Lumityöt x 10

Australialainen ystäväni rakastaa lunta. Hän ei tiedä mitään parempaa kuin katsella lumisadetta ja lusitelevia ihmisiä. Hän kysyi hieman kadehtien, mitä minä ajattelen lumesta. 

Noh.

Ajattelen, että in Finland we have this thing called lumityöt, jotka hieman vievät hohtoa hangista. Lumitöiltä ei nimittäin välty juuri kukaan. Omakotitaloasujilla on parhaimmillaan aarikaupalla kolattavaa. Rivitaloissa riittää yleensä oman pihatien selvittäminen, mutta lumen varastointitilaa on niin vähän että keittiön ikkunan eteen kasvava Mount Lumirest sulaa vasta toukokuussa. Kerrostaloasujat taas tietävät sen suloäänen, kun aura-auto käy jyräämässä pihaa puhtaaksi paljon ennen herätyskellon soittoa. 

Lumityöt voidaan jakaa useampaan alalajiin:

VÄLILUMITYÖT ovat varsinaisten lumitöiden valmisteleva vaihe. Välilumityöt on tehtävä pikaisesti kriittisille alueille järkyttävässä lumimyräkässä, kun ulko-ovi vielä aukeaa. Jotta ulko-ovi vielä aukeaa.

RAIVOLUMITYÖT ovat toiseksi raskain lumityölaji, jota esiintyy pakkasen ja suojan vaihdellessa. Työhön tarvitaan kolan ja lumilapion lisäksi rautakanki, hakku, hiustenkuivaaja ja kuumaa vettä poistamaan rappusille yön aikana spawnannut hengenvaarallinen teräsjää. Tästä operaatiosta seuraa koko lopputalven vaivaava tenniskyynärpää. 

VÄLILEVYLUMITYÖT (aka sirdalud- tai sydärilumityöt) hoitaa talouden hyväkuntoisin, sillä kaikki eivät tästä selviä. Yksi lapiollinen märkää nuoskalunta painaa 500 kiloa ja kiertoliike käy ikävästi alaselkään. Kola jumahtaa puolen metrin työnnön jälkeen kuin betoniseinään. Joudut ehkä lapioimaan kolaa tyhjemmäksi, jotta voit jatkaa. Puolessa tunnissa noin 800 kalorin suoritus.

NÄKYMÄTTÖMÄT LUMITYÖT kysyvät enemmän hermoja kuin fysiikkaa. Lapioit omasta mielestäsi pöllyävää pakkaslunta aivan apinana pihalta pois, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Eikä tapahdukaan, sillä seuraava puuska levittää kaiken lumen kinokseksi juuri siihen kohtaan, jonka äsken putsasit.

KINDER-LUMITYÖT alkavat aina etsinnöillä: missä auto on? Sitten huomataan, että Essolta ostettu viiden euron harja-skraba ei missään tapauksessa riitä lumikerroksen poistoon, mutta lapiollakaan ei uskalla, ettei maali naarmutu. Ainoa tapa on kahmia lunta pois kokovartalotekniikalla, jolloin lunta menee hihoista ja kauluksesta sisään ja rukkaset kastuvat läpimäriksi. Lumen alta paljastuu vielä sentin paksuinen jääkuorrutus, jonka sulattelussa kestää lounaaseen asti.

KOIRALUMITYÖT seuraavat sisälle asti. Vartin kusilenkin jälkeen hihnan päässä raahautuu paakkuinen jääkarhu, joka tarvitsee puolen tunnin spa-tuokion sulaakseen.

HERMOLUMITÖIHIN lähdetään, kun muut samassa taloudessa asuvat ihmiset ottavat siinä määrin päähän, että sitä lapioi mieluummin pihaa tyhjäksi kuin kuuntelee heidän ajatuksiaan elämästä. Tämä on sukua PAKOLUMITÖILLE, jotka kutsuvat siinä vaiheessa, kun halutaan välttää vielä ikävämmät kotityöt kuten ruoanlaitto.

