Mitä väsymykselle voi tehdä?

Kaupallinen yhteistyö: Sana-Sol

Olen sitä lajia ihminen, joka menee lääkäriin vasta pää kainalossa, mutta päätin taannoin selvittää pari terveydellistä vaivaa ikuisen arpomisen sijaan. Tilaisuus tarjoutui, kun kävin loppusyksystä töihintulotarkastuksessa. Sain kerrankin sanottua ääneen, että onko tosiaan normaalia olla näin väsynyt ja kylmissään jatkuvasti, sillä ne vaikuttavat elämään yllättävän paljon. Olisi kiva istua toimistossa ilman takkia ja jaksaa tehdä jotain työpäivän jälkeen.

Koska olin joka tapauksessa menossa verikokeeseen, oli luontevaa tsekata samalla myös kilpirauhasen vajaatoiminta eli tyroksiinitasot, koska oireet viittasivat siihen. Hetken mielijohteesta pyysin tsekkaamaan myös d-vitamiinin.

Labratulokset paljastivat yllätyksen.

Tyroksiiniarvo ei ollut erityisen huono, hieman matala mutta ei huolestuttava, mutta d-vitamiini oli punaisella. Siitä lähti ajatus etsitä lisää syitä väsymyspalelukerhon krooniseen jäsenyyteeni. Niitä alkoi löytyä, kun lääkäri kysyi oikeita kysymyksiä. Iän, ruokavalion ja yksilöllisen fysiologian yhteisvaikutus määrää mitä ravintoaineita kropasta löytyy.

D-vitamiinitasoni oli siis alle viitearvojen, vaikka söin (melkein) joka päivä 50 mikrogramman lisäannosta. En voinut kuvitellakaan, ettei tuo määrä riittäisi. Lääkäri tuplasi annoksen ja kontrollikäynti vahvisti, että nyt tasot ovat nousseet normaaleiksi, mutta eivät edelleenkään ole mitenkään huimat, vaikka olin viikon aurinkolomalla.

Jos D-vitamiinin saa pitkään liian vähän, siitä seuraa kaikenlaista ikävää kuten luuston pehmenemistä ja murtumisherkkyyden lisääntymistä. Minullahan on murtunut tässä parin vuoden sisään varvas, kylkiluu ja sormi! Tätä täytyy siis seurata jatkossakin.

Kun jäin miettimään mikähän muu arvo on vinksallaan, otettiin käsittelyyn ruokavalio.

Syön omasta mielestäni suht tasapainoisesti, mutta olin kätevästi unohtanut, että olen kohta puolet elämästään vältellyt punaista lihaa ja viimeisen vuoden sisään jättänyt suuren osan maitotuotteista pois. Enkä tietenkään huomioinut tätä millään tavalla, enhän ole täysvegaani.

Varsinkin nyt, kun kasvissyönnistä on tullut jopa jonkinlainen trendi, pitäisi kaikille muistuttaa B12 vitamiinista (eli kobalamiinista). Tätä vitamiinia saa nimittäin vain eläinkunnasta peräisin olevista ruoka-aineista, parhaita lähteitä ovat maksa, munuaiset, liha, kananmuna, kala ja maitotuotteet. Sen vähäinen saanti voi aiheuttaa mm. muistihäiriöitä, lihasheikkoutta ja väsymystä ja uupumusta. Lisäksi iän myötä B12-vitamiinin imeytyminen elimistöön ruoasta huononee. Noh, ei kovin yllättäen, tämäkään arvo ei ollut huippulukemissa.

Kolmantena tarkistettiin rauta. Hemoglobiiniarvoni oli perusnaisen lukemaksi normaali, mutta minun lukemakseni heikko. Raskausajalla jo huomasin, että jo alle 130 tipahtanut arvo aiheutti hengästymistä.

Raudan vähäinen saanti vihjailee olemassaolostaan monin tavoin: on väsymystä, uupumusta, keskittymiskyvyn herpaantymista, urheilusta palautumisen hitautta ja hengästymistä, jollekin se aiheuttaa päänsärkyä. Olin pitänyt tätä lähinnä raskaanaolijoiden tai himosporttaajien ongelmana, mutta muitakin riskiryhmiä on. Kuten minä. Naisten lisäraudan tarve riippuu nimittäin kuukautisvuodon runsaudesta ja ruokavaliosta. Toisin sanoen naisten, jotka välttelevät punaista lihaa ja joilla on hyvin runsaat kuukautiset (jotka tulevat vielä useammin kuin ennen!), on syytä nauttia ajoittain rautavalmisteita.



