23.10.2019

Podetko ötökkäkammoa? Näin selätät turhat fobiat

Kaupallinen yhteistyö: Korkeasaari

Äiti jeesaa kun lapsi tötöilee.

Snadi, joka rakastaa soutelemista, ei suostunut kesällä menemään veneeseen. Syy: hän oli nähnyt siellä hämähäkkejä. Viis siitä, että ne olivat aivan minimaalisen pikkiriikkisen pieniä hämähäkkejä. Veneeseen häntä ei saanut.

Olin vähän hämmästynyt. Snadi on normaalisti hyvin rohkea ja sanavalmis, mutta tätä pelkoa hän ei osannut sanoittaa saati kertoa mistä se oli syntynyt. Meillä asuu kotona useampia hämiksiä ja puhumme niistä säännöllisesti. Kerromme jopa yleensä ohimennen, missä olemme niitä nähneet: keittiön sokkelissa, verhotangossa, kylpyammeen alla ja tuuletusikkunan välissä. "Ai se on muuttanut!" Itse kammoan paljon enemmän lautaselle ja iholle tunkevia ampiaisia kuin kontaktia kaihtavia hämähäkkejä.

Koska suomalaiset hämähäkit eivät ole ihmiselle vaarallisia (en toki suosittele mitään eläimiä tahallaan sörkkimään) ja haluan ideologisista syistä, että lapset oppivat arvostamaan kaikkia eläinlajeja, oli syytä tehdä jotain tälle tarpeettomalle kammoilulle. Tarvittiin akuutisti ympäristökasvatusta lajitietouden muodossa.

Vastoin yleistä luuloa hämähäkkikammo ei ole ihmiselle sisäsyntyistä vaan enimmäkseen opittua ja kulttuurin vahvistamaa. Hämähäkeistä tuli eurooppalaisten inhokkeja vasta keskiajalla, jolloin ne viihtyivät ihmisten kanssa samoissa tiloissa (nykyään huoneilma on liian kuivaa) ja niihin kohdistui paljon harhakäsityksiä taudeista ja lian levittämisestä. Todennäköisimmin fobiat siirtyvätkin oppimalla, aikuisesta lapseen – mitä voimakkaampi on aikuisen reaktio, sitä varmemmin se tarttuu. Olivatpa omien vilunväristysten aiheuttajat sitten koiria, käärmeitä tai kahdeksanjalkaisia, niitä kohdatessa pitäisi esiintyä viileimpänä viilipyttynä, jos lapsia on läsnä.

Torakkakypärän kanssa voi tarkastella torakoita lähietäisyydeltä. Kuva: Korkeasaari/Mari Lehmonen

Miten lapsen pelkoja sitten voi käsitellä? Kun pelko on opittu, siitä voi oppia pois. Kun tunne vie ja järki vikisee, täytyy vanhemman auttaa järjen kaivamisessa esiin ja tunteen ohjaamisessa uudelle ladulle. Esimerkiksi aikuisen käärmepelkoon suositellaan pelon työstämistä asenteen ja tiedon ja kohtaamisen kautta, mutta mielestäni lapsissa kannattaa aina herätellä ensin empatiaa: mitä jos asetut sen toisen asemaan, vaikka se edustaisikin eri lajia? Kun solidaarisuus toista lajia kohtaan on löytynyt, voidaan työstää jatkaa pelon kognitiivisella käsittelyllä ja tiedolla kuorruttamisella.

Kävimme siis Snadin kanssa pitkän keskustelun siitä, kuinka paljon enemmän ötököillä on pelättävää tässä maailmassa kuin ihmisillä ja miten pieniä ja avuttomia ne ovat verrattuna meihin, jotka voimme murskata ne aivan vahingossa. Jos hämppy veneessä pelottaa, ajattele, että se on ehkä pudonnut sinne vahingossa. Silloin se kannattaa viedä maalle.

Sitten pistimme pelon pienempiin osiin. Kun pelkäät hämähäkkiä, mitä oikeastaan pelkäät? Mikä sen ulkonäössä on kamalaa: pitkät jalat, luikertelevaisuus, vilistäminen? Miksi karvainen ja myrkyllinen (!) tarantula on söpö ja lukki kammottava? Pelkäätkö kipua, jos se puree? Pelkäätkö, ettet pääse siltä karkuun? Vai liittyykö pelko tilanteen hallinnan menettämiseen? Kun näitä näkökulmia pureskelee tarkemmin, pelko saa selkeämmän muodon ja sitä voi tarkastella objektiivisemmin, tiedon kautta.



