27.11.2019

TeiniOS v. 12.5 päivitysreklamaatio



Ihan ensimmäiseksi haluan korostaa, että tähän asti kaikki on toiminut hyvin. Suorituskyky on parantunut ja päivitysten mukana tulleet korjaukset ovat olleet tarpeellisia (arvostan erityisesti itsenäistä WC1+2 toiminnallisuutta sekä YÖ22-10 kehitystä sekä yleisen automatiikan ja hiljaisuuuden lisääntymistä). Mutta nostan nyt kuitenkin esille nämä ajoittaiset temppuilut, sillä mielestäni se vievät järjestelmää epävakaaseen suuntaan.

Ensinnäkin puheohjauksen teho on viimeisimmän päivityksen myötä heikentynyt, aivan kuin laitteessa olisi jatkuvasti yhteysongelmia. Olen yrittänyt testata, miltä etäisyydeltä puhe menee perille, mutta vielä metrin päästäkin on vaikea saada toivottuja funktioita aikaan. Hieman parannusta olen saanut aloittamalla jokaisen komennon sanoilla "Jos tahdot sen koiran, niin...", mutta tämä on mielestäni turhan raskasta ja teho näyttäisi häviävän toistojen myötä.

Tähän samaan bugiin saattaa liittyä jo hyvin varhaisissa versioissa raportoitu ongelma, jossa viesti näyttäisi menevän perille, mutta mitään ei tapahdu. Samaa komentoa saa siis lähettää monta kertaa ja senkin jälkeen toiminnot käynnistyvät hieman randomilla. Siinä menee hermot samalla tavalla kuin silloin, kun systeemi hidasteli tiettyjen toimintojen aikana eteisessä, ruokapöydässä ja vesilätäköissä.

Lisäksi uusi käyttöjärjestelmä näyttäisi kuluttavan valtavasti energiaa. Jääkaappi on jatkuvasti tyhjä, mutta toiminta-aika jää edelleen lyhyeksi. Yöllä latatumisessa olen myös havaitsevinani jonkinlaisia ongelmia ja puhe huoneen siivoamisesta aiheuttaa "motihälytyksen" ja akkujen välittömän tyhjenemisen. Kahdeksan aamuina järjestelmä näyttäisi jotenkin buuttaantuvan itsekseen kylpyhuoneessa, mikä aiheuttaa muidenkin toimintojen jumiutumista. Plussaa toki siitä, että latautuminen tapahtuu nykyään itseohjautuvasti.

Ehkä näistä uudelleenkäynnistymisistä johtuen jotkut asetukset myös nollaantuvat ajoittain. On todella kiusallista, että kaikki huolella optimoidut säädöt ovat yhtäkkiä poissa. Ohjelmia (YouTube, Spotify ja Instagram) jää päälle sammutusyrityksistä huolimatta, jotkut kansiorakenteet katoavat (kuten "kerron missä olen" ja "asianmukainen pukeutuminen pakkasella") ja paikannustoiminnot esimerkiksi pipon, voirasian ja märän pyyhkeen säilytyspaikoista pyyhkiytyvät pois. On todella työlästä asentaa näitä koko ajan uudelleen.

Lisäksi yhteiskunnallinen feature menee päälle pyytämättä ja yllätyksenä, jolloin laite ei suostu sammumaan lainkaan. Vilkuttaa vain mustavalkoista valoa tai signaloi OK Boomer. Tämä toki saattaa johtua perheen legacyteknologian aiheuttamasta virustartunnasta, joka ei sinänsä ole vaarallinen.

No, joka tapauksessa toivoisin, että saisitte fiksattua tätä user experienceä seuraavaan päivitykseen etteivät ongelmat ala kumuloitua. Olisi ikävää jos systeemi tästä vielä lisää sekoaisi.


6 kommenttia:

  1. Tämä on ihan hulvaton! Samanlaisia bugeja ja yhteysongelmia ilmennyt myös meidän 12-vuotiaan kanssa tänä syksynä... Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monella tuntuu olevan näitä samoja bugeja! Ettei vain käytettävissä komponeneteissa olisi ongelmia...

      Poista
  2. Voi jestas miten aika lentää siivilla! aloitin blogisi lukijana kun Matilda oli ihan vauva. Ja kohtahan teillä on kaksi teiniä kun Sanelma ottaa mallia isosiskostaan.

    VastaaPoista
  3. Haha, tää oli just loistava teksti :D Ajankohtaista myös minulle, kun 11-veen vikassa versiopäivityksessä ilmaantui kaikenlaista pientä outoa. Odottelen siis jännityksellä ohjelmistokehityksen kaarta, että mihin se vielä johtaa...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...