Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

7.10.2019

Naisverkoston tapaaminen – miten ja miksi?



Eteisessä oli viime perjantaina kenkämeri, tällä kertaa aikuisten! Olin jo jonkun aikaa pyöritellyt ideaa verkostoitumisillasta ja vihdoin sain sen aikaiseksi. Miksi ryhdyin tähän, miten sen järkkäsin ja mitä siitä seurasi?

Olen generalisti. Kiinnostun helposti kaikesta (paitsi kirjanpidosta), joten sanon aivan liian moneen asiaan kyllä. Tässä luonteenpiirteessäni on hyvä puoli, jonka tajusin vasta hiljattain. Nimittäin se, että kun huseeraa kaikenlaisissa projekteissa, tutustuu valtavaan määrään ihmisiä, mikä taas kerryttää sosiaalista pääomaa, verkostoja. Ja tunnetusti ihminen ei saa mitään aikaiseksi yksin.

Kävin itse vuosi sitten naistenillassa, josta en tuntenut etukäteen juuri ketään. Ilta oli superkiinnostava ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja mm. tutkijoiden kanssa, joita en itse tunne juuri lainkaan. Mietin siellä puheensorinan keskellä, miten moneen asiaan verkostot vaikuttavat. En olisi kirjoittanut kirjojani ilman oikeiden ihmisten tukea. Mietin myös, että tunnen itsekin liudan mukavia ja omalla tontillaan nerokkaita naisia, joiden työtehtävät, harrastukset ja puheenaiheet sivuavat usein toisiaan, ja että heidän pitäisi tavata juuri tällaisessa rennossa epävirallisessa tilaisuudessa. Mutta sitten skagasin: eihän siitä nyt mitään tulisi. Eihän meille mahdu, kauhea siivoaminen, en minä jaksa sellaiselle laumalle kokata, eikä minulla ole edes kaikille viinilaseja.

Pysähdyin tuohon lasiajatukseen. Siis minä, joka olen aina juonut surutta suoraan hanasta, ylioppilaslakista, kämmeneltä ja pullonsuusta, itken viinilasien riittävyyttä, vaikka vaakakupissa on synergiaetujen kasvattaminen? Nauratti ja hävetti yhtä aikaa. Ei ihme, että naisverkostojen tapaamisia ei järjestetä, jos puitteiden täytyy olla luokkaa linnan juhlat.

Siispä eräs kaunis ilta istuin koneen ääreen ja luonnostelin kutsun verkostoitumisiltaan, jossa olisi tarjolla tonkkaviiniä juomalaseista ja pizzaa, molemmat muiden tekemiä, sekä aivan loistavaa seuraa. Sitten laitoin kutsun reilulle 30 ihmiselle, joita mukaani oli tarttunut vuosien varrelta erilaisista yhteyksistä, työpaikoista, perhevalmennuksesta, päiväkodin eteisestä, blogosfääristä ja politiikasta – ja jäin odottelemaan vastauksia.

Ajattelin, että vuoden kiireisimpänä aikana paikalle ehtisi noin puolet kutsutuista. Arvatkaapa kuinka kävi? Vain muutamaa matkoilla tai sairaana olevaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki tulivat. Olin snadisti järkyttynyt, koska tajusin, että viinilasien lisäksi ei riitä tuolit, henkarit eikä jääkaappikaan, neliöt juuri ja juuri. Mutta vastaanotto oli riemastunutta. Näiden kemujen takia peruttiin aiemmin sovittuja menoja ja palavereja ja alettiin välittömästi metsästää lastenhoitajia.


Sanoisin, että hypoteesini naisverkostojen kiinnostavuudesta osoittautui ainakin jossain määrin oikeaksi. Kaikki kyllä tunnistavat tarpeen tutustua ja verkostoitua, mutta olemme surkeita kehtaamaan: emme kehtaa mennä sanomaan moi kiinnostaville tyypeille, koska turhaa nyt vaivata tarpeettomasti, emme kehtaa järkätä tapahtumia, koska ei ole tarpeeksi viinilaseja, emmekä varsinkaan kehtaa ajatella verkostojamme sosiaalisena pääomana, koska kaikki pitää tehdä itse.

Olen todella tyytyväinen, että tein tämän. Ja jännä nähdä mitä tästä seuraa – ehkä pelastan maailman saattamalla yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet! Tavoitteenani oli yhyttää ihmisiä, joista voisi olla toisilleen inspiraatiota tai apua, mutta toisaalta saada lietsottua verkostoitumiskipinää. Jokainen sai siis kontaktilistalleen uusia nimiä, mahdollisesti uusia ideoitakin, ja toivon mukaan motivaatiota järjestää vastaanvanlainen ilta itse.

Jos ei muuta niin nauru ja pälpätys kuuluivat korttelin päähän. Ja sitä viiniä voi juoda vaikka löylykauhasta, kun puheenaiheet ovat kiinnostavia.




Jos verkostoilta alkoi kiinnostella, tässä vinkit!

1. Rima alas. Ihan oikeasti. Näitä bileitä ei kannata viettää keittiössä kokkaamassa istuvaa illallista vaikka ehtisi ja jaksaisikin. OPM ja nyyttärit kehiin, jos et ehdi tilata pizzaa.

2. Tee vierassekoitus. Vieraiden valinta on vaikein nakki. Et todennäköisesti voi kuitenkaan kutsua ihan kaikkia, joita haluaisit (neliöt ja akustiikka tulevat meillä vastaan jo 30 ihmisen kanssa), joten joudut valkkaamaan. Minä kutsuin mahdollisimman sekavan kattauksen ihmisiä eri sektoreilta. Toinen vaihtoehto olisi ollut teemailta esimerkiksi yrittäjille tai hoitoalan ihmisille. Toisaalta saat ehkä syyn järjestää toiset!

3. Tarjoa nimilaput. Osta valkoisia tarralappuja ja laita ne mustan tussin kanssa eteisen pöydälle. Kun tapaa lauman uusia ihmisiä, kamalinta on, ettei 30 sekunnin jälkeen kättelystä muista enää kenenkään nimeä. Minä pyysin, että nimilappuun kirjoitettaisiin myös sektori, jolla työskentelee, jotta voisi hakeutua uuteen seuraan ja toisaalta jutun juurta löytyisi helpommin, jos jännittää.

4. Mitään virallista ohjelmaa ei tarvita. Ohjelmanumero on uusiin ihmisiin tutustuminen. Minä pidin puheenvuoron, jossa esittelin jengin henkilökohtaisen kautta, mutta ilmankin selviää. (Puheenvuorosta tulee sitten kymmenillä ihmisillä ihan hiton pitkä, joten jos tilaat pizzat juuri ennen tätä, syötte slaissit kylminä.)

5. Muista minglata itsekin! Paikalla on porukkaa, jota et näe niin usein kuin haluaisit. Samalla voit pitää huolen, että jengi vaihtaa seuraa säännöllisesti, tosin parhaassa tapauksessa tämä tapahtuu itsestään.

1 kommentti:

  1. Tämä oli niin paras juttu! Skoolit sulle, että järjestit. Mahtavaa.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...