Tietopuolen hoidimme Korkeasaaressa. Painelimme sinne porukalla (mukana myös Skidi ja yksi käärmekammoinen teini) tutustumaan torakoihin, sirkkoihin, hämiksiin, liskoihin ja käärmeisiin, jotka ovat lopulta hyvin symppiksiä kun niihin tutustuu tarkemmin.

Aloitimme Africasia-talon hyönteisseinästä, jossa tutustuimme eläintenhoitaja Nina Bruunin kanssa sihiseviin torakoihin, oksaa näytteleviin sauvasirkkoihin sekä uusiin tarantula-hämähäkkeihin, joita löytyy kahta lajia. Nina oli itsekin aikoinaan ötökkäkammoinen, mutta siedättyi hiljalleen työn puolesta. Kun pelostaan pääsee eroon, näkee lajin kiehtovuuden. Vaikka Nina viettää päivänsä jauhomatojen ja kotisirkkojen kanssa, hämähäkit hänkin ohjaa päättäväisen ystävällisesti kotoaan ulos.

Tarjolla oli myös VR-lasit, joiden avulla saattoi tarkastella hyvin todentuntuisesti, mutta turvallisesti taiwaninrottakäärmeen elämää.



Vietnaminsauvasirkka oli hyvin hento ja huojuvainen.

Ninan kädellä madagaskarinsihisevätorakka. Ne kuulemma oikeasti sihisevät!

Teimme ötököistä ja hämppiksistä seuraavanlaisia havaintoja:
– Ne eivät ole hyökkääviä. Useimmiten ne vain möllöttävät rauhassa paikoillaan.
– Ne syövät hedelmiä, lahoavia kasvinosia ja pikkuötököitä eivätkä ihmisiä.
– Ne eivät erityisemmin pidä koskettamisesta, sillä ne ovat aika hauraita.
– Ulkonäkö on mielipidekysymys. Olemme varmasti itse niiden mielestä kammottavia nelijalkaisia tuhoklönttejä, jotka imuroivat verkot ja jahtaavat sanomalehden kanssa. Hyiiiii meille!

Ja hyvä havainto tehtiin myös koosta: mitä suurempi ötökkä, sen varovaisempi on suhde siihen. Olen itse pienenä keräillyt lukkeja ämpäriin (josta ne tietenkin kipittivät kauhuissaan karkuun), mutta isot hämähäkit ovat minullekin problemaattisia. Olin parikymppisenä reissussa Thaimaassa. Kun olin hotellin suihkussa pesemässä hiuksiani ja avasin silmäni, näin seinällä noin metrin päässä kämmeneni kokoisen ruskean hämppiksen. Myönnän, että juoksin kiljuen ulos shampoot päässä. Respan setä totesi vain tyynesti, että ehkä sillä oli jano, kun minä pyysin saada vaihtaa huoneeseen, joka ei olisi jo varattu.

Kotimatkalla mietimme, että kaikista parasta terapiaa onkin perspektiivi. Kun olet kerran nähnyt järisyttävän kokoisen torakan, se pieni torisvauva onkin ihan sympaattinen. Ja kun olet pitänyt höyhenenkevyttä sauvasirkkaa kädelläsi, ymmärrät ettei se voi mitenkään olla vaarallinen. Ja toisaalta hirvenpäätä järsivä tiikeri on toki söpö, mutta kertaluokkaa vaarallisempi kuin pieni hämähäkki.



Lisäksi maailma ilman hämppiksiä olisi hyvin ötökkävoittoinen, sillä hämähäkeillä on tärkeä tehtävä ekosysteemin tasapainottamisessa. Kodeista ne poistavat niin turkiskuoriaiset, koiperhoset, lutikat kuin sokeritoukatkin. Snadi onkin nyt laatinut sänkynsä alla majailevalle hämikille uuden työehtosopimuksen: saat jäädä, jos syöt hyttyset. En viitsinyt pilata tunnelmaa kertomalla hyttysten ja lokakuun yhteensopivuudesta, joten diili on ollut hyvä.

