20.2.2015

Täällä kantoreppu, kuuntelen

Pääsin reissussa kokeilemaan ensimmäistä kertaa kantoreppua. En ole sattuneesta syystä tuntenut kiinnostusta kantamista kohtaan, mutta heräsin tähän tarpeeseen uudestaan, kun halusin päästä eroon lentomatkalla rattaiden pakkaamisesta, roudaamisesta ja odottelusta jollain erikoispakaasien tiskillä hallissä öö.

Kantoreppuselfie! (Ja naama mallia meikitön ja valkoinen)
Sain ystävältä lainaan Tulan taaperolle mitoitetun repun. Tällä viikon mittaisella, mutta jokapäiväisellä käyttökokemuksella voin todeta, että kapinehan on aivan loistava lisä perheen logistiikkaratkaisuihin. Matkakäytössä se oli aivan ässä.

Kevyttä reppua oli helppo pitää kassissa mukana väsähtämisten varalta. Noin 15-kiloista ipanaa (20 kiloa taisi olla yläraja) jaksoi helposti kantaa puolisen tuntia. Koti-insinööri osoitti olevansa aito sherpa ja patikoi jopa vuoren rinnettä ylös lapsi repussa.

Tämän lisäksi repusta löytyi yksi erityisen hyvä ominaisuus.

Ei, en puhu kaupunkitilasta, kapeista poluista, kantamisen luonnollisuudesta tai lonkkien asennosta.

Meillä oli lainassa Tulan taaperoille tarkoitettu reppu.
Vertailua en osaa tehdä, koska en ole muita reppuja kokeillut.
Tarkoitan puheyhteyttä. Voi olla, että minulla huono kuulo tai lapset ovat puheääneltään hiljaisia, mutta nähdäkseni repun etu on kommunikaation helppoudessa.

Kersojen kanssa on yleensä kiva jutella maailman asioista ja kävellessä tähän tarjoutuu molemmille osapuolille sopiva tilaisuus. Jos rattaissa istuvan lapsen kanssa haluaa vaihtaa ajatuksia, täytyy - varsinkin kaupungissa - kulkea rattaiden vierellä yhdellä kädellä työntäen tai pysähtyä varta vasten juttelemaan. Vaihtoehtoisesti tyypin pitää kääntyillä saadakseen asiansa tärykalvoilleni, mikä on turvavyöikäselle hankalaa.

Repusta käsin keskustelu käy luontevasti lähietäisyydeltä, normaalilla puhevolyymilla.

Kommunikaatio on sujuvampaa myös synkronoidun maailmankuvan ansiosta: Snadi ylettyi katselemaan maailmaa olkapääni yli. Hän näki, mitä minäkin näin, kääntyi, kun minä käännyin ja huomasi heti, mitä osoitin. Bongasimme tähtiä, lintuja, koiria ja koirankakkoja yhteisvoimin ja kuuntelin taukoamatonta höpötystä Kanavian saavten upeudesta.

No, tietysti myös mahdollinen palkeet auki karjuminenkin osuisi suoraan kuuloluihin, mutta sitä ei repussa kertaakaan tapahtunut. Väsyn iskiessä vanhemman hupusta sai muovattua hyvän tyynyn ja silmät laitettua kiinni. Kantorepussa oli tylsää vain silloin kun pikkareissa oli kilo hiekkaa.

Kokeilkaa tekin reppuradiota. Ohjelman taso vaihtelee, mutta ei petä.

19.2.2015

Puerto de Mogan ei petä

Kun istuimme taksissa matkalla lentokentältä Gran Canarian lounaiskolkassa sijaitsevaan Puerto de Moganiin, tuulilasiin alkoi ripsiä vettä. Tämäkin vielä! Taksikuski huomasi masentuneen ilmeemme ja vakuutteli, että ei syytä huoleen, "Mogan es muy bien".


Ja niin todella oli. Perillä odotti ihan toisenlainen sää: aurinkoa ja vähintään viisi astetta lämpimämpää kuin saaren itärannalla, jossa lentokenttä sijaitsee. Minulle selvisikin myöhemmin, että kyseisessä paikassa väitetään olevan maailman (!) parhaan mikroilmaston, joka takaa lauhan ja tasaisen menon läpi vuoden. Edellisen kerran hyvä sää ei ollutkaan mieletöntä tuuria vaan ihan normaalia.

Koska pyykkikone pitää pitää pyörimässä ja lapsille (ja itselleen) uskotella, että paluu arkeen on oikeasti ihan kivaa vaihtelua ja neljä vuodenaikaa hieno asia, todistusaineistoa kuvamuodossa.

Tällä kertaa asuimme apartementos-hotellissa Cordial Mogan Vallessa. Plussaa hyvistä allasalueista ja
erinomaisesta aamiaisesta, miinusta vessojen saumauksesta ala Stevie Wonder.
Joku lievästi aistiharhainen henkilö oli myös suunnitellut hotellin layoutin:
sokkeloissa pystyi eksymään ihan viimeiseen päivään asti.
Yksi merkittävä syy palata tänne joka vuosi on ruoka. Ranta on täynnä mahtavia ravintoloita.

