8.3.2022

Naistenpäivänä 2022 mietin sotaa


En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut, että olen kirkastanut Nato-kantani yhdessä yössä, säikähtänyt talon yli lentävää lentokonetta ja lahjoittanut rahaa paitsi Unicefille humanitäärisen avun lähettämiseen myös Ukrainan keskuspankille aseiden ostoa varten. En olisi uskonut keskustelevani ystävieni kanssa joditableteista, käsiaseista ja kotivaran olemassaolosta. En olisi uskonut.

Toki olen aina pitänyt lajimme ison kuvan ymmärrystä huonona ja käytöstä arvaamattomana, mutta Putinin järjetön sotaretki herätti minut siihen todellisuuteen, josta olen aina aiemmin katsonut poispäin. Nyt sota on liian lähellä huomiotta jätettäväksi. Ihmiset seisovat tankkien edessä, taas.

Aseelliset selkkaukset, konfliktit, erikoisoperaatiot, taistelut ja sodat ovat aina olleet jokseenkin luotaantyöntävä ajatus. Kenellepä ei. Mutta: yleensä kun kohtaan epämiellyttävän asian, käännän ahdistukseni toiminnaksi ja pohdin mitä voin asialle tehdä. Ilmastonmuutoksen edessä olen ottanut käyttöön yksittäisen kuluttajan keinot – olen vähentänyt päästöjäni siirtymällä kasvisruokaan (ja raahannut koko perheen perässä), valitsemalla vähäpäästöisiä liikkumisen tapoja, vaikuttamalla niihin yhteisöihin, joihin voin, ja äänestämällä. Sotaa vastaan työkalupakissani ei ole oikein mitään. Miten sotia estetään? Miten sota lopetetaan? En ole käynyt armeijaa, joten minun on jopa vaikea seurata keskustelua ihan yleissivistyksen tasolla. En tiedä, mikä on termobaarinen pommi tai keskimatkan kantaman risteilyohjus enkä haluaisikaan tietää.

Niinpä aloin etsiä tietoa, mutta sitä löytyi yllättävän vähän. Olen doomscrollauksen ohella kuunnellut Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon ytimessä -podcastia, jossa käydään seikkaperäisesti läpi sodan määritelmää, propagandaa, ydinaseita, kyperhyökkäyksiä, Natoa ja uskottavaa puolustusta. Suosittelen lämpimästi! En ole ennen tajunnut, kuinka monta maanpuolustuksellisesti sitovaa sopimusta Suomella on ja mikä on strategisen pidäkkeen merkitys rauhan säilyttämisessä. Mutta metahuomiona kymmenosaisesta sarjasta on sanottava, että vieraana on vain yksi nainen. Keskustelua sotataidosta vetää mies ja siihen osallistuvat pääsääntöisesti miehet. Sisäinen tuottajani viittasi monessa kohtaa, sillä minä olisin kysynyt haastateltavilta eri asioita. Ja tästä päästään naistenpäivän aasisiltaani.

Tämän vuoden naistenpäivän teemana on sukupuolten tasa-arvo ja kestävä tulevaisuus. Unwomenin sivuilla sanotaan näin:

"Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ilmastokriisin ja katastrofiriskin vähentämisen yhteydessä on yksi 2000-luvun suurimmista globaaleista haasteista. Ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen kysymyksillä on ollut, ja tulee aina olemaan, vakavia sekä pysyviä vaikutuksia ympäristöömme, taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseemme. Haavoittuvimmat ja syrjäytyneimmät ihmiset ovat kaikista alttiimpia näille vaikutuksille. Naiset tunnustetaan yhä useammin miehiä alttiimmaksi ilmastonmuutoksen vaikutuksille, koska he muodostavat suurimman osan maailman vähävaraisimmista ihmisistä, ja ovat riippuvaisempia luonnonvaroista, joita ilmastonmuutos uhkaa eniten.

