipanat vain huomiota ja tällä tavalla saavat sitä? Mitä kaikkea pitäisi vain sietää ja kasvattaa sitä kuuluisaa luonnetta?

No, tutkija Laura Repo määrittelee kiusaamisen tahalliseksi ja toistuvaksi ilmiöksi, joten siitä ei (ehkä) ole kyse, mutta joku tässä ärsyttää.

Meillä on kotona tiukat säännöt. Nimittelyä ei hyväksytä, mistään fyysisestä tappelemisesta nyt puhumattakaan. Minkälaisen kuvan annan Snadille, jos sisko ei saa sanoa tyhmäksi mutta muut saavat?

Lisäksi meillä aikuisen sana on laki. Me vanhemmat päätämme päiväjärjestyksestä, ruokavaliosta, vaatteista ja säännöistä, koska se on meidän tehtävämme. Näsäviisasteluun ja tahalliseen silmille hyppimiseen ei voi antaa siimaa yhtään. (Huom. Tunne-elämän kasvukivuista johtuvat uhmakohtaukset ovat ihan eri asia.)

Päätän hakea paikalle hoitajan, vaikka mittakaava onkin pieni. Tutkimusten mukaan kiusaaminen opitaan eikä hyssyttely ole ratkaisu. Mitä aiemmin roolit saa kitkettyä pois sen parempi.

Jälkikäteen pohdin, että jos kiusaamisen tunnistaminen ja toimiminen on näin vaikeaa aikuiselle, miten vaikeaa se on lapselle?

Tokihan se lapsi joka tapauksessa joskus oppii, että maailma onkin irrationaalinen viidakko eikä aikuisena ole mitenkään turvassa kiusaamiselta. Mutta siinäpä se vaikeus onkin: jokainen joutuu ihan itse vetämään rajan siihen, missä vitsissä haluaa olla osapuolena. Toleranssissa on yksilöllistä vaihtelua.

Kiusaamisesta - tai ihan vain huonosta käytöksestä - ei kannata omalla käytöksellään tehdä tabua. Oman päiväkodin johtajalta tai lapsen kehityskeskusteluissa voi kysyä, miten tässä päiväkodissa ehkäistään kiusaamista. Siinä pääsee ainakin alkuun.

16.11.2014

Nelikymppinen viiskakkoselle

Pukukoppiselfie parin viikon takaa.
Nelikymppisenä sitä alkaa olla jo tietoinen omasta kuolevaisuudestaan, varsinkin kun molemmat vanhempani ovat kuolleet paljon ennen aikaansa. Olen ylittänyt geenini, jos elän yli seitsemänkymppiseksi, hyväkuntoisena. Otinkin ilolla vastaan työpaikan tarjoaman ikäkausitarkastuksen.

Juttutuokiota terveydenhoitajan kanssa pohjustettiin parilla putkella verta ja mittauksilla paikan päällä.

Verenpaine 105/72. Juu, välillä huimaa.
Syke 65. Ihan ok.
Hemoglobiini 145. Ei en syö punaista lihaa.
Kolesteroli yli viisi, kuten tavallista. Mutta ei hätää, koska HDL/LDL-suhde on ihan ok.
Maksa-arvot buenot. En syö juurikaan lääkkeitä ja alkoholiannoksista pitää huolen niin hirveä krapula, että yhden lasillisen ylittäminen edellyttää vakavaa puntarointia.
Paastosokeri ok.

Mutta paino. Voi perkele. Ottaen huomioon, että liikun paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten työhöntulotarkastuksen aikaan, olisi voinut olettaa, että en olisi lihonut kiloa. Okei, puntarille sattui ehkä se kuukauden paksuin päivä, mutta silti.

Terveydenhoitaja lohdutti, että olin silminnähden hyväkuntoinen (lihon tasapaksusti) ja pystyn juoksemaan sen maratonin. Mutta kun. En aio ottaa yhtä kiloa per vuosi hamaan tappiin. En. On pakko ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin.