Olen siis aloittanut uuden elämän purkkien kanssa. Deetä säännöllisesti, rautaa ja B12 silloin tällöin.

Sisäinen palelu (joka ei liity siihen, mitä on pukenut päälleen) on selvästi vähentynyt, vaikka edelleen on pakko nukkua villasukat jalassa. Tuntuu, että olen myös vähän vähemmän väsynyt. Toki valon lisääntymisellä ja unenlaadulla on merkityksensä, mutta ainakin tiedän, millä ei enää pitäisi olla. Ja se on mittaamisen pointti.

Suosittelen siis lämpimästi muutakin kuin kolesteroliseurantaa, erityisesti jos elämäntavoissa on tapahtunut muutoksia. Terveystarkastusten yhteydessä kannattaa avata suunsa ja ojentaa hoitajalle käsivarsi. Ei ole mitään järkeä popsia vitamiineja huvin vuoksi, simppelit verikokeet kertovat kyllä, millaisia korjausliikkeitä tarvitset. Pienillä muutoksilla voi olla iso merkitys.

Älä ole niin aikuinen

Olen markkinointiviestinnällisessä kriisissä. Molemmat ipanat ovat sitä mieltä, etteivät missään tapauksessa halua kasvaa aikuisiksi, koska se on pohjattoman tylsää.

Kaikki lähti synttäreistäni.

Olin helmikuun alussa pyytänyt kavereita meille skumpalle ja kakulle synttäreideni kunniaksi. Snadi oli erittäin ilahtunut siitä, että pidän vihdoinkin kaverisynttärit ja kyseli, millainen teema mahtaisi olla. Että onko ongintaa ja disco.

No ei ollut. Kerroin, että ajattelimme syödä juustoja ja jutella.

Silmien pyörittely oli pökerryttävää. Tämä ei ollut hänen mielestään missään määrin juhlintaa.

Toiseksi Snadi oli nähnyt kaupassa hiuksiin suihkutettavaa pinkkiä väriä. Hän kysyi, tiesinkö, että sellaista on olemassa. Myönsin tietäväni. Tyyppi puhisi kiukustuneena ja kysyi, miksen sitten käytä sitä. Samaan hengenvetoon hän tiedusteli, miksen mene leijulaudalla töihin, käytä luomiväriä, hanki kolmea koiraa ja syö joka päivä karkkia, vaikka voisin.

Skidi komppasi ja sanoi, ettei ikinä halua kasvaa aikuiseksi. Hän ilmoitti tietävänsä vain yhden ei-tylsän aikuisen ja se on Muita Ihania -blogin Tiina.

Ymmärrän. En ehkä maalaa aikuisuudesta kovin vetovoimaista kuvaa. Se, että saan kuukausipalkkaa ja olen periaatteessa vapaa tekemään mitä vain, ei varsinaisesti näy missään muussa kuin säännöstelemättömän ruutuajan määrässä. Ja kersat näkevät lävitseni. En käytä aikuisuuttani sataprosenttisesti hyväksi. Voisin tehdä paljon hauskoja asioita, mutta. Hyvin monessa asiassa tosiaan tuntuu olevan se mutta.

En uskalla leijulautailla, sillä jos kaadun, kuolen.
Kai sitä voisi joskus laittaa luomiväriä, mutta omistan vain yhden 90-luvun paletin ja senkin vaahtomuosivellin on murentunut hötöksi.
Ja olisihan se koira kiva, mutta kun sille on toistaiseksi hirveän vähän aikaa.



Karkkihommasta en sanonut mitään. Siinä asiassa olen onnistunut säilyttämään lapsuuteni, mutta toisaalta en voi paljastaa sitä kersoille. Umpikuja.

Yritin kertoa, että ennen lapsia elämäni oli vielä tylsempää. Nyt sentään käyn Linnanmäellä kerran kesässä, syön pannaria säännöllisesti, rakennan lumiukkoja ja pelastan kastematoja tieltä. Tässähän pitäisi ihan kiittää kersoja siitä, että ne ovat pelastaneet minut totaaliselta käytännönläheisyys-järkevyys-ankeudelta.

Ja sitten uhosin, että laitan seuraaville synttäreille luomiväriä. Ja pidän ne suosikkiohjelmani teemalla! En malta odottaa, millaisia hauskoja ohjelmanumeroita nämä tulevat Kymmenen uutiset -synttärini sisältävät! Loppukevennyksen nyt ainakin.