7.4.2019

Sinä tarvitset matriarkkanorsua



Mieleni tekee jatkaa tuosta auttamisen teemasta, sillä postaukseen tulleista kommenteista (kiitos niistä!) heräsi paljon ajatuksia.

Katsoin ohjelmaa norsuista. Valtavan kiehtovia ja tutkitusti älykkäitä otuksia. Ne kuulevat jaloillaan ja kommunikoivat matalasti kehräämällä, ilahtuvat ylitsevuotavasti tuttujen näkemisestä ja osaavat rakentaa kärpäslätkän. Kaikista elinvoimaisimpia ovat laumat, joita johtaa vanha ja kokenut matriarkka. Se muistaa juomapaikat ja tietää, mistä kohtaa kannattaa mennä joen yli.

Huomioni kiinnitti se, että norsut ovat myös valtavan innokkaita auttamaan toisiaan. Koko lauma kerääntyy vastasyntyneen norsun ympärille suojaksi ja jeesii ipanan ylös. Mummonorsun läsnäolo parantaa tyttären poikasten selviytymistä ihan kuten ihmisilläkin. Ne eivät jätä pulassa olevaa vaan kiskovat kaverinsa ylös mudasta, kannattelevat sairaita ja vievät jopa laumasta eksyneen poikasen takaisin emolleen. Tästä kaikesta on päätelty, että norsut ovat hyvin empaattisia otuksia.

Ihan väkisinkin tulee mieleen, miten kiinteästi auttaminen liittyy älykkyyteen. Mangusteilla ei ole mitään ongelmaa jättää huonosti kehittyvä poikanen jälkeen, norsuille se ei tule kuuloonkaan. Miksi siis ihmisten älykkyystesteissä edelleen unohdetaan sosiaalinen älykkyys, joka kuitenkin on lauman selviämisen kannalta olennaista? Johtuuko se yhteisöllisyyden unohtamisesta? Selviytymisen kovimmassa ytimessä ei ole itsekseen perkeleen huutaminen.

Itsekkyys ja ahneus pitävät pystyssä vain yhtä yksilöä, mikä on tietysti ihan okei silloin kun elämämme on monella tapaa turvallista ja rikasta. Mutta silloin apuakin kehtaa pyytää vasta viimeisessä hädässä. Onko sattumaa, että samalla kun korostamme tehokkuutta, pärjäämistä ja yksilöllisyyttä, kipuilemme tyytymättömyyden, riittämättömyyden ja elämän merkityksettömyyden kanssa? Auttaminen lisää hyvän olon tunnetta ja jopa terveyttä.

Empatiaan kykenee vain sellainen, joka ymmärtää, miltä toisesta tuntuu, joten empatiakyky kehittyy tunteita tunnistamalla. Rakastankin varhaiskasvatusta, jossa puhutaan tunnetaidoista ja rakennetaan vahvuusvariksia. Se ei kuitenkaan vielä yksin riitä. Auttamistekoja pitää vielä nähdä. Taito opitaan matriarkkanorsulta, joka näyttää, miten poikasen saa puntattua kuopasta ylös. Yhtä lailla on hyödyllistä nähdä, mitä sanotaan läheisensä menettäneelle, millä tavalla otetaan vastaan vastoinkäymisiä kokenut ja kuinka autetaan ruuhkavuosissa uupunutta. Sinä tarvitset matriarkkanorsua ollaksesi joku päivä itse se, joka tietää, mistä kohdasta joki pitää ylittää.

Tämä osaaminen liittyy voimakkaasti sukupolvien kuorman hylkäämiseen. Se, että minua on patistetty "reippaaksi" ja yksin pärjääväksi ei tarkoita, että se on oikein, järkevää ja hyödyllistä. Minä voin hylätä tämän ajatuksen ja tehdä tietoisen päätöksen toimia eri tavalla, jonkinlaista yrittämisen, kannustamisen ja auttamisen keskitietä etsien.

Kirjoitin Pikkiksen tarinat rohkeuskirjaksi, mutta näin jälkikäteen huomaan, että kaikissa saduissa käsitellään jollain tavalla myös sellaista itsenäisyyttä, johon liittyy auttaminen ja avun tarpeen tunnistaminen. Hassua. Luulin, että kirjoitin kirjan Skidille, mutta taisinkin kirjoittaa sen itselleni.

