14.8.2022

"Mitäs Tinderiin kuuluu?"

KUVA: Dorit Salutskij

Kun tapaan ystäviäni, puhe kääntyy aina jossain vaiheessa siihen, mitä Tinderiin kuuluu. Onko mitään sutinaa?* 

Hesarissa taannoin julkaistu nettideittailun arjesta kertova artikkeli oli otsikoitu "Pettymysten viidakko". Olen eri mieltä. Koska olen deittaillut viimeksi 90-luvun puolella, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä viittäkymppiä lähestyvä äiti-ihminen voi ulkonäkökeskeisen maailman ulkonäkökeskeisimmältä sovellukselta odottaa. Vastaus oli tietenkin: kaikenlaista. Niin seksiä kuin parisuhteitakin on tarjolla sekä vapaiden että varattujen kanssa. (Mulla lukee profiilissa "ei varattuja", mutta hei aina kannattaa yrittää.)

Itse summaisin, että Tinder on tarjoillut sekä iloisia yllätyksiä että täydellisiä mahalaskuja, mutta kokemuksena se on ollut erittäin yleissivistävä, kasvattava ja tarjonnut rutkasti ajatuksia suhdenormeista, ikäeroista, ydinperheestä, vanhemmuudesta, identiteetistä ja vieläpä idean kirjaan, joka ilmestyy tammikuussa 2023. Tinderin pitäminen syypäänä pettymyksiin onkin vähän samaa lajia kuin Wilman syyttäminen negatiivisuudesta. Alusta on alusta. Paskat kokemukset johtuvat ihmisistä. Ja ihmiset taas koostuvat paitsi persoonistaan myös normeista, kokemuksista ja odotuksista. Jotka ovat yhteiskuntasidonnaisia.

Mutta siihen kritiikkiin. Minä näen asian näin.

Tinderiä voi kritisoida liiketoimintaideastaan. Alusta sallii leväperäisyyden, koska niin kannattaa tehdä. Sovellus on täynnä matalalla kynnyksellä kyhättyjä, kuvattomia ja tekstittömiä profiileita, joita voi kalastella maksaviksi asiakkaiksi jos ja kun flaksi ei käy. Sovellus ei kunnioita asettamiani ikä- ja etäisyysasetuksia, koska profiiliani kannattaa vilautella vähän joka puolella. Lisäksi aivan liikaa painoa laitetaan harrastuksille. Wtf, voin harrastaa mitä vain kunhan seura on kivaa. 

Kannattaa myös testata muita sovelluksia. Bumble on mielestäni paljon laadukkaampi, mutta siellä on vähemmän jengiä omassa viiteryhmässäni. 

Ihmisiä voi kritisoida vaivannäön puutteesta. Ei ole pakko olla veltto, vaikka siihen annetaankin mahdollisuus. 60 denierin sukkahousufiltterillä otettu räpsy, jossa on etualalla kuollut hauki, ei ole profiili. Ylipäätään sellainen yleinen sanity check olisi sisällön suhteen tarpeen: se, että pidät hyvästä ruoasta ei erityisemmin nosta sinua esiin. Pidän myös ihan perusjuttuna, että ihminen osaa puhua ja pussata. Ne kannattaa mainita vain, jos et osaa. Ja kaikella ystävyydellä: kannattaa myös perehtyä tähän naisen kokemukseen: jos jonossa on 3000 tykkäystä, on turhan raskasta jäädä selvittämään, kuka olet, jos kaikki tieto täytyy nyhtää jossain haastattelussa. 

Itseäänkin kannattaa tarkastella kriittisesti. Tinder ei välttämättä ole paras tapa ylipäätään tavata ketään, jos kiinnostus syttyy lähinnä ajan kuluessa. Kuvat eivät sano minulle mitään. Rolexit, Audit ja purjeveneet eivät nappaa. Kiinnostun vasta, kun näen miten mies kohtelee muita ihmisiä ja eläimiä, miten hän osaa ilmaista itseään (avoimesti olematta se viidakon äänekkäin alfauros) ja millaisille asioille hän nauraa. Lisäksi adhd-naiselle ei toimi tavanomainen "mitäs sun päivään" -jutustelu pätkääkään. Huumorintajuni on hirveä, kaipaan omaa tilaa ja ilman henkisen yhteyden tuomaa dopamiinia seksi on keskinkertaista. Jätän mieluummin väliin kokonaan kuin otan mitään kädenlämpöistä. En olisi ikinä valinnut eksääni hänen profiilinsa perusteella.

