Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

14.8.2019

Sisaruksiksi kasvaminen – ja kasvattaminen



Koska mokkapalat saatiin kuin saatiinkin onnistuneesti vaihdettua leirikouluun, Skidillä on elokuussa tiedossa ensimmäinen neljän päivän reissu ilman vanhempia. Hän on aivan fiiliksissä reissusta. Pikkusisko taas on täysin maansa myynyt. Ei siksi, että hänkin haluaisi leirille, vaan siksi, että isosiskoa tulee ikävä.

– Miten mä selviän sen viikon, hän parahti.

Olimme ihan hoomoilasina, että olettehan te nyt tuollaisia pätkiä olleet erossa ennenkin. Mutta aika harvoin eikä koskaan arkena. Kesälomalla on joskus ollut muutamia päiviä, jolloin jompi kumpi on lähtenyt edeltä maalle tai jäänyt jollekin kesäleirille, mutta muuten tämä kaksikko on aina viettänyt hyvin tiivistä yhteiselämää, neljän vuoden ikäerosta huolimatta. Tämä siksi, että he ovat biologisen siteen lisäksi ihan aitoja ystäviä.

Pidän tätä tilannetta enimmäkseen persoonallisuuksien lottovoittona (Skidi on lempeä ja Snadi sinnikäs) ja päiväkodin tarjoilemisen ystävyystaitojen onnistuneena omaksumisena mutta ehkä tästä voi ottaa pienen höyhenen omaankin hattuun: en ole ainakaan pilannut välejä tai aiheuttanut sisaruskateutta!

En ole juuri törmännyt juttuihin sisaruksiksi kasvattamisesta, siis aktiivisista sisaruussuhdetta vahvistavista toimenpiteistä (googlaamalla löysin tämän Lastensuojelun keskusliiton artikkelin, jossa oli asiaa sisarusten välisistä rooleista), vaikka kyseessä on elämänmittainen ihmissuhde, joka voi parhaimmillaan olla hyvinkin antoisa, mutta pahimmillaan taas kuormittava ja raskas. En väitä, että noudattamalla tiettyjä ohjeita tuolta pahimmalta skenaariolta vältyttäisiin, vaan että suhteen ei tarvitse syntyä tyhjiössä ja ilman apua. Olen pikkuveljeni kanssa läheinen, vaikka vanhempani eivät tehneet yhtään mitään suhteemme rakentamiseksi, mutta merkityksellinen suhde syntyikin vasta aikuisena. Prosessia voi jouduttaa.



No, mitä minä sitten teen eri tavalla kuin vanhempani?

1. Selitän ikäeroa yhä uudestaan ja uudestaan. Neljä vuotta on sen verran iso väli, että sisarusten taitotasot eivät juuri pääse lapsuudessa kohtaamaan, pienemmällä ikäerolla tasapäistä nahistelua on varmaan enemmän. Aikuiselle on itsestäänselvää, että kilpailuja ei voi pitää samoilla säännöillä, mutta lapsille ei. Tuska riittämättömyydestä on aito. Nuorempi on aina altavastaaja, hitaampi, huonompi, heikompi, mikä alkaa pänniä molemmin puolin ellei syitä ymmärrä ja hyväksy. Toinen kokee olevansa huono ja toinen luulee että nuorempi tahallaan vitkastelee tai ei huvikseen noudata sääntöjä (mitä tietysti tapahtuu myös...). Kasvamisprosessin selittäminen auttaa näkemään kontekstin.

2. Kamppailen tasapuolisuuden kanssa. Kaikissa kasvatusoppaissa kehotetaan kohtelemaan lapsia tasapuolisesti, mutta se voi olla vähän haastavaa. Tasapuolisuus ei tarkoita sitä, että molempien pitää saada tismalleen samoja asioita – varsinkin kun toinen haluaa vinkulelun ja toinen vesivärit. Neljän vuoden ikäerolla on selvää, että molempia ei ole voinut varsinkaan pienempinä viedä samoihin aktiviteetteihin: silloin toinen pääsee lintsille, toinen pallomereen, jolloin molemmat saavat itselleen sopivaa tekemistä. Olen ollut tarkka myös siitä, että molemmat saavat yksityistä facetimea kummaltakin vanhemmalta. Ja nuorempikin saa joskus uusia vaatteita, vaikka siskolta jäikin paljon vaatteita perinnöksi. Snadia on toki helpottanut se, että kierrätyskelpoisia vaatteita käyttää vielä hänenkin jälkeensä joku.