Samaan aikaan naiset ja tytöt ovat tehokkaita sekä vakuuttavia johtajia ja muutoksentekijöitä ilmastonmuutokseen liittyvissä asioissa. He ovat mukana kestävän kehityksen aloitteissa ympäri maailmaa, ja heidän osallistumisensa sekä johtajuutensa johtavat tehokkaampiin toimiin ilmaston suojelemiseksi. Naisten ja tyttöjen äänivallan sekä tasavertaisen toimijuuden lisääminen ilmastonmuutokseen ja kestävyyteen liittyvässä päätöksenteossa on olennaista kestävän kehityksen ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Ilman sukupuolten välistä tasa-arvoa, kestävää ja tasa-arvoista tulevaisuutta on mahdotonta saavuttaa."

Mitä jos tässä manifestissa ilmastonmuutoksen tilalle vaihdetaan sana "rauha"? Voisiko tässä olla analogian paikka? Eräs podcastin haastateltava totesi osuvasti, että rauha määritellään sodan kautta, "ajaksi ilman sotaa". Ja rauha taas on niin iso asia, ettei siitä voi kukaan jättäytyä pois. 

Miten siis naisten vaikutusvaltaa lisätään rauhan säilyttämiseksi? 

Voimme aloittaa puhumalla, kysymällä ja tietoa etsimällä. Keskusteluun osallistuminen eli minun tapauksessani tyhmien kysymysten kysyminen vaatii rohkeutta, erityisesti kun keskustelua johtavat miehet. Lisäksi minä olen oppinut, ettei sodasta puhuta. Se on epähienoa samalla tavalla kuin rahasta puhuminen. Silittelin pikkulikkana Pappani kranaatin silpomaa kättä, mutta ajastaan rintamalla hän ei koskaan kertonut mitään, ei edes aikuisten kesken. Edes evakkomatkasta ei kerrottu kuin päivämäärien ja matkaseuran kautta. 

Toiseksi väitän, että lisäämällä yhteiskunnallista tasa-arvoa, lisätään myös edellytyksiä rauhaan. Diktaattorit pelkäävät demokratiaa ja sananvapautta enemmän kuin ydinkärkiä. Mitä enemmän naiset ovat mukana julkisessa päätöksenteossa, sitä enemmän huomioidaan erilaisia näkökulmia. Ehkä juuri siksi naisten oikeuksien vastaista liikehdintää näkyy globaalisti, myös Euroopassa.

Kolmanneksi sotaa käydään monella tasolla, myös ruplilla ja kryptoilla. Venäjän hyökkäyksen vastaiskuna tehty kauppasaarto, jossa tilejä jäädytetään ja maksujärjestelmiä suljetaan on tehokas. Lisäksi yritykset jättävät Venäjän markkinat yksi toisensa jälkeen, kaivaen taloudellisia perustuksia sodankäynniltä yhä hatarammiksi. Ja yritykset ovat myös naisten käsissä, enenevissä määrin. 

No woman is an island. Ei muuta kuin soutamaan.


23.2.2022

ADHD-aikuinen: Miksi en tajunnut tätä aikaisemmin?


Luin jokin aika sitten jutun siitä, millaista ajatuksia aikuisena saadusta ADHD-diagnoosista herää. Vaikka minulla ei ole diagnoosia (en ole edelleenkään saanut aikaiseksi varata lähetteellä määrättyä lääkäriaikaa, koska se oli liian monimutkaista ja aikaavievää, joten fuck that shit), ymmärrän näitä keloja todella hyvin. Kokemukselleni on tarjolla vertaistukea.

Olen hämmentynyt.

Kun jälkikäteen mietin asiaa, on ollut täysin selvää, että neuroepätyypillisyydestä johtuva käytös on määritellyt elämääni ja (nopeita) valintojani todella paljon. Miksi kukaan muu ei ole tajunnut? Ehkä siksi, että tämän diagnoosin stereotypiat ovat niin vahvat eikä minulla ole ollut selkeitä, päälle päin näkyviä vaikeuksia. Olen mestari esittämään normaalia. Olen sopeutunut, kompensoinut, piilotellut, selitellyt ja lopulta järjestänyt elämäni niin, etten joudu tilanteisiin, joissa en pärjää. 