KESÄ HOITAA -LUMITYÖT ovat ehdottomasti tämän setin lunkein malli, jossa tampataan tasan omien jalkapohjien levyinen polku postilaatikolle. Kaikki muu on turhaa ja hoituu itsestään viimeistään kesäkuussa.

FLEKSAUSLUMITYÖT ovat mahdollisia erityisesti taloyhtiömuotoisessa asumisessa, jolloin reipas aamuihminen hoitaa kaikkien huoneistojen edustat täydellisen puhtaiksi omalla lumilingollaan, koska "sehän on vähän kuin salilla kävisi". (Huom. Tämän lumityömuodon kohdentaminen taloyhtiön vanhimpien asukkaiden pihoihin on jopa suositeltavaa.)

ÄÄNIOHJATUT LUMITYÖT hoidetaan sisältä käsin. Perheen nuorisolle annetaan päteviä ohjeita oven raosta tai ikkunasta, että mihin ne lumikasat kuuluu koota ja onko se nyt riittävän hyvä. (Ei ole)

Yleensä lumityöt ovat kuitenkin edellisten yhdistelmä, jossa ensin tehdään kahdet välilumityöt, sitten Kinder-lumityöt, jatketaan välelevylumitöillä ja päädytään Kesä hoitaa -lumitöihin.

Että juu, jos minä näen lunta niin kesää minä lähinnä ajattelen.

(Kiitos ihanille IG-seuraajilleni, jotka auttoivat alkuperäisen listan täydentämisessä!)

Mitäs nyt, Spotify?

Välillä maailman meno hämmästyttää. Näin kävi viime viikolla, kun kuulin, että Spotify todella mieluummin poistaa klassikkoartistin kuin jotain huuhaaskeidaa syytävän juontaja-näyttelijä-podcastaajan. Päätöksestä ei oikein näyttänyt olevan edes epäselvyyttä, niin nopeasti se tehtiin. Tai sitten en vain huomannut keskustelua. Aikamoista joka tapauksessa.

Nyt kun Neil Youngin seuraan on ilmoittanut liittyvänsä pari muutakin artistia, kuluttajat lopettavat asiakkuuksiaan, #deletespotify trendaa ja kurssi sukeltaa, päätös on tuulettimessa. Yhdistettynä aikaisempiin korvauskohuihin firman maine on tietenkin pilalla lopullisesti. 

Ups?

Toisaalta olen ilahtunut. Näitä rajanvetoja tarvitaan, mutta minä en voi niitä yksin vaatia. Spotifyta oli jo samasta syystä lähestynyt vetoomuksella satojen lääketieteen ammattilaisten joukko, mutta sekään ei ollut ruotsalaisfirmaa kiinnostanut. Ihailen suuresti niitä taiteilijoita, joilla vielä on jotain sanottavaa ja kanttia tällaisiin vaatimuksiin. Samalla päästään käymään (jälleen kerran) sananvapauskeskustelua: mitä se tarkoittaa? Mitä se ei tarkoita? Mikä on sallittua? Mikä on rikos? Ja mikä on moraalisesti täysin väärin?

Samalla vituttaa. Kuluttajalle jää aina se sama outo sivustaseuraajan rooli. Kohu on erityisen työläs, sillä musiikkisovellus on monelle kiinteä osa arkipäivää ja yhdistetty joka hemmetin laitteeseen. Mikä on korvaava tuote? Onko toista reilumpaa ja vastuullisempaa palvelua? Vai siirrynkö vain takaisin korvalappustereoihin? Miten saan kopioitua vaivalla keräämäni biisilistat? Ystävä taas pohtii, miten linkki auton musiikkilaitteen kanssa puretaan, kun sovellusintegraatio on tehty jo tehtaalla. Lisäksi pännii, että minäkin olen rahoittanut tällaista sontaa monta vuotta ja luullut että rahani menevät artisteille. 

