Askartelupoliittinen linjanveto

Kun eskari päättyi, lokerossa odotti lapsen askarteluja ja piirustuksia. Ne oli pakattu oranssiin jätesäkkiin, koska tuotanto ei yksinkertaisesti mahtunut siihen siniseen peruspussiin.

Niin. Kevät oli ollut perheen askartelumaanikon tähän asti tuotteliain kausi. Näköjään kartonkia, liimaa, niittejä, kangastilkkuja, sinitarraa, pahvia ja paperia oli kulunut myös päivisin. Skidin käsistä (ja paperista) on lähtenyt mm. Äitienpäivälina, kaupunki muovieläimille, tv-ohjelmia (myös mobiililaitteelle tarkoitettuja) ja internet (sic), joka oli kovin suuritöinen.

Teki mieli kävellä säkin kanssa suoraan roskiskatokseen, mutta tunsin selässäni anopin ja Koti-insinöörin paheksuvan katseen. Olen vähemmistössä, kun neuvotellaan siitä, mitä saa heittää pois.

Tiedän, että lapsen kädentaitojen kehittymistä ja luovuutta pitäisi tukea. Mutta kun niitä ei selkeästikään enää tarvitse tukea, vaan hillitä, rajoittaa! Energiaa pitäisi ohjata johonkin muuhun kuin taukoamattomaan silppuamiseen. Jos emme mene kimalletusseista konkkaan, vähintäänkin tila loppuu kesken!

Tein Skidille taulukon, johon merkitään ruokailut, joissa mitään ei ole tippunut paidalle. Luonnollisesti se oli sellaisenaan booooring, joten siitä piti duunata pteranodon (jep, siivet ovat vaahteranlehdestä ja jalat siitä ruodista).

Aloitin Skidin kanssa varovaiset neuvottelut askartelutoiminnan vähentämiseksi. Jos ei joka päivä? Eikä toteuteta ihan kaikkia ideoita vaan ainoastaan ne parhaimmat? Ja jos säästetään niistä vain ne onnistuneimmat?

"Mitä minä sitten teen?!", Skidi purnasi. Teki mieli vastata, että istuta vaikka puita paperinkulutuksen kompensoimiseksi.

Lupasin mörtsille ipanalle, että pidetään niistä hienoimmista säännölliset kevät- ja syystaidenäyttelyt, jolloin ne eivät jää laatikon pohjalle, ja käydään vielä ostamassa päätöksen kunniaksi jätskit. Skidi mietti vähän aikaa, ottaako jätskinsä vohvelissa vai purkissa. Päätyi purkkiin. "Koska siitä voi tehdä jotain."

Tule apuun Anu Harkki.

Herkkikset joukossamme

Hesarissa oli taannoin juttu erityisherkistä ihmisistä. Jutussa kerrotaan, että noin 15–20 % ihmisistä on hermojärjestelmältään erityisen herkkiä. Tämä pätee sukupuolesta riippumatta ja kaikissa kulttuureissa.

Tällaisen ihmisen "tahdosta riippumaton hermosto reagoi voimakkaasti ärsykkeisiin, kuten valoihin, hälyyn, makuihin, hankaaviin saumoihin tai kofeiiniin. Herkkä havainnoi tarkkaan sekä ympäristöään että sisäistä maailmaansa. Herkkyys voi ilmetä myös vahvoina taidekokemuksina ja taipumuksena imeä itseensä toisten tunnetiloja."

Juttuun liittyi myös suuntaa-antava, epätieteellinen testi. Kun luin testin kysymyksiä, tämä ihmistyyppi alkoi kuulostaa etäisesti tutulta. Pyysin huvikseni Koti-insinööriä vastaamaan kysymyksiin.

Koti-insinööri tykitti kyseisestä testistä 19/21 pistettä. Vertailun vuoksi minä sain 9.

Sitten aloin lukea aiheesta enemmän. Tästä Meidän perheen jutusta tunnistin Skidin.

Esikoistyttäreni on ainut joka huomaa, jos minulla on uusi vaate, olen käynyt kampaajalla tai meikannut. Tyyppi ei voi sietää ruoassa makua (eikä värejä) eikä todellakaan ilahdu, jos ruoaksi on jotain uutta. Hän laittaa hyvin usein huoneensa oven kiinni, koska haluaa olla rauhassa.

