Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

2.9.2020

Minustako citymaalainen? Kun oikein haluat jotain

Kaupallisessa yhteistyössä Fennian kanssa*



Olen aina ollut hyvin varovainen rahankäyttäjä. Duunariperheessä tehtiin enimmäkseen järkihankintoja ja lama-ajan kokeneena totuin myös puheeseen siitä, riittävätkö rahat ruokaan. Tämä rahan rajallisuuden taju, ajatus rahan loppumisesta, ei kuitenkaan ole karissut mihinkään, ei edes silloin kun perin äitini. Pääsin opintojen ohessa nopeasti kiinni työelämään, mutta säännölliset tulot mahdollistivat pikemminkin säästämisen kuin kuluttamisen – enkä todellakaan ostanut uutta bilepaitaa joka perjantai. Minulla onkin ollut parikymmentä vuotta sukanvarressa vaihteleva määrä rahaa. 

Marraskuussa 2019 päätin kuitenkin tyhjentää tilini. Halusin pistää nimeni kauppakirjaan, jossa omistukseeni siirtyisi pala maata ja vähän mertakin Naantalista

Sain Pikkupoukaman, unelmieni mökkitontin, mutta samalla menetin turvallisuuden tunteeni. Taloudellinen puskuri, joka oli helpottanut mm. päätöstäni ryhtyä yrittäjäksi, oli nyt poissa ja leijuin epämukavasti tyhjän päällä. Itse ostoksesta olin kuitenkin hyvin varma. Johtoajatukseni on aina ollut, että pitää ostaa vain sellaista, minkä saa uudelleen kaupaksi – ja se pätee aivan kaikkeen. Se on mielikuvitusvakuutus, joka auttaa tekemään isojakin investointipäätöksiä.

Vakuutukseni joutui aika nopeasti kriittiseen tarkasteluun: koronakevät löi kahden yrittäjän pöytään ennennäkemättömän laskun. Kassavirta hyytyi paitsi minulta myös muusikolta, jonka tulot riippuvat täysin tapahtumista. Kun pidimme maaliskuussa kriisipalaveria, tontin myynti nousi tietenkin esille. Olimme yllättävän yksimielisiä: se on ihan viimeinen asia, mikä myydään. 




En ole tottunut tappelemaan tai pitämään kovin raivokkaasti kiinni mistään. En ole koskaan jaksanut kilpailla miehistä, sosiaalisesta hyväksynnästä, rahasta tai asemasta. Jos työpaikalla esiintyy jonkinlaista reviiritappelua, lähden mieluummin menemään kuin osallistun selkäänpuukotuskisoihin. Ei kiitos. Olen tästä piirteestä sekä ylpeä että pettynyt: ylpeä siksi, että hyvin harvoin alennun riehumaan mistään asiasta, mutta toisaalta se tarkoittaa myös sitä, etten koskaan tavoittele tosissani mitään. Tällainen tavoitteiden ja intohimojen puuttuminen on nykypäivän narratiivissa vähän laimeaa ja noloa, sillä ihmisellä pitää olla intohimoja. Minulla on voimakkaita mielipiteitä lähinnä yhdenvertaisuudesta, ympäristörikoksista, varhaiskasvatuksesta ja iltavirkkujen unensaannista, mutta muu saa minun puolestani olla. Jostain syystä kuitenkin halusin osallistua tontista käytävään tarjouskilpailuun. Miksi ihmeessä en luovuttanut kuten tapanani on? 

Kun terapeutti kysyi minulta muutama vuosi sitten, mitä minä elämältäni haluan, tuijotin naista hämmentyneenä. Miten niin? Kysymys oli kertakaikkisen outo enkä osannut siinä hetkessä vastata hänelle mitään, kohautin vain olkiani. Mutta asia jäi vaivaamaan. Mistä lähtien minä olen saanut haluta jotain? Onko duunarin ja yksinhuoltajan lapsena oppinut olemaan haluamatta mitään, kun ei kuitenkaan saa? Vai olenko vain pörrännyt kaikkien muiden halujen ja tarpeiden ympärillä niin pitkään, etten kertaakaan ole ehtinyt pysähtyä ajattelemaan, olisiko kenties minullakin jotain unelmia, joita haluaisin saavuttaa? 



Kyllähän niitä vastauksia alkoi hiljalleen löytyä.  

