Miksi ihmeessä asun Espoossa?

Kaupallinen yhteistyö Babler ja OP-Koti

Kaikki lähti siitä, että mummolani sijaitsi rintamamiestalossa Tapiolassa. Vietimme veljeni kanssa 70-luvulla lapsuutemme isovanhempien hoivissa. Kaivoimme pihalle ojia, paiskoimme toisiamme omenoilla, hypimme lehtikasaan ja teimme Papan kanssa kävelyretkiä Koivukujalle ja keskusaltaalle syöttämään sorsia. Viimeistään poikkeusluvalla sallittu kouluvalinta sinetöi sen, että meistä tuli hiljalleen espoolaisia vaikka asuimme Kirkkonummella. Olen kasvanut tähän alueeseen kiinni niin sitkeästi, että minun on vaikea analysoida miksi asun täällä.

Nopea kysely lähipiirissäni kertoo Espoon maineesta kaiken olennaisen. Espoosta tulee mieleen yksityisautoilu, rivitalot, Länsimetro, Kokoomuksen äänestäminen ja homekoulut. Ja mikä hupaisinta, minä olisin osanut luetella nämä aivan samat stereotypiat, jotka luonnollisesti pitävät myös osittain paikkansa. Mielikuvat perustuvat siihen, että käsitys espoolaisuudesta on hyvin hajanainen. Espoo on yhtä aikaa kaikkea tätä ja aivan jotain muuta. Minä olen leimallisesti tapiolalainen – ja täällä on ihan eri meininki kuin Nuuksion perällä.

OP-koti haastoi minut kertomaan, mikä on Tapiolassa asumisen pointti. 

Yksinkertaista: kaipaan ympärilleni sekä säpinää että hiljaisuutta ja täällä on tarjolla molempia. Haluan asua kompaktisti mutta en ahtaasti, meren äärellä, ei-omakotitalossa ja kävelymatkan päässä palveluista. Ihan parasta on, että metroasemalle on 500 metriä ja silti ikkunoistani näkyy lähimetsä. Tapiolassa yhdistyvät niityt ja kulttuuri, luonto ja kaupunkiasuminen juuri täydellisessä suhteessa vaihtelunhaluiselle luonteelleni.

Se säpinäpuoli yllättää välillä minutkin: täällä tapahtuu koko ajan jotain! Sisäistin kulttuuritarjonnan laajuuden valitettavan myöhään, osin ihan omaa syytäni. Vasta päiväkodin syysohjelmaa lukiessani havahduin, että ryhmät käyvät säännöllisesti jossain kulttuuririennoissa, teattereissa ja konserteissa – ja että niissä on lastenkin mielestä hauskaa. Lasten kulttuurikasvatus on täällä selvästi otettu tosissaan ja sitä tehdään lasten ehdoilla ja osallistaen.

Suosittelenkin kulttuurivisiittiä Tapiolaan niin lapsiperheenä, aikuisten treffeillä kuin omankin ajan puitteissa. Ja jotta kynnys madaltuisi entisestään, listasin syksyn tärpit kaikille tekemistä ja hengenravintoa kaipaaville.

1. EMMA – MODERNIN TAITEEN MUSEO JA WEEGEE

Tämä etupihaltani pilkottava kolossi on erinomainen sadepäiväkohde lasten kanssa. On tarinatuokioita, joulumarkkinoita, Lelumuseo Hevosenkenkä sekä keväiset museofestarit. Taidepuolella näyttelyitä on sekä pysyviä että vaihtuvia ja juuri avautunut Michael Jackson: On the Wall -näyttely kiinnostanee paitsi entisiä nuoria myös nykyisiä pop-kulttuurivalveutuneita teinejä.

HUOM! Tänään ja huomenna vietettävän Espoo-päivän ohjelmassa on niin ilmaiskonserttia kuin Espoo kuviksen järjestämä lasten katutaidetapahtuma. Mikä erinomainen tekosyy hipsiä tänne!



2. KULTTUURIKESKUS

Kultsalla on koko ajan jotain ohjelmaa, kannattaa katsella ohjelmistoa säännöllisesti! Lapsille parasta antia ovat olleet koko perheen musiikkitapahtumat kuten jazz-konsertit ja Soitinpolut, joissa voi tutustua kaikkiin Espoon musiikkiopistossa opetettaviin soittimiin (suosittelen myös EMOn muskareita, pedagoginen taso on loistava). OP:n kiinteistövälittäjä Leena Pikkusaari vinkkasi myös Tapiolan kirjaston lasten perjantaileffoista, joihin on vapaa pääsy: Lastenmaassa katsotaan joka perjantai lastenelokuva klo 18 alkaen.

Aikuiseen makuun olisi tarjolla ilmainen Elokino-elokuvasarja, jossa teemana on kesä. Amfin puolella on tänä kesänä ollut tarjolla ollut maksutonta paritanssiopetusta ja syyskuussa on K50-iltapäivädisco.



3. JÄÄHALLI (Urheilupuiston pysäkki)

Jäähallissa (eli Metro-areenalla) pelataan Bluesin kotimatsit, mutta tarjolla on myös pipolätkää ja yleisöluistelua. Täällä järkätään myös ainoa kirppis, jossa ehdin käydä. Kulttuuripuolella on tänä syksynä tulossa ainakin lasten festarit ja keväällä Bryan Adams.



4. KESKUSALLAS

Kevyen päiväretken puutteessa voi suunnata Ainoasta löytyvän Kaisan Cafen päänkokoisten korvapuustien kanssa Keskusaltaalle. Kultsan takaa löytyvä allasalue tarjoaa talvella luistelua ja kesällä suppailua ja polkuveneilyä. Ja allas on muuten niin matala, että metrin mittaisella yltää jalat pohjaan eli loistava treenipaikka! Ihan vieressä on myös kesäisin auki oleva, alle metrin mittaisille soveltuva pyöreä kahluuallas, joka oli pitkään suljettuna mutta aukesi taas. En itse ole pätkääkään kiinnostunut rakennuksista, mutta ne, jotka ovat, saattavat diggailla myös aukion arkkitehtoonista yleisilmettä.