Toisaalta eskaripalautteen mukaan hänellä on ikäisekseen loistavat sosiaaliset taidot, hän huomaa jos joku jää yksin ja hakee tämän leikkiin ja neuvottelee leikkien säännöistä niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.

Nyt ymmärrän myös lämpimän isä-tytär -suhteen. Niillä vain synkkaa paljon paremmin! Minä ja Snadi taas olemme enemmän samaa maata, mutkat suoristavia paahtajia.

Se, että herkkyys on puhdasta fysiologiaa, pääsi yllättämään. Kuten jutussakin tuli ilmi, herkkyys on helppo nähdä luonnevikana tai huonon kasvatuksen tuloksena. Kaikilta vaaditaan nykyään korkeaa stressinsietokykyä, suorituskeskeisyyttä ja tehokkuutta, mikä sopii luontaisesti vain osalle ihmisistä. Tyyppi, jolle se ei sovi, on helppo leimata uikuttavaksi mimosaksi, jolle ei mikään käy.

Ajattelua pitäisi kääntää ihan uuteen suuntaan: mitä hyötyä tällaisista ihmisistä on yhteisölle?

Niin, mitä? Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen johtaminen ja demokratia. Niissä molemmissa pitää osata kuunnella. Juuri se, mikä minulta puuttuu.

Onneksi tällaisessa perhekombinaatiossa, jossa on ilmeisesti vain ääripäitä, on hieno mahdollisuus oppia uutta.

Koti kaupan

Tuttu kiinteistövälittäjä soitti viime sunnuntaina. "Olisi se asunto vielä myynnissä."

Emme olleet etsimässä asuntoa, mutta olin viime talvena soittanut eräästä harvoin myyntiin tulevasta asunnosta. Silloin tyydyin vain ihailemaan pohjapiirustusta ja nielaisemaan hinnan kohdalla. Nyt tilanne oli muuttunut.

Sunnuntaista puhelinkeskustelua seurasi hektinen tapahtumasarja (anteeksi viime viikon blogihiljaisuus), jonka lopputuloksena oli hyväksytty tarjous. Nyt sitten pitäisi laatia myynti-ilmoitus tästä kodista.

Mitähän tästä sanoisi.

Tapiolassa on yleensä tapana kehua suunnittelua. Tiedätte: asunnon on suunnitellut arkkitehti se ja se, jonka kättenjälkeä tullaan ihailemaan Japanista asti.

Anteeksi nyt, mutta tämän asunnon vahvuudet ovat jossain aivan muualla kuin arkkitehti Veikko Malmion käsityksessä nelihenkisen perheen arjesta 60-luvulla.

Päinvastoin. Olisin todennäköisesti ollut tyytyväisempi rouva Malmion näkemykseen. Olemme joutuneet päivittämään asuntoa modernin lapsiperheen tarpeisiin muutamalla isolla remontilla.

Joskus remontti aloitetaan aivan, aivan alusta.

Listasin 10 syytä, miksi oikeasti kannattaa asua juuri tässä kämpässä.
  
1. Äänieristys. Teimme eräänä isänpäivänä reikää seinään iskuporakoneella. Kun pyysin naapureilta aiheuttamaamme meteliä anteeksi, ihmetys oli aitoa: eivät he olleet mitään kuulleet. Tuplatiili asuntojen välissä blokkaa ihan kaiken, toisin kuin se kaksioni kananpaska, jonka läpi kuului jopa naapurin henkareiden kilinä eteisessä. Huom. Myös väliseinät ovat tiiltä. Pitää olla kunnon poranterät, jos meinaa kiinnittää seiniin jotain.

2. Naapurit. Sen lisäksi, että he eivät tunnusta kuulleensa melua, he haravoivat myös sinun edustasi, jos huomaavat, että olet talkoopäivänä yksin jumissa kotona yhden nelivuotiaan ja yhden vauvan kanssa. Tyypit myös tervehtivät ja juttelevat, sekä sinulle että lapsillesi.

