Reissutäpinöintiä

Hiihtolomareissu on ovella, tuttu lomasaari kutsuu.

Skidi teki aamukamman heti kun kevätlukukausi alkoi. Snadi on yrittänyt ylläpitää zen-tilaa, onnistumatta. Hän pakkasi matkalaukkuunsa kaikki uikkarinsa jo viime viikonloppuna ja kävi läpi mitkä sandaalit mahtuvat jalkaan (ei mitkään). Tyypit ovat myös rakentaneet selkeän tavoiteaikataulun siitä, missä ajassa he ovat altaassa siitä hetkestä kun olemme laskeutuneet kentälle.

Heistä on myös siistiä matkustaa, körötellä taksilla kentälle, syödä ylihintainen aamiainen lentokoneita katsellen ja istua kuusi tuntia ja rapiat kylki kyljessä peltipurkissa. Eivätkä ne ota kuuleviin korviinsa, vaikka niille yrittää sanoa, että rauhoittukaa, mehän menemme "vain" Kanarialle.

Välillä on nimittäin vähän nolottanut myöntää, että menemme sadatta kertaa samaan turistikohteeseen, kun muut käyvät Ouagadadougoussa, mutta hitto vie, se toimii! Kun mietimme syksyllä, että pitäisikö nyt näön vuoksi vaihtaa edes saarta, niin jänistimme. Ei ole mitään syytä vaihtaa.

Ja edelleen tuntuu siltä, että lomaan ei kaipaa mitään haastekerrointa. Tiedämme kaikki hyvät ravintolat ja ipanat osaavat itsekin jo jätskikauppaan ja takaisin.

Yhtä lailla kun voi kaivata uusia elämyksiä, voi kaivata myös tuttua ja vanhaa tai iloita pelkästä vaihtelusta. Ei se ole "vain" Kanaria vaan "ihan" Kanaria! Meillä on ollut siellä hauskaa, jo vuodesta 2014. Se on aikamoinen saavutus tältä seurueelta! Lomat voivat mennä myös katastrofaalisesti pieleen.

Aurinko, lämpö ja peppers de padron!

Enkä minäkään loppujen lopuksi kaipaa mitään muuta kuin että hetkeen ei palelisi ja että San Miguel pysyisi kylmänä, kun luen romaania altaalla. Jätän ihan mielelläni riippuliidon ja muut surmansyöksyt kanjoniin väliin.

Ja kun säännöllisin välein tekee tämän harjoituksen, huomaa kuinka paljon lapset ovat kasvaneet. Ne ymmärtävät ajan kulumista, muistavat pestä käsiä ja ottavat huomioon lentokoneen vessajonon. Tällä kertaa molemmat ovat jopa uimataitoisia (toisin kuin viimeksi, jolloin Snadi hyppäsi ilman kellukkeita altaaseen). Ne jopa ymmärtävät, että meillä aikuisillakin on tarve tehdä lomalla omia juttuja, kuten löhötä aurinkotuolissa kirjan kanssa.

On aika hauskaa lähteä lentokentälle mukana kaksi Hangon keksiä, jotka ovat suunnitelleet jo senkin missä syödään iltaisin. Paprikat, täältä tullaan!

Kuusi vuotta viiteenkymppiin

Täytin 44 vuotta. Jouduin tarkistamaan Skidiltä, että olen varmasti laskenut oikein. Koska, hitto, sehän tarkoittaa sitä, että viiteen nollaan on kuusi vuotta. Siis tuollainen Snadin elinikä, mutta kuitenkin.

Vitsi sä oot VANHA, totesi Skidi. Ei pahalla, hän jatkoi.

No ei todellakaan pahalla! Tästä nelikymppisyydestä on edelleen pelkkää hyvää sanottavaa, toistaiseksi elämäni parhaimpia vuosia, monella tapaa.

Perhehommat ovat hyvällä tolalla, vaikka parisuhdetta voisi olla enemmänkin. Kuusivuotiaalla nyt on edelleen menossa joku kampanja mutta isompi on jo superhyvällä mallilla ihmiseksi. Työelämässä olen saavuttanut tilanteen, jossa olen seniorikonsultti, työkokemusta kun on jo parikymmentä vuotta. Totesin juuri Koti-insinöörille, että olen nykyään tosi tyytyväinen jopa naamaani, paljon tyytyväisempi kuin parikymppisenä. Vanhenen ihan tyylikkäästi, ryppyjä ilmaantuu vain silmien ympärille. Jos syön iltapalaksi sipsejä, aamulla ei ole niitäkään. Toisaalta silmätkään eivät aukea.

Fyysinen vanheneminen on kuitenkin alkanut pyöriä mielessä, vaikka olen perusterve. Ei sillä tavalla, että ahdistaisi tai olisi jotain epäilyttävää kremppaa, mutta iästään on jotenkin enemmän tietoinen. Minun ikäpolveni naisten eliniänodote on 75 vuotta ja rapiat, mutta kun suvussa ei olla erityisen pitkäikäisiä. Välillä on vähän sellainen olo, että perkele, mistä sitä tietää, vaikka sitä olisi jo jos ei nyt loppusuoralla niin vähintään takakaarteessa. Haluaisin kuitenkin sätkiä täällä vielä muutaman vuosikymmenen.

Tavallaan on vähän huono omatunto siitä, että en ponnistele pitkän iän saavuttamiseksi tämän enempää. Keskityn nautintopuoleen, johon ei kuulu lehtikaalismoothie tai intervalliharjoittelu. Toisaalta en tupakoi ja liikun alan taas liikkua heti maaliskuussa, kun valkoinen paska poistuu kaduilta.

Hyvän elämän mittareita on niin monenlaisia. Pitäisi vaan keskittyä pitämään ne omat mittarit vihreällä. Kuten intohimopostauksen kommentilootassa moni totesi, on hirveän helppo hairahtaa seuraamaan muiden tavoitteita ja vähätellä niitä omiaan. Unohtaa, että se oma hiihto on edelleen tärkein.

Koska onhan näitä ilon aiheita vaikka kuinka!

Lähipiirissäni kaikki ovat juuri nyt terveitä.

Parin kuukauden metroporrastreenin ansiosta reiteni ovat terästä.

Mörököllikirjan ensimmäinen painos on kohta myyty ja niitä on tilattu kirjastoihin ympäri Suomea. Niin ja romaanin kansikuva on jo hahmoteltu.

Kiitollisuusviini on tänään(kin) tarpeen.