Ja kas kummaa: kirjahyllystäni löytyi tällainen kirja!
Viimeisen kimmokkeen antoi eilen kyläilemään tullut tuttavapariskunta. Molemmat olivat pudottaneet parissa kuukaudessa useita kiloja 5:2 dieetillä. Tämän paastoon perustuvan hittidieetin säännöt ovat kaltaiselleni sluibaajalle helpot: kahtena päivänä viikossa pitää rajoittaa energiansaanti 500 kaloriin, muut päivät saa ottaa normaalisti.

Tämä vaikuttaa todella hyvältä. Melkein mikä tahansa dieetti toimii, jos sitä vain jaksaa noudattaa. Ja ongelmani on nimenomaan se, että jonkun tietyn ruoka-aineeseen perustuvan ruokavalion noudattaminen on tässä elämäntilanteessa vähän liikaa vaadittu. Motivaatio puuttuu.

Aterioiden skippaamisessa sen sijaan olen luontaisesti hyvä. Minulla on kuningasboan aineenvaihdunta: kokonainen tapiiri kerran viikossa olisi se hyvä ruokailutahti. Pääni kestää hyvin pitkät ateriavälit. Mikä on juurikin 5:2:n pointti.

Uskoni on vahva: huomenna on ensimmäinen 500 kalorin päivä. Saa silti toivottaa onnea.

14.11.2014

Auttamisen ammattilaiset

Sähköpostiini putkahti taannoin kohtuullisen omituinen kysymys: "Haluaisitko lähteä käymään meidän varastolla?"

Minttu, Phocahispida ja meikkis
Kysyjänä oli UNICEFin Suomen toimisto, joka halusi esitellä Kööpenhaminassa sijaitsevaa keskusvarastoa muutamalle suomalaiselle perhebloggaajille. Koska lennot kuitattiin UNICEFille lahjoitetuilla Finnair-pisteillä eikä yksikään lapsi jäisi ilman poliorokotusta matkani takia, ilmoittauduin mukaan. Mukava bonus oli, että matkaseuranani olisivat iloiset Ilman sinua olen lyijyä -blogin Phocahispida (juttu reissustamme täällä) ja Mami Go Go:n Minttu.

Perille päästyämme huomasin aika nopeasti, että kyseessä ei ollut mikä tahansa verkkokellari. Oletin näkeväni meluisan, paniikissa laatikoita pakkaavia ihmisiä täynnä olevan hallin. Ei sinnepäinkään. Vaikka tällä hetkellä maailmassa on käynnissä jopa viisi pahimman luokan kriisiä, tunnelmaa loi lähinnä pakkausrobottien ja trukkien unelias hurina.

Mies töissä lyhyellä pakkauslinajstolla.

Pitkälle automatisoitu ja viimeisen päälle suunniteltu tuotantolinjasto, jonka avulla vihkot, hygieniatrvikkeet, huovat ja vesikanisterit löytävät tarvitsijansa, on saksalaisen prosessiosaamisen taidonnäyte: toisesta päästä tulee sisään tasaisella tahdilla erilaisia tarvikkeita ja toisestä lähtee ulos avustuspaketteja, yhteensä 40:ä erilaista. Lähin mielikuva oli eräänlainen hätäavun Ikea - mutta laadusta tinkimättä.


Suosikkini on metallilaatikosta ilmestyvä koulu!

Tuotekehitys on kiinteä osa toimintaa


Oletko kuullut UNICEFin innovaatioista? En minäkään. Emme ole kohderyhmää.

Hätäapupakettien lisäksi on tarvittu muitakin täsmätuotteita, joita vapaa markkinatalous ei spontaanisti synnytä. UNICEF onkin kehittänyt itse monia kohdemaissa tarvittavia tuotteita.

Osa tuotteista on vanhoja klassikkoja, kuten vesipumppu, osa taas edustaa modernia teknologiaa.

