Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

25.5.2020

Meidän koira löytyi



Operaatio Karvainen Ystävä etenee! Kiitos vielä kaikille kymmenille kommentoijille, jotka rotupähkäilyyni taannoin osallistuitte – yksi kommenteista nimittäin johdatti tutustumaan itselleni täysin uuteen, mutta resursseihimme nähden juuri sopivalta vaikuttavaan rotuun. Lisätutkimukset eli kasvattajien haastattelu ja Facebookin roturyhmän seuraaminen tukivat ajatusta, että tässä se meidän koira – keskikokoinen, (parta)karvainen, ystävällinen ja älykäs – nyt olisi, ja käynti kasvattajan luona sinetöi asian: meille muuttaa hilpeä ja rento hollannin lammaskoira eli schapendoes.

Nämä sydämellisen hullut hipit valloittivat meidät välittömästi. Kasvattaja katseli kersojen täydellistä heliumäänisekoamista, rapsutusmaratonia ja nurmikolla kierimistä ja totesi, että kyllähän noille on koira saatava. Vähän visiittimme jälkeen saimmekin vauvauutisia: lievää aamupahoinvointia potenut mammakoira oli kuin olikin pieniin päin ja ultrassa oli näkynyt useampikin pötkylä. Mikäli kaikki siis sujuu hyvin, saamme odotettua perheenlisäystä elokuun alussa. Herramunjee!

Kun olen yrittänyt vastata kersojen kysymystulvaan, huomaan etten oikein muista koirien hoitamisesta juuri mitään. Elämästäni koiran kanssa on vierähtänyt 15 vuotta. Ja pennun kanssa olen edellisen kerran vetänyt sanomalehtishowta alle parikymppisenä. Kyllähän koirille ruokaa annettiin, turkkia hoidettiin ja ulkoilutettiin, mutta en pitänyt sitä minään vaivana vaan normaalina elämisenä.

Mutta piileekö tässä nyt se vaara, että olen kuin paraskin 70-luvun äiti, joka käskee juottamaan vauvoille mehua ja putsaamaan tutin omassa suussa, vaikka suositukset on päivitetty sataan kertaan. Ja onko koiran omistaminen uusi mahdollisuus johonkin raivokkaaseen rintareppu- tai kestovaippagateen? Onko ulkoilu kolme kertaa päivässä nykystandardeilla liian vähän? Menevätkö ne pilalle sängyssä nukuttamisesta? Käytetäänkö sanomalehteä edes enää? Jääkö se paitsi varhaiskasvatuksesta jos ei ilmoittaudu pentukouluun? Jännittää!



Se, mikä ei jännitä yhtään, on lasten suhde koiraan. Kun Snadi kömpi eilen illalla sänkyyn, hän toivotti hyvät ja yöt ja totesi tyytyväisenä, että "huomenna on taas uusi päivä puhua koirasta". Hän on luonnollisesti myös katsonut Areenasta ja YouTubesta kaikki mahdolliset koiraohjelmat suomeksi ruotsiksi ja englanniksi. Uutuudenviehätys ei varsinaisesti ole poistumassa. Päinvastoin, kiinnostus on kehittymässä täysimääräiseksi hurahdukseksi, johon takuulla liittyy taka-ajatus kokonaisesta koiralaumasta. En aio asettua poikkiteloin.

Kun vihdoin annoin itselleni luvan tähän, tajusin, miten paljon olen koiraa elämääni kaivannut. Ja nyt kun päästiin asiaan, niin minullahan on aina ollut myös haaveissa sellainen unelmien maatila, jossa vain pidettäisiin erilaisia eläimiä. Tässä esteenä on toki vain lottovoitto, mutta aloitetaan siis koirasta. One down.

18 kommenttia:

  1. Upea rotu ja varmasti teille sopiva!
    Sanoisin että pennun (ja aikuisen koiran nyt varsinkin) kanssa pärjää maalaisjärjellä, johdonmukaisuudella ja lempeydellä. Päätätte yhdessä mitä koiran on luvatonta tehdä sitten aikuisena ja pidätte siitä kiinni heti kun pentu on pieni. Jos se ei saa aikuisena lojua sohvalla, se ei pääse sinne pentunakaan. Jos aikuisena ei saa hyppiä ja vetää hihnassa, sitä ei sallita myöskään pieneltä suloiselta pennulta, ei vaikka se miten olisi sööttiä ja hurmaavaa.

