23.11.2019

Pieni pala saaristoa



Olen ihan opettelemalla opetellut rauhalliseksi, pakottanut itseni miettimään kunnolla ratkaisuja, etten kiirehtisi ja hätiköisi turhaan. Erityisen tarkka olen isoissa hankinnoissa. Mutta kun Koti-insinööri taannoin soitti ja puuskutti puhelimeen, että Pikkupoukama on myynnissä, minulta ei mennyt vastaukseen kolmea sekuntia pitempään. "Milloin tarjous pitää jättää?"

Tuossa kolmessa sekunnissa kävin läpi kaiken tarvittavan. Onko pala Saaristomerta ja mäntymetsää sellainen asia, jonka haluan omistaa? Todellakin. Se ei nimittäin ollut mikä tahansa paikka.

Tontti sijaitsee aivan anopin niemennokan vieressä. Siellä on pieni, suojainen, hiekkapohjainen rantakaistale, jossa olemme käyneet kahlailemassa siitä lähtien, kun Skidi alkoi pysyä kanervikossa tolpillaan. Talvella siellä on pulkkailuun sopivat silokalliot ja syksyllä notkelmista löytyy ämpärikaupalla suppilovahveroa, mustikkaa ja puolukkaa. Lisäksi kalliolla on kiva käydä istumassa kun niemennokka on kesällä täynnä porukkaa.

Ja nyt Pikkupoukama on minun sillä tavalla kuin nyt mikään elämässä koskaan on. Ostos tuntui katarttiselta. Eikä vähiten siksi, että viimeksi kun kävin siellä, kaaduin liukkaalla kalliolla ja löin pääni niin, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen hämmästynyt, että jäin eloon.


Tontilla sijaitsee suhteellisen spooky kummitustalo.



Ensinnäkin, rakastan saaristoa ja merta, mutta en ole ollut ihan varma, olenko mökkeilijä. Olemme viettäneet vapaa-aikaa Naantalissa appivanhempien mökillä kohta kaksi vuosikymmentä, mutta olen aina potenut pientä kriisiä paikan suhteen, sillä se ei ole minun. En oikein tiedä, onko ongelma mökkeilyssä vai siinä, että olen tuntenut olevani vieraana enkä tiedä, mikä minun paikkani siellä on. Mutta koska muu perhe viihtyy, minäkin viihdyn. Ja tykkään istua tuulitakissa laiturin nokassa katselemassa kun aurinko laskee Airistolle. Meri on aina ollut sielunmaisemani, siitä ei ole kahta sanaa.

Toiseksi olen kohta 10 vuotta pähkäillyt, mitä ihmettä tekisin äitini perintörahoilla. Kun äitini kuoli häneltä jäi summa, jota ei olisi kannattanut makuuttaa tilillä. Järkevä ihminen olisi varmaankin sijoittanut ne, mutta en keksinyt mihin.


Parasta on ollut miten innoissaan kersat ovat asiasta olleet. Toivottavasti tästä tulee heille rakas paikka.

Kun tilit oli tyhjennetty ja kaupat tehty, Koti-insinööri sanoi, että äitisi olisi ollut tyytyväinen. Niin olisikin! Hän oli suuri omistamisen ystävä, joka piti hyvistä kaupoista ja merestä, ja parastahan oli jos ne sai yhdistettyä. Minä haalin paljon mieluummin rantaviivaa kuin toppatakkeja.

Tänään käytiin kiertämässä tontti koko perheen voimin. Hypittiin ojien yli peurojen jäljissä ja liukasteltiin jäkäläisillä kallioilla, tunnettiin marraskuinen viima kasvoillamme ja mietittiin, mihin sen mökin laittaisi. Tuonneko vaiko tänne ja millaisessa maisemassa sitä aamukahvinsa haluaisi juoda. Sitten joskus kun siihen olisi varaa.

Erikoisinta tässä kaikessa on se, että mökkitontin mukana tuli metsää ja hehtaarin viljelyspelto. Olen siis yhtäkkiä oxymoron, cityvihreä peltotilallinen, espoolainen naantalilainen, joka ymmärtää maanviljelystä yhtä paljon kuin sika satelliitista. Onneksi pelto on vuokralla. Olen tietenkin jo löytänyt itseni pohtimasta viljelymahdollisuuksia. Perunasta olisi kokemusta kyllä, sellaiselta kuuden neliön alalta, johon kuokitaan näpit jäässä vaot huhtikuussa. Ja sitten olisi tietenkin viinirypäleet, härkäpavut ja kukkaniityt. Koti-insinööri ehdotti hamppua ja laamoja. No, miksei.

