10.5.2022

Ei, ihmiset eivät eroa liian helposti


Kävimme juuri läpi kesän menokalenteria, joka aina ollut muusikon töiden takia suht haasteellinen setti. Vuoroviikkovanhemmuudessa kierroksia on vielä vähän lisää. Muusikko on edelleen kesätöissä, minä olen edelleen yrittäjä ja lapsilla on edelleen sairaan monta kesälomaviikkoa, mutta emme asu saman katon alla. Luonnollisesti tästä seuraa sumplimista. Yhtenä viikonloppuna lasten pitäisi olla minulla, mutta on järkevämpää, että he ovat maalla vielä pari päivää. Toisella viikolla lomareissumme venyy lauantain puolelle, jolloin palautus isälle venyy. Mutta eipä hätää. Kun joustamme molemmat, ei tarvitse riidellä vaihtopäivistä. Arvostan edelleen eksäni neuvottelutaitoja.

Kuulen usein kommentin, jossa osataan kertoa, että ihmiset eroavat nykyään liian helposti. Olen aika vahvasti eri mieltä. Minun nähdäkseni ihmiset katselevat tilanteen kehittymistä aika pitkään, jopa vuosikausia, ja yrittävät ratkaista (joskus onnistuneestikin) lukkojaan pariterapiassa. Ja vaikka jotkut ovatkin menneet naimisiin liian helposti, väitän, että enemmän on niitä, jotka jumittavat sysipaskoissa suhteissa taloudellisista, sosiaalisista ja/tai jälkikasvullisista syistä. Eroaminen on kallista, raskasta ja siitä seuraa jumalaton määrä säätöä lasten kanssa.

Digideiteillä olen törmännyt vuoroviikkoisiin, joiden suhde eksäänsä on todella tulehtunut ja he ovat hädin tuskin puheväleissä. Yhteistä näille kaikille kokemuksille on se, että he ovat tunteneet eron jälkeen vain helpotusta. Ei surua, ei ikävää, ei alakuloa vaan huojennusta siitä että raskas tilanne on ohi. Minusta tuo kertoo siitä, että eroamista on venytetty liian pitkään. Ero on ihmeellinen tabu ottaen huomioon ettei kyse ole rikoksesta tai tappiosta. 

Olen myös kuullut ihmettelyä eromme syistä. Kuulemma meidän tilanteessamme ei olisi kannattanut erota kun ei ollut mitään järkevää syytä. Niin. Mikä sitten on järkevä syy?  Miksi ei olisi järkevää haluta kokea vielä tämän elämän aikana rakkautta, hyväksyntää ja kumppanuutta? Minulle ei riitä se, että perhe-elämästä käteen jää vain lastenhoito, sen saa vuoroviikkovanhempanakin. Kokonaan toinen asia on kuuluvatko eron syyt kenellekään muulle. (Eivät kuulu.) 

Itse asiassa menen vielä pidemmälle ja alan neuvomaan: eroa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Jos olet "katsellut tilanteen kehittymistä" vuosikymmenen, kumppani ei suostu keskustelemaan tai kuuntelemaan tarpeitasi eikä tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, ei mitään parempaa elämää ole odotettavissa. Ero on aina raskas rasti, mutta ei se odottelemalla helpotu, päinvastoin: tarpeesi eivät katoa minnekään. Heti kun kuvassa on kolmansia osapuolia, tunteet skaalautuvat. Ei kannata odottaa sinne asti.

Se, että voi erota edes kohteliaissa väleissä, yleensä tarkoittaa, että myös vanhemmuus jatkuu sopuisasti. Ja se jos mikä on lasten etu. Suhtautukaamme siis eroon aivan normaalina ihmisten väliseen suhdesekamelskaan kuuluvana tapahtumana älkäämme päivitelkö kenellekään mitään eron syistä tai helppoudesta. Yhteiskunnan taholta tuleva häpeä vain pitkittää ihmisten kärsimystä. 


23 kommenttia:

  1. SIIS AMEN!

    ”… ei odottelemalla helpotu, päinvastoin: tarpeesi eivät katoa minnekään.”

    Odottelin 10 vuoden suhteesta 5 vuotta, josko tarpeeni eivät olisi tarpeellisia tai ero helpottuisi. Ei helpottunut. Tuli lapsi ja asuntolaina ja bonussukulaiset…

    ”Heti kun kuvassa on kolmansia osapuolia, tunteet skaalautuvat. Ei kannata odottaa sinne asti.”

    Odotin siihen asti. Se oli paskasti tehty kaikille. Mutta vasta se, että joku muu tunnisti, hyväksyi ja huomioi tarpeeni suhteessa herätti lopullisesti tajuamaan, miten säästöliekillä elin aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se usein menee: ihminen on tosi hyvä sitkuttelemaan, sopeutumaan ja kalibroimaan tunteensa sellaiselle tasolle, että reaalimaailmassa on järkeä, ja havahtuu vasta kun joku muu herättää.

