23.10.2020

Olenko ainoa ihminen, joka vihaa tuoksukynttilöitä?



Minulla oli mahdollisuus saada pr-lahjaksi piparintuoksuinen tuoksukynttilä. Koska kaikkihan rakastavat tuoksukynttilöitä, joulukin tulossa! Minä jäin lähinnä miettimään, millä hinnalla suostuisin aromatisoimaan kotini synteettisellä pipariesanssilla. Varmaan jo kymppitonnista taipuisin, näin korona-aikaan.

En ole tuoksuyliherkkä. Pystyn helposti ohittamaan aika monet ylimääräiset, pyytämättä nenään kulkeutuvat hajut. En nyrpistele, jos haistan jonkun jumppavaatteista Bio Luvilin enkä saa migreeniä jos metrossa joku käyttää mietoa hajuvettä. Käytän hajuvettä itsekin silloin tällöin*. Sen sijaan uimahallissa jouduin kerran vaihtamaan rataa kun edelläni polskiva mummeli oli ennen altaaseen tuloa käynyt kylpemässä Paloma Picassossa.

Lisäksi suorastaan rakastan monia tuoksuja kuten syksyistä metsää, toukokuun yötä, merta, puuhuonekaluja, tervattua aitaa, asvalttia sateen jälkeen, saunanlämmityksen savua, koiranpentua, puhtaita lakanoita ja tuoretta leipää – ja tykkään kyllä niistä pipareitakin mutta yhtenä pellillisenä ja ulostuuletettavana versiona. 

Mutta inhoan lähes kaikkia asuntoon suitsutettavia tekokäryjä, oli kyse sitten huonetuoksuista, tuoksukynttilöistä tai muista suitsukkeista. Huonetuoksuthan voi käytännössä jakaa kolmeen eri kategoriaan: 

a) keskushermoston lamauttavat, pistävät hyttysmyrkky-/vessanraikastinosaston tuoksut, joita ehkä kutsutaan nimellä "puhdas pyykki" (onnea vaan sille, jonka pyykki saa kyyneleet silmiin),
b) pökerryttävän tunkkaiset tuoksut kuten myski, ruusu tai pipari. Kas kun ei pöly, kumisaapas ja lätkäkassi! 
c) oksettavan hunajaiset ja makeat kukkaistuoksut, jotka haistaa aivokuorellaan vielä kahden päivän päästäkin. 

Ehkä yritän sanoa, että tuoksut ovat vaikea paikka. Olemme vaihtelevan tarkkanenäisiä. Yksi ei huomaa mitään, vaikka pizza kärähtäisi vieressä uuniin, mutta toista taas voisi käyttää vihikoirana kadonneisen etsimiseen. Jollekin siis piparintuoksu merkitsee kotoisaa tunnelmointia, toiselle sappinestettä suussa. Vähän samaan tapaan kuin hedelmäsalaatti. 

Otan kyllä mielelläni vastaan vinkkejä, millaisen wunderbaumin voisin tunkea kenkäkaappiin tai pölynimurin pussiin, koska niiden luontaiseen aromiin olisi kiva saada jonkinlainen ratkaisu. 

*Sain tällä hetkellä käytössä olevan pullon lahjaksi exältä vuonna -98. Ei sieltä kyllä enää montaa suihkausta tule, joten aika varmaan ostaa uusi. 

17 kommenttia:

  1. Pölynimurin pussiin voi laittaa vaniljasokeria, mikäli pitää vaniljan tuoksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin tätä kerran, sen jälkeen kun mies oli ensin imuroinut lattialle tippuneet parmesansotkut, ja totesin että taidettiin mennä ojasta allikkoon.. ;) Olen samaa mieltä Katjan kanssa tämän postauksen kaikista muista kohdista paitsi hajuvedestä. Ei tule käytettyä edes sitä exältä 2000 saatua..

      Poista
    2. Mä olen enempi greippi-sitrus-tuoksulinjan kannattaja joten täytynee imuroida sitruunankuorta.

      Poista
  2. No kappas,en sittenkään ole ainoa joka vihaa tuoksukynttilöitä saatika sitten niitä tikkuja, joita jotkut polttelevat. Aivan järkyttävää. Vanilja ja hunaja ehkä kaikkein ällöttävimmät tuoksut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaan vaniljaällötyksen! Sen kanssa taistelee heti pipari ja ruusu.

      Poista
    2. Jännintä näissä on se, että ainakin omaan nenään ihan ne alkuperäiset vanilja ja hunaja on ihan hyviä tuoksuja esim. leivonnan yhteydessä, mutta luoja auta jos joku tuikkaa jonkun vanilja-tuoksukynttilän tulille tai on käyttänyt suihkussa hunajantuoksuista saippuaa.

