Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

26.9.2019

Iso käsi kersoille



Thunbergin puhe YK:n yleiskokouksessa oli pysäyttävää katsottavaa. Hän kysyi päättäjiltä ihan suoraan, miten he kehtaavat olla ilmastokriisin edessä täydellisiä lampaita.

Vaikka tämä on tieteen valossa täysin asiallinen kysymys, puheesta osattiin tietenkin someloukkaantua. Kritisoijat viisastelivat lähinnä Thunbergin ulkonäöllä, ominaisuuksilla, taustajoukoilla (totta munassa 16-vuotiaalla on perhe) ja salaliittoteorioilla, koska eivät muutakaan keksineet. Tiedät aina keskustelun voittajan, kun tunnistat ad hominem -argumentin. Mitäs jos puhuttaisiin ensin asiasta ja vasta sitten asian esittäjästä?

Keskustelijoissa on tietenkin trolleja sekä niitä, jotka ovat aivan liian yksinkertaisia käsittelemään mitään muuta kuin oman napansa nöyhtää, mutta sitten on sekalainen joukko, joka haluaa kääntää puheen lapsiin itseensä: mitä konkreettista lapset itse tekevät muuta kuin lintsaavat koulusta? Tuskin istuttavat puita tai karsivat omaa kulutustaan? Varmasti lataavat kännykkäänsä hiilivoimalla, kulkevat merkkifarkuissa ja haluavat aina uutta. Ja mainitsinko jo puiden istuttamisen?

Kymmenvuotiaiden siis pitäisi mennä lapio olalla taimia ostamaan ja kerrostalon pihalle männyn paikkaa katselemaan ja esiteinin pitäisi palauttaa kauppaan vanhempiensa ostama tarjousjauheliha. Entä mitä konkreettista lapsi voisi tehdä vaateostostensa eteen? Kasvattaa puuvillaa huoneensa ikkunalaudalla? Minkä ikäisen pitäisi antaa viikkorahansa aurinkovoimalan perustamiseen?

Lasten toimien nostaminen tikunnokkaan on yhtä yleistä kuin vähättely ja mitätöinti – ja niin typerää, että pää räjähtää. Kommentoijat eivät ilmeisesti ollenkaan tajua kommenttinsa ironiaa: he vastaavat lasten pyyntöön ottaa vastuuta vastuunpakoilulla. Samalla he osoittavat, että Gretalla on täysi pointti. Ilmastolakot ovat edelleen täysin aiheellisia ja tarpeen. Päästöt eivät ole lähteneet laskuun eivätkä ikinä lähdekään, jos näkökentässä pyörii vain täysin perusteeton katkeruus lapsia kohtaan omien vaikutusmahdollisuuksien sijaan.

Kiitos kouluissa tarjottavan ympäristökasvatuksen (joka muuten sekin kuuluu aikuisten tehtäviin) lapset osaavat toki vaatia vanhemmiltaan kestäviä elämäntapoja, mutta perheen lopulliset kulutusvalinnat tekevät silti vanhemmat. Vanhemmat ostavat uudet puhelimet, päivällisainekset, halpaketjuvaatteet ja kuskaavat lapsia harrastuksiin autoletkassa.

Tuntuukin olevan täysin mahdotonta myöntää, että minä, aikuinen ihminen, saastutan liikaa. Ja että minä, aikuinen ihminen, voin tehdä oman osani, vaikka en yksilönä voikaan maailmaa kertaheitolla parantaa. Helpottaako jos kerron, että ei se ole sinun henkilökohtainen syysi? Yhtä lailla lapset eivät ole syyllisiä siihen, millaiseksi edelliset sukupolvet ovat maailman rakentaneet. Tähän tilanteeseen on ajauduttu monen mutkan ja ihan tahallisen vedättämisen kautta. Mitä jos suututtaisiin huijareille ja lobbareille sen sijaan, että elätetään niitä ja kiusataan teinejä?

Osa päästöistä on helppoja rasteja ja pientä mukavuudesta tinkimistä, mutta osa isoista päätöksistä makaa poliitikkojen ja yrityspäättäjien pöydällä. Sinä voit tästä hetkestä alkaen ottaa vastuun asioista, joihin voit itse vaikuttaa ja kannustaa muita tekemään samoin. Siinä kaikki. Elämä on oikein mukavaa vähemmilläkin päästöillä.



Sitä kaivattua konkretiaakin on jo tarjolla yllin kyllin. Monta asiaa voit tehdä heti tänään:

  • Vaihda ekosähköön. Mitä enemmän ekosähköä myydään, sitä enemmän sitä tuotetaan.
  • Syö lounaalla kasvisruoka ja tee illalla härkisbolognese. Mitä enemmän kasvisruokaa syödään, sitä enemmän keittiöt ja elintarvikeyrittäjät siihen panostavat.
  • Lataa joukkoliikennesovellus tai sovi kimppakyyti. Mitä enemmän näytät esimerkkiä, sitä useammin muutkin näkevät uusia mahdollisuuksia.

Ja voit toki istuttaa sen puunkin, vaikka yhdessä lapsen kanssa. Nyt on menossa miljoonan puun talkoot.

