29.3.2020

Mitä aiot tehdä, kun tämä kaikki on ohi?



Kevät 2020 jää mieleen kummallisista hätäratkaisuista.

Olen pitänyt kavereiden kanssa skaips-komferemssitreffit, jossa näytimme kaikki aivan anttiholmalta.
Olen tunkenut mukaan heittelemään naapurin lasten kanssa pihalla frisbeetä (turvallisesti hanskat kädessä ja 10 metrin välimatkoilla) koska en keksinyt mitään muutakaan.
Olen kävellyt niin paljon, että toiseen jalkapöytään on todennäköisesti tullut marssimurtuma.
Olen katsonut kännykästä jumppavideoita ja jumpannut mukana.

Niin. En ole peloissani enkä ahdistunut, mutta vittuuntunut kyllä. En osaa ottaa tätä poikkeustilannetta kovin rennosti. Kämppä on kuin pommitettu bordelli ja Kokkikartanon tuotteet alkavat tulla korvista. Kirosin aamulla, että se, jonka mielestä epämukavuusalue kasvattaa, on varmaankin vain vaihtanut lattensa kauramaitoon.

En koskaan nähnyt tulevaksi tilannetta, jossa minulla olisi ikävä omaa, tylsää elämääni, joka ei ollutkaan ollenkaan tylsää. Kalenteristani peruuntui monta kivaa juttua (sen kerran kun olen ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi niin eikö iske kulkutauti), mutta myös rutiineja, jotka ovat muuttuneet näkyviksi vasta nyt, kun ne ovat poissa.

Minulla on ikävä ystäviäni! Palaverit voi pitää etänä, mutta ystävyys vaatii sitä, että kävellään yhdessä niin, että hiekka rahisee tossujen alla, eikä kummankaan naama pikselöidy kesken lauseen.

Kaipaan kiihkeästi vakiojumppavuoroani! En uskalla edes ajatella, millaisessa rapakunnossa olen kun tämä paska loppuu.

Olen myös varmasti kevään mittaan valmis kiertämään Uudenmaan tiesulun kuumailmapallolla, vaikka peltotilallisena saisin ehkä mennäkin mökille ihan luvan kanssa. Missä minä nyt sytyttelen tulta, heitän talviturkkini ja harjoitan social distancingia merta katsellen? Luonnollisesti tontilla ei tapahdu mitään tänä kesänä, vaikka piti.



Kun ulvoin tätä (hyväosaisen) tuskaani Instagramin puolella, sain nopeasti vastakaikua. Kun kysyin, mitä ihmiset aikovat ensimmäisenä tehdä, kun tämä kriisi on selätetty, sain vuorokaudessa noin sata vastausta.

Arvaatteko mikä sai eniten mainintoja? Halaaminen! Moni halusi vain halata ystäviään, vaariaan ja äitiään, pikkusiskoaan ja kummipoikaansa. Ikävä on kova.

Sen lisäksi, että ihmiset kaipaavat läheisiään he haluavat lähteä toimistolle, lounaalle, kahviloihin, teatteriin ja museoihin, suunnata tankotanssiin, salille tai uimahallin. Ihmisten ilmoille. Moni ilmoitti myös haluavansa vain viedä lapset päiväkotiin ja kouluun ja olla vain kotonaan yksin, sillä tällä hetkellä perheenjäsenistä ei välttämättä saa sisätiloissa hetkenkään taukoa. Yksinäisyyttä kaipasi erityisesti se, joka oli kaupassa töissä. Sinkut toki taas haluavat, etteivät olisi koko ajan kotonaan yksin. Ymmärrän sitäkin.

Yhdessä vastauksessa toivottiin, että jonain päivänä voisi taas julkisella paikalla selvittää kurkkuaan ilman, että kaikki kääntyvät katsomaan paheksuen tai kauhuissaan.

