Nimi paperiin

Pistin kuun vaihteessa nimeni paperiin, jota en ole muutamaan vuoteen nähnyt. Kyseessä oli vakituinen työsopimus.

Jotkut naureskelivat, että no nyt voitkin rentoutua.

Itse asiassa kävi juuri päinvastoin. Muutos oli isompi kuin odotin, sillä luottamus on minulle bensaa! Olen myös sitoutujatyyppi. Se, että työpanostani arvostetaan näin paljon, vahvistaa työmotivaatiotani. Olen aina hoitanut hommani työaikoihin katsomatta, mutta nyt on mahdollista kehittää niin työtapoja, organisaatiota kuin toimintakulttuuriakin pitkäjänteisesti ja täysipainoisesti. Työn kunnianhimo vain kasvaa kun päämäärä on yhteinen.

Tuli mieleen, että kuinkahan moni määräaikainen ajattelee tietämättään tai tietoisesti samoin? Että ei tätä organisaatiota ja työprosesseja kannata kehittää, kun on kuitenkin lähdössä. Miksi puuttuisin tarmokkaasti epäkohtiin, kun en ole parin kuukauden päästä enää kyselemässä edistymisen perään? Kun firman kohtalo ei ole minun kohtaloni, katse on sopimuksen deadlinessa.

Miksi tällä on merkitystä? Jos tekee työnsä kiitettävästi niin sehän riittää?

No varmasti, mutta kun sitoutuneesta jengistä voi saada irti paljon enemmän kuin sen perussuorituksen. Ja nähdäkseni työntekijöistä kumpuavia kehitysideoita ja joukkoälyä suomalaisyritykset juuri nyt kipeästi tarvitsisivat.

Ymmärrän hyvin, että määräaikaisuus on usein olosuhteiden pakko ja moni työnantaja mielellään palkkaisi vakituisia. Sille ei voi mitään. Mutta yrittäjähenkisyyttä saa ihmisestä esiin paljon helpommallakin kuin osakeannilla. Joskus siihen riittää vain työntekijän arvostaminen ja sen osoittaminen. Ja se on ihan ilmaista.

Monet ovat myös kysyneet, luovunko nyt firmastani. No en. Vaikka en olekaan mikään klassinen yrittäjätyyppi, on hyödyllistä pysyä jyvällä mainosmedian pelisäännöistä.

Lisäksi olen jotenkin tykästynyt tähän kummalliseen työelämäkomboon, jossa on paljon liikkuvia palasia. Pitää vireänä sekin.

Mitä ruuhkavuosibarometrisi näyttää?

Lapseton ystävä kyseli Facebookissa, mitkä kaikki lapsiperhestereotypiat pitävät paikkansa. Vastaus on helppo: kaikki ja eivät mitkään. Täysin tapauskohtaista.

Kysymystä seuranneesta keskustelusta tuli kuitenkin mieleen, että ehkä lapsiperheisiin liittyvistä ennakkoluuloista voisi puhua enemmänkin. Mielikuvat eivät ole ihan tuulesta temmattuja, mutta toisaalta ei elämä lasten kanssa ole ihan niin mustavalkoistakaan.

Kokeillaanpa tällaista ruuhkavuosibarometriä, johon voi osallistua aivan anonyymisti.

Valikoin mielivaltaisesti kymmenen lapsiperheisiin yleisesti yhdistettyä väitettä, joiden paikkansapitävyyttä arvioidaan asteikolla 0-2 pistettä jossa 0 = ei pidä paikkaansa ja 2 = pitää täysin paikkansa. Kliksuttele vaihtoehdoista se, jonka tunnistat omaksesi.

Laihduttamisen psykologiaa

Jatkoa rapakunto-postaukseen.

Ongelma on tiedostettu ja nyt on aika aloittaa uusi elämä. Olenkin siirtynyt sitkuttelemaan, pitäisi-moodiin. Siirrän aloituksen deadlinea koko ajan eteenpäin.

Oikein naurattaa tämä etukäteen lannistunut olo. Usko onnistumiseen puuttuu eikä mitenkään jaksaisi. Olisi niin paljon mukavampaa ja helpompaa olla tekemättä mitään.

Entäs jos ei tekisi? Keksin tekosyitä ryhtiliikkeen lykkäämiselle vaikka kuinka paljon.