Pitemmän tähtäimen muutoksia voi tehdä muihin kulutustottumuksiinsa: miten lomaillaan vähäpäästöisesti? Kuinka paljon autoa oikeasti tarvitsen ja mitä vaihtoehtoja omistusautolle on? Millä vauhdilla äänestämäni poliitikko haluaa luopua turpeesta ja hiilestä?

On minustakin tavallaan ikävää, että 16-vuotias ruotsalaismimmi on sata kertaa kovempi vaikuttaja kuin minä ikinä. On vähän nolo olo, etten itse ryhtynyt samalla päättäväisyydellä toimiin. Mutta mikään ei estä minua tukemasta häntä ja tekemästä niin kuin hän sanoo. Suurin haaste on korvata kommenteista paistava laiskuus, pelko ja pakoilu toiminnalla ja toivolla.

Ilmastolakossa nähdään! Ruokiksella ehtii hyvin mukaan yhteiseen ilmastohuutoon klo 12. Tai karju toimistossa ja pyydä muutkin mukaan.


10 kommenttia:

  1. Mitä olet mieltä siitä, että esimerkiksi tämä teidän Blogimedia ei ainakaan ulkoisen kokemuksen (eikä mainostajalle-osion) perusteella valikoi mainostajiaan (muuta kuin mikä luontevasti tulee targetoinnin kautta)? Esimerkiksi tätä postausta lukiessani minulle näytettiin juuri niitä pikamuotikauppojen bannereita, joita suuresti halveksin. Kun bloggaajat ovat kerta vaikuttajamedia, olisiko mahdollista muodostaa ensimmäinen blogimedia, joka karsisi esimerkiksi lentoyhtiöiden ja pikamuotiin liittyvät mainostajat verkostaan? Vai tullaanko tässä kuuluisaan "aikuisten ongelmaan", että juujuu maapallo on tärkeä, mutta kun pitää elantokin saada jostain... itse pidän tätä vähän kiusallisena tilanteena, teidän puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtaudun display-mainontaan aika välinpitämättömästi, kun en kiinnitä itse siihen mitään huomiota. Kranttuilen mieluummin yhteistöiden puolella, koska se on vaikuttavampaa ja vaatii sitoutumista. Nyt kun tarkistin minulle näytetään paraatissa Rinnekodin palvelujohtajan rekryä, sinut on varmaankin profiloitu eri tavalla.

      En tiedä onko trafikoinnissa olemassa joku eettinen toimija. En minä itse ainakaan ehdi käydä jokaista inventaarin kampanjaa hyväksymässä, joten toistaiseksi blokattuna on lähinnä turkisfirmat, pikavipit ja poliittinen mainonta. Ymmärrän tietty, että epämiellyttävä mainonta ärsyttää, parastahan olisi että jokainen pystyisi itse määrittelemään mitä mainontaa näkee, oman etiikkansa mukaan. Arvelen, että displaysta päästäneen pian eroon kokonaan, sillä siitä saatava korvaus on olematon.

      Poista
    2. kuka edes käyttää nettiselainta ilman adblockia? absoluuttista hulluutta. suljen kaikki nettisivut samantien joissa vaaditaan sen sammuttamista... sama ku kattois tv:stä pelkät mainoskatkot ja kävis ohjelman aikana jääkaapilla.

      Poista
    3. Mä en käytä, yllämainitusta syystä. :D En säntää ostamaan pikamuotia vaikka sitä minulle displayssa täällä tai jollain toisella sivulla, töllössä tai kauppakeskuksessa tarjottaisiin. Huono targetointi on rahanhukkaa, erityisesti jos päätyy mainostamaan saitilla, jossa vain dissataan heidän tuotteitaan.

      Poista
    4. Jännä sinänsä, minulle tämän postauksen ympärillä näköjään mainostettiin jotain treenaamiseen liittyvää tvohjelmaa (en ole varma, en katsonut mainosvideota loppuun) sekä world visionia 😂🤔

      Poista
    5. No siinäpä se, tuolta järjestelmästä pusketaan markkinoinnin automaation kautta juuri sinulle "sopivia" mainoksia. En ole huolissani Skynetistä niin kauan kuin ihan yksinkertaisetkin tunnistukset ovat tällä tasolla.

      Poista
  2. https://www.independent.co.uk/voices/greta-thunberg-climate-change-trump-malala-yousafzai-sexism-girls-men-a9121336.html?fbclid=IwAR0G8rKVFrw9VxhbyZDC4o4zg70Gbzc7hocxUjXPSkeFnStKXJAyssvtkAk

    VastaaPoista
  3. Ei pidä unohtaa lentämistä, eikä maapallon väestön liikakasvua.
    Vaikka miten purisimme turnipsia ruoaksemme, maapallon kantokyky ei yksinkertaisesti riitä jatkuvasti kasvavaan väestömäärään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lentämättä jättäminen on yksilön valittavissa, ajattelin lähinnä sellaisia perusarjen valintoja, jotka ovat tehtävissä parin tunnin sisään. Henkilökohtaisella tasolla väestöräjähdykseen voi vaikuttaa lahjoittamalla rahaa tyttöjen koulutukseen ja planned parenthood -hankkeisiin, erityisesti megarikkaiden lisääntymiselle pitäisi saada stoppi.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...