Hälyn olisi tietysti voinut nostaa jo aikaisemminkin. Ei tämä mikään vahinko ollut. Spotify on aivan täydessä ymmäryksessä ja isolla rahalla ostanut kyseisen podcastin. Roganin tapauksessa kyseessä ei siis ole mikään hiljalleen kajahtanut kokemusasiantuntija vaan yrityksen tulokseen vaikuttanut bisnespäätös. Yhtä lailla Roganille olisi voinut sanoa, että lopeta paskanjauhanta, koska tuo ei ole vastuullista toimintaa.

Mainostulojen optimointiin Asiakaskokemuksen räätälöintiin upotetaan tähtitieteellisiä summia rahaa mutta heti kun pitäisi kantaa vastuuta ydinbisneksestä eli alustan tarjoilemasta sisällöstä (= palkata porukkaa karsimaan disinformaatiota, vihapuhetta tai huuhaata), kaikki ylevät visiot, missiot, inkluusiot ja purposet lentävät ikkunasta ulos. Asiakaspalvelu suljetaan. Nothing to see here. Rahaa tässä ollaan tekemässä ja dataa keräämässä, ei täällä mitään arvoja oikeasti ole. 

Tällä hetkellä Spotifyn vastuullisuusraportti on aivan järjettömän kiusallista luettavaa. Onnea vaan jatkoon.

Agenttijärjestö goes työelämä

Snadi tuli aamulla viereen pötköttämään. Hän ei höpissyt omaan iloiseen tapaansa vaan huokaisi syvään. Kysyin tietenkin, että mikäs nyt on.

– Agenttijärjestössämme on kapina.
– Ahaa. Mistä kapina on saanut alkunsa?

Kuuntelin puolisen tuntia monimutkaista tapahtumavyyhteä, joka oli alkanut siitä, että 10-vuotiaista koostuvan agenttijärjestön pääjohtajan tekemä sisäinen ylennys oli johtanut ei-toivottuun käytökseen ylennetyn henkilön osalta: hänelle oli valta kihahtanut tupsupipoon ja henkilö oli alkanut käyttäytyä aika ikävästi muita jäseniä ja myös järjestön perustajaa kohtaan ja alensi mm. pääjohtajan. Mikä tietenkin oli virhe, koska pääjohtaja ei katsellut hyvällä tätä käytöstä vaan alensi hänet takaisin aloittelijatasolle, mistä vallanhimoinen agentti vastasuivaantui ja aikoo nyt perustaa oman järjestön. 

Huh. Aikamoista valtapeliä. Koska Snadi oli ylennetty järjestön varajohtajaksi (ilmeisesti sitouttamissyistä), hän koki asemansa raskaaksi. 

– Onko työelämä tällaista, hän ähki.

No, hyvin pitkälle. 

On pomoja, jotka saattavat joskus toimia hölmösti ja jättää sotkun varajohtajan hoidettavaksi.

On vaikeita tyyppejä, joista ei pääse eroon. 

On sitouttamisyrityksiä, jotka menevät poskelleen. 

On naurettavia valtapelejä, jotka vain karkottavat työntekijät.

Yhtä kaikki ongelma on sama: tilanne täytyy ratkaista jollain tavalla. Sillä jos ei ole itse ratkaisemassa sitä, asia ratkeaa muulla tavoin, hallitsemattomasti. Nostin esiin myös uhkan, jossa tämä kapinallinen liittyy kilpailevaan agenttijärjestöön ja paljastaa kaikki heidän strategiset kilpailuetunsa vastapuolelle. Snadi kalpeni ja sanoi, että hänen täytyy heti ilmoittaa pääjohtajalle tästä skenaariosta. Sanoin, ettei todennäköisesti ole kiire, koska kapinallisagentti ei selvästikään ole ajatellut tehdä vallallaan muuta kuin sekoilla. Jos hän olisi ajatellut rationaalisesti, hän olisi ymmärtänyt, että toiminnallaan vain karkottaa muut, jolloin hän olisi lopulta vain ns. king of ashes.

Pohdiskelimme vaihtoehtoja. 