3. Juoruan hyviä juttuja. Jos toinen kehuu minulle toisen käytöstä, piirustusta tai muuta saavutuksia, luonnetta tai vaikka vitsiä, kerron kehun aina eteenpäin. Tästä tulee hyvän kierre: siskon kehuja on kiva kuulla ja ne muistaa pitkään. Ja kun toiseen suhtautuu lähtökohtaisesti luottavaisesti ja positiivisesti, ei riitakaan tunnu niin pahalta.

4. Osallistun riitojen ratkaisemiseen. Katkeruutta ja kaunaa kannattaa välttää ihan loppuun asti. Riiteleminen on taito, jonka päämääränä ei ole lytätä toinen mahdollisimman maan rakoon vaan löytää yhteisymmärrys ja ratkaisu. Yritän myös ymmärtää mistä kersat triggeröityvät, mutta toisaalta pidän myös hemmetin tiukkaa linjaa riitelyn tavoissa: meillä ei ole ollut luvallista käyttää minkäänlaista väkivaltaa, haukkua ja solvata. Ja aikuista saa aina pyytää selvittäjäksi, jos tuntuu, että omat taidot eivät riitä. Se ei ole kantelemista vaan avunpyyntö.

5. Näytän sisaruutta. Minulla on kersoista valtava määrä kuvia ja heistä on kiva katsella niitä. Suosikkejani ovat ne, joissa he puuhaavat yhdessä jotain, isosisko lukee pienemmälle, tyypit kävelevät käsi kädessä tai istuvat laiturilla kahdestaan. Kuvat todistavat, että heillä on pitkä yhteinen historia, vaikka he eivät sitä muistakaan. Snadille on ollut terapeuttista havaita, että taitava isosiskokin on joskus ollut pieni ja pöhelö.

En tietenkään tiedä, onko tästä oikeasti mitään apua. Tämä on kuitenkin asia, johon minä voin tietoisesti vaikuttaa, loppu jää lapsille itselleen. Tärkeintä olisi, että hyvä pohja kantaisi, jos sille jotain aikuisena haluaa rakentaa.

Tämä ystävyys lämmittää toki minuakin. Kun leikit sujuvat, minulla on sutena omaa aikaa. Ja kun jokapäiväistä nahistelua, haukkumista tai tappelua ei ole, viihdyn äitinä tässä perheessä oikein hyvin ja ajattelen että ehkä tässä oli järkeä, kuitenkin.

15 kommenttia:

  1. Omat tytöt nyt 6v ja 11v, esikoinen rauhallisempi ja kuopus tuuliviiri. Ikäero on osoittautunut jo nyt sisarussuhdetta vahvistavaksi. Kummallakin omat kaverit mutta kuitenkin touhuavat yhdessä päivittäin. Ja ikävä on kova nuoremmalla jos isosisko on esim.kaverin kanssa poissa kotoa. Yhteistä tekemistä löytyy ja isompi opettaa ja auttaa. Joskus pienemmällä on mainitsemasi fiilis kun ei osaakaan yhtä hyvin kuin isosisko, mutta muistuttelen silloin että on se isosiskokin opetellut niitä samoja asioita ollessaan nuorempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että teilläkin hyvä meininki! Todella, kunnon ikäero voi olla myös vahvistava tekijä: isommalla on jo impulssikontrolli hallinnassa ja vähän käsitystä kasvamisprosessin lainalaisuuksista eikä niin suurta tarvetta saada kaikkimulleheti.

      Poista
  2. Olipas kiva kun kirjoitit tästä aiheesta! Mulla on kaksi poikaa vieläkin isommalla, melkein kuuden vuoden ikäerolla - jälkimmäinen tosin on ihan vauvaikäinen vielä. Itse olen ainoa lapsi ja raskausaikana yritin moneen otteeseen kalastella kavereilta ohjeita veljessuhteen rakentamiseen, kun mulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta tästä asiasta ja ikäerokin on tämän verran epäortodoksinen. Yllättäen hirmu harvalla oli aiheeseen sen kummemmin mielipiteitä ja tuskin kukaan oli lukenut aiheesta ainuttakaan kirjaa. Pidin sitä vähän erikoisena, kun kuitenkin aina jaksetaan toistaa, kuinka tärkeää lapsella on olla sisaruksia (on ja ei - kyllä näistä ainoistakin saattaa ihan täysipäisiä aikuisia kasvaa!), mutta sitten sen tärkeimmän ihmissuhteen tukemiseen ei ollutkaan oikein mitään eväitä noviisille jaettavaksi.