Jos haluat työstää omia fobioitasi, kannattaa suunnata tulevina viikonloppuina Korkeasaareen: Halloween-tapahtumissa (26. – 27.10. ja 2. – 3.11.) käsitellään eri lajeihin kohdistuvia pelkoja ja pääset kohtaamaan näitä jänniä otuksia silmästä silmään tai pitäisikö sanoa silmiin.


4 kommenttia:

  1. Väitän että hämähäkkeihin kohdistuva kammo on silti jotenkin luontaisempi ilmiö kuin moniin muihin lajeihin, ja joskus näin jonkun tätä tukevan tutkimustuloksenkin aiheesta. Riippumatta siis millaisen mallin on kotoa saanut.

    Esim. Mun vanhemmat eivät ole ollenkaan hämähäkkikammoisia, enkä muista omista lapsuusvuosista muidenkaan aikuisten kauhistelleen niitä. Kuinkas kävikään siitä huolimatta? Kun sain itse lapsia päätin, että en siirrä hämähäkki-inhoa eteenpäin, ja opinkin tulemaan niiden kanssa toimeen ihan eri lailla kuin siihen asti. Täysin neutraalista suhtautumisesta huolimatta ne on myös omien lasten inhokkiötököitä. Me asutaan maalla ja kaikki ötökät on tuttuja, mutta mikään muu ei aiheuta juuri mitään reaktioita.

    Mun selitys tähän on yllätyksellisyys. Hämähäkit on nopeita, liikkuu mihin suuntaan sattuu, joskus hyppien ja joskus yläpuolelta laskeutuen ja aina täysin äänettömästi. Verkkojakaan ei aina huomaa ennen kuin osuu sellaiseen. Ja verkoista johtuen hämähäkkejä ei saa varmuudella ravisteltua itsestään pois, jolloin ei taaskaan tiedä missä ne luuraa.

    Aika lailla sama kuvaus sopii myös hirvikärpäsiin, jotka ymmärtääkseni on myös monen (erityisesti aikuisen) inhokkeja. Sen sijaan muurahaiset, koppikset, ampiaiset jne. on joko ennalta-arvattavia, hitaita tai antaa äänimerkin itsestään jolloin kontrolli tilanteeseen pysyy ihmisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho tulipa pitkä kommentti, mutta oon tätä monesti pohdiskellu niin halusin jakaa ajatukseni :D

      Poista
    2. Oikein pätevä kommentti! :D Pelko on hirmuisen tarttuva tunne, koska ihmiskunnan eloonjääminen riippui aikaisemmin relevanteista peloista. Toi oli uusi tieto mullekin että hämähäkkien pelko ei olisi geeneissä, mutta toisaalta tuo sunkin kokemus tukee sitä: jos et jo lapsuudessa pelännyt niitä, niin silloin tapa on opittu. Tuolla linkin takana myös kerrottiin että joissain kulttuureissa hämähäkkejä arvostetaan ja pidetään onneneläiminä! Länsimaisissa kulttuureissa hämähäkit liitetään aina kaikkeen kauhuun, mikä siirtää pelon niillekin jotka eivät pelkää.

      Tuo kontrolloimattomuus on varmasti yksi hyönteisten pelottavimmista piirteistä: koskaan ei tiedä mistä ne ilmaantuvat, niitä on välillä vaikea huomata ja ne ovat jkiinni ihossa tiukasti eivätkä putoa vaikka ravistelee! Sehän on hirvikärpäsessä karseinta. Silti mä inhoan hyönteisistä eniten ampiaisia koska ne tunkee naamalle ja sit niitä ei voi edes hätistää kun ne vetää marat, argh.

      Poista
    3. Mullakaan ei vanhemmat pelänneet hämiksiä, eikä sitä ole minulle mitenkään opetettu. Silti olen ollut pienestä asti aivan kauhuissani aina hämähäkin nähdessäni. Lapset eivät toistaiseksi pelkää hämähäkkejä. Heitä lähinnä huvittaa äidin hysteerisyys.

      Skansenilla oli jokunen vuosi sitten joku karvainen yksilö, jota sai silittää takajalasta. En silittänyt. Olisi ollut kiva tietää mitä olisi tapahtunut jos olisi silittänyt jostain väärästä jalasta...

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...