Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

20.10.2019

Kuka jää yksin?



Odottelin taannoin Snadia koristreeneistä hallin ulkopuolella. Lapsia tuli ulos tasaiseen tahtiin, mutta Snadi viipyi. Pihalla seisoi toinenkin äitioletettu, joka katseli kelloaan vähän väliä. Vartin odottelun jälkeen hänen lapsensa säntäsi ulos posket punaisina. "Anteeksi, jäin suustani kiinni!", tyttö tokaisi. Arvasin jo kenen kanssa. Pälpättävä kuopukseni oli tehnyt sen, mitä hän parhaiten osaa: puhunut jonkun pyörryksiin. Kävi ilmi, että tyttö oli uusi, joten hänkin oli kaivannut juttuseuraa.

Olin vähän odotellutkin tätä hetkeä. Sosiaalinen hölösuumme tutustuu normaalioloissa vaivattomasti niin tyttöihin kuin poikiinkin, mutta vaikka treenejä oli takana jo kaksi kuukautta, tämä oli ensimmäinen kerta, kun Snadi tuli ulos kertoen enemmän ihmisistä kuin harjoittelusta. Syynä muutokseen oli pieni ryhmä. Lauantaitreeneihin tulee vain kourallinen lapsia. Se normaali, melkein 50 lapsen ryhmä aiheuttaa pukuhuoneeseen sellaisen melutason ja ryysiksen, ettei se juuri houkuttele seurustelemaan, vaikka olisi kuinka sosiaalinen.

Tämä muistutti taas siitä, että yksinäiseksi voi jäädä ja tuntea itsensä monella tavalla, se ei ole vain kiusattujen osa. Tutustuminen (ystävystymisestä puhumattakaan) on välillä vaikeaa niillekin, jotka eivät ole erityisen ujoja. Ulkopuoliseksi jääminen saattaa tapahtua ihan vahingossa, olosuhteiden muuttuessa vaikkapa silloin, kun hyvä ystävä vaihtaa koulua: toinen jää yksin ja toinen ei tunne uudessa koulussa ketään.

Väitän, että tällaisiin sosiaalisiin mullistuksiin on vaikea pyytää apua, sillä yksinäisyydessä on jotain häpeällistä ja hämmentävää. Ikävintä on, että yksinäisyys alkaa nopeasti ruokkia itseään: kun tottuu olemaan yksin, epävarmuus, torjumisen pelko ja kynnys lähteä porukkaan mukaan kasvavat. Samalla voi alkaa myös ajatella, että ehkä tämä onkin asioiden normaali tila. Muistan itsekin kun ala-asteella ystävyyssuhteet menivät solmuun. En minä siitä kenellekään kertonut. En luottanut siihen, että yksikään aikuinen olisi osannut auttaa, se oli minun henkilökohtainen suruni. Tilanne jumittui paikoilleen pitkäksi aikaa, sillä mitään tukea ei ollut tarjolla.



Yksinäisyys täytyykin nähdä, jotta kierteen voi estää. Yksi loistava työkalu, josta Salamatkustajan Satu taannoin kirjoitti, on sosiogrammi:

"Sosiogrammi tehdään siis niin, että opettaja tekee oppilaille kaverikyselyn ja kirjoittaa kaikkien vastanneiden oppilaiden nimet paperille. Jos Jenna mainitsee Marian, opettaja vetää Jennasta Mariaan nuolen. Jos Mariakin on nimennyt Jennan, nuoli on kahdensuuntainen. 
Nuolipiirrosten jälkeen open edessä on kartta, josta näkee luokan sosiaalisesti suosituimmat kaverit, yksinäisemmät ja he, jotka eivät saaneet mainintoja tai jotka eivät itse maininneet ketään. Sosiogrammi siis kertoo luokan ryhmäytymisestä. Se näyttää, ketkä ovat "suosittuja johtohahmoja" ja kenellä on luokassa vähemmän kavereita."

Tajusin, että sovellan sosiogrammiharjoitusta luokkakuvan muodossa. Kun katsomme yhdessä luokkakuvaa, pyydän ipanoita kertomaan, millaisia tyyppejä luokasta löytyy: ketkä leikkivät keskenään ja keiden kanssa tulee alituiseen kinaa. Siinä samalla tulee juteltua myös siitä, olisiko kiva jos joku kaveri kävisi meillä useammin. Usein pulpahtaakin joku uusi nimi, mahdollisesti rinnakkaisluokalta. Joudun edelleen muistuttamaan jopa digiajan lapsille, että kivoihin ihmisiin kannattaa pitää yhteyttä ja se varmistetaan vaihtamalla puhelinnumeroita.

