10.3.2021

Hyviä uutisia koronasta x 5


Vuosi. Siitä on oikeasti vuosi kun kirjoitin ensimmäisen koronapostauksen. Ja se on aika pitkä aika sinnitellä poikkeusoloissa. 

Koronavitutus on tullut aikaisemmin aalloissa, siis sillä tavalla, että väillä pännii enemmän ja sitten taas hiukan helpottaa. Nyt näitä helpotusjaksoja ei tunnu olevan enää juuri lainkaan. Kamelin selän katkaisi lopullisesti HS:n juttu keski-ikäisestä Vesasta, joka lähti perheineen huvikseen lomareissulle ja palasi kolmen lentokentän kautta sairaana kotiin. (Juttu oli vielä otsikoitu, että "näin valvonta pettää". Valvonta?! Miten olisi järki?! Itsekritiikki?!)

Joka tapauksessa. Olen yrittänyt Mieli ry:n suosituksesta keskittyä Vesan ja ulkonaliikkumiskiellon sijaan hyviin uutisiin. Jos sattuisitte olemaan samassa jamassa niin listasin ne tähän:

1. Koronatapaukset olivat laskusuunnassa maailmalla useamman viikon ennen pientä takapakkia. WHO arvelee, että suojautumistoimet, kuten turvavälit, hygienia ja maskit, näyttävät tehoavan, ja osa tutkijoista taas on sitä mieltä, että joissain maissa oltaisiin lähestymässä laumasuojaa.  Iloitsen myös siitä, että pitkään vapaamatkustajana laahustanut rakennusala näyttää näin kalkkiviivoilla havahtuneen siihen, että säännöt koskevat heitäkin, wow! (Perhana, lipsahti vähän negatiivisen puolelle tuo viimeinen lause, tsemppaan.)

2. Uusien rokotteiden määrä kasvaa ja perusterveiden työikäisten rokottaminen alkanee THL:n arvion mukaan kesäkuussa. Kesäkuu on 2,5 kk päästä, oikeasti. Erityisen kiinnostava on myös nenän kautta annosteltava suomalaisrokote, jossa käytetty menetelmä tehoaa muihinkin viruksiin. (Tietysti tässä ollaan otettu hiukan liian rauhallisesti kaupallistamisen kanssa, mutta pidetäänpä nyt kuitenkin tämä positiivisuus päällimmäisenä tunteena.)

3. Koronarokotepulloista saakin useamman annoksen kuin piti. Pfizerin ja Biontechin pullossa on nähtävästi tavaraa 60% enemmän kuin valmistaja lupaa. Hauskinta on, että tämä havainto tehtiin Suomessa – mitä sitä hyvää tavaraa hukkaan heittämään! On myös huomattavasti mukavampaa seurata rokotettujen kasvavaa määrää kuin maakuntien tartuntatilastoja. 

4. Rokotteet näyttäisivät olevan paitsi turvallisia myös tehokkaita. Jos et usko valmistajien testiprosentteihin, kannattaa tsekata Israelin tilanne:  "The rate of symptomatic Covid-19 -- meaning people who were infected with the coronavirus and felt sick -- decreased by 94% among people who received two doses of the vaccine, according to a press release from Clalit. The rate of serious illness decreased by 92%." Mielestäni juuri tuon vaikean tautimuodon estäminen on aivan olennaista terveydenhuollon kantokyvyn näkökulmasta ja Suomessakin on jo viitteitä siitä, että vaikka tartuntamäärät ovat nousseet, kuolemat ovat pysyneet samalla tasolla.

5. Koronatesti aka nenä-sielu -näyte saa pian varteenotettavan kilpailijan. Suomalainen firma on kehittänyt uuden nopean koronatestin, joka perustuu puhallukseen. Testituloksen saa minuutissa. Hyvä Suomi!

Niin ja bonuksena lapset ovat olleet todella terveitä: nuhaa, laattista tai influenssaa ei ole tänä vuonna vissiin ollut juuri kellään. Olemme välttyneet myös itse taudilta, vaikka koulussa on ollut altistumisia ja olen istunut kerran viikossa metrossa (jossa maskiprosentti on ollut pitkään ollut lähellä sataa). 

Onko lisää? Saa linkata! 


