Oksennustaudin kuusi pyhää vaihetta

"Ryhmässä vatsatutia". Päiväkodin eteisessä silmiin osuva post-it lappu on kuin kuulisi, että Väyrynen osallistuu presidentinvaaleihin. Uuh. Mutta lohduttaudut, että ehkä se ei tule teille. Itse asiassa teillähän oli se juuri joulukuussa, joten eihän se nyt voi mitenkään tulla uudestaan.

Ja siitä se sitten lähtee.

1. Ensimmäinen aalto. Laattatautipöpöjen virallisessa käsikirjassa lukee, ettei se ole virus eikä mikään, joka ei aamuyöllä laita ihmistä paskomaan ja oksuamaan pitkin kämppää. Tässä kohtaa kiitän isoista lapsista, jotka jo ehtivät yleensä vessaan, mutta toki kuurausta riittää ja ominaistuoksu juuttuu nenääsi koko loppuyöksi.

2. "Työpäivä". Olet aivan finaalissa öisestä siivoamisesta ja pyykkäämisestä ja uskottelet itsellesi, että se ei ehkä tarttunutkaan. Kuulostelet vatsaasi ja syytät epämääräistä kurinaa nepalilaisesta ruoasta. Vai olisiko ehkä sittenkin vähän huono olo?

3. Toinen aalto. Todellakin on! Virukset ovat antaneet kunniasanansa, että armoa ei tunneta. Viimeistään matkalla kotiin tajuat, että olet seuraava. Seuraa pöntönhalauksen toinen aalto, jossa sairastuvat kaikki loputkin perheenjäsenet. Tähän vaiheeseen kuuluu se, että ensimmäisestä aallosta toipuvat lapset kaipaavat huomiotasi enemmän kuin koskaan. Onneksi on tv. Ja vessassa lattialämmitys.

4. JMP. Valkoiset haamut alkavat kysellä nopeiden hiilihydraattien perään. Otatte kivi-paperi-sakset siitä, kumpi marinoi itsensä käsidesissä ja horjuu markettiin ostamaan jaffaa, mustikkakeittoa ja paahtoleipää. Kun kassa näkee ostoksesi, hän ei ojenna kuittia vaan nojaa kevyesti taaksepäin.

5. Ihmisraunioiden päivä. Sinulla on omaa aikaa! Kenelläkään ei ole nälkä, joten kaupassakäynnistä, ruokailuista ja ruoanlaitosta säästyneen ajan voisit teoriassa käyttää vaikka mihin. Kämpässä lojuu eri vaiheissa olevia toipilaita, joilla on kuitenkin voimia valittaa, että ei ole mitään tekemistä. Sinun tekisi mieli karjua, että olisihan tekemistä, vaikka kuinka mutta et jaksa.

6. Uusi aamunkoitto. Ensimmäinen ruokailu, joka ei aiheuta kipuaaltoja, jee! Kasviksia ja proteiinia uskaltaa kokeilla jo ehkä ensi viikolla. Nesteet ovat poissa ja näläntunne ei vaivaa vielä pariin päivään, joten nyt kannattaa sujauttaa jalkaan ne farkut, jotka eivät ihan aina mahdu.

Ja siinäpä se. Ympyrä sulkeutuu. Muista ostaa lisää vessapaperia.

Ps. Koko perheen laattiksessa on valtavasti hyvä puolia - kannattaa tutustua!

Uskalla olla haavoittuvainen

Olen saanut mörököllikirjasta paljon palautetta! Toivoinkin, että saisin. En ole koskaan kirjoittanut lapsille mitään enkä voinut aivan täysin luottaa omien lasten palautteeseen, joten halusin ehdottomasti tietää, osuiko mikään, ja jos, niin mikä.

On osunut. Vanhemmat ovat kiitelleet värikästä kieltä, isoa fonttia (!), tunteiden käsittelyä ja sitä että päähenkilön innoittamana joku napero on uskaltanut maistaa parsakaalia. Jee! Kritiikkiä sain eräältä isältä, joka on yrittänyt metrisen lumikerroksen ja rospuuton alta kaivaa lapselleen jymykiviä tyynyn alle. Olisi pitänyt valita vaikka kävyt.