Miksi en koskaan itse hakenut selitystä tälle ulkopuolisuuden tunteelle? Jos on aina tiennyt olevansa outo ja tulkitsevansa asioita eri tavalla kuin muut, sitä pitää status quona. Ja oppii niputtamaan kaiken omaksi tyhmyydekseen. 

Olen todella pahoillani.

Apua. Anteeksi kaikki, joiden elämästä olen vain selittelemättä häipynyt, kaikki, joille olen sanonut jotain tyhmää, kaikki, jotka olen keskeyttänyt tai joille olen ärsyyntynyt jostain minimaalisesta detaljista tai jättänyt kuuntelematta, kaikki, joille olen luvannut jotain ja unohtanut, odotuttanut, riidellyt, vaihtanut suunnitelmia lennosta ja sekoillut. Ystävät, lapset, duunikaverit, veljet, eksät. Ihan oikeasti: anteeksi. Ei ole ollut tarkoitus.

Olen helpottunut.

Yhtäkkiä koko elämäni saa selityksen. Se on saakelin outo fiilis, jonka haluaa ensin kyseenalaistaa. Ei tämä voi olla näin yksinkertaista. Ja kaikilla meillä on hei ADHD! Kaikki vaipuvat joskus ajatuksiinsa, eivät saa asioita maaliin ja tuskastuvat muiden hitauteen. 

Varmasti kaikki joskus irtisanoutuvat duuneistaan hetken mielijohteesta, deletoivat ihmissuhteita kertomatta heille syytä, vaihtavat huonekalujen paikkaa säännöllisesti, sekoittavat jatkuvasti oikean ja vasemman, unohtavat niiden ihmisten olemassaolon, joita eivät juuri sillä hetkellä näe eivätkä muista syödä tai juoda pariin päivään, jos on jotain kiinnostavaa työn alla. 

Ja tokihan kaikki tunnistavat tämän jatkuvan varpailla olon fiiliksen:

“You never know when something is going to go horribly wrong. There's every chance it will. If my boss calls me, I wonder what went wrong. If I get mail, I wonder if I'm going to jail. You assume and expect that at any moment you're going to get sideswiped by something, and it's something you did or forgot to do that is going to have severe repercussions.”

Olen tottunut kyselemään ystäviltäni, että eihän kukaan ole suuttunut minulle jostain. 

Kaikkihan näin tekevät! 

Vai onko tosiaan niin, että ihan kaikilla ei ole seitsemää radiokanavaa auki päässä yhtä aikaa (ja voit surffailla niiden välillä vapaasti, mikä toki aiheuttaa keskustelukumppanissa epäselvyyttä, että mistä hitosta puhuimmekan) ja ne sammuttaa vain itsensä piiputtaminen fyysisesti? 

Ai. No ei sitten.

Olen toivoton.

Opin joka viikko lisää. Että ADHD on jaettavissa kolmeen tyyppiin. Että dopamiinin annostelussani on ongelmia (tämänkin olen tiennyt aina), miten estrogeenin heilahtelut vaikuttavat keskittymiskykyyn ja aivosumuun, miksi suhtaudun jyrkästi unirytmin tarpeettomaan sotkemiseen saatanan kesäajalla ja miksi en uskalla ajaa autoa. Tietoa on liikaa enkä ehdi lukea kaikkea. Ja tiedän myös etten parane tästä ikinä, mitkään "ryhtiliikkeet" eivät auta.

Olen toiveikas.

Mitä enemmän opin itsestäni, sitä todellisemmaksi maailma muuttuu ja sitä paremmin osaan varautua huonoihin päiviin. Olen opetellut pelaamaan mobiilipeliä (Woodoku), jonka avulla sekä kehitän keskittymiskykyä että testaan päivän "kunnon" enkä tingi urheilusta enää kenenkään takia.  Neuroepätyypillisyys – kuten melkein kaikki ihmisen bugit ja featuret – ei ole mustavalkoinen asetus, joka joko on päällä tai ei ole. Pääni on ehkä vyyhti, mutta langanpää on löytynyt.  