13 kommenttia:

  1. Nenä-SIelu -näyte :D Bun intended, indeed!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se oiekasti on. Tai sitten tapa viedä se mikrosiru aivoihin. O_o

      Poista
  2. Mulla loppui usko tähän touhuun ihan samaan tarinaan Vesasta. Itku tuli. Yritän pitää mielen positiivisena, meillä on molemmilla töitä eikä vuoteen noroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää keissi oli jotenkin niin kuvaava. Että itse poden huonoa omaatuntoa siitä, että käyn ryhmäliikunnassa, jonka koko on rajoitettu kymmeneen, ja sitten on tämä toinen totuus. On kontakteja ja on kontakteja enkä ymmärrä miksi juuri minun pitäisi rajoittaa enemmän kuin Vesan.

      Poista
  3. Heips, kiitos positiivisesta näkökulmasta. Itsellä alkais olla jo aika väsy. Tunnelma on erilainen kuin keväällä, joka oli kyllä yksi kauhistus sekin. Nyt vaan alkaa olla jo vähän toivoton olo, lamaantunut ja alistunut. En pidä tästä, mitä tilanne tekee mielelle, kaikki kiva on poissa elämästä, väsyttää, v*tuttaa, yleinen fiilis on vaan negatiivinen, enkä oikein tahdo saada mitään ajatustyötä vaativaa aikaiseksi. Mä en syytä hallitusta huonoista päätöksistä (maasta toiseen vapaata liikkumista tosin olisi pitänyt pystyä TÄSSÄ TILANTEESSA alusta lähtien jotenkin rajoittamaan, mutta en tunne lain koukeroita, joten ei enempää siitä) enkä jaksa mitään rokotevastaisten foliopäiden salaliittosepustuksia, toivoisin vaan, että yksilöt tekisivät fiksuja ratkaisuja omassa arjessaan. Alan tosin olla jo aika kyyninen (teen töitä koronan parissa) ja kun itse elänyt jo vuoden täysin normaalista poikkeavaa arkea ja elämää, on sen päivittäinen tiedostaminen, että osa meistä ei todellakaan ole muuttanut mitään, on voimia vievää. Tsempit meille.

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Tässä on vuoden mittaan tullut fiilis kuin olisi vankilassa mutta ilman vapautumispäivää. Ainoa tapa pysyä tolkuissaan on olla ajattelematta sitä että elämä valuu ohi ja keskittyä rutiineihin. Olen myös täysin samaa mieltä tuosta raojen kiinni laittamisesta: miksi ihmeessä mun pitää jättää kaikki väliin kun jengi kuitenkin kantaa uusia variantteja jatkuvasti rajan yli? Argh.

      Poista
  4. Sama kuin Sylvialla... Alakoulun opena yrität selvitä ohjeilla ja säädöksillä, jotka ovat mahdottomia noudattaa (turvavälit lapsilla, ei saa laulaa, istua vierekkäin, soittaa eikä keskustella pareittain). Samalla pitäisi suunnitella uutta koulurakennusta, uudistaa arviointi yms. mitä toimialalta nyt ikinä tuleekaan. Ja kun maski ei koronalta suojaa tutkimusten mukaan käyttäjää, paitsi kuitenkin opettajat (koskee myös koulu/vaka hlökunta). Tämä monta kuukautta kestänyt leviämistilanne, ollaan koko ajan kiikun kaakun, AARGH. Toivon, että mentäisiin vaan suosiolla kaikki kolmeksi viikoksi säppiin alakouluja myöten. Tosi moni kollega burnoutissa, myös itse. Kauheeta valittaa, toisilla työt loppu kokonaan. Ja aina ollaan julkisessa keskustelussa itsekkäitä, koska lomat. Oispa jo kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin AARGH tälle kiikun kaakun tilanteelle! Säppiä toivotaan täälläkin ja loppua tälle kiikkumiselle. Meidän perheen kaikki sosiaalinen toiminta on ollut syksystä asti jäissä tai etänä (mukaan lukien kaikki harrastukset) ja ainoa paikka mistä virus voi tulla on lasten mukana koulusta tai päiväkodista. Kolmen lapsen kanssa tilanne on alkanut tuntua jonkinlaiselta venäläiseltä ruletilta kun tällä alueella tartuntoja on ollut pitkin kevättä monessa koulussa ja päiväkodissa. Ollaan ihan tosissaan pohdittu missä vaiheessa 10-vuotias esikoinen otetaan pois koulusta, mutta ei sekään hyvältä ratkaisulta ole (tähän mennessä) tuntunut, kun kaverit on toiselle henki ja elämä. Olisi lapsen kannalta helpompaa jos koko luokka siirtyisi etäopetukseen. Olen ymmärtänyt että esim New Yorkissa kouluja pidetään auki koronaseulontojen ja maskien käytön avulla ja näin tehdään juurikin opettajien ammattiliittojen vaatimuksesta. Onkohan Suomessa ollut vastaavia vaatimuksia?