5. ESPOON KAUPUNGINTEATTERI

Näyttömötaidetta arvostaville löytyy oma kohteensa. Teatterin ohjelmistossa on yleensä niin huumoria kuin puhdasta taidettakin, mutta minua kiinnostaa erityisesti nykysirkus: olen korvamerkannut tämän koko perheen esityksen, joka näyttää trailerin perusteella riittävän kummalliselta jopa Snadin makuun. Huom. Tällä hetkellä teatterille on hieman vaikea löytää Tapiolan remontin takia, mutta opasteita seuraamalla löytää perille. Uudet tilat avataan kultsan yhteyteen.



6. KINO TAPIOLA

Olen tätä pientä ja sympaattista leffateatteria kehunut aiemminkin erityisesti lasten kanssa. Äänimaailma on sopivalla tasolla, mainoksia ei ole 20 minuuttia ja sali on muutenkin miellyttävän pieni. Kinossa järjestetään myös vauva- ja seniorikinoja, sekä esitetään Royal Opera Housen baletti- ja oopperaesityksiä Lontoon Covent Gardenista.

Rikkaassa kulttuuritarjonnassa on se hyvä puoli, että se ruokkii itseään ja uutta toimintaa tulee koko ajan lisää. Ja sitten kun kyllästyy säpinään, voi siirtyä äänikirjan kanssa kävelemään Silkkiniittyä ympäri.



PS. Jos kulttuuri ei iske, tsekkaa löytyisikö näistä 6,5 retkestä Espooseen joku sopiva. Täällä voi ihan vain istua möllöttää kalliolla, keskellä kaupunkia.

PPS. Jos haluat jakaa vinkkisi oman kaupunkisi vetonauloista, käy jättämässä vinkkisi Project Maman fb-ryhmään ja osallistut samalla 50€ K-marketin lahjakortin arvontaan. Arvonnan säännöt täällä.

Maata pitkin Kroatiaan ja takaisin – FAQ

Huh. Kotona ollaan, noin 4000 matkakilometrin jälkeen!

Kyselin Instan puolella (olen siellä nykyään aktiivisempi), mitä haluaisitte matkasta tietää – ja tehän kysyitte! Tässä siis vastauksia hieman kuratoituna aihepiirin mukaan. Kommenttiboksissa saa luonnollisesti kysyä lisää.

Kustannukset: mitä maksaa, mikä maksaa?

Budjetista tuli eniten kysymyksiä. Matkailussa on todella se älytön juttu, että se saastuttavin ja nopein tapa on ehdottomasti halvin. Jos siis haluaa Kroatiaan mahdollisimman nopeasti ja halvalla, pitää lentää. Mutta nyt tavoitteena olikin kokeilla konseptia, jossa nautitaan matkustamisesta, eikä vain paahdeta paikasta A paikkaan B ja takaisin.

Toiseksi loppusummaa saa varmasti niistettyä pienemmäksikin, jos on hermoja (reilikorttien kanssa sumplimista en edes yrittänyt) ja lomassa joustovaraa.  Hyvin varhaisessa vaiheessa nimittäin selvisi, että näin pitkään matkaan ja suosittuna ajankohtana ei oikein riitä käytössämme ollut 10 päivän aikaikkuna, jos "perilläkin" haluaa olla muutaman päivän, joten joutuisimme lentämään takaisin. Aikatauluhaasteen lisäksi (aikuisten!) toiveena oli suht rauhallinen matkavauhti, jotta ehtisimme palautua legien välillä ja integroitua Euroopan asetuksiin.

Matkaohjelman hinnat ovat neljälle ja kaikki liput on ostettu etukäteen. Juna-asemilta pääasiassa käveltiin hotelleille, joten taksikuluja ei juuri ollut.

Espoo – Turku: VR 36€ (puoli kuuden junalla ehtii hyvin yö-Graceen)
Turku – Tukholma: Viking Grace 165€ (olisi ilmeisesti tullut halvemmaksi ottaa meno-paluu!)
Tukholma – Kööpenhamina: SJ 87€
Kööpenhamina – Hampuri: DB 63€
Hampuri – Wien: ÖBB Nightjet 360€ (tässä siis yö mukana)

Tämän jälkeen meni kalliiksi, sillä määränpäähämme ei mene raiteita ja lähin juna-asema olisi ollut 20 kilometrin päässä Kanfanarissa. Münchenista olisi päässyt suoraan Istrian alueelle, mutta se yöjuna oli täynnä. Wienistä olisi toki päässyt vähän kankeasti Zagrebiin (ihan väärässä suunnassa) ja Ljubljanaan, mutta siitä eteenpäin olisimme joka tapauksessa tarvinneet auton. Säätämisen helpottamiseksi otimme siis vuokra-auton jo Wienistä ja ajoimme Itävallan ja Slovenian läpi muutamassa tunnissa Rovinjiin. Vuokra nousi 500 euroon, sillä erityisesti auton jättäminen Schengen-alueen ulkopuolelle oli suht kallista. Ja yhdensuuntainen Pula–Helsinki -lento on luonnollisesti samanhintainen kuin menopaluu (+ lentokenttäkyydit molemmissa päissä) eli 500 € potti sekin.

Millaista on matkustaa junassa ja yöjunassa?

Junat olivat yleisesti ottaen hämmentävän siistejä ja hyvin ilmastoituja, penkit olivat mukavat ja jalkatilaa paljon. Iloitsin siitä, että aikataulut pitivät kohdallamme hyvin emmekä joutuneet venailemaan uutta veturia missään Höhenpöhelin kanjonissa

Yöjunasta perheemme näkemykset jakautuivat kahtia hyvin loogisesta syystä: jos yöjunassa ei saa unta, siellä on kamalaa. Jos taas saa unta (kuten kersat), se on ihan ok. Minulle junan äänimaisema ja heiluminen mahdollistivat (odotetusti) vain ajoittaisen torkahtelun, joten kynnys matkustaa yöjunalla enää yhtään minnekään, kasvoi suht korkeaksi. Otan ihan mielelläni sen päivävuoron ja yöksi hotellin, kiitos.