Kapinallisagentin hillitsemiseksi pitäisi tietää, mikä muu häntä motivoisi kuin valta, jota hän ei selvästikään osaa käyttää. Raha? Snadi mietti, että hän ja agenttitoverinsa voisivat piirtää seteleitä, joilla kapinallinen lahjotaan takaisin ruotuun. Nostin esiin ongelman terroristien kanssa neuvottelemisesta. Lisäksi täytyy miettiä johtajuutta: voiko tällaisen loose cannon -käytöksen jättää huomiotta ja mitä jos kapinallinen villiintyy uudelleen? Vaikea tilanne. Kepin ja porkkanan annostelu on aina ollut haastavaa. Snadi ei pitänyt keppiajatuksesta lainkaan, joten päädyimme etsimään muita keinoja.

Ulkopuolisen konsultin roolissa ehdotin, että tarkastelisimme rakenteita. Jospa järjestön (kaikella kunnioituksella pääjohtajaa kohtaan) sattumanvaraisen, vesiputousmallisen ja konflikteja aiheuttavan valtahierarkian voisi purkaa tai ainakin jossain määrin selkeyttää ja demokratisoida yhteisten sääntöjen avulla. Lisäksi järjestön hiukan sotaisan mission voisi suunnata vaikkapa rauhanturvaamiseen tai muuhun vähemmän triggeröivään toimintaan – toki tällöin tietysti pitäisi pystyä osoittamaan ulkopuolinen uhka tai purpose, joka saisi omat rivit tiivistymään. 

– Mutta kuka tuohon pystyy?

– Kaikki alkaa johdon sitouttamisesta. Jospa varajohtaja uskaltaisi käyttää ääntään ja ehdottaa uutta strategiaa pääjohtajalle?

Neuvottelut ovat nyt käynnissä. 

Työelämä best.

Älä laiminlyö omia tarpeitasi

Päätin eräänä kesäisenä aamuna pitkästä aikaa hypätä vaa'alle. Kun näin lukeman, nousin pois, putsasin laitteen pohjasta pölyt ja nousin sen päälle uudelleen. Toistin prosessin vielä kerran. Tauluun ilmestyi sitkeästi sama kuutosella alkava lukema. Uskottava oli: painoni oli sama kuin 17 vuotta sitten. 

Uutinen tässä on se, etten ole aktiivisesti laihduttanut, lopetin ryhtiliikkeet ja kokeilut aika päiviä sitten. Olen syönyt kesällä pizzaa ja juonut viiniä, tuhoan karkkipussin aina silloin tällöin ja olen addiktoitunut cheddar-linssisnackseihin. Käyn toki jumpissa ja tenniksessä, mutten pidä fanaattisesti kiinni treenipäivistä. Jos ei tänään maistu, menen huomenna. Koira pitää huolen päivän askelmääristä.

No, miten tällainen temppu sitten tehdään? 

Vahingossa. Tämä ilmiö alkoi jo viime kesänä kun vietin ennätysmäärän aikaa yksin. Minä laihdun, kun
a) elän omien biorytmieni mukaisesti ja
b) olen onnellinen. Tai ainakin ei-surullinen.

Eron jälkeen vietän säännöllisin välein sellaista elämää, jossa määrittelen itse omat aikatauluni. Tämä johtaa mm. siihen, että syön sopivasti eli silloin kun on nälkä, liikun paljon enemmän ja nukun hyvin.

Olen tiennyt aina, että aineenvaihduntani ei toimi ravitsemussuositusten mukaan. En tunne nälkää tai nälkäkiukkua, en tarvitse välipaloja. Pätkäpaastoilen ihan vahingossa, jos teen jotain kiinnostavaa tai dopamiinitasot ovat korkealla (suosittelen lämpimästi myös seksielämää!), jolloin en edes muista syödä (tämä on myös add-jengille tyypillistä) mutten myöskään kompensoi syömättömyyttä seuraavana päivänä. Lisäksi saan syödä mitä sattuu. Minulle on aivan sama vedänkö paahtoleivän vai sushibuffan, pääasia, että verensokeri nousee. 