      En tiedä onko se vaan se intensiteetti, vai haistaako mun nenä niistä esansseista jotain, mitä näistä pitävät ei vaan aisti.

      Poista
  3. Siitä tuleekin ihan mielenkiintoisia keskusteluita kotona, kun puoliso tunnustaa suoraan että hänellä on hajuaistissa varmaankin jotakin vikaa, koska se on niin huono ja minä taas olen se vainukoira. Onneksi tiedämme nämä eroavaisuutemme ja puoliso hyväksyy mukisematta määräyksen vaihtaa pyyhe puhtaaseen, jos minä niin sanon.

    Tämä ero taitaa näkyä myös meidän suhtautumisessa tuoksuihin. Puolisolle tuoksut ovat aika samantekeviä, ainakin jos kyseessä ei ole hänen oma after shavensa (ilahduttavan usein valinta kuitenkin osuu niihin, joista minä olen lausunut kiittävän arvion). Minä taas pidän hyvistä tuoksuista ja tuoksuvista tuotteista. Tämän huomaa erityisen selvästi ihonhoitotuotteissa: ne hyvältä tuoksuvat tuotteet kuluvat nopeammin minun kaapista kuin tuoksuttomat vastineensa, vaikka muuten olisivat ihan samankaltaiset tuotteet samaan tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olen monesti ihmetellyt kuinka toinen ei todellakaan tunnista pyyhkeen tai lakanoiden vaihtotarvetta. :D Minäkin tykkään miedoista, raikkaista tuoksuista esimerkiksi kasvovoiteessa, shampoossa ja pyykinpesuaineessa. Miesten tuoksut ovat muuten parantuneet 20 vuodessa hurjasti mutta kaikki parfyymit ovat kauheita, jos niillä lutraamalla lutraa.

      Poista
  4. Juu ei, et ole ainoa. Vihaan tuoksukynttilöitä, suitsukkeita ja kaikkea muuta vastaavaa. Harmillisesti miehen ja vanhemman lapsen mielestä em. asiat ovat hurmaavia... Olen onnistunut rajoittamaan niiden käyttöä aika minimiin, onneksi. En myöskään ole hajuherkkä ja itse asiassa tykkään monista keveistä hajuvesistä, mutta vihaan kyllä myös monia muita hajuja syvästi. Meillä ei esim syödä klementiinejä, sillä niiden hajusta mulle tulee about oksennusrefleksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempi lapsi ra-kas-taa ja laittoi omaan huoneeseensa sellaisia tuoksutikkuja, mutta mun oli pakko kiikuttaa ne pois parin päivän päästä koska musta huoneilmaa ei voinut hengittää!

      Tuo klementiiniviha oli uusi! Musta banaani haisee hirveälle, voin joten kuten syödä jogurtin kanssa mutta en koskaan paljaaltaan. Mies taas ei kestä persikkaa, ei makua eikä tuoksua. :D

      Poista
  5. https://shop.goop.com/shop/products/this-smells-like-my-vagina-candle?country=USA
    no jos tästä sitten vähän erilaista pipariaromista kynttilää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuote herättää kysymyksiä, joihin en halua saada vastauksia. -_-

      Poista
  6. No et toedellakaan ole. JOs tykkäät jostain tietystä luontaisesta tuoksusta kuten sitruunasta voit tehdä kuten mieheni. Hän ostaa kyseistä aromaterapia öljyä, siis oikeaa, ei mitään keinotekoista ja laittaa viidestä kymmeneen pisaraa pölynimurin suodattimeen silloin tällöin. Kaapissa kangasriekale johon on tipautettu muutama pisara ajaa samaa asiaa. Näitä saa männyntuoksuista ja vaikka mitä...eli etsi omaa nenää miellyttävä.

    VastaaPoista
  7. Oikeat eteeriset öljyt tuoksuvat siltä miltä pitää. Sitruuna tuoksuu sitruunalta, ei esanssilta. Itse tykkään etenkin greipistä. Näitä saa halvalla esim. Mujista. Pari tippaa pumpulipalloon, joka imuroidaan ekana, silloin tuoksu leviää poistoilman mukana. Kannattaa aloittaa varovasti, koska eteeriset öljyt ovat voimakkaita.

    VastaaPoista
  8. Mulle jo pyykinpesuaineiden perustuoksutkin on ihan kammotus, tuoksukynttilöistä puhumattakaan. Meillä säilytetään ja käytetään lahjaksi saadut tuoksukynttilät ulkona. En ole tuoksuherkkä ja tykkään hajuvesistä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...