Lähtökohtana on aina ongelmanratkaisu kuten esimerkiksi tilanne, että kaikki rokotteet vaativat katkeamattoman kylmäketjun, mutta siinä vaiheessa kun maan sähköverkko on murskana, jääkaapit lopettavat toimintansa. Piti siis kehittää aurinkopaneelilla toimiva jääkaappi.

Tuotekehitystä voi nähdä myös pakkausdesignissa. Kuvitelkaapa itse tilanne, jossa apupaketteja pitää olla mahdollista jakaa ja annostella nopeasti, kaoottisissa oloissa ja mahdollisesti lukutaidottomien tai täysin eri kieltä puhuvien ihmisten toimesta. On kohtuullisen vaativa viestintähaaste saada paketeista universaalisti ymmärrettyjä.

Tuotekehityksen hienoin kulminoituma on kuitenkin vuosikymmenten saatossa hioutunut palveluketju.

Kriisiprotokolla on kristallinkirkas. Kun maanjäritys halkaisee saaren tai taifuuni pyyhkäisee satatuhatta kotia perheineen mereen, aikaa kauhisteluun ei ole. Kun hätäapupyyntö saapuu, on toimittava.

Ensimmäiset 72 tuntia keskitytään saamaan kohteeseen puhdasta vettä (=vedenpuhdistustabletteja ja vesiastioita) ja terveyspakkauksia, jotka sisältävät muun muassa antibiootteja ja muita lääkkeitä, saippuaa, suolasokeriseosta sekä hygieniatarvikkeita.

Kahden viikon sisään roudataan paikalle teltat, hätäapuravinto, rokotteet ja koulutarvikkeet. Koska arki on saatava alkamaan uudestaan.

Reilun kuukauden jälkeen alkaa jälleenrakennus. UNICEF osallistuu erityisesti koulujen rakentamiseen ja kunnostukseen sekä vesihuollon järjestämiseen. Tässä vaiheessa paketit eivät enää riitä, tarvitaan insinöörejä ja koulutusta.

Hallinto maksaa - ja se onkin koko pointti



Usein kuulee arvostelua siitä, että avustusjärjestöjen kautta apu ei mene lyhentämättömänä perille. Tämä tarkoittaa, että jos lahjoitan UNICEFille kympin, vain 7,5 euroa menee kohteeseen. Epistä?

Vaatimus nollakuluista on absurdi. Jos haluan lahjoittaa polio-rokotteen aasialaiselle lapselle, en voi marssia apteekkiin, ostaa rokotetta, postittaa sitä Kuala Lumpurin Matkahuoltoon ja pyytää virkailijaa toimittamaan sitä jonnekin, jossa ehkä joku paremman tiedon puutteessa söisi sen. Mutta pääasia, että ei mennyt kuluja?

Organisaatiolla on tarkoitus. Se on koko tehokkaan avun edellytys!

Ensinnäkin on oltava valmiudessa: neuvoteltava alihankkijoiden kanssa ja pidettävä yllä varastoa. Unicef on yleensä ensimmäisenä paikalla, koska he ovat melkein kaikissa maissa pysyvästi paikalla. Tämän ansiosta katastrofeista saadaan tilannekartoitus valtiolle ja medialle aikailematta.

Ja kun katastrofi tapahtuu, kaikki on valmista: arvioidaan ja kommunikoidaan tarpeet, paikannetaan avuntarvitsijat, lähetetään paikan päälle oikeanlaisia apupaketteja ja aloitetaan jakelu. Tavoitteena ei ole pelkästään pitää lapsia hengissä. Tavoitteena on saada romahtanut, kriisissä rypevä maa takaisin jaloilleen, huolehtimaan itse lapsistaan. Kuntoutus tähtää tässäkin toimintakyvyn palauttamiseen.

Oikea auttaminen vaatii kovan luokan tuotekehitystä sekä prosessi- ja johtamisosaamista, josta suomalaisinsinööri lentäisi persiilleen.