      Poista
  2. Samaa mieltä! Omat vanhempani erosivat aikoinaan vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen, kun olin 15. Eron jälkeen kaikki muuttui: parempaan. Sain elää viimein kodissa, jossa oli vapautunut tunnelma eikä olo ollut jatkuvasti kuin olisi kävellyt heikoilla jäillä. Toivon, että he olisivat tehneet päätöksen aiemmin huolimatta siitä, että uudet puolisot toivat soppaan ihan uudet mausteet. Ja tuovat edelleen, vaikka olen jo yli 40. Tästä muuten näkee harvoin keskustelua, mutta isovanhemmuus eroperheissä voi olla aika kiemuraista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kodissa vallitseva ilmapiiri on sairaan tärkeä asia! Vaikka omat vanhempani eivät eronneet erityisen sopuisasti, muistan olleeni tyytyväinen siitä, että se jatkuva riitely loppui.

      Poista
  3. Parit menevät naimisiin edelleen ihan liian helposti. Tunnen monta pariskuntaa, joiden tunteiden epäsuhdan takia toinen on halunnut sitoa toisen ja kihloihin menohan sen ratkaisee. Sitten uppoudutaan niin syvälle hääsuunnittelun syövereihin, ettei huomata, että molempien pitäisi olla rakastuneita - tai edes ihastuneita - toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva kyllä. Aika moni kokee avioliiton tuovan jonkinlaista turvaa, vaikka se turvan tunne voi vallita millaisessa parisuhdemuodossa tahansa.

      Poista
  4. Asiaa! Erosin liki 30 vuotta kestäneestä liitosta, jonka hajoaminen oli shokki monille, sillä tulimme hyvin toimeen kavereina. Se ei kuitenkaan riitä ja herään vieläkin usein ihastelemaan nykyistä vapauttani. Ei tarvitse arvailla toisen mielialaa, yrittää miellyttää ja sovitella omia menoja toisen suunnitelmiin. Ei esim. tarvitse teeskennellä että tykkään hiihtää! Saa valvoa myöhään, levitellä askartelut olohuoneen pöydälle, siivota tai olla siivoamatta. Nuorin lapsista on jo 15 joten lasten elämään tällä ei ollut hirveää vaikutusta. Kavereita ollaan miehen kanssa yhä eikä yhteisten kaverien ole tarvinnut valita puolia. Ihana vapaus!

    VastaaPoista
  5. Meillä suhde parani ex-puolison kanssa todella paljon kun muutettiin omiin osoitteisiin. Olemme nyt lähes 5 vuotta avioeron jälkeen todella hyviä ystäviä ja lomailemme edelleen yhdessä myös perheenä. Kaikki joulut ja muut juhlat olemme myös aina viettäneet yhdessä lasten ja uusien puolisoiden kanssa.

    Lapset asuvat kanssani, mutta ex-puoliso käy lähes päivittäin tapaamassa meitä ainakin lyhyesti ja lapset ovat yhden yön viikossa hänen luonaan, jotta pääsen harrastuksiin ja töihin.

    Vuoden verran yritimme ratkoa parisuhteen ongelmia terapiassa. Terapian ansiosta ero varmaankin sujui niin hienosti kuin sujui, mutta olisimme varmasti hyvin voineet muuttaa erillemme jo aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinkin voi käydä! Terapiassa käyminen harvoin menee hukkaan vaikka parisuhde päätettäisiinkin lopettaa.

      Poista
  6. Ihan kuin omasta kynästä! Kiitos, että puit sanoiksi sen, mitä itse ajattelen ja olen kokenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen että tämä resonoi niin voimakkaasti! <3

      Poista
  7. Riippuu varmaan onko siis yritetty ratkoa, puhua ym. Jos ei, niin sit aattelen et on liian helpolla. Tämä siitä kun itse jouduin jätetyksi enkä tähän päivään mennessäkään aivan tiedä mikä niin kauheaa suhteessa oli. Toinen nainen siinä lopulta taisi olla kuviossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se näinkin. Toisaalta myös nähtävästi täysin tunnetaidottomasta ihmisestä on hyvä päästä eroon ennemmin kuin myöhemmin.

      Poista
  8. Tämäpä osui varsin ajankohtaisesti. Tässä kun just miettii, että no kestäisikö sitä lasten vuoksi ja rahan vuoksi vielä jonkun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia vaikeaan tilanteeseen. Päätöksenteko ei ole helppoa sillä siinä täytyy olla tiettyä varmuutta ja jatkuvuutta elämän muilla alueilla (työt, terveys, verkostot, lasten elämä).