En stressaannu kovin helposti, mutta syyskuu on sille otollista aikaa. Vähenevän valon (josta muuten kärsivät erityisesti iltavirkut) lisäksi syyskuu on minulle vuoden kiireisin kuukausi, mikä aiheuttaa paitsi keskimääräistä pahempaa kalenterisäätöä myös huonoja yöunia.

Ryhdistäytyminen sopii todella huonosti väsymykseen, koska siihen pitää motivoitua ja keskittyä - viiskakkosellakin pitää muistaa rytmi ja suunnitella paastopäivän eväät.

On selvää, että huonoista yöunista johtuva väsymys on ihan oikea fysiologinen tila, joka ei katoa kahvilla tai positiivisella ajattelulla. Jos ei jaksa, ei jaksa. Silloin on laitettava kaikki paukut siihen, että tunnelin päässä näkyisi valoa.

Mutta sitten on epämääräistä energiattomuutta, aloitekyvyn puutetta ja epäonnistumisen pelkoa - sellaista psykologista vellontaa. Jos motivaatio puuttuu, ei mitään tapahdu. Vaikka tiedän ihan hyvin, että kun saan sen ensimmäisen askeleen otettua, alan taas uskoa pystymiseen, mikä motivoi.

Mutta mikä on se tapa, jolla saa sen ensimmäisen askeleen otettua?

Minulle toimii itseni yllättäminen.

Pääsin jumppaan, kun pinkaisin hetken mielijohteesta aamutunnille.

Toiseksi päätin viime viikolla, että viimeinen irtispussini on nyt ostettu. En kieltäydy sokerista kokonaan, mutta karkkien syömislakko saa nyt jäädä toistaiseksi voimassaolevaksi tilaksi. Aika paha, mutta näillä mennään.

Mádara: Nokkonen on ykkönen

*Yhteistyössä Mádaran kanssa.*

Syyskuun alussa markkinoille pukkasi uutta Mádaraa, jonka tehoaineena on äksyksi mielletty nokkonen. Koska tykkäsin kovasti Nooran ja Mádaran edellisestäkin yhteistyön tuloksesta, pihlajavoiteesta, osasin odottaa kiinnostavaa tuotetta.

Pihlajavoide jäi käyttööni pysyvästi, mutta olen kaivannut rinnalle vähän kevyempää versiota kesäksi, jolloin ilman kosteus yleensä riittää pitämään huolen ihon hyvinvoinnista. Ja tämän toiveen nokkosvoide täyttää!

Tämän herkkäihoisten monitoimivoiteen koostumus on pihlajaa ohuempi, mutta silti kermainen. Voide imeytyy nopeasti ja tuoksu on hyvin mieto ja sukupuolineutraali. Tuoksusta tulee mieleen hapekas ilma sateen jälkeen.

Voiteesta on olemassa myös superkevyt suihke, jota Satu suihki naamaansa matkalla synnyttämään! Suihke saattaisi sopia pikakosteuttajaksi rasvaiselle iholle, mutta minulle se oli liian kevyt.

Nokkonen on perinteinen rohdoskasvi, jota on käytetty hauteina mm. ihoa rauhoittavien ominaisuuksiensa takia (ja siitä olisikin moneksi bioteollisuuden raaka-aineeksi). Nokkosen ominaisuuksia on tutkittu myös allergioiden hoidossa.

Koska purkissa lukee, että tämä on koko perheen versio, testasin tätä myös perheen iho-ongelmaiseen. Allerginen (ja nimenomaan iholla reagoiva), atooppinen ja taiveihottumainen Snadi saa helposti näppylöitä liian paksusta ja lisä-ärsytystä liian vahvoista voiteista.

En ole käyttänyt juurikaan lapsilla luonnonkosmetiikkaa. Toinen ei kestä tuoksuja ja toiselle taas ei löydy sopivaa. Testaamani voiteet ovat järjestään olleet liian paksuja ja huonosti levittyviä. En jaksa käyttää rasvaamiseen varttia ja lapset taas eivät jaksa odottaa imeytymistä minuuttia kauempaa. Kersathan a) jäätyvät ilman yökkäriä ja b) pyyhkivät liiat kodintekstiileihin ja/tai paitaani.