Ja eräältä 8-vuotiaalta tuli myös noottia. Hän paheksui sitä, että kirjan lopussa pedattu jatko-osa ei ollutkaan vielä saatavilla. Pahoittelen!

Erityisesti on lämmittänyt se, että moni lapsi on kuulemma kiintynyt kirjaan siinä määrin, että sitä on vaadittu luettavaksi useita kertoja putkeen ja sitä kuljetetaan päiväkotiin ja kouluun (vaikka se on painava!). Yksi oli ilmoittanut äidilleen, että tämä kirja on sellainen, joka säästetään eikä laiteta kirpputorille.

Luen tämän niin, että kirja on siis jollain tavalla koskettanut lapsia ja hitsinpimpulat sentään: se on fiilis, joka nostaa päänahankin kananlihalle!

Skidi sanoi heti, että Pikkis on hahmona mahtava, mutta en sen kummemmin miettinyt, mikä kirjassa oli koskettavaa, kunnes sain kiinnostavan palautteen aikuiselta lukijalta. Hän oli hyvin vahvasti ei tartte auttaa -ihminen ja kiitti siitä, että nämä uskaltamisen teemat sopivat kaikenikäisille.

Ja niinhän se tietenkin on: ei rohkeus muutu sen ihmeellisemmäksi iän myötä. Rohkea ihminen ei ole voimakas ja räyhäkäs vaan inhimillinen.

Pikkiskin on haavoittuvainen. Vähän epävarma, ujo, erehtyväinen, sähläävä ja ajattelematon. Hänet pitää pelastaa milloin mistäkin pinteestä ja hän joutuu käsittelemään kiusallisia tunteita kuten pettymystä, noloutta ja jännitystä. Mutta mörököllien maailmassa haavoittuvaisuus on tehdasasetus yhtä lailla kuin armollisuuskin. Pulaan joutunutta autetaan, tietenkin. Kukaan ei viisastele, että mitäs minä sanoin tai kyllä sinun olisi pitänyt ymmärtää. Mörököllimetsässä on ihan ok mennä puun taakse piiloon ja miettiä siellä suunnitelmaa.

Oman haavoittuvaisuutensa näyttäminen on vaikeaa. Monille meistä on opetettu, että itkeä ei saa eikä pelätä, ei lapsena eikä aikuisena. On paljon turvallisempaa esittää, että mikään törppö teko tai ilkeä kommentti ei satuta. Moni vanhempi välttää oman lapsen edessä itkemistä ihan kuin lapsen olisi haitallista nähdä että aikuistakin voi itkettää.

Tunteettomuus on tavallaan rohkeudelta näyttävä ansa. Se ruokkii itse itseään ja tuppaa leviämään myös muihin rooleihin, työpaikalla ja parisuhteessa. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa menee vaikeaksi. Jos ei ikinä ihmisten edessä näytä haavoittuvuuttaan, riistää myös muilta mahdollisuuden tuntea empatiaa ja katumusta. Pahan mielen näyttäminen saa nimittäin normaalin ihmisen tuntemaan myötätuntoa, pyytämään anteeksi ja muuttamaan käytöstään.

Oman epätäydellisyytensä ja haavoittuvaisuutensa paljastaminen on hirveän rehellistä. Samalla se on myös ihan valtavan rohkeaa. Siinä joutuu itselleenkin tunnustamaan, että tällainen minä olen, ja näitä asioita jännitän ja pelkään oli siinä järkeä tai ei.

Kirjassa viimeisen jymykiven saa omana itsenään olemisesta. Ehkä minäkin voisin hiljalleen saada sen tyynyn alle.



Ps. Jos kirja kiinnostaa niin ensimmäistä painosta on vielä jonkun verran jäljellä (en tiedä milloin ehdin ottaa seuraavan). No Tofun verkkokaupasta mörököllit saa kotiinkuljetuksella! Ja toivoa on että tämä tulee jossain vaiheessa myös kirjastoihin. Kannattaa käydä esittämässä toive oman kirjaston henkilökunnalle.