Lisäksi ÖBB:n sivuilla ryhmille ja perheille suositellaan nk. couchette-hyttiä, mutta se on todella kälyinen ja ahdas (ymmärsin, että ne ovat DB:n vanhat vaunut). Laveri on yli 170-senttiselle myös fyysisesti mahdoton, sillä patja on noin 60 cm leveä ja 190 cm pitkä. Ja kova. Paremmin varustellussa ja hintavammassa Deluxe-luokassa (hyttiin mahtuu max 3h) lienee parempi meininki, mutta ne varataan loppuun heti kättelyssä (yllätys). Uusia vaunuja on kuitenkin tulossa 2022.

Mutta se, mitä eniten kaipaan, ovat suorat yhteydet kaupunkien välillä. Euroopan junaverkkoa pitäisi kehittää kokonaisuutena, mutta se ei ole aivan yksinkertaista. Ilmeisesti Kroatian HZPP:lläkin on päässyt Münchenista ja Frankfurtista Salzburgin kautta Zagrebiin, mutta en enää löytänyt varausmahdollisuutta mistään.

Pakkaaminen: mikä oli hyödyllistä? Mikä oli turhaa?

Tämä vaihe jännitti ehkä eniten, mutta pakkauspostaukseeni tuli niin valtavasti hyviä vinkkejä ja minulla oli kerrankin hyvää aikaa pakata, joten kaikki meni suht nappiin! Tärkeintä on lähinnä arvioida lasten kantokyky oikein, muuten menee hikiseksi. Kuten meillä meni. Mutta hirveän vähällä kamalla selvittiin: jos junan ikkunaohjelma ei jaksanut kiinnostaa, kuulokkeet, kännykät ja latausjohdot vastasivat enimmäkseen viihdykkeestä ja vaikka laturipistokkeita oli ihan joka paikassa, myös vara-akulle tuli jonkin verran käyttöä. Verensokerin sai pidettyä tasaisena maltillisella eväsvarastolla ja ravintolavaunuilla (ainoastaan yöjunan tarjonta oli suht ankea).

Muista tarvikkeista korvatulpat, hellehatut, nenäliinapakkaukset, rakkolaastarit ja vesipullot olivat erittäin tarpeellisia hikisillä kaupunkikierroksilla. Wet wipesit olivat yllättäen vähän turhat, kun käsiä saattoi pestä melkein joka kulkupelissä. Ja vain Koti-insinööri osasi mitoittaa vaatteensa niin että yhdellä hotellin hoitamalla pesukerralla pärjäsi hyvin, minä pakkasin kaikille liikaa, kuten aina.

Mikä yllätti – hyvässä ja pahassa?

Tiesimme jo lähtiessä, että asenne ratkaisee tämän homman onnistumisen. Maata pitkin matkustaminen monella vaihdolla ja kulkupelillä useiden maiden läpi on riskialtista puuhaa, se ei ole lentämistä (jossa toki myös voi tulla myöhästymisiä, peruutuksia ja ylibuukkausta). Ehkä tässä konseptissa juuri matkustamisen intensiivisyys oli se ihan uusi kokemus. Kaikkien aistien lomalla oli myös koko tunnekartasto käytössä. Kymmenen päivän reissuun mahtui niin vauhdin hurmaa kuin perillepääsyriemuakin, unohtamatta asemajännitystä, rajahämmennystä, missähelvetissäpassiton-kauhua, navigaattoriraivoa, puhelinitkua, reppu-uuvahdusta ja hotellirauhaa. Ja mikä ihana tunne on se kun on kyydissä ja maisevat vilahtelevat ohi! Erityisesti lapset ja junailu näyttivät sopivan hyvin yhteen, sillä erästä lausetta ei kuultu kertaakaan. Ei ollut tylsää.

Toisaalta tässä on se toinenkin puoli: jo Kööpenhaminassa olisi voinut olla viikon! Nyt tramppasimme Kastelletin, Kongens Haven, Inre Byn, Tivolin ja Nyhavnin päivässä eikä se ollut kunniaksi kenellekään. Ahnehtiminen on merkki ajan puutteesta, mutta pääsemmepä tätäkin kokemusta viisaampina eteenpäin. Ja kokemusta tarvitaan. Kun esimerkiksi navigaattori ehdottaa, että lähdetäänpä tästä motarilta pois slovenialaisen tuppukylän vuohipolulle, koska se on nopeampi, olisi syytä luottaa vain vaistoonsa ja pysyä sillä tiellä, jonka tietää menevän perille. Me emme luottaneet, mutta siitäkin selvittiin.

Mutta ehkä eniten tästä reissusta kertoo se, että minulle jäi hinku tehdä jotain vastaavaa jatkossakin. Luultavasti seuraavaksi yritän ylipuhua perheen lähtemään kanssani seikkailulle Tanskan dyyneille. Vähän lähemmäs mutta silti tuntemattomaan.

Maata pitkin: Matkustamisen raskaus ja keveys

"Kaikki sitten kantavat omat laukkunsa". Heh heh. Hiki valui selkääni pitkin, kun kannoin kahta reppua ja vedin omaa laukkuani samalla kun tihrustin Google mapsista reittiä hotellille. Nuorimmaiselle oli vielä vähän vaikeaa kantaa reppua ja vetää laukkua, jopa siinä määrin, että hän vaati mukulakiviosuuksilla vapautusta kummastakin. Kotioloissa olisin ollut ankarampi, nyt otin hänenkin reppunsa kantaakseni, isänsä hoiti vetolaukun. Jos on liian raskasta, on liian raskasta. Tärkeämpi sopimus oli valituksen ja ulinan minimointi.

Toisen, eri tavalla painavan ajatukseni matkustamisen raskaudesta koin Hampurin rautatieasemalla. Matkan pisin ja jännittävin legi oli siirtyä 800 kilometriä itään vuorokaudessa. Kokemattomuus yhdistettynä haastavaan bussi-juna-laiva-juna-yöjuna -yhdistelmään nosti hikeä matkanjohtajan kämmenpohjiin, sillä vastuullani olivat aikataulut, kamat, liput, eväät, vaihdot ja laiturit. Ja jotenkin kummallisesti myös mielialat.