Voisin kuvitella, että tältä tuntuu keliaakikosta, joka vihdoin tajuaa jättää gluteenin pois. Sovin hirveän huonosti lapsiperhemuottiin, jossa on tarjoiltava säännöllisin väliajoin lämpimiä aterioita ja välipaloja. 

Oura komppaa. Minulla on sormukseni dataa siitä, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Leposykkeeni keskiarvo laski ensimmäistä kertaa alle 50 lyöntiin minuutissa ja sykevälivaihteluni on kuin parikymppisellä. Syvää unta tulee parhaimmillaan kolme tuntia yössä.

On tässä haittapuolensakin. Saan todennäköisesti aivan liian vähän nestettä, sillä en tunne myöskään janoa enkä osaa kantaa vesipulloa mukana. Toiseksi on selvää, että on päiviä, jolloin ruokavaliossani on pelkkiä tyhjiä kaloreita, mutta korjaan hivenainepuutoksia purkista, epäsäännöllisesti tietenkin. 

Ja sitten disclaimer: tämä minun metodini ei oikeastaan ole mikään metodi. Se toimii vain toiselle samalla tavalla viritetylle ihmiselle. Suurin osa ei pysty tällaiseen epämääräisyyteen ihan jo nälkäkiukun vuoksi. Sydänsurujen laihduttava vaikutus taas on henkisesti vähän turhan raskas suositeltavaksi. 

Mutta. Mikään ei estä oman vaatimustason nostoa. Älä laiminlyö omia tarpeitasi. Vaikka suhtaudun ylipäätään kaikkiin itsensä kuuntelemisen neuvoihin vähän hymähdellen, yleiseen tapojen, tottumusten ja luulojensa tutkiskeluun kannustan lämpimästi. Joskus se tarkoittaa sitä, että omasta hyvinvoinnista pitää nostaa järkyttävä meteli. Pidä kiinni omasta tilastasi ja ajastasi, treeneistäsi ja unirytmistäsi. Jos olet lopenkyllästynyt makaronilaatikkoon, tee hyvänen aika itsellesi jotain muuta. (Ei perheen tarvitse syödä samaa ruokaa). Kuuntele paitsi hyvää oloa myös pahaa oloa ja kas, tiedät yhtäkkiä mitä pitää tehdä.  

Ehkä kaikkein tyydyttävintä on ollut huomata, että "vika" ei ole minussa, ei ole koskaan ollut. Kroppani toimii aivan mainiosti kun vain lopetan iänikuisen omasta hyvinvoinnistani joustamisen – eivät ne minun tarpeeni ole virheitä vaan ominaisuuksia. 

Olen tosi onnellinen, ettei minun hyvinvointiini liity sellerismoothie.

Uusi alku Tampereelta

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Olen ollut hieman elvytyksen tarpeessa helmikuusta 2020 lähtien. Kukapa ei? Kun Visit Tampereen Pirjo kysyi, millaista reissua olisin nyt syksyllä vailla, vastasin empimättä, että sellainen kahden koronaan ja elämään uuvahtaneen naisen sielunhoidollinen kulttuuriretriitti olisi aika jees. Koska loppujen lopuksi keski-ikäisen unelmaloma ei paljoa vaadi: jos reissu sisältää ystävän seuraa, kunnon yöunet hyvällä patjalla, hotelliaamiaisen ja ylipäätään jonkun muun laittamaa ruokaa, lasin viiniä siellä täällä ja matalan kynnyksen viihdettä kaupungilla, teatterissa tai galleriassa, ollaan hyvän elämän ytimessä. 

Sain juuri sitä mitä tilasin. Tampereen junaan hyppäsi kanssani hyvä ystäväni, kolmen pojan äiti, joka oli yhtä buuttauksen tarpeessa kuin minäkin.

Kun edellisen kerran kävin Tampereella, olin liikenteessä talvella ja lasten kanssa, jolloin painopiste oli koko perheelle sopivassa ohjelmassa. Nyt meillä oli mahdollisuus vetää läpi aikuisten setti – ja ilolla vedimmekin! Rakastan kävellä kaupungilla ja piipahdella hetken mielijohteesta erilaisiin liikkeisiin (mitä lapset eivät juuri rakasta), joten pistimme lenkkarit jalkaan ja hyppäsimme junaan. 