      Poista
    2. Kiitos. Vaaka kallistuu kyllä enemmän siihen, että nyt voisi olla aika tehdä muutoksia. Ei taida koskaan olla tähänkään teemaan sitä parhainta mahdollista ajoitusta. Kaikenmaailman sodat ja inflaatiot tekee oman lisänsä 🤯

      Poista
  9. Se mikä näissä "eroaa liian helposti" keskusteluissa jaksaa aina hämmentää, on se kuinka kaikilla jotenkin löytyy se mielipide siitä mitä jonkun toisen pitäisi parisuhteessaan sietää tai hyväksyä. Ihmisillä on erilaisia tarpeita, ja ne vielä saattavat muuttua vuosien vieriessä. Parisuhde joko mukautuu, tai sitten ei.

    Lisäksi oletus tuntuu usein olevan, että jos ongelmista ja niiden mahdollisesta ratkomisesta ei ole tehnyt julkista performanssia sitä ei sitten ole varmasti tehty laisinkaan. Uskaltaisin väittää, että aika paljon harvemmassa ne ihmiset Suomessa on, jotka hetken mielijohteesta eroavat verrattuna niihin, jotka hetken mielijohteesta pariutuvat...

    Ihan samoin kuin työelämässä - ei se sama muotti ja ihanteet kolahda kaikille ja se että pitkä parisuhde olisi jotenkin sisäsyntyisesti parempi kuin useampi lyhyt suhde on vain todella omituinen tapa arvottaa ihmissuhteita. Erilaisia ongelmia toki itse kullakin varmasti on, mutta kukapa meistä sen kolmannen silmän omaisi, jolla näkee onko jonkun toisen parisuhteen vaihto tai siinä pysyminen nyt tehty kestävin motivaatioin, kun näiden asioiden tunnistaminen edes omassa toiminnassa on monelle jo vaikeaa?

    VastaaPoista
  10. Olen iloinen siitä että moni kokee iloa ja helpotusta erotessa. Itse olen ainakin toistaiseksi valinnut toverillisen parisuhteen. Koska lapset. Ja koska helppous. Vaikka ei olekaan minkäänasteista tykkäämistä tai herkkyyttä. Mutta eniten kannatan sitä että ihminen kokee elämänsä mielekkääksi, minkälaisena ja muotoisena tahansa.

    VastaaPoista
  11. Omilla jaloillaan seisovan ihmisen tulisi suhteessakin tarjota itse itselleen 70% tarpeistaan itse. Voimme odottaa ja toivoa kumppaniltamme vain tietyn verran. Kun tämän ymmärtää, on helpompi päättää. Itselläni on ihan ok mies ja pienet lapset, mielekäs työ ja mökki, ja vaikka usein mietin millaista olisi palava tunne ja symbioosi, näinkin on hyvä. Itse koen, että länsimaissa on tietynlainen harha, että perhe-elämän kuuluisi olla aina suurta tunnetta. Aika harvalla se on, omaa elämää voisi katsella palapelinä missä se puoliso on vain yksi pieni pala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisi olla minun näppäimistöltäni. Kahdenkymmen vuoden ja kahden lapsen jälkeen parisuhde on varsin erilainen kuin silloin, kun aloitettiin. Meistä kummastakin on kadonnut tarve olla toisen vuoksi jotain muuta kuin oma itsensä. Näin on hyvä.

      Poista
    2. Itse en ole montaakaan erotarinaa kuullut, varsinkaan naisen aloitteesta keskeltä perhe-elämää, jossa se eron syy olisi ollut ettei enää kipunoi kuin kakskymppisenä. Näistä syistä eroavat kai enemmän perheettömät tai perhe-elämän ulkokehällä roikkuvat. Jos on kainaloitaan myöten perhe-arjessa niin yleensä myös hahmottaa, että tilanne ei ole sama kuin "silloin ennen" ja osaa myös iloita elämästä sellaisena kuin se nyt on eikä haikailla aiempia vaiheita.

      Useimiten siitä kädenlämpöisestä kumppanuudesta ollaan valmiita irrottautumaan tunnesyistä, ja se tunnesyy ei ole se tunteiden laimeneminen tai varsinanen puute, vaan laatu. Se että se puolison esiinnostama tunneskaala on voittopuolisesti kategoriosta pettymys, harmitus ja vitutus - ja mikä oleellisinta, tästä tilanteesta ei syystä tai toisesta päästä takaisin sinne hyväksyvän kumppanuuden tontille.

      Se semmoinen mukava kouluarvosana 8 parisuhde varmasti on ihan tarpeeksi suurimmalle osalle. Ja jos jostain erosta ei kummempaa syytä julkisesti kerrota, niin ei se tarkoita, etteikö sellaista ole ja että ihmiset eivät vain noin yleisesti tajuaisi pidempien ihmissuhteiden olevan erilaisia kuin lomaromanssit...

      Poista
  12. Jaa-a. Rakastuminenhan on oksitosiiniin perustuva eräänlainen mielenhäiriö, joka ei koskaan kestä. Kahdesta vuodesta tutkijat taitavat yleensä puhua huuman enimmäiskestona. Onko rakastumisen takia (tai sen toivossa) järkeä laittaa sekaisin puolison, lasten ja muiden läheisten elämät ja tuhota "ihan kiva" arki?

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...