Mutta kun kaikki sujuikin hyvin, laiturit löytyivät ja junat nytkähtivät liikkeelle, alkoi ihon alla paisua vastavoima: matkanteon tuoma kupliva huuma! Kun on vihdoin päässyt kyytiin, saa päästää irti ja antautua kuljetettavaksi. Nojaan taaksepäin ja annan ohikiitävien maisemien pyyhkiä hien otsaltani ja kaiken hetkellisyyden tyhjentää mielen: merkityksellistä on vain tuulenvire kellanruskealla viljapellolla, vihreää rinnettä täplittävät lehmät ja yhtäkkiä avautuva, sokaisevan välkehtivä järvi, joka on kahden sekunnin päästä poissa. Välillä tulee tarve hipaista ikkunaa kuin älyruutua, katsoa uudet viestit, mutta ruutu tarjoaa seuraksi vain oman naaman. Sekin näyttää kärsimättömältä ja huutaa että eteenpäin.

Hätkähdän kun puhelin piippaa. Iloinen tekstiviesti toivottaa tervetulleeksi uuteen maahan ja kertoo olennaisimman eli roaming-hinnat. Miksi ei jotain muuta? Kiitos tiedosta. Laitan silmät kiinni ja päätän, että palvelumuotoilen viestejä vasta kotona. Nyt on katsottava ikkunaohjelmaa.

Maata pitkin: yöjunan henki

Tunnen, että juna on pysähtynyt, se on seissyt jo jonkin aikaa. Asemalta hiipii hyttiin yön raskas tuoksu. On pilkkopimeää. Yritän miettiä, mitä kello on ja missä olemme. Lähdimme Hampurista kohti etelää kun alkoi hämärtyä eikä ikkunoista voinut seurata maisemien vaihtumista viljelysmaista alpeiksi. Mitä on matkan puolivälissä?

Makaan pimeässä makuuvaunussa ja ajattelen matkustajaa, joka on mekaniikan armoilla. Häntä kannattelee kova, kapea laveri eikä hän tiedä, mitä ajoittaiset turbulenssia muistuttavat ravistukset tarkoittavat. 

Junassa kuuluvat raideviidakon äänet. Äänet voi jakaa neljään kategoriaan:
a) rominat ja kolinat,
b) ujellukset ja suhinat,
c) kihinät ja kirskunnat sekä
d) hurina ja muut tasaiset äänet (matala meeeeeee).

En osaa päättää kuuluuko ajoittainen vonkuminen beehen vai ceehen. Ääniin yhdistyvät vaunun liikkeet, keskipakoisvoiman ja nopeuden vaihtelut kaarteissa, hytkynnät ja tärinät (tu-tum tai tu-tum-tum-tum). Kengät kopisevat käytävässä, rinkka raapii ohutta seinää.

Horroksessa ajattelen puhkuvaa, kiiluvasilmäistä teräsleopardia raideviidakossa ja tiedän että aamunkoitto on likellä. 

Yhtäkkiä kuuluu ulinaa ja kirskuntaa, juna hiljentää ja kallistuu voimakkaasti. Vesipullo putoaa pöydältä Snadin sänkyyn ja toinen koiranunta nukkunut mies poimii sen, silittelee lapsen takaisin uneen. Ohi kiitää läheltä toinen juna, makuuvaunu huokaisee paineaallosta ja nytkähtää jälleen liikkeelle. Junat väistivät toisiaan yössä. 

Havahdun uudestaan siihen, että juna seisoo. Konduktööri puhuu hiljaisella äänellä, matkalaukun pyörät rullaavat pitkin muovimattoa. Tsihhhh, ovet aukeavat. Raotan silmiäni ja tällä kertaa verhojen takaa kajastaa ujonvaaleaa valoa, sellaista vuorten takaa nousevaa, joka kerää tehoaan vielä tunnin tai kaksi. Minä väistin leopardin enkä saa enää unta.

Aamulla, kun Alpit jo näkyvät, selviää, että siirryimme yöllä ratarikon takia kiertoreitille, ja olemme aikataulusta kaksi tuntia myöhässä. Ei haittaa, linnat odottavat kyllä.

Maata pitkin: mitä pitkälle junamatkalle kannattaa pakata?

"Mitä mä unohdan?" Tätä olen hokenut itselleni nyt pari viikkoa. Maata pitkin kulkeva Euroopan lomareissumme lähestyy uhkaavasti ja mitä lähemmäksi matka käy sitä kuumottavammaksi käy myös pakkausprojekti.

Pakkaaminen vaatii aina hiukan keskittymistä, mutta nyt vasta tajuan miten iso osa koko pakkaamisprosessia tulee selkäytimestä, kokemuksesta. Vanhemmuus on nimittäin yhtä pakkaamisvalmennusta. Se viimeinen kassi, jonka pakkaat vain itsellesi on synnystyssairaalan kamat. Sen jälkeen saatkin perehtyä jonkun muun tarvikkeisiin: mm. hoitolaukun, päiväkotirepun, uimakamojen, kuoroleirikassin ja jumppapussin sisältöön. Pakko myöntää, että osaan nykyään pakata omatkin kamat paljon paremmin kuin parikymppisenä (olettaen että saan tehdä sen kiireettömässä tilanteessa), jolloin toki riitti, että muisti talvella ottaa takin.

Olen päätynyt perheemme pakkausvastaavaksi (kuten varmaan suurin osa maailman naisista), joten treenattu on. Osaan nykyään sujuvasti latoa kasseihin kahden viikon mökkikamat, lajittelemaan käsimatkatavarat ja ruumaan menevät ja yökyläilyreput. Ehkä siksi etten ole edelleenkään unohtanut sitä kun vaipat loppuivat lentokoneessa, Snadin lomakassi unohtui eteiseen tai kun pakkasin päiväkotiin omat pikkarini.

