Ikuisten palelijoiden kerho

Kuvassa sieluni.

Muistan kun astuimme pois bussista Rio de Janeirossa. Siellä oli kesä. Keli oli tuuleton ja aurinkoinen, muttei yhtään kostea. Ilmastoidussa bussissa jäätyneet raajani alkoivat hitaasti lämmetä ulkoilmassa. Huokasin matkaseuralleni, että onpa täydellinen sää. Matkaseura huomautti että viereisen rakennuksen seinällä oleva digitaalinen lämpömittari näytti 38 astetta. Juuri sopiva!

Erittäin hyvä kokemus oli myös islantilaisesta lämminvesialtaasta, joka tarjoili kylpijöille 42-asteista vettä. Ah. Siinä missä muut tunsivat koaguloituvansa, minulla verenkierto starttaili.

Olen ollut tällainen hytisijä aina. Palelen aamulla, päivällä ja illalla, kotona ja toimistossa, kesällä ja talvella, ennen lounasta ja lounaan jälkeen. Joku onneton meni joskus sanomaan, että talvella syntyneenä lapsena olen varmasti talven ystävä. En ole. Olen lämpimän kesäpäivän ystävä. Päiväntasaajalla.

Tajusin vähän aikaa sitten, etten ole perheeni ainoa kroonisesti kohmeessa ollut ihminen. Faija kyllästyi ensin. Hän osti kuusikymppisenä kodin Espanjasta. Ensimmäisenä vuonna hän tuli takaisin Suomeen maaliskuussa. Ja katui syvästi.

Olimme häämatkalla Azoreilla. Vähän oli kylmä sielläkin.

Olen huomannut, että vilun välttely vaikuttaa ihan valtavan moneen asiaan, toimintaan ja päätökseen. Muuhunkin kuin siihen että kersat juoksevat kirkuen karkuun, jos yritän rasvata heitä jäisillä käsilläni. Tämä on kuin ruoka-aineallergia, mutta jotenkin kokonaisvaltaisempi.

Ei pysty nousemaan aamulla, varsinkaan talvella, ja nukun villasukat jalassa.
Ei pysty poistumaan suihkusta ja sitten kun kuitenkin on pakko poistua on liikuttava kuin ninja.
Ei pysty menemään ulos (onneksi on tunneleita) enkä varsinkaan pysty matkustamaan mihinkään pohjoiseen tai harrastamaan talviurheilua.
Ei pysty syömään salaattia, koska mahakin palelee eikä todellakaan tee mieli jäätelöä juuri koskaan.

Toisaalta rakkauteni lämpöön on näkynyt kiintymyksessäni lapsuuden kodin vuolukivitakkaan ja autojen tuhtogrilliin. Se väännetään aina täysille, säällä kuin säällä.

Olen täysin kyllästynyt tähän jatkuvaan hytinään, mutta minkäs teet, jos vain jumpan ja fillaroinnin jälkeen on pari tuntia orgaanisesti lämmin.

Kaipaisin ikuisille palelijoille omaa kauppaa, jossa myydään kaikkea lämmittävää kuten hyvin istuvia ja ohuita, ei-kutittavia pitkiä kalsareita ja aluspaitoja, tyylikkäitä villapaitoja, paksuja huppareita, täyspitkiä untuvatakkeja, vuoritettuja farkkuja, normaalihousuilta näyttäviä toppiksia ja nahkarukkasia. Ja lämpöpakkauksia hyvin ilmastoitujen toimistojen aiheuttamaan käsihypotermiaan. Olisin niin vakioasiakas.

Onko kohtalotovereita? Miten vältätte syväjäätymisen ja paheneeko tämä?

Oksennustaudin kuusi pyhää vaihetta

"Ryhmässä vatsatutia". Päiväkodin eteisessä silmiin osuva post-it lappu on kuin kuulisi, että Väyrynen osallistuu presidentinvaaleihin. Uuh. Mutta lohduttaudut, että ehkä se ei tule teille. Itse asiassa teillähän oli se juuri joulukuussa, joten eihän se nyt voi mitenkään tulla uudestaan.

Ja siitä se sitten lähtee.

1. Ensimmäinen aalto. Laattatautipöpöjen virallisessa käsikirjassa lukee, ettei se ole virus eikä mikään, joka ei aamuyöllä laita ihmistä paskomaan ja oksuamaan pitkin kämppää. Tässä kohtaa kiitän isoista lapsista, jotka jo ehtivät yleensä vessaan, mutta toki kuurausta riittää ja ominaistuoksu juuttuu nenääsi koko loppuyöksi.

2. "Työpäivä". Olet aivan finaalissa öisestä siivoamisesta ja pyykkäämisestä ja uskottelet itsellesi, että se ei ehkä tarttunutkaan. Kuulostelet vatsaasi ja syytät epämääräistä kurinaa nepalilaisesta ruoasta. Vai olisiko ehkä sittenkin vähän huono olo?

3. Toinen aalto. Todellakin on! Virukset ovat antaneet kunniasanansa, että armoa ei tunneta. Viimeistään matkalla kotiin tajuat, että olet seuraava. Seuraa pöntönhalauksen toinen aalto, jossa sairastuvat kaikki loputkin perheenjäsenet. Tähän vaiheeseen kuuluu se, että ensimmäisestä aallosta toipuvat lapset kaipaavat huomiotasi enemmän kuin koskaan. Onneksi on tv. Ja vessassa lattialämmitys.

4. JMP. Valkoiset haamut alkavat kysellä nopeiden hiilihydraattien perään. Otatte kivi-paperi-sakset siitä, kumpi marinoi itsensä käsidesissä ja horjuu markettiin ostamaan jaffaa, mustikkakeittoa ja paahtoleipää. Kun kassa näkee ostoksesi, hän ei ojenna kuittia vaan nojaa kevyesti taaksepäin.

5. Ihmisraunioiden päivä. Sinulla on omaa aikaa! Kenelläkään ei ole nälkä, joten kaupassakäynnistä, ruokailuista ja ruoanlaitosta säästyneen ajan voisit teoriassa käyttää vaikka mihin. Kämpässä lojuu eri vaiheissa olevia toipilaita, joilla on kuitenkin voimia valittaa, että ei ole mitään tekemistä. Sinun tekisi mieli karjua, että olisihan tekemistä, vaikka kuinka mutta et jaksa.

6. Uusi aamunkoitto. Ensimmäinen ruokailu, joka ei aiheuta kipuaaltoja, jee! Kasviksia ja proteiinia uskaltaa kokeilla jo ehkä ensi viikolla. Nesteet ovat poissa ja näläntunne ei vaivaa vielä pariin päivään, joten nyt kannattaa sujauttaa jalkaan ne farkut, jotka eivät ihan aina mahdu.

Ja siinäpä se. Ympyrä sulkeutuu. Muista ostaa lisää vessapaperia.

Ps. Koko perheen laattiksessa on valtavasti hyvä puolia - kannattaa tutustua!