Ihmiset haluavat elämäänsä ihan samaa tavallisuutta kuin minäkin. Minun vitutukseni on oikealta nimeltään ikävää ja merkki siitä, että perusarkeni toimii, niin yllätyksetöntä kuin se onkin. Ja se on huojentavaa! Inhoan kaikkea tekopyhää hokemista siitä, kuinka kiitollinen-siunattu-onnellinen sitä pitäisi olla yksinkertaisista asioista, mutta olenhan minä. Ja samalla, kun olen kiitollinen ex-arjestani, ärsyttää, että käytin mahdollisuuksiani kaikkeen muuhun kivaan selvästi aivan liian harvoin.

Mutta tulee päivä, kun istun ystävieni kanssa kylki kyljessä piknikillä, juon lämmintä valkkaria muovimukista, johon joku toinen on koskenut, nuolen sormiini tarttunutta sipsien suolaa ja kerron minne päin Eurooppaa aion seuraavaksi junalla puksuttaa. Kukaan ei kerro vessapaperivitsejä eikä ruokakaupassa haise käsidesin viina.

Se päivä tulee.

Ja seuraavaksi kirjoitan jostain aivan muusta.


23 kommenttia:

  1. Mun lapset on 4v ja 8v. Heidän ollessaan vauvoja kaikki normaali oli tosi kaukana. Jostain syystä tämä eristys on mulle ”yet another vauvavuosi” , joka loppuu aikanaan - kai? Totta kai järjen tasolla ymmärrän, että riskiryhmään kuuluva (keski-ikäinen) läheiseni voi kuolla koronaan. Totta kai ymmärrän, että käynnissä on globaali katastrofi.

    Mutta yksilötasolla aivot sanoo vain, että eipä tässä mitään, taas ollaan kotona, mutta öisin ei tarvitse valvoa. #every4years

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tämä tosiaan on yet another vauvavuosi eli vankeus. :D Järjen tasolla tämän tosiaan osaa laittaa mittasuhteisiin mutta vannetta se ei pään ympäriltä poista. Onneksi on yöunet. <3

      Poista
  2. siivoa, järjestele, sisusta,puutarhahommia, hyviä kirjoja & leffoja, etätöitä, ruuanlaittoa, metsäretkiä, pyörähuoltoa, mikäs tässä on ollessa, en ymmärrä mitä ihanaa on ruuhkissa, kahviloissa tai uimahalleissa? nimim. tyytyväinen sosiaalinen erakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen samanlainen. Korona ei muuttanut omaa elämääni itseasiassa lainkaan. Muulla perheellä on sosiaalista elämää mutta itselläni ei lainkaan ja olen erittäin tyytyväinen. En pidä ihmisistä eivätkä he minusta joten win-win.

      Poista
    2. No mutta, onpas hieno tilanne! En minäkään pidä ihmisistä mutta ystävistäni, harrastuksistani ja yksinäisyydestäni pidän. Jos en normaalistikaan siivoa tai laita ruokaa, en ymmärrä miksi kärsimystä pitäisi nyt entisestään lisätä. En harrasta sisustamista, teen muutoksia vain tarpeeseen. Puutarha on roudassa eikä vielä voi istuttaa mitään. Pyörähuoltoon käytän ammattilaisia. Etätyöt ja kotikoulu ovat huono yhdistelmä kuten edellisessä postauksessani kuvasin. Metsäretket toki onnistuvat, mutta kun vielä olisi näitä töitä. Kohta tosin nekin loppuvat. Jee.

      Poista
  3. En osaa edes kuvitella minkälaista tämä on lapsiperheissä, joissa normaaliarjesta ajettiin satasta seinään. Me ollaan kahdestaan ja aika eristyväisiä muutenkin, eli ajettiin vaan neljääkymppiä seinään ja pää meinaa hajota silti. Ne muutamat ihmisten ilmoilla vietetyt tunnit on yllättävän merkityksellisiä, saati jos niitä on monilla ollut enemmän. Meidän työpaikalla etätyöt oli aika suosittuja ennen tätä, mutta luulen että aika moni ei halua tehdä etätöitä koko loppuvuonna...

