Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

9.8.2019

Full support, Tomppa, Zane ja pieni sininen lisko

Kaupallinen yhteistyö Babler Media ja Korkeasaari

Kuva Annika Sorjonen / Korkeasaari Zoo

Se saapuu aivan äänettömästi. Juttelen eläintenhoitaja Jonnen kanssa ja huomaan sen vasta, kun Jonne hymyilee ja nyökkää häkkiä kohti. Tomppa, amurinleopardiuros, seisoo minusta metrin päässä. Kaunis ja sulavalinjainen kissaeläin on sen verran iso otus, että sydämeni lentää kurkkuun ja jähmetyn vaistomaisesti paikoilleni. Tomppa päästää äänen, joka on kylmäävä sekoitus matalaa murinaa, sähinää ja kehräystä.

– Se on hyvällä tuulella ja juttelee, Jonne selventää ja kyykistyy juttelemaan takaisin.

Mikä helpotus. Sitten viereisessäkin häkissä alkaa tapahtua: meitä tuijottaa varovaisesti samanlainen kähisijä, mutta pienempi.

– Se on yksi maailman arvokkaimmista naaraista, Jonne huomauttaa.

Jonne ja Tomppa juttutuulella.


Mitä arvo tässä yhteydessä tarkoittaa? Amurinleopardinaaras Zanella on harvinaiset geenit, joten se on ollut äärimmäisen tärkeä linkki elinvoimaisen kannan säilyttäjänä. Amurinleopardeja elää nimittäin luonnossa vain noin sata kappaletta, eläintarhakanta on puolet suurempi. On absurdia ajatella, että minun lajini määrä mitataan miljardeissa. Tilanne on olosuhteisiin nähden hyvä, sillä muutama vuosi sitten niitä oli jäljellä enää muutama kymmenen. Suojelutoimenpiteet ovat purreet.

Kun kyselin Instagramissa, mikä Korkeasaaren toiminnassa kiinnostaa, yksi kysymys oli, miten eläimiä oikein hankitaan.

Nina Trontti, eläintenhoidon ja suojelun johtaja, hymähtää. Hankkiminen on turhan suoraviivainen sana, sillä mitään kauppaa ei eläimistä käydä eikä leoparditinderiä ole. Eläintarhojen eläimet ovat pääosin tarhoissa syntyneitä yksilöitä ja niille etsitään sopivaa "hotellia" laajasta eläintarhojen verkostosta. Syntyvyyttä luonnollisesti säädellään. Lisääntymislupaa ei myönnetä kaikille eläimille, toisille taas toivotaan sopivaa kumppania ja jälkikasvua sitäkin kiihkeämmin.

Sitten tulevat rajoitteet. Kaikki eläimet eivät viihdy Suomen ilmastossa ja tästä rajallisesta määrästä lajeja on mahdollista tarjota paikkaa vain niille, joille on olemassa sopivat tilat. Ja tiloja taas säätelevät tarkat standardit, joita kaikki vastuulliset eläintarhat noudattavat. Suomalainen eläinsuojelulaki ja sen eläintarhoja koskeva asetus on vielä näitäkin standardeja tiukempi.

Esimerkiksi amurinleopardin osalta tilanne on se, että sopivia tiloja ei ole kuin muutamalle pennulle vuodessa. Harvinaisen lajin säilyttämisessä seuraava askel onkin luontoonpalautusohjelma, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti vahvistaa luonnonvaraista kantaa eläintarhoissa syntyneillä yksilöillä. Palautus on kuitenkin pitkä prosessi, sillä suojelualueen pitää olla kunnossa. Ohjelma on jo suunnitteilla ja Korkeasaaressa jännitetään, pääsevätkö Tomppa ja Zane tähän jotenkin mukaan.

"Älä rimpuile nyt jooko, me laitetaan nää kurikset jalkaan koska sataa."
Kuva: Annika Sorjonen / Korkeasaari
EAZA eli Euroopan eläintarha- ja akvaarioyhdistys järjestää tänä vuonna kampanjan sademetsien lintujen puolesta