16.2.2022

Eron jälkeinen yksinäisyys


Tulipa mahtipontinen otsikko, mutta juuri siitä tästä tekstissä on kyse: sinkkuelämän eri vivahteista. Kun katselin ystävänpäivän somekuvavirtaa, jossa onnelliset pariskunnat halailevat toisiaan, kävin läpi monta eri tunnetta: haikeutta, kateutta, surua. Koko feedi oikein alleviivasi kaikkea sitä, mistä erossa luovutaan. Useinhan pitkäaikainen kumppani on myös hyvä ystävä.

Ottaen huomioon, etten yleisesti kadehdi ihmisiä tavaroiden, ominaisuuksien tai saavutusten vuoksi (koirat, teräksiset syvät vatsalihakset ja ruoanlaittotaito ovat poikkeus), olin hieman yllättynyt tästä sentimentaalisuuden yllätyshyökkäyksestä. Jälkikäteen pohdiskelin, mistä se oikein kumpusi. Ehkä siitä etten tiedä, onko minulla tuota enää koskaan.

En ole helposti parisuhteutuvaa tyyppiä. Vaikka aivokemiani ei kaipaa pikapalkintoja yksittäisistä suhteista, olen naiseksi sen verran outo, että kiinnostavan miehen löytäminen on ylipäätään vaikeaa. Ja toisaalta ne jotka ovat kiinnostavia, eivät kiinnostu minusta. Ei muutosta tässä yläasteajoista. Lisäksi minut täytyy pakottaa pysähtymään kuten eksä teki. Tinder-maailmassa kaikki on löyhää ja uusia tulee aina. Orgaanisesti häiriöherkälle ihmiselle se ei tarjoa erityisen hyvää pohjaa tutustumiseen.

Lisäksi jonkinlainen erakkojakso on eron jälkeen henkisesti tarpeen jo ihan itsetutkiskelun vuoksi. En tarvitse ketään kannattelemaan minua ihmisenä ja toisaalta haluan olla raahaamatta edellisen suhteen odotuksia ja ongelmia uuteen. Suhteesta toiseen ryysiminen (mikä on ilmeisen yleistä) ei ole ylipäätään minun juttuni sillä en halua suhdetta suhteen vuoksi. Mitään uusperhekuvioita en halua ehkä ikinä.

No, tämän tunnevyöryn voi kääntää toki positiiviseksikin: ainakin tiedän, etten haluaisi loppuelämääni olla yksin, vaikka se onkin ihan mahdollinen skenaario. Enkä kaipaa kertaluontoista seksiä saati kenenkään salarakkaaksi vaan juuri sitä mitä kuvissa näkyi: helppoa yhdessäoloa, iloa, lämpöä, hyväksyntää. 

Enkä tietenkään ole sitä mieltä, että muiden pitäisi tässä kohtaa jollain tavalla peitellä parisuhdeonneaan. Antakaa palaa, näyttäkää mitä parhaimmillaan kahden (tai useamman) ihmisen välillä voi olla. Minä kiitän muistutuksesta ja lesoilen ystävilläni. Minulla on aivan valtava etuoikeus olla osana seitsemän naisen ryhmää, joka on tuntenut toisensa 30 vuotta – he ovat pysyneet elämässäni niin kauan että alan uskoa heidän pysyvän jatkossakin. Ja se on niin paljon, etten tiedä kehtaanko muuta edes pyytää.


5.2.2022

Lumityöt x 10



Australialainen ystäväni rakastaa lunta. Hän ei tiedä mitään parempaa kuin katsella lumisadetta ja lusitelevia ihmisiä. Hän kysyi hieman kadehtien, mitä minä ajattelen lumesta. 

Noh.

Ajattelen, että in Finland we have this thing called lumityöt, jotka hieman vievät hohtoa hangista. Lumitöiltä ei nimittäin välty juuri kukaan. Omakotitaloasujilla on parhaimmillaan aarikaupalla kolattavaa. Rivitaloissa riittää yleensä oman pihatien selvittäminen, mutta lumen varastointitilaa on niin vähän että keittiön ikkunan eteen kasvava Mount Lumirest sulaa vasta toukokuussa. Kerrostaloasujat taas tietävät sen suloäänen, kun aura-auto käy jyräämässä pihaa puhtaaksi paljon ennen herätyskellon soittoa. 