      Poista
  5. Kyllä tämä koronapelottelu alkaa jo tuottaa päinvastaista tulosta tavoiteltuun nähden. Olisi paljon mukavampaa jos olisi heti alussa pistetty rajoille pakkotestaus ja pakollinen karanteeni puhtaaseen tulokseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. En ymmärrä miksi just tässä pitää lepsuilla.

      Poista
  6. Introvertille tämä ei ole ottanut kovin lujille. Toki on muutamia tapahtumia, joita kaipaan, mutta en minä kuole niiden odotteluunkaan. (Eniten olen huolissani perhepiirin riskiryhmäläisen puolesta.) Olen kotoillut enemmän kuin ehkä ikinä ennen. Lukenut, harrastanut (taijia videon avustuksella vuosien tauon jälkeen), saanut blogini taas eloon, ostanut kukkia nyt jo monena viikkona, luonut uudelleen yhteyden kadonneisiin sukulaisiin, ruvennut käyttämään huulipunaa joka päivä - vaikka en missään käy ja kaupassa se ei sieltä maskin alta edes näy - tehnyt listoja siitä mitä haluan kokea ja tehdä vielä tässä elämässä, tilaillut ekokosmetiikkaa ja suosinut kotimaista ompelijaa, ryhtynyt kuntoilemaan cross trainerilla ja käsipainoilla, ryhtynyt hoitamaan puutarhaa ja sisäkukkia aivan uudella innolla, vähentänyt heräteostoja ja tehnyt ostolistaa (joka on hyödyllinen entiselle ostonarkomaanin tapaiselle...), kiinnostunut Japanista ja itämaisuudesta, puhunut puhelimessa enemmän kuin ehkä ikinä, suunnitellut pieniä remppoja, toipunut stressiperäisestä vatsavaivasta, hidastanut kaikin tavoin, mutta silti aika juoksee tosi vauhdilla. :) Tässä näitä muutoksia ja plussia vuoden ajalta, joita nyt ensin tuli mieleen.

    VastaaPoista
  7. Omassa perheessä tämä kolahtaa eniten lapsiin. Kun koulussa kaikki on rajoitettua,kun vieraita ei voi pyytää, kun leikkipaikat ei ole auki, kun mummolaan ei ole päässyt vuoteen. Kolme vuotias kysyy monta kertaa viikossa, milloin tämä korona on ohi. Pienempää pelottaa kerhon hoitajien maskit ja visiirit.
    Itse kotiäitinä juurikin tämän korona-ajan olleena ei rajoitukset ole paljoa haitanneet, mutta kyllä jo tekisi mieli nähdä niitä vanhempia ja sisaruksia toisessa maakunnassa..

    VastaaPoista
  8. Keski-ikäinen Vesa on ihan toimiva kirosana tätä nykyä Hesarin tilaajien keskuudessa. Hyvä juttu sekin ehkä. =D

    Hyvin listattu. Vaikka itseä pännii edelleen se, että etulinjalaisena meidät sivuutettiin rokotusjärjestyksen kärjestä ja näin siis kohtaan altistusta töissä riskeeraten perheeni päivittäin.... mutta kaipa mut sikäli lasketaan kohtaan "perusterve", päätähän ei ole tutkittu.... =D Pun intended tässäkin.

    Jännä havainto muuten: en tunne yhtään ainutta sairastunutta enkä lähipiiristäni edes tiedä ihmisiä, jotka olisivat sielunäytteelle joutuneet! Työkaverit ei kerro ja perhe ei ole tarvinnut.

    Jaksetaan vielä vähän (vaikka toinen vuosi prkl!!)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...