    Suuri kiitos siis erinomaisista vinkeistä! Laitan ne heti kokeiluun, kunhan tuo kuopus tuosta vähän vielä kasvaa. Mahtaisiko sulla olla noiden ylläolevien linkkien lisäksi jotain kirjasuosituksia tällaiseen sisaruskomboon, jossa pääasiallinen murhe ei ole pienestä ikäerosta johtuva nahistelu ja sisarkateus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja toisaalta minkä määrän neuvoja sai johonkin imuotteeseen... Välillä tuntuu että Suomi on hirveän insinöörimäinen maa myös kasvatuksessa: paukut laitetaan erilaisiin suosituksiin ikärajoista ja kasvukäyristä ja sitten psykologinen puoli jätetään perhekolumnisteille tai kokonaan käsittelemättä.

      Kirjasuosituksia ei valitettavasti ole. Tai ehkä tuohon tilanteeseen voi suositella romaaneja, koska niitä nahisteluita ei tarvitse kauheasti ratkoa. :D

      Poista
  3. Itselleni on jäänyt mieleen heitto, että sisarussuhde on elämän pisin ihmissuhde (noin yleensä). Se mielessä pitäen olen alkanut vaalia omiani. Ja kun vielä jotenkin saisi varmistettua lasten välisen suhteen, niin mikäs sen hienompaa. Ikäeroa on 4,5 vuotta, minkä näen oikeastaan vain hyvänä asiana: erot taitotasoissa ovat ikään kuin kaikille selviä. Niinpä leikitään pienemmän tasoisesti. Ja toisaalta kiusataan isomman keinoilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, olen alkanut vaalia suhteita veljiini aikuisena. Varsinkin kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet niin sen perhesiteen konkreettisesti tajusi.. Eroperheestä kun oltiin niin jotenkin sisarusten väliset suhteet jäivät täysin lapsuudessa täysin rakentumatta. Omilla mukeloilla onneksi ihan eri tilanne!

      Poista
  4. Kaipa tännekin osunut hyvä tuuri siinä mielessä, että lapset 3 ja 6 ovat tosi läheisiä. Isompi (poika) haluaisi jopa nukkua sisko kainalossaan. Rauhallinen pikkusisko tasoittaa jästipäistä isoveljeä ja asettuu myös veljen tueksi kun vanhemmalla meinaa palaa päreet: "Äiti, se tulee sitten kun se ehtii. Älä suutu."

    Isolta osalta hyvä sisaruus on varmasti lasten itsensä ansiota, mutta jotenkin haluan uskoa että noiden kirjoittamiesi juttujen lisäksi olen tehnyt oikein ottamalla pienemmän leikkiin mukaan ihan pienestä. Kuolaava vauva on ollut avaruusolio isomman matkustaessa pahvilaatikolla avaruuteen. Vanhemman tukemat leikit ovat vaihtuneet sisarusten omaan luovaan leikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat! Mulle tulee tuosta sisaruksen tukemisesta ja solidaarisuudesta mieleen kun Skidi sanoi mulle rauhoittavasti että "tiedäthän millainen se on" kun Snadi oli taas vatuloinut kotimatkalla. No niin tiedän. :D

      Toi on muuten hyvä vinkki, leikkimään auttaminen ja yhteisleikkien fasilitointi!

      Poista
  5. Hyvä aihe! Ja hienoa ettet kainostele todeta omaa rooliasi asiassa. Mielestäni vanhemmilla on paljon tekemistä hyvän sisarussuhteen luomisessa. Ja monien pitäisi nimenomaan kasvukäyrien ym. mittaroinnin ohessa aktiivisesti ajatella asiaa ja käyttää energiaa reiluksi kasvattamiseen. Positiivinen suhtautuminen molempiin lapsiin on supermegatärkeää heti kun isompi lapsi näkee vauvan putkahtavan kotiin. Ja paha moka on sallia kiusaaminen. Joten jes hemmetin tiukka linja!