Yövyimme aivan Tampere-talon vieressä sijaitsevassa uudehkossa Marriot Courtyardissa, joka oli iloksemme aivan ratikkareitin varrella, joten pääsimme testaamaan myös upouutta kulkuvälinettä.

 

Alla siis jakoon Tampereen vinkit! Tehkää perässä tai muokatkaa oman maun mukaan: 

Kauppahalli

Ra-kas-tan kauppahalleja. Kaupungin pulssin voi käytännössä käydä mittaamassa kauppahallin käytäviltä: onko porukkaa, millaisia kauppiaita kojuista löytyy, tuoksuuko pulla, kahvi ja kukkakimput ja millaiset tuliaiset saan mukaan. Me tutustuimme Tampereen halliin Doerzista löytyvällä Aikamatka kauppahallin makuihin ja historiaan -kierroksella, jonka veti opas Pirjo Rantanen. Suosittelen lämpimästi! Tarinat 120-vuotiaan kauppahallin arkkitehtuurista, vaiheista (se oli menossa jopa purkuun!) ja kauppiaista kiinnittävät paikan kiinnostavalla tavalla kaupungin historiaan ja kulttuuriin. 

Kävimme syömässä Pyynikin munkkikahvilan munkkirinkilät, maistelemassa Tallipihaltakin löytyvän Suklaapuodin konvehteja ja ihastelemassa La Marée äyriäisbaarin shampanjavalikoimaa. Ja vegaanit: käykääpä tsekkaamassa ravintola Leon menu! Kierroksemme päättyi juustojen ja viinien makumaailmaan Juustosopen asiantuntijan johdatuksella. Nämä kaikki sopivat erityisen hyvin naisten reissun ytimeksi. 

Tampereen Työväen Teatteri

Parin vuoden kulttuurivajareiden täyttämiseksi kävimme tietenkin myös teatterissa. Kellariteatterin puolella menevä Nyotaimori pistää katsojan puntaroimaan erittäin ajankohtaista teemaa: modernin työelämän vastuullisuutta. Absurdeja käänteitä saava näytös naurattaa ja itkettää vuoron perään kun halpatyövoimalla ommelluille empowerment-rintaliiveille suunnitellaan mainoskampanjaa. 
Ps. Spoilaamatta juonta kerron, että tarina lava-autokilpailusta on tosi, googlasimme.

Sara Hildenin taidemuseo: Marcel Dzama / Tonight we dance

Tässä näyttelyssä verkkokalvot saavat kyytiä. Kanadalaisen taiteilijan värikkäissä ja surrealistissa teoksissa (piirustuksissa, tauluissa, videoissa ja installaatioissa) tanssivat iloisessa sekamelskassa konekiväärein varustellut ballerinat, eläinpukuiset ihmiset ja populaarikulttuurin satuhahmot, sanalla sanoen täyttä dadaa. Huh. Tästä näyttelystä poistuu aivokuori niin täynnä ajatuksia, että ystävättärelle ne upposivat ihan alitajuntaan ja uniin asti.

Milavida: Paluu 20-luvulle

Tampereen kosmopoliittien Nottbeckien elämästä kertova näyttely on saanut tänä vuonna seurakseen 20-luvun elämästä kertovan vaihtuvan näyttelyn, jossa kurkistetaan sadan vuoden takaiseen elämäntyyliin, viihteeseen, muotiin ja muotoiluun. Kierrokseen kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä teemoitetuissa tiloissa ja vitriineissä jaetaan valtavasti tietoa niin tekstin kuin videonkin muodossa. 

