Tällainen joulu

Asvaltti oli mustaakin mustempaa ja katulamppujen viistot valokeilat pyyhkivät meidät pitkiksi varjoiksi katuun. Hiekoitussora ratisi kengänpohjiemme alla ja autoja hurahteli ohi tasaiseen tahtiin, alkulkusillan alla äänet voimistuivat koko pään täyttäväksi ulvonnaksi. Siirryimme kauemmas tiestä.

Tänä vuonna lapsi oli halunnut liittyä seuraani kuuden kilometrin pyhiinvaellukselle anoppilan joulusaunaan. Mikäs siinä, sanoin, tule vain.

Kävely on minun riittini, perinteeni, joka liittyy anoppilan saunomisperinteeseen, mutta on minun keksimäni ja haluamani osa sitä. Silloin kun maailma muuttuu ympärillä vauhdikkaasti, tuntuu tyydyttävältä pitää jostain kiinni, toistaa jotain niin kauan että siitä tulee tapa. Sen jälkeen kukaan ei enää kyseenalaista, miksi minä kävelen saunaan kun muut menevät autolla.

Ei minusta lopulta jää jäljelle kuin järjettömät tapani, joista ehkä tulee lapsenkin tapa, ehkä ei.

Pimeyttä puhkoivat matalalla lentävät varikset ja eteläisen rannikkoseudun pientaloalueen valokilpavarustelu. Välkkyviä, roikkuvia, sarjoja ja -mattoja, valon kaikkia eri sävyjä, tuijissa, pensasaidoissa ovenkarmeissa, ikkunoissa. Pysähdyin kapealle sillalle ja lapsikin pysähtyi, katselimme puiden heijastuksia liikkumattomasta vedenpinnasta. Sumu vaimensi talojen ikkunoista hohtavia joulutähtiä. Hengitin syvään kosteaa ilmaa.

– Tällainen joulu, sanoi lapsi eikä tarkentanut.

Niinpä, tällainen!

Viisi vuotta sitten kävelin tämän matkan ensimmäisen kerran. Yritin muistella säätä, työpaikkoja tai tapahtumia, mutta en muistanut muuta kuin lupauksen siitä, että saisin olla lauteilla hetken yksin. Nyt iloitsin siitä, että minulla oli seuraa. Seuraa ja savulta tuoksuva sauna, jossa on punavalkoruudulliset verhot. Tuli loimottaa tummilla hirsiseinillä ja saavin vesi on niin kylmää, että kun kaataa kauhallisen päällensä, henki salpautuu. Jotakin uutta ja jotakin vanhaa.

Jatkoimme ratisevaa matkaamme. Juttelimme maailmasta, Australian paloista, viidesluokkalaisista, punajuurella värjätystä kermavaahdosta ja Kylo Renistä, välillä olimme pitkiä aikoja hiljaa.

– Älä sano mistä käännytään, haluan yrittää, lapsi vaati.

En sanonut, ja hän osasi aivan mainiosti. Ensi kerralla hän ei enää epäröi. Maailma on taas muuttunut vähän.