    Kirjavinkkinä Onni-poika-kirjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä! Aikaan harvaan vanhemmuusasiaan mulla on suht tyytyväinen fiilis, mutta tämä on yksi. ;) Ja on ihan totta että kasvattaminen on monella tavalla vaikeaa, se vaatii aikaa ja paneutumista, hermoja ja itsensä kasvattamista ja itsekritiikkiä.

      Poista
  6. Moi, otan mielelläni kaikki vinkit siitä, miten tukea sisarussuhteen eheytymistä.. Meillä ne nimittäin tappelevat ja nahistelevat keskenään ihan hemmetin paljon. Ovat eri sukupuolta, ehkä sillä on joku merkitys(?), ja poika on vanhempi.
    Tänään taas aamulla rähjäsin kun veli härnäs siskoan ja sisko sanoi monta kertaa että lopeta, eikä mikään auttanut. Kerroin tiukasti että koska olet isompi, vanhempi, vahvempi ja taitavampi lähes joka asiassa, niin et voi pienempää noin kiusata, kun ei hänellä ole mitään konsteja pärjätä sulle. Niin veli tuumas: "aijaa, olisit aiemmin sanonut, en mää ollut ymmärtänyt." Tunsin itseni kyllä niin ääliöksi. En ollut osannut näitä sun hienoja teesejä tarpeeksi neuvoa. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on tätä: joskus lapset ymmärtävät puolesta sanasta abstrakteja kokonaisuuksia ja joskus taas pitää selittää omasta mielestä päivänselviä asioita. Mutta tätä maanista selittämistä voin suositella vaikka sitten tulisikin joojoota vastaukseksi, oli sitten kyse taidoista tai tiedoista.

      Poista
  7. Aihetta sivuava kirjavinkki: Elisabeth Schönbeck: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä. Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi?
    Kirjassa käsitellään aika monipuolisesti monenkokoisia perheitä ja sisarusten keskinäisiä suhteita. On toki yleistyksiä, mutta tunnistin ainakin itsessäni monia piirteitä, jotka selvästi juontavat juurensa asemaani keskimmäisenä kolmesta lapsesta. Lisäksi sain uusia näkökulmia kolmen tytön äitinä olemiseen. Suosittelen, jos aihe yhtään kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Mä olen jonkun ohjelman tästä joskus katsonut, muistaakseni tämän. Mulla on lähinnä se ongelma etten oikeastaan tiedä mikä olen, esikoinen vai keskimmäinen. O_o

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus! Itselleni on aina ollut tärkeää vahvistaa alusta asti lasteni sisarussuhteita. Olen itse lapsena riidellyt aivan tolkuttomasti oman 3 vuotta vanhemman siskoni kanssa ja se on vaikuttanut suhteeseemme. Koskaan emme saaneet vanhemmilta minkäänlaista apua/tukea suhteemme rakentumiseen. Olen toivonut läheistä sisarussuhdetta itselleni ja ymmärtänyt, mikä voimavara se voisi olla elämässä; siksi olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että omat lapseni voisivat sellaisen saada. Isommat likat ovat nyt 13 ja 11 vuotiaita ja ihanan läheisiä ovat. Varsinkin nuoremmalle isompi on idoli ja hän ikävöi, kun toinen on pois, puolustaa, jos äiti napisee jostain isommalle, ja ihannoi kaikkea isomman tekemää.. Isomman tultua murkkuikään, hän kaipaa selvästi aiempaa enemmän ns ”omaa aikaa”, mutta tekee kuitenkin edelleen myös pienemmän kanssa juttuja, antaa pienemmän tulla kainaloon sohvalla jne.. isompi on rauhallinen luonne ja nuorempi sähäkämpi. Sitten on vielä kuopus, 5v poika, joka on molemmille siskoille varsinainen lemmikki :) poika ihailee siskojaan ja siskot leikittävät, naurattavat ja pusittelevat veljeään. Eivät tietenkään aina, eikä tarvitsekaan. Ja kyllähän isommatkin riitelevät keskenään välillä, mutta aika vähän. Olen tehnyt ihan noita samoja asioita, joita otat kirjoituksessa esille ja kyllä niistä on ollut hyötyä varmasti. Olen myös toiminut tunteiden tulkkina ja selvittelijänä, silloin kun on tullut riitaa tai erimielisyyksiä ja opettanut pitkäjänteisesti pienestä asti empatiaa ja toisen huomioon ottamista. On kannattanut!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...