Mutta nyt olen uuden edessä: mitä tarvitaan mukaan matkalle, jossa liikutaan jalan, intercityllä, laivalla, yöjunalla, bussilla, junalla, joka menee laivassa (!) ja autolla? Hyvien kenkien lisäksi kaikkien pitää myös pakata mahdollisimman kevyesti, sillä jokainen kantaa omat kamansa. Tällä kertaa less is more eikä kamoihin todellakaan sullota viime tingassa ylimääräisiä lenkkareita, tennismailoja, varavaatteiden varavaatteita tai vielä yhtä shampoopulloa. Onneksi meillä on päivittäiskosmetiikassa käytössä koko perheen unisex-tuotteita, vain dödöissä on eroja.



Aloitin hommaamalla nyssäköitä. Nyssäköittämisen olen oppinut anopilta, jolla on aina ollut kyläilykorissaan hieno bag-in-bag -systeemi. Nopeuttaa ihan sutena kamojen etsimistä, kun tietyt artikkelit löytyvät yhdestä paikasta eikä vasemman jalan sukasta. (Tämä Baggun GoPouch-setti oli Nudgen kesäalessa).

Sitten on tietysti eväshommat. Ostamme kioskeista ja kaupoista take awayta ja eväitä, joten jonkinlainen spork (lusikan ja haarukan yhdistelmä) on tarpeen (näitä saa retkeilykaupoista ja näkyi olevan Clasullakin tarjolla neljän setti) ja aikuisten eväisiin korkkiruuvi! Ja ehkä jonkinlainen eristetty eväsrasia, joka pitää kylmät kylmänä. Juomapullo? Ehkä ei.





Yksi tarvike, minkä kaikki reilaajat säännöllisesti vinkkaavat, on jonkinlainen ohut, nopeasti kuivuva pyyhe, joka toimii tarpeen mukaan myös pimennysverhona, peittona tai rantavaatteena. Olen jo itse Linan hamam-pyyhkeisiin mieltynyt, mutta nyt saivat kersatkin omansa.

Pitkillä junamatkoilla tarvitaan myös elektroniikkaviihdykettä, vaikka uskon, että katselen itse suurimmaksi osaksi vain ikkunasta ulos. Hommasin kunnon varavirtalähteen, sillä en luota siihen, että junissa on a) pistorasia ja b) sopivaa virtaa. Yksi nyssäköistä pitääkin uhrata johtopussiksi, sillä  perheessä on kolmea erilaista latauspäätä (ARGGGH).

Päätin myös investoida omaan pieneen käsilaukkuun, johon menevät vain passit, matkadokumentit ja rahat. Erinomaisesti palvellut jättikassini nielee tarvittaessa vaikka kolmen hengen sohvan, mutta nyt olisi optimaalista säästää olkapäätä ja sulloa rinkkaan kaikki se, mitä ei ole välttämätöntä kantaa käden ulottuvilla. Tämä lienee myös taskuvarasepäystävällisempi versio.

Laukun alla on uusi hameeni. Se edellinen jäi kuin jäikin pinnojen väliin, jolloin rikki meni sekä pyörä että hame. 

Että mitähän vielä? Tämän reissun jälkeen olen viisaampi! Ja loppuviimeksihän sitä tulee toimeen ei-millään ja hätä keinot keksii, varmasti myös lasten kanssa. Tämän havaitsin trooppisella pikkusaarella, kun joku oli pöllinyt hotellin säilöstä käsimatkatavarani, jossa olivat ainoat puhtaat vaatteeni, passini ja lompakkoni lisäksi.

Omia neuvoja saa mielellään antaa!

Junalla Kroatiaan - näin se tapahtuu

Matkasuunnitelma etenee! Maata pitkin tapahtuvan Kroatian reissumme etapit on nyt lukkoon lyöty (ja maksettu) yhtä siirtymää lukuunottamatta ja tilanne näyttää tältä:

1. Turku – Tukholma Viking Gracella (yötä vasten), perillä Tukholmassa aamulla.
2. Tukholma – Kööpenhamina: Aamujuna (SJ) on perillä kahden maissa. Toivumme pari yötä Köpiksessä
3. Kööpenhamina – Hampuri: tämä on haastava väli ratatöiden takia, mutta bussi-juna -yhdistelmällä mennään.
4. Hampuri – Wien: reissun jännin siirtymä tehdään yöjunalla, kun ÖBB:n NightJet vie meidät aamuksi Wieniin, jossa ollaan yksi yö.
5. Wien – Rovinj: tälle välille ei oikein ole järkevää yhteyttä (paitsi Zagrebin kautta), joten todennäköisesti huristelemme vuokra-autolla alas rannikkoa pitkin ja otamme pitstopin Sloveniassa, jossa en ole koskaan käynyt. Illalla olemmekin sitten jo tutuilla huudeilla.

Muutamia huomioita valmisteluprosessista.

Herranpieksut, mikä varausruljanssi! Tähän tarvitsee keskittyä ihan ruutupaperin kanssa. Ei ole mitään järjestelmää, johon voisin syöttää lähtöpaikan ja määränpään ja järjestelmä tulostaisi mahdolliset reittivaihtoehdot, joista voisin valita itselleni sopivimman, lippuostoksineen tietenkin. En tajunnut noista reililippujen ohjeistakaan (alkaen että mitkä kaikki lasketaan matkapäiviksi) mitään, joten ihan paikkalipuilla mennään.

Maata pitkin -ryhmä Facebookissa on aivan ehdoton tietolähde kaikkiin kiemuroihin ja sieltä saa loistavia käytännön neuvoja juna-asemista, ratatöistä ja hyvistä eväskahviloista. Aluksi meidän piti mennä Milanon ja Venetsian kautta Kroatiaan mutta Italian junista sain niin huonoa inteliä että päätimme siirtää reitin suosiolla pohjoisemmaksi.

Tällaiseen matkaan tarvitsee aikaa. Kaksi viikkoa on ihan minimi kun lähtee täältä Pohjolan perukoilta laskettelemaan etelämmäs rennosti ilman, että istuu kolme vuorokautta tauotta jossain kulkuvälineessä / tiukoilla vaihtoajoilla. Alkuperäisenä ajatuksena oli palata takaisin kotiin Varsovan ja Baltian kautta, mutta 10 päivää ei riitä, koska perilläkin pitäisi ehtiä olla – toki tällainen matka tietysti muuttaa koko "perillä"-käsitteen. Ja arvatkaapa, onko pelkkä menolento yhtään edullisempi kuin menopaluu. Tulee paljon halvemmaksi lentää molempiin suuntiin, ja näinhän saadaankin ihmiset käyttämään lentoyhtiöitä.