Ravintola Villit ja viinit

Ravintola Kajon kylkeen avattu söpö pieni (toimii first come first served -periaatteella)) drinkkiravintolaksi itseään tituleeraava Villit ja viinit on ihastuttava yhdistelmä perinteistä kulinarismia ja luovaa hulluutta. Menu on lyhyt mutta sitäkin laadukkaampi ja annosten kylkeen kaadetaan lasiin luonteikkaita viinejä. Omalaatuisesta tunnelmasta mainittakoon se, että tässä paikassa on täysin sallittua hengata tiskillä drinkin kanssa tai vetää koko menu läpi, tarjoilut hoidetaan tarpeen mukaan.

Ravintola Henriks

Astetta fiinimpää tunnelmaa mutta silti konstailematonta sesonkiruokaa tarjoilee Henriks. Älä anna valkoisten pöytäliinojen hämätä, palvelu on sydämellistä ja ruoka rennon tyylikästä. Tämä keikka kannattaa yhdistää Tampereen Työväen Teatterin näytökseen, sillä ravintola sijaitsee aivan Hämeenpuiston kupeessa. Erityismaininta myös kasvismenusta, jonka starttaava sienikeitto oli lähes uskonnollinen kokemus. (Muista pöytävaraus, tupa oli lauantaina täynnä.)

Ravintola Periscope

Korkeita paikkoja ja kaupunkihorisonttia rakastavalle on Tampereella paljon viihtymisvaihtoehtoja. Me kävimme pitkän päivän jälkeen lepuuttamassa väsyneitä jalkojamme (askelia kertyi päivän mittaan 25K) ja nauttimassa lasilliset kuplivaa Ratinan katolla, ravintola Periscopen loungessa. Kun katselimme kaupungin valojen heijastuksia mustassa vedessä ja kuuntelimme taustalta ihmisten naurua ja puheensorinaa, ystävä totesi, että voisi itse asiassa asua Tampereella. Komppaan.  

Ravintola Muusa

Olympiakorttelissa sijaitseva brunssiravintola Muusan visiitti kannattaa ottaa aina ohjelmaan. Tämän parempaa brunssia, jossa palvellaan niin vegaanit, kasvis- kuin sekasyöjätkin, tuskin Suomesta löytyy. Kolme asiaa: Varaa pöytä. Mene nälkäisenä. Kieri hotellille.

Tampereen design-kortteli: Seele ja Palmroth

Jos kotiverkkareista kuoriutuminen taas toimistokelpoiseksi kuumottaa tai haluat vain nähdä millaisilla siivillä suomalainen muotoilu tällä hetkellä lentää, kannattaa piipahtaa Tampereen design-korttelin liikkeisiin. Tarkempaa infoa löytyy tästä kartasta.

Aivan Kauppahallin vierestä löytyy suomalaisen designin kivijalkaliike Seele, josta löytyy laadukkaita suomalaisten merkkien pukineita arkeen ja juhlaan, myös plussakoossa. Ystävä panosti neuleisiin, minä taas en sattuneesta syystä voinut ohittaa Kaikon puuma-kietaisuhametta, joka tuntui tukevan hot girl summer -teeman jatkamista joulukuulle. 

Samalla kadulla sijaitsee myös perinteikkään kenkäliike Palmrothin pieni showroom ja myymälä, joka on aina piipahtamisen arvoinen. Tällä hetkellä eniten pakataan matkaan kuulemma näitä ketjuloafereita.

Kotimatkalla junassa totesimme saman asian kuten aina: aika loppui kesken, taas. Viikonloppu on aivan liian lyhyt periodi kaupunkireissuun, oli kyseessä sitten Tampere tai Tukholma. Olisin mielelläni osallistunut ainakin tampereenkiäliselle kävelykierrokselle tai piipahtanut vakoilumuseossa! Ensi kerralla täytyy myös varata aikaa second hand -kierrokseen. Ja siihen äyriäisbaariin. Ja Pyynikin näköalatornille. Ja talviuintiin. Ja...

Ps. Jos syyslomasuunnitelmat ovat vielä auki, kehotan kurkistamaan Tampereen tarjontaa, jossa on niin karmivaa karnevaalia kuin valotaidettakin.  Ja tietenkin kestohitti pupukahvila.