    Jos yhtään epäilyttää omat taidot ja aikaa on, menkää ihmeessä pentukouluun. Siellä penneli pääsee tutustumaan hallitusti asioihin ja te saatte itekin oppia uusia juttuja.

    Ja sellanen oikeesti tärkeä asia (jonka kasvattajakin taitaa kertoa), että ei sitten mitään aataminaikuisia "pentua ei saa viedä kotipihaa kauemmas ennen vahvistusrokotuksia"- hevonkukkua. Pennun emä on rokotettu, joten pennulla on kyllä ihan tarpeeksi vasta-aineita kaikenmaailman pöpöjä vastaan veressään. Se pärjää. Kaikki mitä se kohtaa 12 viikkoon mennessä, se pitää normaalina osana elämää. Joten viekää se tutustumaan erilaisiin ihmisiin, erilaisiin koiriin (turvallisesti, tuttuja ja varmasti pentuun positiivisesti suhtautuvia koiria), eri eläinlajeihin, kulkuneuvoihin, ihmisvilinään. Kaikkeen mihin se aiotaa aikuisenakin viedä.


    Kun mun edellinen pentuni oli pikkuinen tenava, eläinlääkäriasemalla oli pentutreffejä. Ihan siis järjestettyjä pentutapaamisia kaikille asemalla ekoilla rokotuksilla käyneille pennuille. Pennut sai vemmeltää keskenään aidatulla alueella, ja eläinlääkärit ja -hoitajat selitti pentujen omistajille olennaisia asioita pentujen kanssa elämisestä. Jokainen pentu sai käydä treffeillä siihen asti että oli aika saada tehosterokotukset.
    Kannattaa kysellä jos teilläpäin olis jotain vastaavaa tarjolla. Luulen että lapsetkin tykkäis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentukoulu voisi olla loistava kersojen kannalta. Vaikka mä suht hyvin luotankin omiin vaistoihini koirien kanssa niin kersat on ihan uuden edessä ja vois tehdä niille hyvää treenata koiranomistajuutta.

      Ai mmmitäh, luulin että oikeesti pitää pitää karanteenia? No kas vain. Tää pääsee ehdottomasti tutustumaan koko asuinalueen koirajetsetin lisäksi ainakin citykaneihin, pihahiiriin, pääkettuun ja todella äkäisiin mustarastaisiin. :)

      Poista
    2. Eihän se pennun kasvattaminen mitään rakettitiedettä olekaan, ainakaan jos on jo kokemusta. Äkkiä muistuu mieleen asiat. Ja lapset varmaan tosiaan tykkäis jostain pentukursseista ja muista.

      Niin ja se, että opetelkaa rauhottumaan. Siis kun pentu on söpö ja ihana ja sitä tekee mieli lelliä ja touhuta koko ajan jotakin sen kanssa, niin käy herkästi niin ettei tyyppi muista miten ollaan vaan. Se on tosi hauskaa kun se aikuinen iso koira ei sitten osaakaan rauhoittua sisällä yhtään... (Siis mitenkään että ois kokemusta tästä tai mitään :D Kelpie 12,5 vuotta osaa kyllä nykyään, kun opeteltiin tämäkin alusta asti koiran ollessa jo aikuinen!)

      Poista
  2. Ja jos se pentu osoittautuu jotenkin maanantaikappaleeksi (hope not), niin reippaasti vaan yhteyttä kasvattajaan ja selvittämään saisko jotenkin toimivan koiran tilalle vai miten tehdään. Jos ei halua harrastaa ongelmakoiria niin se luovuttaminen kannattaa tehdä mielummin ajoissa, koska sitten kun siihen koiraan on kiintynyt ja olette kiertäneet kursseja kimpassa niin siitä tulee aina vaan vaikeampaa.

