Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

19.10.2020

Citymaalaisuus on kompromissi, jossa saadaan molemmat

Kaupallisessa yhteistyössä Fennian kanssa



Istun käkkyrämännyn alaoksalla ja tähyän merelle. Poukamaa – minun poukamaani – myötäilevä kaislikko on kuivunut ruskeaksi eikä aurinko jaksa enää nousta niin korkealle, että se yltäisi lämmittämään pohjoiseen päin aukeavaa kalliota. Koira juoksee veteen ja takaisin kalliolle, hyppii, heittelee rakkolevää ja kierii hiekassa, nauttii täysin siemauksin.

Pidin aina vanhempieni elämäntapavalintoja vähän omituisina. Asuimme keskellä metsää. Pendelöimme joka päivä yhteensä 80 kilometriä kouluun ja töihin. Isällä alkoivat työt Lauttasaaressa Helsingissä 7:30 eikä siihen maailman aikaan moottoritie jatkunut kuin Matinkylän kohdalle, joten matkaan meni varmaankin 45 minuuttia. Olen jäkikäteen laskeskellut, että herätys on ollut vähintään kuuden maissa. Toisaalta aamulla terassilla saattoi tepastella hirvi, kuusen oksalla istui usein varpuspöllö nimeltä Oskari ja kerran olohuoneen seinällä roikkui lepakko. Meillä oli takapihalla maailman isoin muurahaispesä, läheisessä lepikossa puumaja ja kallion toisella puolella täydellinen puro ja kaksi kaatunutta mäntyä, joiden runkoja pystyi keinuttamaan. Tähtitaivas näkyi usein ja kirkkaina iltoina napotin kuistilla niska kenossa kuikuillen satelliitteja.

Arkipäivät vietin koulussa Espoossa. Kävin koulun jälkeen leikkimässä ystäväni kanssa puistossa, jossa oli oikea rengaskeinu, kävin kampaajalla ja pianotunneilla, ostamassa irtiksiä kioskilta ja joskus elokuvissa. Pidin kerrostalon rappukäytävän betonisesta tuoksusta, ovikellon rämähtävästä äänestä ja ystäväni huoneesta, jonka ikkunasta näkyi muiden korkeiden talojen ikkunoista loistavat valot. 

Olin citymaalainen* jo paljon ennen kuin koko termi keksittiin! Huomaan edelleen pitäväni kaupungin palveluista ja luonnonrauhasta tasavertaisesti. Hyvä elämä on sitä, että ruokakauppaan ja rantaan pääsee kävelemällä.



Kun saapastelen takaisin mökille pitkin savista pellon reunaa, mietin, että citymaalaisuuttako vanhempanikin olivat silloin 50 vuotta sitten miettineet? Olivat halunneet käydä töissä mutta silti asua luonnon helmassa, pähkäilleet millaisilla reunaehdoilla saisivat elämänsä järjestettyä niin että saisivat molemmat. Ja nyt mietin itse aivan samaa: mitä jos muuttaisin Naantaliin pysyvästi mutta vierailisin kaupungissa aina silloin tällöin. Kun kaikkeen ei ole varaa, on laitettava suu säkkiä myöten ja järjesteltävä elämä niin hyväksi kuin voi. ​En minä tähtää elämässäni mahdollisimman rikkaaksi vaan mahdollisimman tyytyväiseksi. Millainen elintaso riittää, jos asuisin velattomassa mökissä? Kuinka monta tuntia laskutusta riittäisi, että saisin korjattua laiturin ja haettua Salesta kauramaitoa? 

Koira juoksentelee jaloissani ja painaa välillä kuononsa multaan kuin myyriä haistellen. Kaupungissa se haistelee tien varsia, muita koiria, metromatkustajien nilkkoja, kahvilan lattiaa ja hinkuaa liukuportaita pitkin lemmikkikauppaan. 

Olen onnekas. Minulla on paljon enemmän valinnanvaraa kuin vanhemmillani. Kun on ostanut ensimmäisen kämppänsä 23-vuotiaana ja maksanut asuntolainaa yhtä pitkään, siitä on jotain jäänyt käteenkin. Koronan myötä etätyöskentelystä on tullut jos ei normi niin vähintäänkin hyväksytty tapa työskennellä. Jos työnteko ei ole sidoksissa paikkaan tai kellonaikaan, ei pendelöintiä tarvita. 




Ja miten pitkälle omavaraisuuden voisi viedä? Jos kalastaisin ahvenia, keräisin marjoja ja sieniä, viljelisin pellolla perunaa ja pitäisin kanoja, eikö minulla olisi suurin piirtein kaikki mitä kaipaisin? Aina silloin tällöin pitäisi woltata Alkosta punaviiniä, ellen sitten lohkoisi perunapellosta pohjoisessa viihtyvälle viinirypälelajikkeelle omaa siivua. Näen jos sieluni silmin, kuinka alan rakentaa taloakin omin käsin. 

Vielä minun ei tarvitse näihin kysymyksiin tietää ratkaisua, sillä peruskoulu pitää minut tiiviisti Espoossa, mutta muutaman vuoden päästä tilanne on jo aivan toinen. Kun kuopuskin aikanaan lähtee maailmalle, ei ole enää väliä, asunko kalliisti metroaseman vieressä vai mökissä meren rannalla, jossa naapureina ovat pohjoistuuli ja Finnlinesin mainingit kello 18 jälkeen.

* Citymaalaisuus-käsite kuvaa ihmisiä, jotka haluavat elää maalla, luonnon keskellä, mutta pitää kiinni myös urbaanista elämästä. Citymaalaisuus kiinnostaa nyt monia, ja ilmiö haastaa kaupungistumisen megatrendiä. Pienille väestökadon kanssa kamppaileville maaseutukunnille siitä voi tulla merkittävä voimavara. -Medium.com
**Olen ollut Fennian asiakas jo 15 vuotta ja yhteistyö jatkuu tämänkin unelman toteuttamisessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...