Yhteiskunnan normejakin voi tiedostaa. Parisuhdemallit ovat enimmäkseen opittuja ja omaksuttuja. Kuvasto, jossa naiset esitetään avioliittohakuisiksi tyranneiksi ja miehet toistaitoisiksi elostelijoiksi on väsynyt, mutta elossa. Stereotypioita voi onneksi vastustaa olemalla toteuttamatta niitä itse. 

Deittisovellukset pakottavat ajattelemaan omia tarpeitaan ihmisenä, mitä suosittelen jokaiselle, erityisesti, jos oma seksuaali-identiteetti on ajalta, jolloin tärkeintä oli pidättäytyä kaikesta, ettei kasva karvoja kämmeniin. Kysy itseltäsi, mitä SINÄ tarvitset ollaksesi tyytyväinen? Mihin tarvitset kumppania? Onko yhden ihmisen täytettävä kaikki toiveet?  

Todennäköisyys, että löytäisi jonkun, joka on fyysisesti omaa silmää, henkisesti älyä miellyttävä ja seksuaalisesti yhteensopiva ihminen samanlaisessa elämäntilanteessa, samassa maassa on lopulta aika pieni. Omasta elämästään olisi hyvä pitää ihan itsekseenkin. 

*Vastaus kysymykseen: aina jotain on.

10 kommenttia:

  1. Testattua: Miehet ei edes LUE profiilitekstejä vaan ovat kiinnostuneita kuvista. Jotka puolestaan eivät näillä alustoilla kerro enempää kuin tuhat sanaa. Mutta joo, ihmiset viestittää toisilleen valitsemallaan tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei varmaan osa luekaan, he ovat suurella todennäköisyydellä tätä "mitäs sun päivään" -osastoa. :D Ne kiinnostuneet erottaa siitä, että ne osoittaa lukeneensa.

      Poista
  2. Sama kokemus itsellä, ettei miehet lue profiilitekstejä.Tinder on aika raskas, kun jokaisen kanssa joutuu aloittamaan aina kaiken alusta, oliskohan copy pastella jotkut perustiedot itsestä hyvä idea🤔😁Tinderissä vaikuttaa myös pyörivän paljon miehiä, jotka eivät oikeastaan edes etsi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monille Tinderissä hengailu on ilmeisesti harrastus.

      Poista
    2. Itse tunnistan tästä itseni, olen nainen. En kylläkään aktiivisesti swaippaile tai chattaile sovelluksissa, mutta kuitenkin silloin tällöin ja kuvatunlaisesti. Syy käytökselle on, että yhtäältä kiinnostaa deittailla ja toisaalta koen homman työläänä ja vähän pelottavana. Välillä kerään rohkeutta lähteä treffeille, mutta ristiriitaisesti en etsi mitään vakavaa vielä tässä vaiheessa sinkkuutta, mutta en myöskään halua pelkkää seksiä. Lopputuloksena vaikutan varmasti juuri tällaiselta: ihmiseltä, joka on deittisovelluksessa, vaikkei vaikuta etsivän mitään.

      Poista
  3. Hyviä pointteja. Itse olen myös aloittanut deittailun muutama vuosi sitten uudestaan pitkän suhteen jälkeen ja kokenut positiiviseksi sen, että alustan kautta on tullut tavattua sellaisiakin ihmisiä, joihin ei muuten olisi varmaankaan törmännyt. Tämä taas on mahdollistanut juuri omien tarpeiden, rajojen yms. pohtimisen kun erilaisia ajatuksia on avattu rehellisesti. Itse koen että aidosti kertomalla itsestäni ja siitä mitä ajattelen, kaipaan ja pelkään olen lopulta tavannut hyviä tyyppejä, vaikka nykyistä lukuunottamatta 😅🤞 nämä eivät olekaan kestäneet loppu elämää... ja jokainen on opettanut minulle lisää itsestäni. Aika näyttää miten nykyisen kanssa käy. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, allekirjoitan tämän. Mulla on aika iso ikähaitari ja tapaan mielelläni aika nopeasti jos juttu vaan luistaa. Ja olen tosi tiukka: jos ei luista chatissa niin ei se luista livenäkään.