3. Sähköt. Sähkömies kävi juuri tarkistamassa tilanteen ja fiksaamassa viat.

4. Alue. Muutan 200 metrin päähän, koska tämä lähimetsien, viher- ja niittyalueiden ympäröimä pläntti on aika hemmetin kiva. Kesällä voi nukkua ikkuna auki. Ja seuraa riittää, etenkin jos tykkää satakielestä, punarinnasta, käpytikasta, ketusta ja lumikosta (no okei ja lehtokotiloista). Leikkipuistoja on kilometrin säteellä joku viisi ja Stockan Herkkua voi käyttää lähikauppana, jos viereinen K-kauppias alkaa ottaa päähän. (Hän on muuten vihdoin alkanut punalaputtaa vanhenevia tuotteita!)

5. Piha. Onneksi en yrittänyt myydä tätä viime kesänä. Mustikkasadon odotukset ovat huomattavasti viimevuotista (2 kpl) korkeammalla ja köynnöskin on toipunut. Voin jättää kaupantekijäisiksi ruukun, jossa kasvaa koivu. Lsäksi naapuri huomautti kuukausi sitten, että kukkapenkkissä kukoistaa harvinainen keltavuokko. Kai nyt, kun minä en ole sitä istuttanut. Sama pätee pihalla rehottavaan mansikkaan.

6. Eteinen. Rempan jälkeen eteinen ei ole enää läpitunkematon pyöräilykypärä-kurahaalari-päiväkotikassi-kumisaapasviidakko. Ja siellä on jopa automaattivalo: kun roudaat karjuvaa kaksivuotiasta, kahta päiväkotikassia ja omaa läppärilaukkua aamulla päiväkotiin, ei tarvitse yrittää osua valokatkaisijaan! Tämä on nähdäkseni merkittävä myyntivaltti.

7. Kuivauskaappi. En halua enää elää ilman. Kuivausrumpuun ei voi laittaa kaikia vaatteita ja toisaalta näillä leveyksillä on helvetisti kuukausia, jolloin koko ajan pitää kuivata jotain. Eikä ikinä tarvitse katsella pyykkitelinettä, joka on ehkä maailman rumin asia.

8. Yläkerran vino katto. Koska vino katto on vain niin siisti (pinna tästä Malmiolle). Lamppu on kyllä pirun vaikea ostaa, mutta saapahan hyvän syyn kohnata sisustusblogeja.

9. Taloyhtiö. Hallituksessa on täyspäisiä ihmisiä ja syyskuussa 2014 on kaikki isot remontit tehty. Katto ja putket ovat uusinta uutta. Saat istahtaa käyttämättömälle pöntölle lukemaan aamuhesaria tai pelaamaan HayDayta!

Kelatkaa: asunnossa on myös vasenkätiselle optimoitu vauvanpepun pesupiste!

10. Elämänsietokyky. Tämä asunto venyy. Me muutimme tänne 10 vuotta sitten lapsettomana pariskuntana, jonka elämä koostui lähinnä ystävien kanssa hengailusta ja matkustelusta. Pois muuttaa neljä uutta henkilöä.

Seinät ovat todistaneet hulvattomia bileitä, vastaanottaneet kiljuntaa ja huutoa niin hampaan lähtemisestä, lukemaan oppimisesta kuin kaatuneesta viinilasista vaippakilareihin, pysyneet paikoillaan silloinkin kun ne ovat tuntuneet kaatuvan päälle (kuten öisten kanniskelumaratonien aikana) ja heijastaneet tietokoneen valoa kirjaprojektien kiireisimpien kuukausien aikana.

Laita sinä niihin uudet maalit.

Jos ostaja on kiva, voin jättää nämä keittiön screen-verhot paikoilleen.

Ps. Ai niin. Olohuoneen laminaattilattian alla on tammiparketti. Säästimme sitä siiheksi, kun kukaan ei jyrää brion leikkirattailla ja pikkuautoilla pitkin kämppää. Vähän hoopoa. Ota sinä se käyttöön.

Pps. Ikkunat on pesty kaksi viikkoa sitten. Ekaa kertaa asumisaikanamme. Elämän ironiaa.

Pps. Kerron kyllä neliöt ja huoneluvunkin jos olet kiinnostunut. Laita meiliä.

Koululaisen kesäloma ja muita yhtälöitä

Kouluvuoden aloitukseen liittyy vanhemman näkökulmasta pientä jännitystä. Yksi koskee lomia. Jo eskarilaisen elokuun ensimmäisistä viikoista piti käydä kriisikokous.

