Tässä harvemmin saa itse loikoilla. |
Vaikka päikkäröinti liitetään pikkulapsiperheiden touhuksi, on myös olemassa ihmistyyppi, jolle luontainen unirytmi edellyttää päivänokosia. Olen itse huono nukkumaan päiväunia, mutta kesälomalla leppoisa mökkirytmi sisältää tasaisia lepohetkiä. Nukkumisesta harvemmin on kyse - koska kumpikaan lapsi ei enää nukahda -, mutta tässä HS:n jutussa on hyvä pointti: kaikki lepo virkistää, myös se silmien kiinnipitäminen.
Väsymyksen käsittely muilla keinoin kuin levolla on jopa kyseenalaista.
Itse annostelin pitkään (ja käsittelen joskus edelleen) iltapäivän nuupahdukseen sokeria. Kun silmä alkoi luppaista, kävin noutamassa kahviosta jonkun sokeripommin, yleensä irtiksiä. Siinähän ei tietenkään ole järjen hiventä, sillä sokeri ei virkistä paskan vertaa, mutta sainpahan turhien kaloreiden lisäksi ohjelmanumeron. Rimpuilin eroon tästä tavasta vuosi sitten kun aloitin aktiivisen kahvin juonnin. Kahviakin fiksumpaa olisi tietysti käydä ulkona altistumassa päivänvalolle.
Tulevaisuudessa töissä pitäisi jaksaa pitempään, työtehoa kaivataan lisää ja samalla terveyttä pitäisi vaalia. Tämä asettaa aikamoisia paineita työelämän uudistumiselle. Olisikohan jo kymmenen vuoden päästä autopaikan tilalla työsuhdefillari tai -lenkkarit, palaverit lenkkipolulla ja tarpeettomaksi jäänyt neukkari pötkötystilana?
Kuinka moni teistä kaipaisi vartin päikkäreitä työpäivän aikana? Onko joku firma, joka tähän jo kannustaa?