23.6.2019

Asennekysymys?



Raivasimme Skidin kanssa mökillä maastoa. Koiranheisi rehotti kolmemetrisenä pusikkona, samoin pihlajat vesoivat ympäri mäkeä ja vadelmakasvustot olivat villiintyneet kulkuväylille niin että sääret olivat naarmuilla. Minulla oli pitkäkahvaiset ja -teräiset niittosakset väylän raivaamiseen ja Skidillä jämäkät oksasakset varsien käsittelyyn. Ryhdyimme hommiin, mutta jo heti alussa sormenpaksuinen pihlajanvarsi ei ottanut millään katketakseen ja esiteinillä paloi käpy.

– Onko tämä nyt vain asennekysymys, hän puuskahti hikeentyneenä.
– Se voi olla myös taito- tai voimakysymys, vastasin muina gandalfeina.

Skidi sisuuntui ja väänsi kaikin voimin – ja onnistui: varsi antoi periksi ja napsahti poikki. Hän näytti voitonriemuiselta ja syöksyi innolla uusien varsien kimppuun. Lopuksi katselimme siistittyä pihaa tyytyväisinä ja mietimme, että olipa järkyttävä duuni, mutta pikkuhiljaa se saatiin hallintaan.

Mutta jos jätetään viisastelut sikseen, oliko onnistuminen siis asennekysymys vai ei? Olen ajan mittaan tullut vähän varovaiseksi tuomioideni kanssa.

Meille on opetettu, että erityisesti menestyminen (joka kai jossain määrin on onnistumisen synonyymi) on asennekysymys, sillä positiivisella can do -asenteella, sitkeydellä ja ahkeruudella kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Vastaavasti ne, joilla ei ole tätä oikeaa asennetta, ovat itse aiheuttaneet ongelmansa. Mutta tuskinpa kukaan syntyy synkkänä pessimistisenä luuserina, varovaisena ja rauhallisena ehkä, mutta ei mikään noista piirteistä ole vika vaan ominaisuus, jota voi oppia hyödyntämään. Minusta asennevammaisia ovatkin ihmiset, jotka eivät näe lähtökohtiensa tuomaa etulyöntiasemaa. On helppo olla liikkeellä "oikealla" asenteella, jos ainoa huoli on, että kuohuviini unohtui laittaa kylmään. Pahimmat mulkut ovat nimenomaan niitä, jotka ovat kehittäneet ylimitoitetun oikeutuksen tunteen, jolloin mitkään työpaikan, liikenteen tai julkisen keskustelun säännöt eivät koske heitä.

Oikealla asenteella tästäkin kuvasta näkee hienon taltioinnin, jossa pääskynen lentää rypsipellon yllä.

Ja eikös koko onnistumisen ja menestyksen määrittelykin ole asennekysymys? Jos tavoittelee aivan muita asioita kuin isoa liksaa ja paikkaa pörssiyhtiön johtoryhmästä, elämän palkitsevuus mitataan toisenlaisilla mittareilla.

Puhtaita asennekysymyksiä on lopulta hirveän vähän. Yksi yleisimmistä lienee se, miten ystävällisesti tai vihamielisesti suhtaudumme muihin ihmisiin. Väitän, että muunlaisten haasteiden selättämiseen tarvitaan usemmiten vähän kaikkea: kokemusta, taitoa, voimaa, työkaluja, uskoa, kannustusta, apua ja joskus toki asennettakin, tekemisen meininkiä. Asenteella saa aloitettua, vauhditettua ja ripoteltua tekemiseen lisämaustetta tai mutta alusta loppuun se kantaa vain harvoin.

No, mitä minun olisi pitänyt vastata lapselle? Ehkäpä jotenkin niin että se, millaisilla välineillä on varustettu ja millaisessa seurassa tekee hommia, auttaa myös asenteeseen. Kun tietää, että sakset ovat terävät ja että niillä on aiemminkin silputtu pihlajapusikoita, tulee varmuutta ottaa asenne käyttöön ja näyttää mutsille, että ei tartte auttaa.

On oma keskustelunaiheensa, miten hyödyllinen asenne se on. Muistaakseni juuri se kusi hyvin lämpimästi jaloille pikkulapsiaikana. Mutta pihlajat ovat nyt pinossa, eniten kiitos Mummin hyvien työkalujen.


4 kommenttia:

  1. Olet kyllä hyvin sanoittanut sen, mitä itsekseni olen kiukkupuhissut monet kerrat. Se nyt vaan ei ole aina pelkästä asenteesta kiinni, vaan nuo kaikki mainitsemasi (plus joskus ihan vaan tähtien asento) vaikuttavat.
    Allekirjoitan siis tämän(kin) tekstisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tosiaan, listasta unohtui tuuri: se että joskus on oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi hyvin muuttaa koko elämän, kuten myös se väärä ajoitus.

      Poista
  2. "Minusta asennevammaisia ovatkin ihmiset, jotka eivät näe lähtökohtiensa tuomaa etulyöntiasemaa." Niin samaa mieltä. Mielenterveysongelmista ja alkoholisti-isästä (joka on onneksi ollut nyt vuosia juomatta) huolimatta mulla on paljon asioita, joista olen hyvin kiitollinen ja jotka koen etulyöntiasemiksi. Oman kokemukseni mukaan yleensä kaikkein etuoikeutetuimmat ovat niitä, jotka eivät ymmärrä, että heillä on kaikki mahdolliset etulyöntiasemat - ja silti he kokevat, että kaikki heidän menestyksensä on heidän omaa ansiotaan ja taustasta riippumatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt tätä nöyryyden, perspektiivin ja solidaarisuuden katoamista paljon, koska sen mukana katoaa sivistys: meneekö joillain vain liian hyvin? On kai mahdollista elää sellaisessa kuplassa, jossa kenellekään ei käy paska tsägä tai kukaan ei tee isoa virhettä. Omituisinta on, että usein nämä samat tyypit kokevat että kaikki demokratian, avoimuuden ja tasa-arvon vaatimukset ovat jonkinlaisia loukkauksia heitä kohtaan.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...