Kokeilimme nokkosta Snadin kestokutiseviin hartioihin ja karheisiin polvitaipeisiin iltarasvauksen yhteydessä. Levitys ei kirvellyt eikä kutissut ja voide imeytyi nopeasti. Aamulla iho oli vielä vähän punainen, mutta ei enää karhea. Parin päivän (=yön) käytön jälkeen polvitaipeet näyttivät oikein hyviltä! Saas nähdä, riittääkö teho talvi- tai allergiakaudella.

Perheen toiseltakin atoopikolta, Koti-insinööriltä, tuli voiteelle hyväksynnän hylje: neutraali, valkoinen voide sopii myös miesten iholle, nenälle ja psyykelle.

Tykkään tästä yhteistyöstä. Näyttää tulevan pätevää kosmetiikkaa joka kerta. Seuraavaksi sitten se putsari, jooko?

Huom! Mádara päivystää Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla tällä viikolla (14.-20.9), ja tuotteet ovat 10 % alessa. Yli 25 € ostoksista saa lahjaksi Mádaran kasvosaippuan. Jos haluatte kysellä lisää, Noora on tavattavissa osastolla keskiviikkona 16.9. kello 15–18.

Muotinurkka: mitä fittiä?

On ollut niin kiire hallituksen kanssa, että en ole ehtinyt juurikaan kirjoittaa muodista. Muotinurkka käsitteleekin tänään erilaisia fittejä.

Oletko koskaan yrittänyt vetää jalkaasi slim fit -housuja? Katsonut päällisin puolin, että varmaankin aika istuvat, mutta testataan. Sitten sovituskopissa huomaat, että joudut pyytämään myyjän avuksi, että saat kiskottua jalkapöytäsi irti reiden kohdasta.

Slim fit onkin normaalivartaloiselle lähinnä varoitustarra, joka tarkoittaa, että tämä malli sopii korkeushyppääjille. Ja / tai alle 14-vuotiaille.

Slim fitin kontrastina on tietenkin regular. Tämä tarkoittaa isoisän suosimaa housumallia, jossa olennainen osa päällä pysymiseen ovat henkselit.

Anteeksi nyt, mutta tämä jaottelu ei riitä mihinkään. Minä en ole vartalo-ongelmainen, olen fit-ongelmainen. Tarvitsemmekin lisää käteviä, ostopäätöksiä ohjaavia fit-lappusia.

Butt fit. Niille, joilla on normaali, aikuisen ihmisen tuhto. Normaalilla viittaan siihen vallitsevaan tilanteeseen että ns. matalalle leikatuista farkuista näkyy vako muulloinkin kuin kyykkiessä. Tämä otettava huomioon myös pikkareiden leikkauksissa.

Tit fit. Naisille, joilla on yli a-kupin kannut. Ei ole optimia, että joutuu ostamaan virallisemmat duunivaatteet miesten osastolta, ellei halua ottaa riskiä, että nappi putoaa aamukahviin kun ekan kerran hengähdät syvään.

Alli fit. Naisten paidoissa ei muita olekaan kuin ongelmia. Ymmärrän spagettiolkaimet mutta spagettihihat ovat vain nöyryyttävät. Vain kolmevuotiaalla on hauiksena papu venttiilikumissa.

Foot fit. Kenkäteollisuus on niin kujalla näistä! Olisipa ihanaa käyttää saappaita, mutta annetaanpa kuitenkin olla, koska pohkeeni ovat yhtä paksut kuin reidet ja saappaita tehdään gaselleille.

Puhumattakaan sitten siitä, että samasta kengästä olisi sekä kapean että leveän lestin malli (ehkä duck fit) mutta myös pitkävarpaisen (= fingers for toes fit) malli. Koska nythän minulle on olemassa vain yksi kenkämerkki. Kunhan niitä pitää muutaman kerran niin ne hajoavat tuosta päkiän kohdalta ja lakkaavat puristamasta.

Paras olisi tietysti slim-looking fit. Että vaikka ei nyt olisikaan kovin slim niin kuitenkin näyttäisi siltä. Optiset harhat, musta väri ja elastaani ovat avainsanoja. Veikkaisin tälle mallistolle kansainvälistä myyntimenestystä.

Nämäkin vinkit tarjoan ihan ilmaiseksi suomalaisen muotiteollisuuden käyttöön. "Koska olen sen muotoinen."