Kun puhuimme syksyn luokkamuutosten aiheuttamista ystävyyssuhteista, kävi ilmi, että Skidi toimii joskus välkkäkamuna. Välkkäkamu on yleensä kuutosluokkalainen oppilas, joka kartoittaa pihalta yksin istuskelevia oppilaita ja pyytää heitä mukaan leikkeihin. "Jotkut lähtevät ja jotkut eivät. Joitakin pitää pyytää kaksi kertaa." Ja Skidi tietää, mistä puhuu.

Lapsuus on täynnä kimurantteja sosiaalisia tilanteita ja haavoittuvaisia ihmissuhteita, joita kaikkia ei korjata tarjoamalla harrastuksia, synttäreitä ja leikkitreffejä. Aikuinen ei millään voi olla perillä kaikista välituntien ja pukuhuoneiden käänteistä, mutta juttuseuraksi voi aina tarjoutua. Aloittaa voi vaikka kertomalla omia kokemuksiaan, niitä vähän kipeitäkin.



4 kommenttia:

  1. Sosiogrammi on tietenkin loistava työkalu, mutta siis välkkäkamuhan on kertakaikkiaan myös hyvä oivallus, en tiennytkään, että "meidän" koulussa on sellainen. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni, mukaan pääseminen, pienetkin hyväksytyksi tulemisen kokemukset jne. Tosi Cool! Ja taput Skidille, että on mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiennyt, aivan yhtäkkiä paljastui tämä juttu – iso peukku! Mä tykkään muutenkin tästä ikäryhmärajattomasta toiminnasta. Mua on alkanut häiritä miksi en koskaan muista yhtä ainutta itseäni nuorempaa, mutta eihän me tehty niiden kanssa mitään. En tiedä onko taustalla joku tietoinen päätös että esim. kiusaamista vähentää se että ipanat ovat verkostoituneet sekä vanhempien että nuorempien kanssa.

      Poista
  2. Minä yritän opettajana olla todella herkkä tämän asian suhteen. Teetän tietysti sosiogrammeja useammankin vuosittain, mutta lisäksi meidän luokassa arvotaan 2-4kertaa viikossa välkkäkaverit seuraavalle välkälle ja tällä yritetään saada tutuiksi niitä oudompiakin kavereita ja löytää useampia ystäviä sen parhaan kaverin rinnalle. Pari- ja ryhmätöissä ja myös istumajärjestyksen niin luokassa kuin ruokalassa minä päätän ja pyrin tässäkin löytämään uusia ulottuvuuksia kaverisuhteisiin ja yhdessä toimimiseen. Meidän luokassa saa myös paljon positiivista palautetta, kun pyytää yksinäistä leikkiin ja välitunneilla on sääntönä, että kaikki halukkaat pitää ottaa mukaan. Niiden yksinäisten lisäksi olen huolissani myös niistä joilla on vain se yksi paras kaveri, jonka kanssa ollaan aina ja pyrin laajentamaan heidän kaveri määräänsä, sillä aina voi tulla eteen muutto tai niin iso riita, ettei siitä päästäkään kunnolla yli. Tämän syksyn onnenhetkiä oli se kun yksi ykkösluokkalainen, jolla ei ollut eskarissa yhtään kaveria sai kaverin toisesta eskariryhmästä tulleesta lapsesta. Meinasi melkein itku tulla, kun huomasin tämän välituntivalvonnassa alkusyksystä.

    VastaaPoista
  3. Huikean hyvä idea tuo välkkäkamu! Päikyssä on hieman helpompaa pysyä kartalla siitä, ketkä leikkii keskenään ja kuka saa aina sen synttärikutsun ja kuka ei ehkä koko vuoden aikana...Helpompaa on myös puuttua jos joku on toistuvasti yksin.
    Opiskelen itse tällä hetkellä varhaiskasvatuksen opettajaksi ja näin jo potentiaalia tuossa sosiogrammissa ainakin eskareiden kohdalla. Pienellä muokkauksella (ei tartte osata lukea, kuvien avulla ehkä...) saisi jo eskarissa näkyviin kaverisuhteita ja kun lapset usein jatkavat samaan kouluun, voisi ekaluokan opelle jo vinkata, että millaisia kaverisuhteita porukassa on. En tiedä olisiko siitä mitään iloa opelle, kun luokat muodostetaan vasta muutaman viikon jälkeen, mutta ajatuksen tasolla.
    Ja oli ihanaa lukea, miten hienosti teillä toimitaan noiden kaverisuhteiden kanssa. Olen kyllä pannut sen merkille jo aiemmin ja kunhan oma ipana tuosta hieman kasvaa niin aion aloittaa saman. Eli kysellä, kuka leikkii kenen kanssa, onko joku yksin jne..

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...