Halusin kirjoittaa kirjan, joten kirjoitin. Useammankin.
Halusin pois työelämän ulkokehältä, joten ryhdyin yrittäjäksi. 
Halusin vapautta tulla ja mennä, joten pistin parisuhteen pelisäännöt uusiksi.
Halusin omistaa pätkän rantaviivaa, joten ostin merenrantatontin. 
Ja nyt minulla on se koirakin, jonka haluaminen ei ole oikeastaan koskaan ollut epäselvää. 

Halusin kontrollin elämääni takaisin, sikäli kun sitä oli koskaan ollutkaan. Oman tahtonsa ilmaiseminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta kysyä itseltään, miksi jotain tahtoo, rohkeutta sanoittaa toiveensa ja rohkeutta ottaa vastaan mahdollinen vastustus. Ja jos mukana on vielä rahallinen panos, rohkeutta tarvitaan kaksinverroin enemmän.

Halusin tontin siksi, että kokonaisuudessa yhdistyi sekä järki että tunteet. Järki siinä mielessä, että sain perintörahat fiksuun ja pysyvään käyttöön: omannäköiseeni elämään, jonka voin vuorostani jättää perinnöksi jälkipolville. Jos jossain vaiheessa saan kokonaan elantoni luovasta työstä voin ryhtyä citymaalaiseksi, jonka elämä jakaantuu sekä kaupunkiin että maalle. Tunteet taas siksi, että tuo pieni pala saaristoa kulkee jatkossa mukanani henkisenä tukena, vähän kuin Scarlett O’Haralle Tara. Pikkupoukama ja sen kaunis metsä ovat paikoillaan vielä silloinkin kun minusta aika jättää.

Olenko nyt tyytyväisempi? Todellakin olen. Ostin paljon enemmän kuin pläntin maata, jonne ei kulje vielä edes tietä. Minä ostin sielunmaisemani. Ostin mielenrauhaa. Ostin omaa tahtoa. Enkä kadu.

*Olen ollut Fennian asiakas jo 15 vuotta ja yhteistyö jatkuu tämänkin unelman toteuttamisessa.

2 kommenttia:

  1. "Johtoajatukseni on aina ollut, että pitää ostaa vain sellaista, minkä saa uudelleen kaupaksi – ja se pätee aivan kaikkeen. Se on mielikuvitusvakuutus, joka auttaa tekemään isojakin investointipäätöksiä."

    Allekirjoitan! Heti ekasta asunnosta alkaen mietin sitä, että tiukan paikan tullen siitä pääsee helposti eroon. Nyt, kun asumme perheasunnossa, emme edes lähteneet havittelemaan mitään kallista vaan sellaista, jossa oma talous on tasapainossa ja jonka saa muutettua rahaksi nopeasti tiukan paikan tullen. Vaikka välillä tulee kadehdittua kavereiden upouusia taloja ja asuntoja niin omilla tuloilla on tehtävä se ratkaisu jolla yöunet eivät mene tiukemmissakaan tilanteissa.

    Ja se vararahasto - se pitäisi opettaa jo koulussa! En ollut tajunnutkaan miten tieto siitä, että hajonnut pesukone ei vie seuraavan kuukauden budjettia miinukselle, saa ne yöunet vieläkin makeammiksi.

    Mutta ennen kaikkea se, että on unelmia ja haaveita, joita voi toteuttaa, on ihanaa. Itsekin olen huomannut haaveilevani kesäpaikasta, jossa aika pysähtyy ja linnut laulavat samalla, kun luen riippumatossa kirjaa. Nämä haaveetkin voi toteuttaa taloudellisesti fiksulla tavalla, kuten hankkimalla jotain, jonka saa myytyä jos on ihan pakko. Hyvät yöunet ja unelmien toteutus eivät poissulje toisiaan, mikä on ihanaa tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se just menee, omat ratkaisut pitää olla sellaisia että niiden kanssa voi nukkua yönsä. <3 Tämä on aina auttanut mua henkisesti tosi paljon myös siinä mielessä, että en ikinä osta mitään siksi että se on *halpaa*. En ole koskaan ymmärtänyt miksi jengi ostaa kiinalaisista verkkokaupoista tavaroita, jotka menevät heti roskiin. Sehän on sekajätteen ostamista.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...