      Poista
    2. jännästi mulla oli hiljattain sellanen tinder-match, jonka kanssa juttu kyllä chatissa luisti, ei mitään varoitusmerkkejä. tyyppi paljastu totaaliseksi mieslapseksi, joka asu likasessa kodissa, ruokavalio oli nirson 5-vuotiaan luokkaa, ja selkeesti odotus oli että nainen hoitaa sitten kaiken taloudenpidon, ja suhteen kehityspuolen, hän oli aatellu vaan hengailla. onneks se ei mennyt niin pitkälle että ois selvinny kuinka huonoa meno ois ollu makuuhuoneessa... että nyt ei sitten tiedä enää mihin pohjata se että kannattaako vaivautua treffeille, kun chatissa voi mennä tosi hyvin ja livenä ei sitten yhtään :D

      Poista
  4. Ei-neurotypaalisena (jonkun sortin autisti) ja harvemmin sosiaaliselle pöhinälle syttyvänä naisena pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi edes valita viestittelyn kohde käytännössä pelkän kuvan perusteella johtaa hyvin äkkiä siihen, että vaikka parisuhteessa olemisesta pidänkin, lienen ikuisesti sinkku jos nykyisen puolison kanssa menee joskus lusikat jakoon :D Tutustuttiin kyllä netissä, mutta muinaisella chattialustalla - ja kuvia & oikeita nimiä vaihdettiin vasta useampi kuukausi ensikontaktista.

    Ulkonäkö ei ole kovin korkealla siellä omalla merkitsevät asiat listalla, vallitseva deittimeininki taas nojaa hirveästi visuaalisuuteen ja identiteettiposeeraukseen. Pitäisi kyetä hissipuhe-henkeen kertomaan kuka on, ja näyttää vielä sopivalta - itse taas mielummin ihan rauhassa tutustun ihmisiin ja heidän tapaansa toimia pienen matkan päästä ennen kuin itse haen kontaktia.

    Lisäksi jostain syystä annan ihmisille ensivaikutelman, että olen jotenkin arka...vaikka ihmiset jotka tuntevat minut enemmän valittavat siitä, että sosiaalisten pikkuvihjeiden mennessä viuhahtaen ohi useimiten ongelma on enemmän se että jyrään mielipiteideni kanssa kuin se etten saisi niitä kommunikoitua. Joten lähtökohtaisesti vedän puoleeni ihan erilaisia ihmisiä kuin ne joihin edes haluaisin tutustua, tai jotka jaksaisivat luontaisia tapojani toimia.

    Onneksi puoliskokin on ei-neurotypaalinen, joten vaikka haasteemme ovat jossain määrin erilaisia, niin kärsivällisyyttä löytyy kummaltakin sopeutua joten ainakin tällä hetkellä deittailun uhka ei ihan akuutisti ole ilmassa.

    VastaaPoista
  5. Hei, minä kyllä miehenä luen kaikki profiilit tarkasti, ja yleispätevät ("tykkään syödä ja hengittää ja peseytyä, tykkääthän sinäkin?") tai kirjoitusvirheelliset lentää rajusti vasemmalle. Paitsi jos kuvat on erityisen hemaisevia, koska no, peniksen värähtely näyttäisi kulkevan etusormeen käymättä aivojen kautta.

    Toki tämä tarkoittaa sitä, että hylkään 90% profiileista, ja koska naiset hylkää suorilta suurimman osan miesten profiileista, niin ei niitä matcheja nyt vaan tule. Mutta luonne vaatii sen, että pelaan aina ihan eri peliä kuin mitä kentällä pitäisi pelata. Useimmiten ihan väärissä varusteissa vieläpä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...