Korkeasaaressa pyöritetään jatkuvaa yhteistyötä niin muiden eläintarhojen, suojelujärjestöjen kuin tutkijoidenkin kanssa. Tämä prosessi vastaa oikeastaan kysymykseen modernien ja vastuullisten eläintarhojen perimmäisestä tehtävästä, luonnon monimuotoisuuden suojelutyöstä. Kaikki suojeluun sitoutuneet eläintarhat tasapainottelevat koko ajan etiikan kanssa: miten eläimille tarjotaan mahdollisimman hyvät olot? Se tarkoittaa, että jatkuvasti mietitään, millaista on eläinten lajityypillinen ruoka, mistä ne stressaantuvat, millaisia virikkeitä ne kaipaavat ja miten ne saadaan tottumaan ihmisiin, jotka niitä hoitavat, ja kävijöihin, jotka eläintarhan toimintaa rahoittavat. Yksi merkki vastuullisesta eläintarhasta on, että eläimet saavat olla missä haluavat. Esimerkiksi Korkeasaaren leijona-aitaukseen kuuluu siis kolmen yhdistetyn aitauksen lisäksi myös sisätilat, jossa saa olla ihan rauhassa, mikäli lajitoverit suovat.

Mutta entä se onnellisuus? Voiko villieläin olla ikinä onnellinen muualla kuin vapaana omilla elinalueillaan? Onnelle ei ole mittaria ihmiselläkään. Vaikka koulutetut ja kokeneet hoitajat oppivat tuntemaan työkaverinsa ja tulkitsemaan eläinten käyttäytymistä, ei ihminen ikinä eläimen pään sisään pääse. Tämän epävarmuuden kanssa eläintarhan henkilökunnan täytyy elää ja toimia viimeisimmän tiedon mukaan.

Kuva Annika Sorjonen / Korkeasaari Zoo


Olisiko mahtavaa, jos eläintarhoja ei enää tarvittaisi? Tavallaan olisi, myös Korkeasaaren johtajan Sanna Hellströmin mielestä. Olisi mahtavaa, jos ihmiset pystyisivät pysäyttämään lajien häviämisen, eläimille olisi tilaa ja ihmiset arvostaisivat luonnon monimuotoisuutta ja tekisivät valintoja sen säilyttämiseksi. Tähän Korkeasaaressa pyritään, sillä eläintarhojen suojelupalettiin kuuluu myös ympäristökasvatus. Tiedon jakamisella tähdätään siihen, että me ihmiset kasvaisimme lajina niin sivistyneeksi, että ymmärtäisimme paikkamme ekosysteemissä ja vastuumme sen säilyttämisestä. Sitä odotellessa voi käydä osoittamassa tukensa Kissojen yönä Tompalle ja Zanelle tai vaikka pienelle siniselle liskolle, joka asuu palmun kukassa.

Ps. Jos et pääse paikalle niin kuvetta voi kaivaa Amur-hankkeeseen myös täällä.

3 kommenttia:

  1. Jäin miettimään, että mitenköhän vastuulliset eläintarhat suhtautuvat niihin huonompiin? Jos vastuulliset tekevät keskenään yhteistyötä niin tekevätkö huonot vain toisten huonojen kanssa? Olen Saksassa käynyt eläintarhassa, jossa näin stressaantuneen ja jollain lailla pakko-oireisen orangin ja sen jälkeen en ole eläintarhoissa halunnut käydä. Kyseessä oli iso eläintarha ja tilat hyvin hoidettuja, mutta mun nähdäkseni suuremmilla eläimillä oli aivan liian vähän tilaa. Täytyy varmaan googletella näitä. Inhotti myös eräässä suomalaisessa eläinpuistossa, kun majava pakkomielteisesti kaapi "kopin" seinämää kuin päästäkseen pois. Ei oikein huvita enää tukea tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me puhuttiin itse asiassa tästä. Mitään vastuullisen eläintarhan sertifikaattia ei ole, mutta EAZAn ja WAZAn jäsenet ovat sitoutuneet tiettyihi standardeihin ja eläinten hyvinvointiin sekä tekevät tätä suojeluyhteistyötä. Ongelma on että eläinsuojelulait vaihtelevat maittain (Suomessa on yksi maailman tiukimpia asetuksia eläintarhojen osalta), mutta ei tarvitse kovin kauas lähteä kun lakeja ei käytännössä ole ja/tai valvonta on nolla. Silloin puuttumiskeinoja ei juuri ole. Tässä HS:n haastattelussa avattiin hyvin eläintenhoitajan näkökulmaa. Mä en käytännössä käy maailmalla enää eläintarhoissa koska en voi olla varma millaisella eettisellä tasolla ne toimivat.