Paras tapa auttaa ja samalla vähentää hallintokuluja on ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Ebola-uhrit eivät tarvitse villasukkia vaan ammattimaista apua. UNICEFilta sitä saa, vieläpä pikkurahalla.

Säännöllisen kassavirran merkitys on jokaiselle yrittäjälle itsestäänselvä: kun rahoitus on kunnossa, voin keskittyä työhön. Säännöllisyys lisää hankintojen suunnitelmallisuutta ja ennustettavuutta, parantaa neuvottelumahdollisuuksia ja vähentää markkinointikampanjoiden tarvetta.

Kaiva siis kuvetta, hyväosainen länkkäri. Se on ainoa, mitä voit tehdä.

12.11.2014

Toimiiko kissaympyrä lapsiin?

Somessa on jaettu paljon videoita, joissa esitellään, kuinka katti menee aina lattialle rajatun ympyrän sisään. Vastaus otsikon kysymykseen on ei, mutta Project Mama -instituutin tutkimusten mukaan lapsilla on paljon samantyyppisiä maneereja lattialla olevia asioita kohtaan.

Tässä setä yrittää ottaa nokoset lattialla.
1. Laita lattialle käsilaukkusi. 
Ja katso: lapsi painelee hippulat vinkuen kassille! Käsilaukusta katoaa sadan prosentin varmuudella ainakin luottokortti, avaimet, puhelin ja kulkukortti. Myös muuttolaatikko toimii samaan tapaan: lapsi purkaa tarmokkaasti tavarat pois ja postittaa ne salaisiin paikkoihin eri puolille asuntoa.

2. Kaada lattialle mustikkakeittoa.
Tämä vetää erityisesti pieniä lapsia puoleensa magneetin lailla. Eipä aikaakaan kun jo tulevat pienet kädet lätkyttämään keittolätäkköä ja kehittämään siitä abstraktia lattiataidetta. Keitossa voi myös uittaa jalkojaan ja hiuksiaan. Rohkeimmat istuvat siihen.

3. Mene itse lattialle.
Lue lehteä, venyttele, tee vatsalihasjumppaa - pääasia, että yrität rentoutua. Kaikki välilevysi luiskahtavat paikoiltaan, kun kimppuusi käy kaikkien aikojen mahdollisuusikkunan riehannuttama taapero: aikuinen iskuetäisyydellä. Geronimo!

Kissaympyrä toimii myös toisinpäin. On nimittäin myös muutama lapsia voimakkaasti karkoittava esine. Kokeilepa laittaa lattialle nämä!

1. Lastentuoli. 
Lyhyelle ihmiselle täydellisesti suunniteltu lastentuoli on lapsen mielestä lapsille, jollaisena hän ei itseään pidä. Lapsi istuu mieluummin paljaalla lattialla (tai siinä mustikkakeitossa), pöydällä, hyllyssä tai naamasi päällä, mutta ei missään tapauksessa hänelle tarkoitetulla tuolilla.

2. Potta.
Tehoaa erityisesti vaippaikäisiin. Lapsen näkökulmasta potalla ei missään tapauksessa voi istuksia puolta sekuntia kauempaa. Saattaisi vaikka vahingossa lirahtaa hyvät pissat muualle kuin housuihin!

3. Parsakaali.
Parsakaalin voi oikeastaan laittaa minne vain, mistä haluaa pitää lapset poissa. Tuo pahinta mörökölliäkin pelottavampi kasvis on vaaninut pikkulapsia kautta aikojen sadististen aikuisten kasaamissa ruoka-annoksissa - ei ole mitään karmivampaa kuin tavata myrkynvihreä röpelösieni esimerkiksi sieltä käsilaukusta!

Kokeilkaa toki vapaasti! Ja jakakaa ehdottomasti omat lapsitemppunne - videon kera tai ilman!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...