Pakkaamiseen on syytä keskittyä etukäteen. Matkapakaasit (laukkuja myöten) on mietittävä tarkkaan travel light -hengessä, sillä jokainen kantaa ne itse asemalta hotellille ja takaisin, ja varsinkin yöjunavaunussa on hyvin rajallisesti tilaa. Kosmetiikkaan ja hygieniatuotteisiin on mietittävä joku perhestrategia, kirjat ja sarjat pitää tuupata kännyköihin ja luureihin ja vaatteita voi pestä matkan varrella. Kenkiä ei voi ottaa mukaan kuin kahdet. Sen sijaan tarvitsemme ainakin yhden kylmälaukun ja muuta eväidensyöntivälineistöä, mitä en perusreissulle pakkaa.

Lapset (8 ja 12 v) ovat juuri sopivan isot tähän kokeiluun. Jos juna hajoaa yöllä jonnekin Alpeille ja joudumme odottamaan korvaavaa bussivuoroa keskellä ei-mitään, on erittäin kiva – kaikella kunnioituksella nelivuotiaita kohtaan – että joukossa ei ole yhtään nelivuotiasta.

Kaikki muu saa pettää paitsi aikuisten hermot. Ja tämä pätee toki myös Muumimaailmaan, mutta nyt riskikerrointa on vähän enemmän. Tällaisella reissulla voi tapahtua kaikenlaista ja sitten vain yritetään luovia sen mukaisesti. Aion henkilökohtaisesti uida käsidesissä.

Päästötöntä matkustamista ei ole olemassakaan. Tähänkin reissuun kuuluu polttomoottorilla suoritettavia osuuksia ja risteilylaivojen päästöt ovat laskentatavasta riippuen (katsotaanko, että ihminen kulkee rahdin mukana vai toisinpäin) samaa tasoa kuin lentämisen. Päästötön vaihtoehto on lähimatkailu omassa kotikaupungissa.

Summa summarum: olemme kaikki edelleen innoissamme tästä pilotista. Näemme tällä reissulla paljon enemmän Eurooppaa kuin lentokoneen ikkunasta koskaan. Tämä on nyt matkailua sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja samaan hengenvettoon totean, että olispa Tallinnan tunneli, sähkölentokoneet ja mökki Saksassa.

Maata pitkin: Yöjunassa ei ole muita palveluita kuin murhaaja

Junalla Eurooppaan -seikkailumme ohjelma alkaa muotoutua: olen ostanut jo liput laivalle Turusta Tukholmaan (yötä vasten seilaava Grace käyttää LNG:tä ja roottoripurjetta) ja junamatkan Tukholmasta Kööpenhaminaan, jossa lepuutamme pari yötä ennen seuraavaa etappia. Lasten kanssa on syytä ottaa suht rauhallinen matkustustahti, sillä aikuisten hermojen on syytä pitää. Enkä ole aivan vielä toipunut kaikista vauvamatkailun traumoista.

Kun selvittelin, miten siirrymme matkan pisimmän etapin Kööpenhaminasta Alpeille, pallottelin monia eri reittejä ja vaihtoehtoja (suosittelen lämpimästi Maata pitkin -sivustoa ja Fb-ryhmää, jossa käydään koko ajan kiinnostavaa keskustelua reittivalinnoista.) Todennäköisesti fiksuinta olisi puksuttaa Kööpenhaminasta Hampuriin ja sieltä yöjunalla Wieniin, vaikka München olisi enemmän "matkan varrella". Matka kestää kuitenkin yli puoli vuorokautta, joten olisi kätsää tehdä se yötä vasten.

Mutta vastaanotto ei ollut järin innostunut. Kun esittelin perheelle yöjunan konseptia, vain yksi kiljui riemusta.

"En ole koskaan nukkunut silmäystäkään yöjunassa", totesi koti-insinööri.
"Yöjunassa on murhaaja", huomautti Christiensä lukenut Skidi.
Riemusta kiljui vain Snadi, joka on nukkunut päiväkoti-ikäisenä metrotyömaan päällä eikä varsinaisesti hätkähdä nukahdettuaan mistään.

Minä en oikeastaan tiennyt, mitä mieltä olisin ollut. En ole koskaan matkustanut yöjunalla. Olen matkustanut Lappiin kerran, ja senkin lentokoneella.

Junaa ei meidän perheessämme mielletä miksikään mukavuusvälineeksi. Eivätkä ne sitä olekaan. Penkit ovat yleensä kovat, selkänojia ei saa taakse ja ostan aina eväät asemalta, koska kasvissyöjälle ei ollut ravintolavaunussa 10 vuotta sitten mitään enkä ole sen jälkeen edes käynyt siellä.

Mutta yö lentokoneessakin on kammottava, junassa on sentään makuuvaunu!

Tämän reissun suunnittelu on pistänyt miettimään matkustamisen tulevaisuutta. Ei matkustelu lopu. Ihminen on utelias ja vaeltanut aina, aikaisemmin villisikojen ja nykyään elämysten perässä. Mutta matkailun on muututtava siinä missä ihmisenkin, jotta se voi jatkua.

Junassa on valtavasti etuja lentoon verrattuna: lentokentät sijaitsevat aina kaupunkien ulkopuolella, joten lentäessä menee aikaa ja rahaa myös kentälle/hotellille siirtymiseen kaiken matkalaukku- ja turvahärdellin lisäksi. Juna-asema taas sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, jalkatilaa on enemmän, kyyti on tasaista ja wifi toimii useimmiten. Mutta junamatkailusta puuttuu palvelumuotoilu: kukaan ei tarjoile kylmää kuohuviiniä paikalleni, selkänojissa ei ole ruutuja ja lasten nurkkauksessa on 50 cm liukumäki muumidiscon sijaan. Junan bisnesluokkakin voisi olla jotain muuta kuin lasikoppi, jossa on yksi pistorasia neljälle ihmiselle. Ymmärrän toki, että jos junassa olisi kampaaja, kuntosali ja kirjasto, ilmaantuisi nopeasti myös kapasiteettiongelmia, mutta kevyttä, ei-tilariippuvaista viihdettäkin olisi aika helppo konseptoida (teen tällaista konseptointia ja sisältöjä työkseni, saa ottaa yhteyttä!) Ja miksei voisi olla erikoisjunia? Spa-vuoro Ouluun lähtee raiteelta kaksi! Kyllä sinne yrittäjä löytyisi.