Koulut ovat kesällä kiinni 10 viikkoa. Vaikka molemmat vanhemmat pitäisivät vuosilomansa täysin peräjälkeen (olettaen, että lomien ajankohdan saa päättää), saadaan summaksi vasta kahdeksan viikkoa. Parhaimmassa tapauksessakin kaksi viikkoa puuttuu. 

Puhumattakaan siitä, että mitä hiton perhe-elämää se on, että hienoin aika vuodesta, jolloin olisi aikaa ja mahdollisuuksia tehdä jotain kivaa yhdessä, vietetään erillään. 

Lisäksi kouluvuodessa on vielä syys- ja hiihtolomatkin. Nähdäkseni työnantaja suostuu antamaan palkallisena vain toisen.

Koska joudun tämän lomayhtälön ensi vuonna jotenkin ratkaisemaan, olen tänä vuonna seurannut erityisen tarkasti kouluikäisiä lapsia sisältävien tuttavaperheiden kesäleirisinkoilua. Otantani saattaa olla epätasainen, mutta ei näytä kovin helpolta. Kuvioon liittyy ilmoittautumisajankohtien muistamista, viemisiä, hakemisia, pakkaamista ja yleistä hötkyilyä.

Eivätkä leiritkään välttämättä kata koko aikaa vaan tarvitaan aikamoista aikatauluttamista ja tuttavaperheiden välistä yhteistyötä, jotta homman saa sujumaan. Mitä tekevät ne perheet, joilla ei ole isovanhempia tai naapureita apunaan? Tai vähävaraiset? (Oletan, että leirit maksavat jotain.) Tai ne, joiden työpaikalle ei voi tulla piirtelemään tai katsomaan Areenasta lastenohjelmia? 

Lapsiperhe-elämään liittyy toki muitakin matemaattisia yhtälöitä, joiden ratkaisusta ei ole etukäteen mitään käsitystä. Kuten synnytys. Etukäteenhän (ja oikeastaan vielä näin jälkikäteenkin) koko alatiesynnytyksen konsepti ei kuulosta kovin realistiselta. Mutta jotenkin se vain onnistuu.

Valaiskaa minua. En ole koskaan ollut päivähoidossa, eskarissa tai kesäleirillä. Mitä leireistä pitäisi tietää? Onko toiminnalle olemassa jotain standardeja? Jos paikoista on pulaa ja leiribisneksessä on myyjän markkinat, mikä on hinta-laatu -suhde? 

Vai onko systeemissä vain virhe, josta ei puhuta?

Kaupunkiloma Suomessa

Juhlistamme hääpäivää aina pienellä kaupunkilomalla. Yleensä kohteena on ollut joku eurooppalainen kaupunki, mutta tänä vuonna päätimme -- lähinnä aikarajoitteiden takia -- valita eurooppalaisen kaupungin Suomesta.

Kaupungiksi valikoitui Turku. Siitä mökkimatkan varrelta.

Olin tietenkin käynyt Turussa monta kertaa festareilla (juu, kymmenisen vuotta sitten), ruokaostoksilla torilla ja kauppahallissa ja viimeksi polttareissa, mutta vasta nyt koen tehneeni kaupungin kanssa sinunkaupat.

Innostuinkin taas kotimaan matkailusta. Kun kallisarvoista aikaa ei tarvitse käyttää matkustusmuodollisuuksiin, ehtii kohteessa luuhata maksimiajan. Ja koska tasavaltamme kaupungit ovat pääsääntöisesti pieniä, kaksi lomapäivää riittää mainiosti.

Ja jos keli onkin sysipaska ja perillä huomaa, että takki (!) on unohtunut kotiin, hotellin wifi on yleensä sen verran vakaa, että Netflixistä voi katsoa sarjaa, jota ei kotona ehdi.

Kesäloma alkaa jo tässä kuussa ja lomasuunnitelmia raapustetaan kovaa vauhtia kalentereihin. Vinkkaan kainosti, että jos kotimaisen tuotannon tukeminen on sydäntä lähellä, voi rahansa ohjata suomalaisiin matkailupalveluihin. Kotimaan matkailuvinkkejä voi myös jakaa kommenttiboksissa!