    Vietin itse 14 vuotta aivan järjettömän reaktiivisen, stressiherkän ja energisen koiran kanssa, kun en raaskinut luopua, vaikka kaikki katastrofin ainekset oli kasassa. Olihan se tosi hellunen - sillon kun mitään ei tapahtunut. Vasta siinä vaiheessa kun koira oli kuopattu tajusi, miten paljon omaa elämää oli sen lemmikin hyvinvoinnin nimiin lopulta rajoittanut.

    Ja kyllä, käytiin kaikki mahdolliset pentukoulut, käytöskurssit ja pidettiin sitä mukana kun oli nuori. Kastoroitiin, jos vaikka sillä helpottais elämä. Voi olla, että kyseiselle yksilölle olisi ollut parempi vähemmän virikkeellinen lapsuus. Voi olla, että joku muu meni pieleen. Mutta todennäköisesti vaan sattui paska mäihä geenilotossa, koska sisaruksissakin oli enemmän tai vähemmän samaa vikaa kaikissa. Ja noin muuten perheessä olleet koirat (jopa osittain samaan aikaan olleet) on olleet ihan perustoimivia kotikoiria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Geenilotossa voi tosiaan tulla yllätyksiä. Meillähän on ollut parikin sellaista koiraa, jotka ei koskaan sopeutuneet perheeseen: toisessa tapauksessa koko pentue kärsi eroahdistuksesta eikä voinut olla hetkeäkään yksin ja toinen oli ulkotarhassa pidetty koira, joka ei koskaan sopeutunut sisälle. Johonkin se yrittämisen raja pitää vetää jos resurssit loppuu ja kaikki kärsii.

      Poista
  3. Voi kuinka ihanaa. Onnea! Koirakoulutusoppaita on joka lähtöön. Yhdellä pärjää,mutta se onkin sitten luettava ja sisäistettävä ja toimittava sen mukaan. Tuire Kaimio: Pennusta kunnon koiraksi. Kaimio on
    guru. Kaiva ne VR:n kyyhkymaineokset tai Poika ja Ilves,jos kaipaat vahvistetta. Varottavat neuvojat puhuvat kolinapurkeista,jääkaudesta ja muusta crazysta. niin ja susista.

    Samalla tavalla kuin lasten kanssa,periaatteiden kanssa on hyvä olla sen verran joustava,että antaa myös sen koiran olla koira ja oma erillinen yksilö. Jos olet päättänyt etukäteen kauhean tarkat raamit sille,mitä se ei saa ja mitä saa tehdä,elämästä ei tule kovin kivaa.

    Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa kirjaa olin tulossa suosittelemaan! Terv. pentu tulossa tännekin lähiviikkoina <3

      Poista
    2. Kaimio oli mun kaa samalla yläasteella! Hyvä vinkki tuo kirja, täytyy tarttua siihen! Yritän kaivaa itsestäni jonkinlaisen johdonmukaisuuden elokuuhun mennessä. ;)

      Poista
    3. Tottakai periaatteiden pitää olla joustavat. Mutta ihan pennun kanssa en hirveästi sooloilis, vaan säännöt on sääntöjä ja myöhemmin on helpompi löysätä.
      Mun kelpielle opetettiin pienenä että ihmisiin ei käytetä hampaita. Nyt kakstoistavuotiaana se omatoimisesti painaa kuitenkin hampailla mun rannetta jos mulla on paha migreenikohtaus (se helpottaa, en tiedä mistä se sen hoksas). Jos sen kanssa ei ikinä joustettais säännöistä, ei se tuotakaan tekis. Neidin kanssa on muutenkin asiat sillee neuvoteltavissa, ja ikälisät senkun lisääntyy :D

      Toisaalta mä uskon myös siihen, että koiran on voitava vaikuttaa asioihin. Tämä saa päättää valtavan monesta asiasta, kuten siitä mitä lihaa otetaan illaksi sulamaan, mihin suuntaan mennään lenkillä, missä asennossa kynnet leikataan ja laitetaanko panta vai valjaat. Se saa jopa ite valita treenataanko tänään vai ei, ja jos niin mitä palkkaa se haluaa. Ei sille pentuna ois voinu antaa valinnanvaraa näin paljoa. Mummokoiralle voi, koska sille voi myös sanoa että höpsistä töppöseen pöhkö, koitapa olla taas.

