17.3.2019

Kaikki mitä epätietoisen aikuisen pitää tietää ilmastolakosta



Moni profiilikuvansa perusteella aikuiselta näyttävä ihminen on joutunut sosiaalisen median kanavissa tunnekuohun valtaan siitä, että nuoret kehtaavat olla huolissaan jostain muusta kuin heistä. Asiathan ovat juuri niin kuin ne koetaan, mutta tässä kuitenkin vastaukset neljään yleisimpään aikuisia huolestuttaneeseen kysymykseen.

"Nuoret ovat pelkkiä marionetteja! Taustavoimat laittavat sanoja heidän suuhunsa!"

Salaliitot on tosi jänniä! Ja jos on itse 16-vuotiaana (ja sen jälkeenkin) lähinnä vain syönyt räkää, voi olla vaikea ymmärtää, että maailmassa kasvaa myös toisenlaista, vähän monipuolisempaa porukkaa. Nämä ilmastosta huolestuneet nuoret kuuntelevat uutisia esimerkiksi maailman tiedeyhteisöltä eivätkä konsultoi Teboilin kokemusasiantuntijaraatia tai Flat Earth Societyn Facebook-ryhmää. Taustavoimansa kullakin.

"Mutta mitä nuoret ovat ITSE tehneet ilmastomuutoksen eteen? Päivittävät siellä torilla somea merkkifarkuissa, vaikka niihin menee sähköä!"

Nuoret elävät meidän aikuisten rakentamassa maailmassa. He eivät ole vastuussa saastuttavasta energiapolitiikasta, ylikansallisista mediajäteistä, hikipajoista, muovisaasteesta tai kestävyysvajeesta, ikävä kyllä. Kun äänestääkään ei voi, ainoa vaihtoehto on nostaa helvetinmoinen metakka ja vaatia tilille niitä, jotka asioille voivat jotain tehdä. Lyhyesti: mielenilmaus oli kohdistettu päättäjille, eikä millekään perähikiän perusjormalle, joka itkee somessa huomiota olkiukkojen avulla.

"Nuoret haluavat vain lintsata koulusta!"

Voi olla, mutta sen voi toki tehdä myös ilman banderolleja ja marsseja vesisateessa. Ehkä somemölisijäkin haluaa vain lintsata töistä, kuka tietää. Lintsareiden tulokset vaikuttavat kuitenkin positiivisilta: aihe oli globaalisti jokaisessa pääuutislähetyksessä ja YK aikoo kutsua koolle ylimääräisen laajan pohjan kokouksen ilmastonmuutoksen ratkaisuista.

"Naurettavaa!"

Laitetaanko vielä pari kainalopierua päälle tämän argumentin tueksi? Jos oma oikeuskäsitys ei mitenkään veny ajatukseen, että lainafillaria ei palauteta paskaksi ajettuna, niin eihän sille mitään voi. Hoivakodissa voi sitten miettiä, miksi kukaan ei tule käymään.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että edelläkävijöiden kannoilla räksyttää aina lauma kateellisia perässähiihtäjiä. Perusjormalle siis riittää, että ottaa vähän paremman asennon siinä nakkimukin äärellä ja jättää ajattelun nuorisolle. Ihan niin kuin tähänkin asti.

8 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi!
    Lasten ja nuorten ilmastolakko on totta vieköön herättänyt tunteita. Lakkoilu on siis huomattu, mikä on sinänsä hienoa. Kunpa vielä keskityttäisiin itse ilmastonmuutokseen, eikä turhaan tuhlattaisi energiaa nuorison ilmastolakkoilun ivaamiseen somessa ja mielipidepalstoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Moni paheksuu poissaoloa koulusta tajuamatta, että koululakossa on todella vahva viesti: ei koulua tarvita, jos ei ole tulevaisuutta. Siksi se myös tehosi, toisin kuin adressit tai delegaatiot.

      Olen yrittänyt jokaisessa keskustelussa muistuttaa, että on paljon enemmän niitä aikuisia, jotka tukevat nuoria kuin uhriutuvia elämämkoululaisia.

      Poista
  2. Oman teinin koulussa tämä perjantai osui jaksojen vaihtumiskohtaan, joka käytännössä tarkoittaa kokeita. Vaikka mielellään olisikin osallistunut paikalliseen lakkoiluun, tuntui se kokeeseen meneminen silti mielekkäämmältä joten jäi vesisateessa marssiminen väliin.

    Ja ne jotka uliulisevat nuorten omasta hiilijalanjäljestä, moponuoria lukuunottamatta ajokortittomat ja tulottomat nuoret elävät pääsääntöisesti hyvinkin ilmastoystävällistä arkea, jossa heillä on helpostikin varaa lähteä sille etelänlomalle perheen kanssa noin suomalaisen keskihiilijalanjäljen puitteissa.