      Poista
  2. Hei, terveiset Korkeasaaresta!
    Lyhyesti sanoen: suhtaudumme hyvin nurjasti, mutta ikävä kyllä keinoja puuttua on vähän, kansainvälisesti virallisia ei oikeastaan ollenkaan. Erityisesti olemme vihaisia huonosti pidettyjen eläinten puolesta, mutta lisäksi epäeettisesti toimivat vaikeuttavat työtä jota suojeluun osallistuvat eläintarhat tekevät. Jos raha on eläintarhan pitämisen motiivi ja vierailijoita riittää, ei toimintaa yleensä kehitetä eläinten hyvinvointi tai lajien suojelu etusijalla.
    Eläintarha voi toimia tekemättä yhteistyötä kenenkään kanssa. Laitoin lemmikkikauppa, minkä kautta myös monet eläintarhat eläimiä hankkivat, on netin myötä kasvanut valtavasti. Vuonna 2016 YK arvioi sen arvoksi 7-23 miljardia dollaria, eli verrattavissa huume- ja asekauppaan. Ihan googlettamalla on helppo löytää välittäjiä, jotka etsivät toivotun eläimen kasvattajilta tai luonnosta, vaikka suurin bisnes pyöriikin anonyymeissä verkoissa. Jos eläinten alkuperää ei kysellä, ei sitä myöskään yleensä kerrota.
    Maailmalla eläintarhajärjestöillä on standardeja, jotka eläintarhan tulee täyttää. Koska eläintarhajärjestöihin kuuluminen ei ole pakollista, merkittävässä roolissa on kunkin maan lainsäädäntö, joka luo puitteet sille minkälaisissa oloissa eläimiä saa pitää. Suomessa tilanne on kohtuullisen hyvä, joskin parannettavaa ehdottomasti on, mutta paljon varmasti kertoo, että Yhdysvalloissa mm. isoja kissapetoja voi pitää takapihalla tai ns. tienvarsieläintarhoissa, joiden oloja ei käytännössä juurikaan valvota. Tiikereitä elää Yhdysvalloissa takapihoilla enemmän kuin maailmassa luonnossa yhteensä, eikä niillä tiikereillä ole mitään tekemistä lajin suojelun kanssa.
    Suojelutyötä tekevien eläintarhojen vaikutuskeinoja ovat mm.:
    - Ympäristökasvatus omassa eläintarhassa ja viestinnässä yleisölle, jotta ihmiset ymmärtävät tarkistaa eläintarhan taustoja.
    - Eläimiä ei luovuteta tarhoihin, joiden oloista ei tiedetä.
    - Eläimiä ei osteta eikä myydä, eikä näin vahingossakaan ruokita laitonta kauppaa.
    Eläintarhassa vierailemista suunnittelevan kannattaa etsiä mm. seuraavia tietoja:
    - Kuuluuko eläintarha kansainväliseen eläintarhajärjestöön (EAZA, AZA, WAZA)?
    - Osallistuuko eläintarha suojeluohjelmiin?
    - Tekeekö eläintarha ympäristökasvatustyötä, eli kertooko lajeista, miten niitä voi suojella ja mitä luonnossa tapahtuu?
    - Mainostaako eläintarha, että pääset koskemaan villieläimiin? Esimerkiksi kissapetoihin koskeminen on aina merkki siitä, ettei eläintarhan toiminta ole eettisesti ok.
    Tieto eläinten käyttäytymisestä ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä valtavasti ja uutta tietoa saadaan koko ajan. Tuntematta eläintarhaa jossa vierailitte, kannattaa myös huomioida, että pakko-oireinen eli streotyyppinen käytös voi olla vanhan eläimen kohdalla perua myös menneiltä ajoilta tai esimerkiksi entisestä asuinpaikasta. Stereotyyppisen käytöksen taustalla on stressaava tilanne, jossa eläin pyrkii rauhoittamaan itseään. Vähitellen käytöksestä, esimerkiksi tietystä liikeradasta, tulee eläimelle syvälle juurtunut lohtu, kuin unirätti. Eläin voidaan siirtää parempiin oloihin, mutta jos käytös siellä estetään, eläin voi entistä huonommin. Sen sijaan käytöstä voidaan hillitä ja vähentää pehmein keinoin, erityisesti virikkeillä ja muulla aktivoinnilla. Hyvä, joskin hyvin surullinen esimerkki tällaisesta on berberiapinalaumamme seniori Moki, josta tuossa Katjan linkkaamassa jutussa kerrotaan lisää. Kannattaa siis katsoa kokonaisuutta ja jos mahdollista, kysyä henkilökunnalta tai eläintarhan nettisivujen tai somen kautta suoraan selitystä käytökselle. Tämäkin on keino vaikuttaa.
    t. Lotta / Korkeasaaren eläintarha

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...