Väitän, että siinä missä lentomatkailussa kehitys on jo pitkällä, emme ole vielä nähneet raidematkailun tulevaisuudesta kuin alkutahdit. On pakko hyväksyä, että (ainakin toistaiseksi) junassa matka-aika on tiettyjen reunaehtojen jälkeen pitempi kuin lentokoneessa, mutta matkustamisen ei tarvitse olla tylsää. Junaan voisi poimia sekä vapaa-ajan vieton, ostoskeskusten, lentämisen että hotellien parhaimmat puolet! Voisin käyttää matkakassaani junassakin viihtymiseen, lisäpalveluihin ja matkustusmukavuuteen, mutta toistaiseksi parasta mitä tarjolla on, on lemmikkivaunu. Missä sakkaa? Minä en hae sitä mahdollisimman edullista matkustustapaa (sekin on lentokone) vaan päästöttömyyttä.

Ehkä junamatkustamisen tulevaisuus alkaa siitä, että osa turisteista siirtyy Oak Barrelin edestä skoolaamaan lomalle juna-aseman baariin.

Pääseekö junalla Kroatiaan?

"Onko kesälomasuunnitelmia?"

No on, mutten ole vielä esitellyt niitä perheelle! Ajattelin nimittäin ehdottaa, että lähdetään junalla Kroatiaan. Ja tähän sellainen kauhuemoji.

Tämä monella tapaa hieno kotimaamme sijaitsee helvetin kaukana kaikesta, paitsi Siperiasta, ja lentäminen on edullista ja nopeaa. Taksi kentälle ja – bling – olet muutamassa tunnissa Rivieralla palmujen varjossa. Täydellistä! Mutta jos meinaan vähentää lentämistä, on pakko miettiä muita vaihtoehtoja kuten lähimatkailua ja junailua. Ilmaston lisäksi minua kiinnostaa toinenkin näkökulma: lentokonepesuveden mukana menee myös matkustamisen koko pointti: itse matka. Parikymppisenä tein sellaisia reissuja, jossa ostin menolipun yhteen kaupunkiin ja paluulipun toisesta. Sitten hankkiuduttiin kaupungista toiseen milloin milläkin välineellä, myös Brasiliassa. Ja sehän oli muistaakseni hauskaa! Mutta olisiko se hauskaa lastenkin kanssa?





Kun sitten taannoin parkusin, että eikö täältä voi ikinä enää lähteä mihinkään, some tuli avuksi. Yksi ystäväni oli jo käynyt maitse Brysselissä. Toinen ystäväni taas oli puksuttanut junalla Helsingistä Kiinaan ja totesi, että maata pitkin pääsee pois kolmeakin reittiä. Keski-Euroopassa asuva ystäväni puolestaan huomautti, että Münchenistä Milanoon on suunnilleen sama matka kuin Helsingistä Jyväskylään. Valaistuin. Minultahan puuttui täysin ymmärrys välimatkoista. Keski-Euroopassa ei enää mikään ole kaukana.

Ongelmani ei ole se, että lentäminen on tapa, vaan se, että se on ainut tapa. Osaan kliksutella oikeat liput, näyttää boarding passia ja purkaa kamat linjastolle turvatarkastusjonossa, mutta en tiedä, mikä on Ruotsin junayhtiön nimi. Miten minusta onkin tullut tällainen monomaanikko? Olen niin tottunut siirtymään yhdeltä lentokentältä toiselle, etten osaa enää mitään muuta.

Päätin ottaa homman haltuun. Olen opetellut syömään tofua, eikä tämä voi olla vaikeampaa. Lisäksi kersat ovat nykyään harjaantuneita matkailijoita ja kantavat vaivatta omat reppunsa, joten voimme ihan hyvin lähteä palauttamaan matkustamiseen vähän seikkailua. Olenkin tällä viikolla tuijottanut Peruskoulun Kartastoa ("Äiti, mikä on DDR?") enemmän kuin koskaan ja surffannut Deutsche Bahnin ja SJ:n sivuja.

Vastaus otsikon kysymykseen on, että kyllä pääsee. Ajattelin, että lapsiystävällisintä olisi mennä yölaivalla Turusta Tukholmaan ja ottaa Tukholmasta aamujuna Köpikseen (sekin on oikeasti vain reilun viiden tunnin matka), jonne pysähdymme vähintään päiväksi. Sitten kun huvittaa, paukkaamme Müncheniin, minkä jälkeen palmut ovat vain muutaman tunnin päässä. Voiko tämä olla näin yksinkertaista?

Yllätyksekseni perhekin innostui. Puhuin ensin puolelleni kersat ("hei voidaan ottaa jätskit joka kaupungissa") ja sitten Koti-insinöörin ("junamatka Alppien läpi on toiminut ainakin yhden Bondin ja Star Wars elokuvan kuvauspaikkana + kaljatarjoilu on junassa paljon sujuvampaa"). Nyt väännetäänkin enää siitä, jatketaanko rantalomalle Gardalle, Venetsiaan vai Rovinjiin. Ja minulla on pitkästä aikaa ihan aidosti matkakuume.

Miten on, kiinnostaako aihe teitä? Osaatteko antaa vinkkejä, hyvässä tai pahassa? Kaikki neuvot ovat tervetulleita!

Ps. Jos innostumme junailusta vielä enemmän, interrail-liput ovat alle 12-vuotiaille ilmaiset.

Kaikkien kyselyikäisten unelmakohde: kosketa tiedettä Ahhaa-tiedekeskuksessa

Kaupallinen yhteistyö: Tiedekeskus Ahhaa ja Suomen Blogimedia

Korkeasaari check.
Linnanmäki check.
Eläinmuseo check.
Kiasma check.
Suomenlinna check.
Heureka check.

