Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

12.8.2019

Pitkä tie aamiaisen ystäväksi



Tänään oli Ylellä kiinnostava juttu aamupaloista. Päivän ensimmäinen ateria ei välttämättä olekaan se tärkein, vaikka siitä on tullut yleisesti tiedossa oleva puolivirallinen totuus. Aamiaisesta minulla oli pitkään huono omatunto.

Muistan lapsuuden aamiaisista tasan yhden jutun: autossa syödyn paahtoleivän. En muista että kukaan perheestämme olisi koskaan syönyt aamuisin muuta kuin tuopillisen kahvia. Asuimme keskellä metsää ja kaikkien piti lähteä samalla kyydillä kohti pääkaupunkiseutua faijan työaikataulujen mukaan, arviolta noin 6:45. Voin syyttää tästä ravitsemuskriisistä joko 70-luvun löperöä vanhemmuutta tai hyväksyä, että ehkä kellään ei vain ollut aamuyöstä nälkä.

Tapa jatkui opiskelijana. Kävin pitkään luennoilla ja töissä niin etten syönyt aamuisin mitään, en oikeastaan ehtinyt, koska priorisoin nukkumisen. Joskus otin jogurttipurkin taskuun ja söin takarivissä, koska osasin askarrella metallikannesta hienon lusikan!




Lapsuuteni aikaisista herätyksistä huolimatta minusta ei tullut aamuvirkkua enkä muuttunut aamuvirkuksi pikkulapsiaikanakaan. Olen kiihkeästi odottanut eheytymistäni iän myötä, mutta ei hyvältä näytä. Päinvastoin. Oura kertoo, ettei kannata mennä nukkumaan ennen kahtatoista ja toisaalta, että nukun virkistävää syvää unta vielä seitsemän aikaan. Ruokahalun herääminen liittyy samaan vuorokausirytmiin ja ajankohta, jolloin aamuvirkut tankkaavat, on minulle mahdoton. Vaikka saisinkin silmät auki kuudelta, suolisto nukkuu, jolloin koko ajatus syömisestä kuvottaa.

Suhteeni aamiaiseen muuttui vasta kun pääsin liukuvan työajan pariin. Muistan innostuneeni syömään ensimmäisen kerran työpaikalla, jossa oli kerran kuukaudessa herkulliset tarjoilut kymmenen aikaan. Ja kun Skidi syntyi, aloin syödä aamupuuroa yhdessä hänen kanssaan, koska sillä tavalla se upposi hänellekin paremmin. Aamusyömisesta tuli hiljalleen tapa ja kello kuuden paahtoleipä vaihtui omaan rytmiin.



Nykyään olemme koko perhe suuria aamiaisfaneja. Mikään ei voita rauhallisia viikonloppuaamuja, jolloin löböillään kymmeneen ja vasta sen jälkeen haudutellaan puurot, surautetaan smoothiet, vatkataan scrambled eggsit ja murustellaan croissantit – ja istutaan yöpaidassa kunnes jollekin tulee kiire treeneihin tai naapurin likka soittaa ovikelloa. Ja hotelliaamiaiset ovat vähintään yhtä suuri odotuksen aihe kuin itse matka! Ah, saako pannukakkuja, millaisia sämpylöitä on ja onko kahvi vahvaa? Laatu ja ilmapiiri on tärkeämpää kuin määrä.

Mitä yritän sanoa? Joskus vika ei ole itse asiassa vaan asian vieressä. En tietenkään kannusta pelkästään kuuntelemaan itseään (söisin irtokarkkeja lounaaksi) vaan testaamaan ja etsimään sopivaa ruokailurytmiä. Joskus löytämiseen menee 35 vuotta.

Ps. Tulen toimeen myös ilman välipaloja. En varmaan koskaan unohda sitä keikkaa kun astuin neuvolassa puntarille joskus raskausviikolla 25. Painoa oli tullut lisää kuukaudessa neljä kiloa ja täti oli vähän järkyttynyt. Hän oli edellisellä kerralla neuvonut syömään välipaloja ja olin tehnyt työtä käskettyä. Suivaannuin ja ilmoitin että tämän jälkeen lopetan sekä välipalat että punnitsemisen – eikä kumpaankaan enää palattu.




11 kommenttia:

  1. saattoi olla ihan lööperiä mutta muistelisin lukeneeni että tuo "aamiainen on päivän tärkein ateria" oli amerikkalaisen murofirman mainoslause, josta vuosien saatossa tuli "fakta". että mitään tieteellistä tutkimusta ei asiasta ollut silloinkaan, tai jos eli niin ehkä murofirman maksamana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? O_o Ei tuokaan polku mahdottomalta kuulosta, mutta uskoisin kyllä että ravitsemusammattilaiset nojaavat tukevampiin tutkimuksiin. Aamiainenhan todella saattaa olla päivän tärkein ateria jollekin aineenvaihdunnan tyypille tai painonhallinnan näkökulmasta, koska se rytmittää syömistä.

      Poista
  2. Omat vanhempani tekivät kunnioitettavaa, mutta valitettavan turhaa työtä koittaessaan vääntää minusta aamiaista nauttivaa aamuvirkkua. Aikana ennen älypuhelimia ei sänkyynpakotettuna ollut mahdollisuuksien rajoissa kuin salalukeminen peiton alla tai seinäntuijotus, molempia tuli harrastettua ja valvottua aamukolmeen ihan ilman sinivaloaltistusta.