    Mä en todellakaan ole halaaja, ja tällä hetkellä haaveilen joka ikisen työkaverin halaamisesta. Tsemppiä teille. Ja meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, sitä samaa! On myös tullut mieleen sama, että etätöistä menee ehkä suurin hohto monelle ja toimistolle on yllättävän kivaa palata. Ja siis, jotkut pelkää kaupassakäyntiä, se on musta ihanaa – ooh, onkohan hiiva taas loppu ja mitä löytyykään kylmäaltaan eineksistä tänään? XD

      Poista
  4. Haaveilen jo siitä, kun saa aamulla lähteä ulos, viedä lapsen päiväkotiin ja suunnata siitä yliopistolle luennoille. Arki meni tosiaan aika uusiksi, kun opinnot muuttui etäopinnoiksi ja lasta ei voi viedä hoitoon, kun on nuhainen ja yskii. Vaikka kasvatustieteitä opiskelenkin, ei tätä kotipäiväkotia jaksa loputtomiin pitää… Ja yllättäen opiskelut etenee tänä keväänä vähän hitaammin, kun ainut aika päivästä opiskella on päikkärit...
    Ja ymmärrän tuon, että ketuttaa, kun omat harrastuksetkin on jäissä. Aloitin syksyllä aikuisbaletin ja olin niin fiiliksissä siitä, ja juuri kun tuntui, että hommat alkoi jo edes vähän sujua, kaikki loppui...Kunhan tämä rutto on ohi aion tanssia jalat puuduksiin ja iloita ihan siitä, että aamulla saan viedä lapsen hoitoon ja siitä, että luennoilla voi kysyä jos on kysyttävää! Nyt ei ääniluento paljon kysymyksiin vastaile.

    Tsemppiä ihan jokaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisesta arjesta harrastuksineen haaveileminen best! Tarvitsisin itsekin tässä tilanteessa muutamat kasvatustieteen opinnot, ei olis mitään verkkokurssia?

      Poista
  5. Hehhehhee, naaman pikselöityminen kesken keskustelun..

    Oon käynyt vauhdikkailla pyöräilyillä kaverin kanssa, pysähdytään kauniisiin paikkoihin juttelemaan isolla etäisyydellä. Se on ollut henkireikää, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idis! Mun pitäiskin ostaa *tavallinen* pyörä, nyt kun fillarointia voisi taas käyttää kuntoiluun.

      Poista
  6. Nyt, kun ilmeisesti pandemian etulinjassa sai sen koronan, niin kaipaan eniten sitä, että jaksaa juosta, tanssia ja laulaa ilman, että keuhkoihin koskee.

    Halaaminen sitten seuraavaksi.

    Myös kaupassa käyntiä ihan itse on ikävä jo nyt, vajaan kahden viikon jälkeen.

    En silti sano, että olkaa tyytyväisiä jadajada. Koska jokaisen stressi, huoli ja kärsimys on aitoa ja totta, vaikka jollain toisella olisi erilaista huolta ja kärsimystä. Kaikilla on nyt outoa ja monella raskasta. Monella muulla, joka on terve eikä tule koskaan tätä saamaan, on enemmän stressiä ja huolta viikossa kuin minulla tulee koko aikana olemaan.

    Globaalisti yhteisellä matkalla. Kyllä se tästä. Mutta matkan varrella saa vituttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, toipumista sun keuhkoille! <3 Kaikilla tosiaan on outoa eikä tarvitse olla yhtään sen reippaampi kuin on pakko.

      Poista
    2. Nyt alkaa olla jo taistelu voitettuna. Jälleenrakentaminen kestänee vielä hetken.

      Kirjoitin muistiinpanot ylös blogiinkin siltä varalta että tämä oli tai ei ollut korona. Pääsee sitten vertailemaan!

