Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

18.6.2019

Rakas, helvetin kroppani



Sain joku aika sitten kutsun allasbileisiin. En ottanut bikineitä mukaan, tietenkään, vaan jätin pulikoinnin väliin. Kehtaan esitellä vyölaukkuani vain uimahallissa ja rannoilla, joissa katoan kauneusvirheineni ihmismereen. Bikinikunto jäi jonnekin 90-luvulle ja sen mukana jäi jotain muutakin.

Lopetin laihduttamisen, kun ymmärsin, että a) en ehdi, b) vyölaukkuun tehoaa vain kirurgin veitsi ja c) toisaalta viisi kiloa kevyempi painolukema ei olisi portti mihinkään hienoon elämään. Ajatus "epäsopivuudesta" ei kuitenkaan kadonnut päätöksen myötä. Tämä sisäinen koodisto kertoo minulle edelleen, mitä saan kehdata ja mitä en, vaikka olen yrittänyt muuttaa asennettani body positive -liikkeen kautta, ja vaikka tiedän, ettei kukaan pärjää kisassa photoshopille ja karkaa vanhenemiselta. Siellä se on ja sanoo että ei. Tämä asenne aiheuttaa myös suoranaista itsesensuuria – bikinit ovat vain jäävuoren huippu. On tietysti paljon muitakin vaatteita, joita ei ole sopivaa käyttää (hihattomassa paidassa esiinnyn vain hieman useammin kuin bikineissä), mutta on myös asioita, joita ei kuulu tehdä. Älyttömin on se, etten oikeastaan halua olla kuvissa. On parempi olla pilaamatta muuten hyviä otoksia.

Ja kyllä: ymmärrän ja tiedostan kaikki kauneusihanteisiin liittyvät mahdottomat vaatimukset sekä sen että kroppani on loppujen lopuksi ihan normaali naisen vartalo, mutta jossain kohtaa liskoaivoissani on tiesulku ja kyltti: tästä eteenpäin ilman rationaalisuuden häivääkään. Mikään ei auta. Minuun ei uppoa edes vakuuttelu, että raskauksien runtelema keskivartalo olisi jotenkin upea, koska se on palvellut hienoa tarkoitusta lisääntyä. Entä jos se vyölaukku on vain... ruma?

Erityisesti tyttöjen äitejä neuvotaan olemaan siirtämättä irrationaalista kehovihaa lapsiinsa, ihan syystä tietenkin. Mutta tuota paheksuntaahan kuulee joka puolella. Naisurheilijoiden ja -poliitikkojen kroppia arvostellaan julkisesti. Samassa lehdessä voi olla peräkkäin artikkelit, joissa kerrotaan kesän upeimmat kakkuohjeet ja varoitetaan vaanivista kesäkiloista. Kun Nike lanseerasi urheiluvaatemalliston plus-kokoisille, aika nopeasti nousi haloo, että tässä taas kannustetaan naisia lihomaan. Ja kerran seurasin, kuinka isä ohjeisti kumppaniaan koko perheen kuullen, ettei tämä vain söisi lisää ruokaa.

Asiasta vallitsee laaja yhteiskunnallinen konsensus. Omalla asenteellaan voi vaikuttaa vain yhteen osa-alueeseen, mutta se kannattaa silti tehdä. Haukkumattajättäminen on vain puolet totuudesta.

Pitäisi varmaan kokeilla kehuja. Koska hei rakas kroppani, olet muutakin kuin ihonalaista rasvakudosta ja löysää nahkaa! Olet vahvoja luita ja lihaksia, ajatuksien asunto. Siinä missä muut makaavat norossa viikon kylppärin lattialla, sinä olet pari tuntia huonovointinen ja sitten jatkat taas.
Aivot! Te ette juuri koskaan kärsi päänsärystä tai unettomuudesta, vaan tuotatte maailmaan kirjallisuutta.
Ja sydän! Pumppu vetää helposti sykeväliä 43-188 bpm, mikä on tällaiselle keski-ikäiselle treenamatta todella kova tulos. Mikä menetys olympialiikkeelle!
Ja entäpä tahto! Talutin tässä eräs kaunis päivä kaksi erikokoista pyörää ja yhdet treenikamat kerralla metrikseltä himaan. Välillä itketti mutta tein sen, eivätkä edes välilevyt luiskahtaneet!

Ainoa, joka osaa tällaisia kehuja antaa, olen minä itse. Sitä ei edes kehtaamiskoodistoni kiellä.


4 kommenttia:

  1. Aamen tälle, mutta olen myös miettinyt miten kropan esittelystä on tullut synonyymi sen kanssa sinut olemiselle. En tunne pienintäkään tarvetta juosta tuolla pakarat shortsinlahkeesta roik... vilkkuen, vaikka sinut kroppani kanssa olenkin. Puhumattakaan uimapuvuista, jos se mammampi nyt miellyttää enemmän, niin miksi pitäisi olla bikinit?

    En niin välttämättä halua katsella kenenkään tissejä ruokaillessani, ihan sukupuolesta, ihon sävystä tai kiinteydestä riippumatta, mutta biitsillä porukka voi puolestani teutaroida vaikka alasti. Jokaisella meistä on ne omat rajat ja mieltymykset, joten jos ei halua omaa etureppuaan julkisesti tuuletella niin sen soisi olevan yhtä sallittua kuin nykymuodinmukaiset alushousumittaiset shortsit. Kroppa-asioissa ei koskaan ole pakko jos ei taho, sanoivat ne voimaantumista hakevat feministit mitä tahansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en ole koskaan ollut suuri bikinifani eikä tilanne ole näiden kehollisten muutosten jälkeen parantunut. Mielestäni on kuitenkin siistiä että enemmän mennään siihen liberaaliin suuntaan, jossa jokainen saa vähintään vapaa-ajallaan pukeutua juuri niin kuin haluaa. Ehkä tähän olisi löydettävissä joku nelikenttä, jossa "hillittykin" voi olla tyylikäs ja omannäköinen (rohkea-hillitty / trendikäs-epätrendikäs).

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti jälleen. Mä yritän ajatella niin, että jos kroppa olis mulle niin tärkeä, niin tekisin sen eteen jotain. Siis enemmän kuin nyt. Elämässä on mulle vaan suurempiakin nautintoja ja ilon lähteitä, kuin timmi kroppa. Vakaasti ja naiivisti uskon, että näin kolmen lapsen jälkeenkin voisin tämän maallisen temppelini "vielä" huippuunsa hioa. Mutta kun mua ei haittaa olla pikkasen pehmee, ulkoa ja sisältä, etenkin päästä. ;)
    Bikinit jää kauppoihin, auringonotto ei muutenkaan inspaa. Samalla mustalla hyvin istuvalla uikkarilla vedän kesät ja talvet.

    P.s Tästä tuli mieleen tapaus, kun yhteistä naisten sauna ja paljuiltaa suunnitellessa kaveri näytti toisen ystävänsä kuvaa, jolla varsin kiinteä vartalo ja huolitellut kasvot, sanoen, että valitettavasti hänkin tulee, että tosi kiva meidän olla sitten uikkareissa ja alasti hänen seurassa. En tiedä missä hyvänitsetunnon liemessä mut on keitetty, mutta ihan ärsytti kaverin sanat. Mulle sopii hyvin, että jotkut treenaa paljon ja käyttää ulkoiseen olemukseensa paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Minua ei niin kiinnosta, enkä todella aio myöskään sen takia ihmisiä kadehtia.

    Sylvia

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...