Lumityöt voidaan jakaa useampaan alalajiin:

VÄLILUMITYÖT ovat varsinaisten lumitöiden valmisteleva vaihe. Välilumityöt on tehtävä pikaisesti kriittisille alueille järkyttävässä lumimyräkässä, kun ulko-ovi vielä aukeaa. Jotta ulko-ovi vielä aukeaa.

RAIVOLUMITYÖT ovat toiseksi raskain lumityölaji, jota esiintyy pakkasen ja suojan vaihdellessa. Työhön tarvitaan kolan ja lumilapion lisäksi rautakanki, hakku, hiustenkuivaaja ja kuumaa vettä poistamaan rappusille yön aikana spawnannut hengenvaarallinen teräsjää. Tästä operaatiosta seuraa koko lopputalven vaivaava tenniskyynärpää. 

VÄLILEVYLUMITYÖT (aka sirdalud- tai sydärilumityöt) hoitaa talouden hyväkuntoisin, sillä kaikki eivät tästä selviä. Yksi lapiollinen märkää nuoskalunta painaa 500 kiloa ja kiertoliike käy ikävästi alaselkään. Kola jumahtaa puolen metrin työnnön jälkeen kuin betoniseinään. Joudut ehkä lapioimaan kolaa tyhjemmäksi, jotta voit jatkaa. Puolessa tunnissa noin 800 kalorin suoritus.

NÄKYMÄTTÖMÄT LUMITYÖT kysyvät enemmän hermoja kuin fysiikkaa. Lapioit omasta mielestäsi pöllyävää pakkaslunta aivan apinana pihalta pois, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Eikä tapahdukaan, sillä seuraava puuska levittää kaiken lumen kinokseksi juuri siihen kohtaan, jonka äsken putsasit.

KINDER-LUMITYÖT alkavat aina etsinnöillä: missä auto on? Sitten huomataan, että Essolta ostettu viiden euron harja-skraba ei missään tapauksessa riitä lumikerroksen poistoon, mutta lapiollakaan ei uskalla, ettei maali naarmutu. Ainoa tapa on kahmia lunta pois kokovartalotekniikalla, jolloin lunta menee hihoista ja kauluksesta sisään ja rukkaset kastuvat läpimäriksi. Lumen alta paljastuu vielä sentin paksuinen jääkuorrutus, jonka sulattelussa kestää lounaaseen asti.

KOIRALUMITYÖT seuraavat sisälle asti. Vartin kusilenkin jälkeen hihnan päässä raahautuu paakkuinen jääkarhu, joka tarvitsee puolen tunnin spa-tuokion sulaakseen.

HERMOLUMITÖIHIN lähdetään, kun muut samassa taloudessa asuvat ihmiset ottavat siinä määrin päähän, että sitä lapioi mieluummin pihaa tyhjäksi kuin kuuntelee heidän ajatuksiaan elämästä. Tämä on sukua PAKOLUMITÖILLE, jotka kutsuvat siinä vaiheessa, kun halutaan välttää vielä ikävämmät kotityöt kuten ruoanlaitto.

KESÄ HOITAA -LUMITYÖT ovat ehdottomasti tämän setin lunkein malli, jossa tampataan tasan omien jalkapohjien levyinen polku postilaatikolle. Kaikki muu on turhaa ja hoituu itsestään viimeistään kesäkuussa.

FLEKSAUSLUMITYÖT ovat mahdollisia erityisesti taloyhtiömuotoisessa asumisessa, jolloin reipas aamuihminen hoitaa kaikkien huoneistojen edustat täydellisen puhtaiksi omalla lumilingollaan, koska "sehän on vähän kuin salilla kävisi". (Huom. Tämän lumityömuodon kohdentaminen taloyhtiön vanhimpien asukkaiden pihoihin on jopa suositeltavaa.)

ÄÄNIOHJATUT LUMITYÖT hoidetaan sisältä käsin. Perheen nuorisolle annetaan päteviä ohjeita oven raosta tai ikkunasta, että mihin ne lumikasat kuuluu koota ja onko se nyt riittävän hyvä. (Ei ole)

Yleensä lumityöt ovat kuitenkin edellisten yhdistelmä, jossa ensin tehdään kahdet välilumityöt, sitten Kinder-lumityöt, jatketaan välelevylumitöillä ja päädytään Kesä hoitaa -lumitöihin.