      Poista
  7. Kaipaan säännöllisesti omaa rauhaa ja hiljaisuutta, mikä lapsiperhearjessa on normaalistikin aika harvinaista. Nyt, kun päiväkoti-ikäiset lapset on kotona ja aikuisten pitäisi tehdä etätöitä, päätä kivistää koko ajan. Kun lapset on pihalla, niin sanon aina miehelle, että älä sano sanaakaan minulle, haluan nauttia tästä hiljaisuudesta edes hetken. Niin juu ja kaiken tämän perus-korona-ruljanssi keskellä pitäisi pakata tavarat ja muuttaa kahden viikon päästä... Vähän on sellainen "haudassa saa levätä"-fiilis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän erittäin hyvin! Voimia möykkään ja muuttoon. Hiljaisuus odottaa ihan tuossa... elokuun puolella.

      Poista
  8. Minia ei halaa kukaan edes koronan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle yksinäisyys ei ole valinta ja se on tosi surullista.

      Poista
  9. Kyllä minuakin vituttaa tämä tilanne, mutta suoraan sanottuna olen enemmän huolissani vakavasti sairastuneista ja heidän omaisistaan ja terveydenhuollon henkilökunnan jaksamisesta. Heihin nähden minulla ei ole mitään hätää. Meillä on myös oma piha ja riittävästi tilaa enkä ole yksin. Minulla on ainakin toistaiseksi töitä, joita saan tehdä etänä. Minulla ei myöskään ollut suunnitteilla mitään juhlia, en ole valmistumassa jne. eli mikään iso ja kauan odotettu juttu ei ole siirtynyt hamaan tulevaisuuteen.

    Ehkä jeesustelua, mutta monelta tuntuu unohtuvan itse asia. Tietyissä piireissä tuntuu myös noloa sanoa olevansa huolissaan tai peloissaan. Itse pelkäsin tilannetta jo silloin, kun vasta Kiina oli kriisissä, sitten Italia jne. ja mitään ei tehty, jotta Suomessa olisi päästy helpommalla.
    Joten jaksan kyllä tämän hetkistä elämää ja sen jo tiesin, että tykkään normaaliarjestani, jota tietenkin kaipaan. Toivottavasti asiat muuttuvat parempaan suuntaan mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin voi tuntea myös empatiaa vakavasti sairaita ja hoitohenkilökuntaa kohtaan, mutta eihän se poista omia murheita. Ehkä tässä auttaa pragmaattisuus. Minua pelottaa kertaluokkaa enemmän ilmastonmuutos kuin tämä virus. Käytännössä lajimme liikakasvua uhkaavat ainoastaan luonnonkatastrofit ja virukset. Luonnonkatastrofeissa menee myös muita lajeja, joten kaikki kunnia viruksille lajimme kurittamisesta.

      Poista
  10. Toivon että ihmiset vihdoin oppisivat pitämään sen vähintään metrin turvavälin ja että se jäisi käytännöksi myös koronan jälkeen. Ulkoillessa vaan on huomannut että miehet eivät väistä kuten eivät koskaan ennenkään. 4-henkinen perhe tuli vastaan kävelytiellä vieden koko tien leveyden eikä reunimmainen äijä tehnyt elettäkään väistääkseen. Olkalaukkuni heilahti lähes omaan takaraivooni kun tein äkillisen väistöliikkeen ollessani jo muutoinkin vain toinen jalka jalkakäytävällä ja toinen mudassa.

    Kaupassa vaikka on jonotustarrat osoittamassa turvavälit niin eikö sielläkin hyökännyt äijä ihan ahteriin kiinni. Onneksi oli jämerä myyjä joka huusi samantien ja äijä perääntyi korvat luimussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta väistämisestähän on tehty ihan tutkimustakin ymmärtääkseni: miehet eivät juuri naisia väistä, ehkä siksi, että heidän kokemuksensa mukaan naisiin ei törmää (koska nämä väistävät ensin).

      Poista
    2. Mää oon tehny tästä henkilökohtaista tutkimusta (ennen koronaa). Ihan pokalla vaan ollut väistämättä tietyissä tilanteissa ja miesten kanssa tulee törmäyksiä, naisten ei. Miehet ei väistä, koska ovat tottuneet siihen että naiset väistää.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...