Lasten kanssa kaikki nähty? Museot, näyttelyt, uimarannat, huvipuistot ja maauimalat? Teatterit, lähisaaret, pandat, luonnonpuistot ja lapsimessut? Jos olet kolunnut kersojen kanssa kaikki mahdolliset lähialueen aktiviteetit, mutta anovat katseet kääntyvät jälleen puoleesi, vaihtoehtoja on kaksi: aloittaa rundi uudelleen alusta tai lähteä merta edemmäs kalaan. Vaikkapa Viroon ja Baltian suurimpaan tiedekeskukseen!

Olen kerran elämässäni käynyt Tallinnaa pitemmällä, 15 vuotta sitten. Se meni hyvin. Tapasin Pärnun reissullani erikoisen heebelin, jonka kanssa menin kaksi vuotta myöhemmin naimisiin! Ja koska olen tiedekasvatuksen suurin fani, kutsu Tartoon tutustumaan paikalliseen Ahhaa-tiedekeskukseen oli erittäin tervetullut.

En siis tiennyt Tartosta etukäteen mitään, mutta reissun jälkeen oli tunne, että tämä pintaraapaisu kaipaa ehdottomasti jatkoa. Perillehän pääsee monella tapaa, autolla, lentäen ja laiva-juna/bussi -yhdistelmällä. Tallinnasta Tartoon pääsee julkisilla noin 2,5 tunnissa.

Kuva on suorassa, mutta takana on Tarton oma kalteva torni.

Tartto on perinteikäs yliopistokaupunki, jossa opiskelee paljon myös suomalaisia opiskelijoita (erityisesti lääkiksessä). Eikä ihme. Tartto vaikuttaisi olevan loistavan meiningin kaupunki, jossa koko ajan tapahtuu jotain. Kuvaavaa on se, jouduimme yöpymään Tallinnassa, koska kaupungista ei kertakaikkiaan löytynyt kahta vapaata hotellihuonetta reissun ajankohtaan: sattui nimittäin olemaan samaan aikaan kuumimman turistikauden kanssa päällekkäin myös triathlonin EM-kisat ja A-han keikka. Kaupunki onkin kasvattanut suosiotaan matkailijoiden keskuudessa juuri monipuolisuutensa takia. Siellä todella on jokaiselle jotakin: museoita ja kulttuuria, luontoretkiä (Tarton läänissä on parikin isoa järveä), monipuolinen ruoka- ja kahvilaskene ja yleistä pällisteltävää joen varrella.

Tämä tarjoiluehdotus aiheutti akuutin hämmennyksen koko seurueessa.

Lapsiperheille on tekemistä vaikka kuinka (erityisesti jos otat huoneen uudesta spa-hotellista). Koska meidän seurueelle kyseessä oli vain päivän visiitti, käytimme paukut nopeaan turistikierrokseen ja iltapäivään tiedekeskus Ahhaassa. Muuta emme olisi edes ehtineet: vietimme tiedekeskuksessa neljä tuntia ja silti tuli kiire! Skidi luonnehti, että paikka muistuttaa Heurekaa (katonrajassa on samanlainen trapetsipyörä): hieman pienempi, mutta enemmän tekemistä. Iso plussa tuli siitä, että ihan koko seurue, johon kuului kaksi vilkasta 7-vuotiasta, yksi rauhallinen 11-vuotias ja kaksi stabiilia 44-vuotiasta, löysi kiinnostavaa tekemistä. Perhelippukin on aika huokea: kaksi aikuista ja kaikki kersat pääsevät sisään 29 eurolla.

Nouseehan se auto, kun on aamupuurot syöty.

Miten vesi virtaa? Miten päin venettä kannattaa soutaa?

Tiedeteatterissa oli hurja meninki, joka ei ehkä sovi herkimmille, seurueen lapset olivat aivan fiiliksissä.
Näytöksiä pidetään suomeksi ensi kesästä lähtien.

Tämä huone ei sovellu yli 40-vuotiaille. SOS.

Tiedekeskuksen aktiviteetit on jaettu kolmeen kerrokseen. Ensimmäisessä kerroksessa on suurin osa tehtävistä ja näyttelyistä. Suosikeiksi nousivat vesiputoustulostin, käsivoimilla toimiva, pyörivä hissi ja vesipallorata. Niin ja peililabyrintti, oikea kuoriutuva kananmuna ja tulishow eli tiedeteatteriesitys, jossa on leimahdus- ja paukkutakuu. Puolivuosittain vaihtuvassa näyttelyssä päästiin tutustumaan esihistoriallisiin mereneläviin (jee, koska Dinojunasta tuttuja hahmoja) ja ylimmän kerroksen planetaariossa pääsimme lopuksi planethopping-kierrokselle Linnunradalla.

Mitä kovempaa pumppaat sitä isompi kupla. Luonnollisesti tässä piti pumpata olkapäänsä puuduksiin.

Kuinka siistiä! Jos välillä alkaa uuvuttaa, toisen kerroksen kahvilasta saa niin lounasta kuin pillimehuakin. Samalla voi ihailla pallojen avulla sitä, miten painovoima toimii. Tiedekaupasta voi etsiä tekemistä paluumatkalle.

Itselleni jäi mieleen suht erikoinen lääketieteellisten erikoisuuksien näyttely (tätä en kyllä suosittele ihan pienimmille enkä muutenkaan herkemmille), helteisen iltapäivän lämpökameraselfie ja fyysistä voimaa testaavat laitteet, jossa sentään sain vielä paremmat tulokset kuin Skidi.

Olipa älyttömän kiva reissu älylliseen paikkaan, suosittelen lämpimästi! Tämä kohde ei tietenkään kyselyikää taltuta, jopa päinvastoin, mutta siihen paikan nimikin viittaa. On tarkoituskin koskea ja kysyä, koittaa itse ja yllättyä. Mutta täällä saat sentään lukea ohjeet ja selitykset paperista.

Lapsille räätälöity tiede on ihana asia, menkää jos suinkin ehditte!