 |
| Palelee pelkkä kuvan katsominen. |
Muistatteko, kun taannoin pohdiskelin tätä kilpirauhasen oirelistaa? Ihmettelin, että onpa kummaa, kun tässä on lista, josta voin ympyröidä melkein kaikki oireet. No, sain keväällä kutsun työhöntulotarkastukseen, jonka yhteydessä otetaan muutenkin verikoe. Muistin sivulauseessa pyytää, josko siinä samalla voisi katsoa kilpirauhasarvot, etenkin kun on syytä epäillä että suvussa löytyy jotain kilpirauhasongelmaa, vaikka en muista mitä.
Tänään sitten terveydenhoitaja vahvisti, että arvot olivat sieltä normaaliasteikon reunalta. Ei mitään radikaalia, mutta ihan selvästi rajamailla.
Oliko oireita ollut? No oli.
Nukun villasukat jalassa enkä käytä t-paitaa mikäli lämpömittarissa on alle 30 astetta.
Pythonin aineenvaihdunta.
Pölisevä iho ja kantapäät, jotka hajottaa kaikki alle 60 denierin sukkikset.
Hiusten tuuheus on ollut toisen raskauden jälkeen yksivuotiaan tasolla.
Mutta kelläpä tässä maassa ei olisi kuiva iho, lohkeilevat kynnet ja jatkuvasti kylmä? Kelläpä perheellisellä ei puhe joskus jumittaisi tai olisi muistihäiriöitä ja väsymystä? Kelläpä keski-ikäisellä ei olisi hiustenlähtöä ja painonnousua?
Miten pitkään oireita oli ollut? En muista.
Mikä on sairaus ja mikä vain ominaisuus? Mikä on se taso, jonka kanssa voi elää? En tunne itseäni sairaaksi. Olen ehkä ollut tällainen aina.
En ole erityisen hyvä seurailemaan tuntemuksiani ja lääkäriin menen vain pää kainalossa. Olen vihannut talvea aina, mutta kahvin juonti vakioitui vasta kun palasin duuniin toisen raskauden jälkeen, koska väsytti kokoa ajan. Hiukset lyhensin nykyiseen mittaan kolme vuotta sitten kun ponnari oli ohentunut säälittäväksi ruikuksi.
Otettiin kuitenkin uusi aika, jossa pohditaan lääkärin kanssa, mitä tehdään vai tarvitseeko tehdä mitään. Nimittäin täsmälleen samat oireet voivat liittyä myös raudan tai D-vitamiinin puutteeseen. Onneksi tsekattiin samalla se D-vitamiinitasokin: se oli selvästi alle viitearvon vaikka syön 50 mikrogramman annosta aina kun muistan.
Voi olla, että olen vain superhuono huomaamaan mitään muutoksia itsessäni, varsinkin jos ne ovat aika hienovaraisia, toisin kuin esim kipu, eikä kovin helposti monitoroitavissa, kuten esim. kuukautiset. Mutta ehkä sitä voisi jonkunlaisen vuotuisen miltä nyt tuntuu -kirjeen itselleen kirjoittaa ja kysyä vähän siltä kumppaniltakin, että onko hän huomannut jotain erityistä tai poikkeavaa siinä määrin, että se olisi mainitsemisen arvoista.