Että juu, jos minä näen lunta niin kesää minä lähinnä ajattelen.

(Kiitos ihanille IG-seuraajilleni, jotka auttoivat alkuperäisen listan täydentämisessä!)

29.1.2022

Mitäs nyt, Spotify?


Välillä maailman meno hämmästyttää. Näin kävi viime viikolla, kun kuulin, että Spotify todella mieluummin poistaa klassikkoartistin kuin jotain huuhaaskeidaa syytävän juontaja-näyttelijä-podcastaajan. Päätöksestä ei oikein näyttänyt olevan edes epäselvyyttä, niin nopeasti se tehtiin. Tai sitten en vain huomannut keskustelua. Aikamoista joka tapauksessa.

Nyt kun Neil Youngin seuraan on ilmoittanut liittyvänsä pari muutakin artistia, kuluttajat lopettavat asiakkuuksiaan, #deletespotify trendaa ja kurssi sukeltaa, päätös on tuulettimessa. Yhdistettynä aikaisempiin korvauskohuihin firman maine on tietenkin pilalla lopullisesti. 

Ups?

Toisaalta olen ilahtunut. Näitä rajanvetoja tarvitaan, mutta minä en voi niitä yksin vaatia. Spotifyta oli jo samasta syystä lähestynyt vetoomuksella satojen lääketieteen ammattilaisten joukko, mutta sekään ei ollut ruotsalaisfirmaa kiinnostanut. Ihailen suuresti niitä taiteilijoita, joilla vielä on jotain sanottavaa ja kanttia tällaisiin vaatimuksiin. Samalla päästään käymään (jälleen kerran) sananvapauskeskustelua: mitä se tarkoittaa? Mitä se ei tarkoita? Mikä on sallittua? Mikä on rikos? Ja mikä on moraalisesti täysin väärin?

Samalla vituttaa. Kuluttajalle jää aina se sama outo sivustaseuraajan rooli. Kohu on erityisen työläs, sillä musiikkisovellus on monelle kiinteä osa arkipäivää ja yhdistetty joka hemmetin laitteeseen. Mikä on korvaava tuote? Onko toista reilumpaa ja vastuullisempaa palvelua? Vai siirrynkö vain takaisin korvalappustereoihin? Miten saan kopioitua vaivalla keräämäni biisilistat? Ystävä taas pohtii, miten linkki auton musiikkilaitteen kanssa puretaan, kun sovellusintegraatio on tehty jo tehtaalla. Lisäksi pännii, että minäkin olen rahoittanut tällaista sontaa monta vuotta ja luullut että rahani menevät artisteille. 

Hälyn olisi tietysti voinut nostaa jo aikaisemminkin. Ei tämä mikään vahinko ollut. Spotify on aivan täydessä ymmäryksessä ja isolla rahalla ostanut kyseisen podcastin. Roganin tapauksessa kyseessä ei siis ole mikään hiljalleen kajahtanut kokemusasiantuntija vaan yrityksen tulokseen vaikuttanut bisnespäätös. Yhtä lailla Roganille olisi voinut sanoa, että lopeta paskanjauhanta, koska tuo ei ole vastuullista toimintaa.

Mainostulojen optimointiin Asiakaskokemuksen räätälöintiin upotetaan tähtitieteellisiä summia rahaa mutta heti kun pitäisi kantaa vastuuta ydinbisneksestä eli alustan tarjoilemasta sisällöstä (= palkata porukkaa karsimaan disinformaatiota, vihapuhetta tai huuhaata), kaikki ylevät visiot, missiot, inkluusiot ja purposet lentävät ikkunasta ulos. Asiakaspalvelu suljetaan. Nothing to see here. Rahaa tässä ollaan tekemässä ja dataa keräämässä, ei täällä mitään arvoja oikeasti ole. 

Tällä hetkellä Spotifyn vastuullisuusraportti on aivan järjettömän kiusallista luettavaa. Onnea vaan jatkoon.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...