Mojo on parasta. Kaipaisin erilaisia kastikkeita myös suomalaiseen ruokakulttuuriin.


Ranta kun on puolipilvistä. Käytännössä oma rauha.

Ranta kun on aurinkoista.
Rinneretki. Kipusimme tuota takana kiemurtelevaa tietä ylös asti, josta lähtee mahtavia patikkareittejä.
Kirkkaalla säälä Teidekin pilkottaa! Snadi tuli ylös lainatussa kantorepussa ja Skidi jaksoi (ihme kyllä) itse.
Lizardi tuli kyttäämään vuorireissulla retkibanaania.
Satama auringonlaskun aikaan.
Se tunne kun lapsia ei tarvitse pyntätä. Haastavinta on muistaa vessassa käydessä ottaa uikkari pois.
Koti-insinööri ja Skidi yrittävät näyttää viileän filosooffisilta.
Skidi, Snadi ja Desigualin ale.
Satama.
Hotellissa oli "quiet pool"rauhallista auringonottoa ja nokostelua varten. Juuri sitä konseptia mitä olen kaivannut lapsivapaiden hotellien tilalle!
Skidi kehitti laatoilla todella monimutkaisen pistelaskuun perustuvan leikin nimeltä "gaala".
Vain Snadi tajusi mistä on kyse.
Olen entistä vakuuttuneempi, että tämä on se paikka, johon päädyn eläkepäiviäni viettämään. Tähän tyyliin.
Ps. Jos olette menossa tänne ja kaipaatte spesifimpiä vinkkejä niin kyselkää ihmeessä!

14.2.2015

Alkaa se loma näinkin

Tämän loman alku osoittautui ikimuistoiseksi.

Vähänkö tää kaverilta lainattu taaperonroudausreppu pelasti! Skidillä meineillään leikki, jonka
säännöissä ilmeisesti kielletään normaalisti käveleminen.

Se alkoi molemmilla jo pakkausiltana. Hiipivä huono olo. Seuraavana aamuna - lyhyiden ja heikkolaatuisten yöunien jälkeen - oli pakko todeta yhteen ääneen tämän reissun alkavan sillä, että perheen molemmat aikuiset ovat jonkinlaisessa epäkunnossa - eikä mitään käsitystä mistä.

Töissä kaikki olivat terveitä. Lapset olivat terveitä. Oireet olivat vain pahaa oloa. Myös synkronointi ihmetytti - olemmeko syöneet jotain? 

Oli mikä oli, edessä olisi henkisesti hyvin, hyvin pitkä matkapäivä.

Tiesin kokemuksesta, että jackpot olisi minulla. Koti-insinööri saa pöpöt aina kolminkertaisina ja kuumeen kanssa. Hän olisi täysin pois pelistä. Minä taas selviän näistä yleensä vähän vähemmällä. Vastuu koko köörin siirtymisestä kotoa kohteeseen olisi minulla, vaikka omassakin vatsassa olisi meneillään hoplop.

Ennustukseni osui täysin oikeaan. Pääsimme kuitenkin *jotenkin* perille, jonka jälkeen kaaduimme sänkyyn. Ensimmäinen päivä meni hotellihuoneessa leffojen merkeissä, mutta 12 tunnin yöunien jälkeen minun oloni koheni.

Päivän mietelause tuli Skidin suusta. Väsyneissä tunnelmissa alkanut matka oli muistuttanut yhdestä olennaisesta asiasta: "Aikuiset ovat kuitenkin aika tärkeitä".

Kiitos. Vaikka keskitymme yleensä rutiinien läpiviemiseen ja sääntöjen latelemiseen, olemme myös viihdevastaavia. Jos olemme syystä tai toisesta yhtäaikaa kanttuvei, ei kellään ole kivaa.

Noh, nyt Koti-insinöörillä on myös ihan rehellinen flunssa, Snadilla silmätulehdus ja Skidillä korva kipeä. Mutta kesä on talven keskellä, ruokakaupassa myydään edullista punaviiniä ja minä olen kunnossa. Kaikki järjestyy.

9.2.2015

Ennen oli ennen, nyt on nyt

Järjestelin vuosittaisen vanhenemiseni kunniaksi valokuvia kansioihin. Tuli mieleen, että elämä on monella tavalla aika erilaista kuin ennen. Tiedän todella paljon enemmän elämästä nykyään kuin 10 vuotta sitten.

Ennen oli hiukset, tissit ja vyötärö.
Kyse on pienistä asioista. Esimerkiksi.

Ennen halusin ostaa vaaleanharmaan silkkimaton.
Nykyään on tärkeintä, että kaikki kodin tekstiilit voi pestä kuudessakympissä ja täishampoolla eikä taikataikina tartu kuituihin.

