Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

18.1.2021

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä


Hiihtolenkki on konsepti, joka perheessämme ilahduttaa jo melkein kaikkia. Vain Snadi ei ole lajille vielä syttynyt. Sainkin houkuteltua eilen kuopuksen lähiniittyä kiertämään lupaamalla jälkikäteen kuumaa kaakaota ja pullaa, sillä hän olisi halunnut mieluummin siivota vaikka huoneensa kuin lähteä kanssani ladulle. Ymmärrän. Aloin itsekin pitää hiihtämisestä vasta reilu parikymppisenä. En ole koskaan ollut talvi- tai lumi-ihminen, joten riemu piti löytää rauhasta, maisemista ja valosta. Hiihtoon kuuluukin samanlainen meditatiivinen hiljaisuus kuin saunomiseen. Nykyään nivelet arvostavat jo tehokasta kuntoilupuolta.

Hiihtämiseen oli lapsena hirveän vaikea motivoitua. On vaikeaa pitää lajista, jota ei osaa – varsinkin kun sitä vielä mitattiin hiihtokilpailujen kautta. Sen lisäksi, että Snadi on vauhti-ihminen ja pitää enemmän laskettelusta, taidot ovat hatarat. Murtomaahiihtoon on eteläranikolla hyvät edellytykset vain muutamana päivän ajan vuodessa, jos sitäkään – ellei halua sutia jonossa 5000 muun kanssa jollain tykkilumetetulla muutaman sadan metrin pätkällä. Minä en todellakaan halua. 

Mutta – ja tämä on kaikkien kaltaisteni jumittajien ongelma – jos ei ikinä kokeile, ei huomaa, että onkin itse asiassa kehittynyt, vähän itsestään

Monojen nauhat menevät rusetille vaivattomasti ja siteet napsahtavat kiinni ilman vanhemman apua. Vain sauvojen kanssa piti auttaa, sillä rannelenkki ei meinannut mahtua paksujen hanskojen läpi.

Sivakoimisen perustekniikka on jäänyt selkäytimeen edellisiltä talvilta ja kunto kasvanut muiden lajien myötä. Hiihtäminen ei ollutkaan enää yhtä hengästyttävää ja raskasta kuin aikaisemmin, ei edes ylämäissä. 

Snadi on oppinut kaatumaan ja punenrtamaan itsensä ylös. Minua ei tarvittu enää nostamaan hangessa sätkivää tappia. Henkistä kehitystäkin on tapahtunut: pötkähdyksistä ei tule kilareita eikä murjotusta. 

Kun lamput syttyivät valaisemaan lämpimästi hämärtyvää talvimaisemaa, Snadi myönsi vastahakoisesti että onhan täällä ihan kaunista. Ja kun vastaan tuli vielä hänen hyvä ystävänsä, päätettiin yksissä tuumin että hiihdetään vielä yksi lenkki. Loppumatkasta takaani kuuluikin iloinen pälätys.

Lopulta vedimme lenkin neljään kertaan ympäri. Kun kerroin Snadille, että hiihdimme melkein kahdeksan kilometriä, hän hämmästyi. Oliko se näin vähän? Oli se. Hiihtäminen alkaa kun hiihtämisen ajattelun lopettaa. 

Ja kun ylittää itsensä vahingossa tulee hassu olo. Mihinköhän kaikkeen muuhun sitä pystyisi, jos vain yrittäisi uudelleen? Kolmeen kuppiin kaakaota ja kahteen pullaan, tietty.


4 kommenttia:

  1. Huomaan usein kadehtivani ihmisiä, jotka osaavat hiihtää, huoltaa hiihtovälineet niin, että ne toimivat, ja nauttivat vielä itse hiihtämisestä. Omat kokemukset - kouluaikojen lipsuvilla suksilla hiihdetyistä kilpailuista muutaman vuoden takaiseen kävelyyn lunta pohjiinsa keräävillä suksilla - ovat osoittaneet, että hiihto ei vain kertakaikkiaan ole minun lajini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä avoimin mielin jonnekin, missä vuokrataan (ja huolletaan) suksia. Hiihto on ihan loistava laji, kun sukset luistavat ja pitävät (toki jälkimmäinen on toivottavaa vain perinteistä sivakoitaessa). Samalla unohtuvat kouluaikaiset möröt ja voi jatkossa keskittää energiansa johonkin muuhun kuin muiden hiihtäjien kadehtimiseen. Jos kipinä iskee, niin vasta sitten suksikaupoille.

      Enkä siis itsekään erityisesti pitänyt teini-iässä hiihtämisestä. Innoistuin vasta, kun hiihdonopettajaksi kouluttautunut kaveri piti luisteluhiihtotunnin. Perinteistä hiihtoa tuli jatkettua vasta yli kolmekymppisenä ja nykyisin tykkään suksien huoltamisestakin.

      Poista
    2. Hiihto on valitettavasti todella paljon välineurheilua – en minäkään ladulla kävelemisestä tykkää. Tajusin mittaluokan kun hankin ensimmäiset karvapohjasukset suksiliikkeestä, jossa katsottiin sukselle myös oikea jäykkyys: ei huoltoa, pitää aina ja luistaa pakkasellakin. Jos ei ole hiihdon ihanuudesta aivan vakuuttunut, kannattaa testata ensin vuokravälineillä.

      Poista
  2. Minä haluaisin ihan hirveästi tykätä hiihtämisestä, mutta lapsuuden huonot kokemukset liikuntatunneilta painaa edelleen. Monesti oonkin miehelle päivitellyt, miksi ennen ei opetettu kunnolla esim. hiihdon, uinnin tai juoksun tekniikoita, vaan puskettiin vaan menemään ja jos olit huono niin olit huono. Olin pitkään siinä uskossa, että liikunta on vaan joku sisäsyntyinen taito, ja minä en sitä osaa kuin hyvällä tuurilla keskiverrosti. Nyt aikuisena ymmärtää, että kaikkea voi oppia, mutta mieli vastustaa edelleen. Olispa ihana saada kokeilla vaikka jotain kunnon hiihtovehkeitä ja testata, tulisko minustakin kuitenki edes sunnuntaihiihtäjä. Jos se muilla on onnistunut, niin ehkä mullakin :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...