11 kommenttia:

  1. Ihana teksti, alkoi itkettää:)

    VastaaPoista
  2. Tää osui ja upposi myös täällä. Mä aloin vetistellä tässä aamupalapöydässä <3

    VastaaPoista
  3. Tämä oli ehkä paras blogipostaus, jonka olen kuunaan lukenut. Upeaa, että kirjoitat näistä teemoista! Ja voi että, matriarkkanorsu voimaeläimeksi! Ehkä meidän aikuistenkin pitäisi välillä tehdä tunnekarttoja ja vahvuusvariksia.

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäsit! Nähdäkseni kaikkien ennen 90-lukua syntyneiden voisi olla hyvä osallistua varhaiskasvatukseen! Matriarkkanorsu = lifegoal.

      Poista
  4. Hieno kirjoitus! Olen aina ollut sitä mieltä, että empatia on yksi ihmisten tärkeimmistä ominaisuuksista, ellei jopa tärkein.

    Ps. Pakko näin norsufanina kysyä, että mistä katsoit norsudokumenttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mäkin olen norsufani! Taisi olla Areenasta, siellä on eläinlapsista uusi sarja. Ja Netflixissä on myös paljon luontodokkareita ne on vaan piilotettu sinne hyvin.

      Poista
  5. "Miksi siis ihmisten älykkyystesteissä edelleen unohdetaan sosiaalinen älykkyys, joka kuitenkin on lauman selviämisen kannalta olennaista? Johtuuko se yhteisöllisyyden unohtamisesta?"

    Koska niissä mitataan älykkyyttä, joka on ihan kulttuurillisesti riippumatta mitattavissa oleva yksilön ominaisuus. Sosiaalinen älykkyys taas on asia, joka vaatii yhteisön, ymmärryksen sen yhteisön toiminnasta ja tiedon kyseisen yhteisön normeista jotta sitä voidaan lähteä testaamaan. Teot, jotka meillä olisivat sosiaalisesti hyväksyttyjä ja osoittaisvat sopeutumista meidän tyyppiseen yhteisöllisyyteen voisivat aiheuttaa aikamoista kulmienkohottelua vaikkapa latinalaisessa amerikassa.

    Se, tuleeko kolmio-neliö-kolmio-neliö jonossa seuraavaksi kolmio vai neliö on pääteltävissä ihan asuinpaikasta ja kotikasvatuksesta riippumatta. Siitä, onko älykkyystestien tuloksilla sitten mitään merkitystä minkään kannalta voi sitten taas avata ihan oman keskustelunsa, mutta pitkäaikaisen ja laajan testailun pohjalta voidaan sanoa, että on olemassa ihmisiltä löytyvä ominaisuus, älykkyys, jota voidaan mitata ja joka ei sanottavasti muutu enää varhaisaikuisuuden jälkeen. Älykkyyden olemassaoloa luonnollisena ominaisuutena tukee myös sen asettuminen populaatiotasolla monien muiden mitattavissa olevien ominaisuuksien tapaan kellokäyrälle.

    Ihmisen elämänlaatuun älykkyydellä on merkitystä vain silloin, kun sitä on poikkeuksellisen vähän tai paljon, valtaosan onnellisuudelle tai elämässä pärjäämiselle on ihan yhdentekevää tuleeko pisteitä 80 vai 120. Jos lukemat ovat alle 70 tai yli 130 alkaa jonkinlaista kitkaa todennäköisesti ilmetä, ja jos joudutaan vielä tätäkin kauemmas keskiverrosta ovat sopeutumisvaikeudet jo hyvin todennäköisiä. Sosiaalisen älykkyys taas on ominaisuus, jossa 'korkeampi pistemäärä' on aina parempi, eikä liiallisesta sosiaalisesta älykkyydestä varmasti ole yksilölle erityistä haittaa. Empatia sitten tietty erikseen.

    Mikään tässä vuodatuksessa ei tarkoita, ettenkö pitäisi matriarkkanorsuja tärkeinä ja sosiaalista älykkyyttä tärkeänä yhteisön liimana, erityisesti poikkeavien yksilöiden kannalta empatia ja mukana pitäminen ovat erittäin tärkeitä asioita. Empaattisemmassa ja sallivammassa yhteiskunnassa myös niiden perinteisissä älykkyysteisteissä keskikastin ulkopuolelle sijoittuvien olisi varmasti helpompi löytää paikkansa.

    Mutta älykkyystestauksen kritisointi siitä, ettei siinä huomioida sosiaalista älykkyyttä on vastaavaa kuin kritisoida pituusmittauksia siitä, ettei liikunnallisuutta huomioida. Yksi kertoo yhdestä ja toinen toisesta asista, ja vaikka ne toki liittyvät toisiinsa ei niillä ole suoraa yhteyttä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...