27.5.2019

"Äiti, miksi ihmiset uivat yöllä alasti suihkulähteessä?"


No, samasta syystä kuin lapset saivat poikkeuksellisesti valvoa puolille öin. Samasta syystä kuin oli pakko lukea aamulla ensimmäiseksi ruotsalaisten iltapäivälehtien kolumnit, mörkö-muumimukit myytiin verkkokaupasta loppuun ja varusmiehille leivottiin mörkömunkkeja. Ja samasta syystä kuin kustantajalta on amerikkalaisen Hanya Yanagiharan Pieni elämä -romaanin painos loppu. 

Maalivahti lukee ja sanoi sen ääneen. Tämä oli epäilemättä kevään kirjallisuusteko. Oli pakko vähän pureskella tätä, koska  minulla sattuu olemaan sama kirja kesken kuin lukupiiri-Lankisella. Urakkani on vasta puolivälissä mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on valtava teos monella tapaa. Moni on kuvannut sen olevan "paras kirja, jonka olen koskaan lukenut", mutta en jotenkin mieltänyt sitä nuoren miehen kirjaksi. Ja eivätkö kaikki nuoret miehet vain pelaa pleikkaa?

No eivät! Tietenkin huippu-urheilija lukevat. Yritän olla romahtamatta täydelliseen patetiaan, mutta lukeminen valmentaa elämään monin eri tavoin.

Ensinnäkin lukeminen auttaa keskittymään. Kun Lankista haastateltiin voitto-ottelun jälkeen, hän totesi, että lopussa oli todella tiukka paikka maalilla, mutta hän lisäsi samaan hengenvetoon, että niin lätkässä joskus on. Just niin! Ja elämässä! Paniikki ei auta vaan keskittyminen, tavoitteen säilyttäminen ja parhaansa tekeminen. Ja siihen keskittymiseen pitkän tarinan lukeminen valmentaa.

Toiseksi lukeminen on henkisesti valtavan kehittävää: se vaikuttavaa myönteisesti muistamiseen, hoksaamiseen, ymmärtämiseen, päättelykykyyn ja oppimiseen, mutta myös tunne-elämään ja sosiaalisuuteen! Eivätkö nämä kaikki ole huippu-urheilijan ominaisuuksia? Sitäpaitsi kirjojen kautta pääsee eläytymään kaikenlaisiin kohtaloihin niin voittajien, häviäjien kuin diskattujen, joten kilpailijan empatiataidotkin kehittyvät.
Kolmanneksi lukeminen sopii kaikille (sekä lukutaitoisille että -taidottomille), yhtään mihinkään ominaisuuteen tai säätyyn katsomatta! Lukemisen ja kirjojen ystävät eivät ole introvertteja kirjastopiruja vaan monipuolista porukkaa ja ihan noin henkilökohtaisena havaintona olen ollut huomaavinani, että lukevat miehet ovat erittäin miellyttävää juttuseuraa. Onneksi kiireisillekin on tarjolla äänikirjoja ja nopealukuisia vaihtoehtoja.

Ja lopuksi: taide ja kulttuuri täydentävät urheiluharrastusta! Monessa lajissa on jo huomattu, että yksipuolinen harjoittelu altistaa urheiluvammoille ja pilaa motivaation. Monipuolisuuteen kannustetaan jo virallisiltakin tahoilta mutta mitä jos urheilijoita kannustettaisiin harrastamaan päälajin ohessa myös ei-liikunnallisia, luovia harrastuksia? Lukemista, teatteria, musiikkia ja kuvataiteita? Jotain, mikä nollaa ajatukset ja palauttaa sykkeen normaaliksi.

Ainakin meillä mahtuu yhteen nuorisolaiseen niin juoksukisoja, saksofonisooloja kuin tuhansia sivua fantasiaa. Ehkä ihmiset uivat yöllä suihkulähteessä, koska lätkäjengillä on lukupiiri, kuka tietää.


2 kommenttia:

  1. Hear, hear!

    Täällä yksi kirjastopiru, jonka mielestä Pieni elämä on yksi hurjimmista kirjoista, jonka koskaan olen lukenut. Sen aiheuttaman tunnetilan saa vaivatta palautettua mieleen vaikka lukemisesta on jo vuosi aikaa.

    Ja sitten: "Ja elämässä! Paniikki ei auta vaan keskittyminen, tavoitteen säilyttäminen ja parhaansa tekeminen." Kylläpä osui ja upposi juuri nyt. Uralla on elämäni vaikein paikka, ja kun nuo sanat lävähtivat puoliksi valvotun yön jälkeen ruudulle, on hengittäminen taas hetken helpompaa. Kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa siis sopivasti, tsemppiä! Toivottavasti hommat selviävät pian.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...