      Poista
  4. Vautsi, onnea!

    Minäkin suosittelen tuota Kaimion kirjaa. Itseäni kaduttaa vieläkin, että edellisen koiran kanssa harhauduttiin hetkeksi muinaisten oppien pariin, joiden mukaan koira jatkuvasti kyttäilee tilannetta jossa pääsisi laumanjohtajaksi. Kaimio ja muut koulutetut kollegansa sitten pelastivat siitä, ja onneksi koira ei ollut kovin herkkä. Nykyisin sanoisin, että tärkeintä on opettaa koira sosiaaliseksi ja haluamaan ihmisensä seuraa. Se pelastaa monesta pulasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Ja ihanaa kuulla että tässäkin asiassa on tieto lisääntynyt ja sitä kautta suhtautuminen mennyt eteenpäin. <3

      Poista
  5. Paljon onnea! Koiran tulo perheeseen on iloinen ja tietty myös jännittävä tapahtuma. Omalla kokemuksella varoittaisin, että pennusta voi tulla myös jonkinlaista "baby bluesia" :) Tai ehkä itselle tuli aikanaan siksi,että sain (hankin) ekan koirani vasta kun olin 28 v. Pienen pennun kanssa kun ei kaikki sujunut niin kuin oppikirjoissa. Se järsi vuokrakämpän jalkalistat, yritti ulkona syödä lasisiruja ja kerran sairasti kunnon mahataudin (jolloin meni tosi heikkoon kuntoon ja oltiin tietenkin huolissa). Ja kesti se hyvän käytöksen oppiminenkin pitkään.Jos tulee vaikeita hetkiä, muistakaa että ne menee ohi :) Aikuisen koiran kanssa on niin paljon helpompaa. T. Onnellinen 10 v. koiran omistaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy ottaa tämäkin vauvavaihe huumorilla. :) Ja tässä toimii varmaan se sama mikä aina, että pidä asettaa paineita omasta onnellisuudestaan muiden (myös koirien) niskoille.

      Poista
  6. Mä kyllä sanoisin, että koiran kanssa on oikein hyvätkin mahdollisuudet koiramaiseen kestovaippagateen, kun noi ja nää kaulapannat on pahasta ja toi ja tää ruoka täysin epäsopivaa ja ja ja... Onneksi ei olla jouduttu ihan hirveän moneen tilanteeseen tultuamme afrikkalaiset katukoiramme tänne Suomeen viime jouluna, mutta riittävän moneen, että suhtaudun varsinkin aktiivisiin koiraharrastajiin jo nyt lievän nihkeästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, jotain tällaista uumoilinkin! Onneksi mulla on tosi kivoja koiraharrastajakavereita, joilta voi kysellä, ja toisaalta 12 vuotta perhebloggaajana on ehkä valmentanut kohtaamaan erilaisia sieluja. ;)

      Poista
  7. Hyvä rotu valinta! Meillä schapeja kotona kaksi ja vanhemmilla yksi. Hetkeäkään en oo tätä rotua katunut, vaikka varsinaisia persoonia ovatkin �� lasten kanssa mahtavia! Siskon 4kk vauvasta pidetään hyvää huolta. Itsekin juuri raskaana ja laskettu aika 30.5. Ja kyllä nämä pojat minustakin hyvää huolta ovat koko raskauden pitäneet �� - Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WOW! Teillä on yhteensä ihan schapelauma! Juuri tuo mutkattomuus lasten kanssa oli tapaamissani yksilöissä mahtava piirre, tiedossa varmasti hyvää hötkyilyä. <3

      Poista
  8. Paras "hankinta" meidän isovillis pennulle oli vakuutus. Se on maksanut itsensä hyvin takaisin kun eläinlääkäri reissuilta ei tän meidän koheltajan kanssa oo vältytty. Juuri toissa päivänä laitoin taas korvaushakemuksen menemään kun käytiin näytillä lääkärissä 😅

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...