Keväällä siellä näyttää tältä.

Hän kävi pärryyttämässä meidän tervetulleiksi.

Tontille mahtuu myös kammottava avohakkuualue, joka saa elpyä ja kasvaa puuta niin pitkään kuin elän. Taidanpa tehdä ilmastoteon ja istuttaa sen täyteen kaikkia lempipuitani, tammea, verivaahteraa ja hevoskastanjaa, ja perustan jonkun retriitin, jossa saa olla hiljaa ja halata puita.

My precious.


9 kommenttia:

  1. Onnea on pala tonttimaata ja millä maisemilla! Olen oikeasti kade, mutta osaan silti iloita puolestasi. Kyllä se vielä osuu itsellekin kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hetki kestää että maisemista pääsee nauttimaan muualta kuin kalliolta, mutta so far so good. Ja uskon vakaasti, että sen tietää kun oikea osuu kohdalle, lykkyä!

      Poista
  2. Onnea! Mäkin haaveilen paikasta meren rannalla. En välttämättä kesäpaikasta vaan haluaisin asua lähellä merta. Ollaan suunniteltu et eläkepäiviksi muutetaan pikkukaupunkiin meren rannalle. Toivotaan että tästä haaveesta tulee totta n. kymmenen vuoden päästä viimeistään.
    Ja todellakin meikäläisen mielenmaisema on myös meri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja siis tuota samaa mekin nyt mietitään, voisiko lahdenpoukama olla meille vakituinen osoite? Meillä on 10 vuoden päästä suht tyhjähköä täällä Espoossa, joten jos työelämä antaa periksi, miksi asuisimme täällä? Kaupunkikoti on oltava mutta se voi olla paljon pienempi.

      Poista
  3. Onneksi olkoon!
    Sen avohakkuun kanssa kannattaa perehtyä hiukan voimassa olevaan metsänhoitosuunnitelmaan, kaikilla talousmetsillä (eli Suomessa lähes kaikilla metsillä) pitäisi sellainen olla muutamaksi vuosikymmeneksi eteenpäin. Lähinnä se tarkoittaa sitä että kun aukiollla alkaa pukata puuta, niin sitä pitää harventaa ja raivata muutaman vuoden välein, muuten ei tule kaunista lehtometsää vaan armoton (ja arvoton) ryteikkö. Sillä mitä harvennetaan ja kuinka paljon, voi vaikuttaa siihen miten kiva metsä on muutaman kymmenen vuoden päästä. Raivaushomman voi myös ulkoistaa, mutta kannattaa varmistaa että tekijällä on selvää se mitä haetaan, ettei jälki ole kuin äidin keittiösaksien jäljiltä päiväkodin kuvauspäivänä.

    Ja kun sanot pelto, kuulen heti että potentiaalinen laidun! Ajattele alpakoita! Poneja! Lampaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista! Olen pääni puhki miettinyt mihin ihmeen tahoon otan yhteyttä tämän metsänhoitohomman kanssa. Ihan ensimmäiseksi pitänee googlata tuo metsänhoitosuunnitelma. Nyt jo pukkaa koivupusikkoa siihen malliin että ensi kesänä pitäisi jo tehdä *jotain*.

      Poista
    2. Kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, tuolta https://www.mhy.fi löytyy yhteystiedot. Metsänhoitoyhdistykseltä saa apuja, neuvoja ja opastusta sekä halutessa ostettua myös erilaisia metsänhoitopalveluilta (mm. metsäsuunnitelma, raivaus jne)

      -Anna

      Poista
  4. Onnea! Tuon sorttinen hankinta tuottaa varmasti sekä onnea että sopivaa aktiviteettia seuraaville vuosikymmenille. Kuulostaa kyllä upealle paikalle. Ja hyvä vaihe päästä myös opettelemaan uutta, nyt kun lapsoset ovat ns. helpossa vaiheessa.

    Itselläni on samanlainen tilanne kahden ei-oman mökkipaikan suhteen, kuten kuvasit, että ei sellaiseen kunnolla kiinny. Tuollainen oma maa ja oma tupa on ihanan perisuomalaista, mutta varmasti juurikin niin makoisaa kuin kuvitella vaan pystyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko parisuhteessa aina syytä olla joku projekti meneillään ja nyt kun lapset ovat isoja, tämä tuli juuri sopivaan saumaan! :D Hämmästyin kyllä itsekin kuinka vapautunut tunne tästä ostoksesta tuli ja tiedostan hyvin että tämähän on juurikin se suomalainen unelma, josta kuvittelin olevani vapaa.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...