Ennen kuvittelin, että lasagne ja pasta bolognese tehdään about samoista aineksista.
Nykyään tiedän, että ne ovat aivan eri asia. Toista voi syödä ja toista ei.

Ennen harrastin seinäkiipeilyä, sukellusta ja tunturivaelluksia.
Nykyään harrastan pikkuskidien yleisurheilutreenien katselua.

Ennen kuvittelin, että fiksuin tapa kävellä on siirtää jalkoja vuorotellen säännöllisesti eteenpäin.
Nykyään tiedän, että ihan yhtä hyvin edetä voi myös siirtämällä jalkoja taaksepäin ja sivulle, kaksi senttiä kerrallaan, pomppien tai jopa peruuttaen.

Ennen kavereita ärsytti se, jos olin myöhässä etkoilta.
Nykyään kavereita ärsyttää, jos tartutan korvamadoksi Ryhmä Haun tunnarin.

Ennen kuvittelin, että lapset opettelevat vieraita kieliä peruskoulun kolmannelta luokalta lähtien.
Nykyään tiedän, että jo kolmevuotias voi ilmoittaa puhuvansa tästä lähtien vain ranskaa ja ihan ilman vaivalloista opettelua.

Ennen tiesin, että puuro alentaa kolesterolia.
Nykyään tiedän, että puurosta voisi rakentaa taloja. Sen verran kovaa tavaraa se on kuivuessaan.

Jos ennen heräsin yöllä säpsähtäen, painajainen koski virhettä tuntilaskutuksessa.
Jos nykyään säpsähädän yöllä hereille, painajainen koskee sitä, että huomenna on luistelua.

Ennen suhteeni hiljaisuuteen oli selkeä. Olin yksin kotona.
Nykyään hiljaisuus merkitsee joko sitä, että
a) joku syö sohvan takana perusvoidetta suoraan purkista tai
b) sitä että olen töissä.


Ennen otin gaalassa kuvia miesnäyttelijöistä kuten Antti Reini.
Nykyään otan gaalassa kuvan miesnäyttelijöistä kuten Visa ja Turska.

Ennen pahinta, mitä matkalla olisi voinut tapahtua, oli oman matkalaukun häviäminen.
Nykyään pahinta, mitä matkalla voi tapahtua, on Tyypin ja Peppujässikän häviäminen.

Oppia ikä kaikki. Jatkakaa toki listaa!

7.2.2015

Muista ruokkia bakteerit

Aina välillä tiede- ja terveysuutisissa tuntuu olevan vaihe, jolloin tietystä aiheesta pukkaa paljon juttua. Nyt tuntuu, että valokeilaan on nostettu suolisto. Eikä syyttä. Näyttää siltä, että suoliston ja terveyden yhteys on paljon monimuotoisempi kuin on kuviteltu.



On jo jonkin aikaa tiedetty, että suoliston hyvinvoinnilla on yhteyksiä muiden terveysmittarien kanssa: antibiootteja alle kaksivuotiaina saaneet lapset ovat taipuvaisia lihavuuteen ja runsas bakteerikanta auttaa stressitasojen hillinnässä.

Allergisillekin on hyviä uutisia. Pähkinään on kehitetty probiooteilla terästetty siedätysohjelma, joka tuntuisi tehoavan enemmistöön. Tämä on hyvä uutinen Snadille, joka on allerginen melkein kaikille hedelmille paitsi banaaneille ja sitruksille, mutta voimakkaimman reaktion aiheuttaa pähkinä. Vaikka reaktio ei ole hengenvaarallinen, se on voimakas: iho menee kauttaaltaan punaiseksi ja turpoaa ja punotukseen riittää hyvinkin pieni annos.

Tämän lisäksi suolistosta on löydetty "toinen aivokeskus" (katsokaa dokkari Areenasta jos suinkin ehditte!), joka säätelee persoonallisuutta.

"Jo nyt on viitteitä siitä, että esimerkiksi Parkinsonin taudin kaltaisilla sairauksilla saattaa olla juurensa suoliston hermostossa. Ja sekin on jo selvinnyt, että suolistomme hermosto vaikuttaa ihmisen persoonallisuuteen, valintoihin, arkuuteen ja rohkeuteen. "

Hyvänen aika. 

Kun tähän vielä yhdistetään se, että suolistotulehdukset on yhdistetty tuntemattomiin viruksiin, päästäänkin siihen, millaista puffettia näille hyville hyyryläisillesi pidät: kun syöt, ruokit sekä itseäsi mutta myös satoja bakteereita!

Mielenkiinnolla odotan ravitsemussuosituksia, joissa otetaan huomioon myös suolistoasukkaiden hyvinvointi. Ja ehkä marketista saa joku päivä bakteerimakaranilaatikkoa.

Sillä välin pitänee syödä lunta hämähäkkeineen ja linnunkakkoineen ja möyriä metsässä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...