    Työssäkäyvinä vanhempani laittoivat puuron valmiiksi, pienellä lämmöllä hellanreunalle josta saatoin sen sitten noustuani lusikoida. Tai pikemminkin haukata, sillä siinä vaiheessa kun olin lähdössä kouluun ei aikaa kovin seesteisille aamiaishetkille ollut ja puurokin kätevästi kiinteytynyt frisbeeksi. Näitä kauralätkiä tuli syötyä siihen asti, kunnes lukion jälkeen muutin omaan kämppään. Keskustelut siitä, ettei ole nälkä totesin hedelmättömiksi jo varsin varhaisessa vaiheessa ja tämä joka-aamuinen kaurafrisbee oli jonkinlainen aselepo asian suhteen, itsehän vanhemmat nauttivat kaurapuuron lisäksi muutakin särvintä lehteä lukiessaan ja olivat varsin avoimesti sitä mieltä että pelkkä puuro on turhan niukka aamiainen.

    Itse en ole itselleni ikinä perinteiseen aamiaisaikaan mitään ruokaa laatinut, ja yövieraita on saanut oikeasti patistella menemään sinne jääkaapille oman nälkänsä mukaan. Oma ruokahaluni kun herää aikaisintaan 11 maissa joka taas alkaa aamuvirkummille hätistellä jo lounasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toi kaurafrisbee! :D Mutta ihanata vanhemmat kyllä kun noin huolehtivat! Mua naurattaa töissä kun ne seitsemältä toimistolla olleet kyselee lounasseuraa jo 10:30. Olen itse silloin istunut jo puoli tuntia koneen ääressä...

      Poista
  3. Eikös tällaista aamupalattomuutta kutsuta nykyään pätkäpaastoksi tms. Vihdoinkin aamusyömätön on trendin harjalla? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtänyt että pätkäpaastoja on hyvin monenlaisia, joten miksikäs ei!

      Poista
  4. Aamupala on mun ehdoton akilleen kantapää. Mies on laatua joka voi syödä heti herättyään lämpimän ruuan ilman ongelmia, minä saan juuri ja juuri sen kahvin juotua ja ajatuskin aamulapasta tökkii. Syön omani töissä, jugurttia ja marjoja siementen kanssa purkkiin ja menoksi. Muksu syö omansa päiväkodissa.

    Muksu on ilmeisimmin perinyt tässä kohtaa äitinsä. Aamulla uppoaa janoisena vesi tai maito, mutta muuta on turha haaveilla että lapsi söisi ennenkuin on tunnin tuijottanut seinään. Mies joka ponkaisee heti ylöös virkeänä välillä nauraa meille kun lapsi istuu sohvalla nokkamukissa maitoa, äiti vieressä kahvikupin kanssa ja kumpikin tuijottaa tyhjyyteen.

    Käynnistyminen aamulla on joskus hidasta, mutta sitten taas kun kumpikin käynnistytään niin virtaa riittää iltaan saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tunnistan nää käynnistystyypit: mies ja teini on noita seinääntuijottaja, mutta minä ja Snadi ponkaistaan ylös virkeinä – jos vaan saadaan nukkua riittävästi. Muussa tapauksessa olemme sitten kaikki toisiimme törmäileviä pökkelöitä.

      Poista
  5. Kronotyyppien lisäksi pitäisi virallistaa murotyypit.
    Aikoinaan söin kuuliaisesti aamuvoiskarit sun muut, enkä ollut ikinä nälkäinen kun työkaverit lähtivät lounaalle klo 11. Jätin aamuvoiskarit pois, ongelma ratkaistu. Tottuminen uuteen systeemiin vei noin 15 min, joten ei se voinut olla minulle huono systeemi.

    Olen myös huomannut, että jos päivän ohjelma on rankka kuten esim. vaellusretkeilyä, päivän tärkein ateria on edellisen päivän vankka illallinen.

    Kutenkin olen myös nähnyt ihmisen, joka vetää aamulla ihan uskomattoman lastin kaikkea, päivällä jotain kevyttä ja illalla ei yhtikäs mitään.

    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin heti miettimään et luin monta murotyyppiä löytyy ja saako niistä nelikentän. 😅 Se on hieno tilanne jos voi syödä nälkänsä mukaan! Lapsiperhe-elämässä syödään minun pirtaani vähän turhan tiheästi mutta yritän sopeutua.

      Poista
  6. Ja sitten on meitäkin, joiden verensokeri laskee vaarallisen alas, jos edellisestä ateriasta on liian kauan. Muistan opiskeluaikoina, jolloin saattoi viikonloppuna nukkua puoleenpäivään, että sängyn vieressä piti olla mehulasi tai salmiakkia tms., muuten pökräsin jo matkalla jääkaapille. Lapsiperheellisenä tätä ongelmaa ei ole, kun kaikki lapset on vielä aamuvirkkuja. Syön muuten aamupalaksi kaurapuuroa aina, ja ihan siksi, että se on niin hurjan hyvää.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...