    Puhumattakaan siitä, että vaikuttaa voi monella tapaa. Konkreettisten tekojen vaatiminen vastuullisilta tahoilta (päättäjät) on mielestäni kuitenkin sieltä kannatettavammasta päästä, sen makuulle heittäytymisen ja kaiken turhaksi julistamisen vaihtoehtona noin ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heräsin tämän kommentoinnin myötä siihen millaisia mielivaltaisia stereotypioita nuorista viljellään, aivan kuin kaikki olisivat samanlaisia kuin keski-ikäiset. Isoimpaan asiaan eli asumiseen he eivät voi vaikuttaa, mutta heissä on keskimääräistä enemmän kasvissyöjiä (Tilastokeskuksen mukaan 17–24-vuotiaiden lihattomien ostoskorien määrä kasvoi 9,2 prosentista 17,7 prosenttiin) ja ymmärrettävästi autottomia, myös kortittomien aikuisten osuus on nousussa. Vaatteita heille toki on pakkokin ostaa koska kasvavat mutta budjetti ja valinnat riippuvat vanhempien vastuullisuudesta. Ja mitä muuhun kulutukseen kuten elektroniikkaan tulee voisin kuvitella että omalla (vähällä) rahalla ostaminen lisää harkintaa, toisin kuin firman piikkiin puhelimen uusiminen joka vuosi. Nykyään jo päiväkoti-ikäinen osaa räpättää vanhemmilleen veden tuhlaamisesta, kierrättämisestä ja valojen sammuttelusta.

      Poista
  3. Eikös noi "perusjormat" kannata vain ignoorata. Kuvaavaa oli, että koulusta rehtorilta tuli hyvinkin positiivinen viesti (tämä lakko on täysin linjassa kouluopetuksen kanssa, mutta ei ole koulun toimintaa eli tehkää poissaoloilmoitus, niin tiedämme huoltajien tietävän, missä nuori menee).

    Tosin se, Jorma, jonka viimeksi tapasin oli ilmastoasioista hyvinkin huolestunut, vaikka alkaakin olla jo ikäihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No periaatteessa kyllä, mutta mä en oikein jaksa katsoa vierestä tuollaista nihkeää kiusaamisen puolelle menevää puhdasta ääliömäisyyttä. Toki on olemassa ihan älyllisiäkin Jormia!

      Mä tapasin open vielä perjantaina iltakävelyllä ja hän kyseli oikein iloisena miten mielenosoitus oli mennyt. <3

      Poista
  4. Eikö tämä ympäristöhuoli ja tällä hetkellä ilmastohuoli herää kerran vuosikymmenessä varsinkin nuoremmissa ikäluokissa.
    Itse huolestuin ympäristöntilasta joskus 90-luvun lopussa 15- vuotiaana ja ryhdyin mm. kasvissyöjäksi, opastin meidän perheen lajittelemaan jätteitä ja muutin kulutustapani entistä kestävämmäksi, tosin silloin ei juuri rahaakaan ollut saati etelänmatkoja tms :).
    Seuraava isompi trendi oli Al Goren ilmastoelokuva 2006, jolloin myöskin oltiin kollektiivisesti huolissaan ilmastosta.

    Ja nyt sitten taas ilmasto on esillä. Hyvä juttu, että nuoria kiinnostaa ja ovat aktiivisia, mutta tunnistan kyllä pienen kyynisen keski-ikäisen ajatuksenmurun tämän hyväksyntäni tautalla. ;) Esim. some, verkko ja laitteet kuluttavat valtavasti energiaa, joten somelakkoilu olisi hyvä ilmastoteko ja tekisi hyvää aivoillekin. Juuri luin Tylsyyden ylistys kirjan ja muistelin omaa ajottain tylsää lapsuutta ja nuoruutta, joka tuntuu hyvin osin hyvin erilaiselta kuin nykylapsilla ja myös kulustustaso oli jotain ihan muuta. Vanhemmat toki vastavat lasten elintasosta, mutta ei kaikkea voi kieltää, jos haluaa, että lapsi ei koe jäävänsä kaikesta ulkopuolelle. Hankalaa.

    Minusta henkilökohtaiset ilmastoteot eivät ole anekauppaa eli vaikka ajokortittomuus ja kasvissyönti on lisääntynyt nuoremmissa ikäluokissa on toisaalta lisääntynt myös esim. lentäminen ja kuluttaminen. Jos mietin omaa lapsuutta ja nuoruutta niin silloisten kulutustottumusten takia minun ei samalla logiikalla tarvitsisi huolehtia juuri mistään ympäristöasioista. Jossakin haastattelussahan kysyttiin vanhemmilta ihmisiltä, että mitä te teitte ilmaston hyväksi 15- vuotiaina hahmottamatta ollenkaan sitä miten paljon kulutuskulttuuri, matkustaminen ja elintaso on muuttunut.
    Ja kommenttini ei ole tarkoitus olla nuoria väheksyvä; olen tyytyväinen, kun nuorissa herää kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin. Nuoret ovat fiksuja ja heitä kuuluukin haastaa, mutta tietenkin asiallisilla argumenteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tason asennemuutos, joka sotii markkinataloutta vastaan, on hidas prosessi, joillekin hitaampi kuin toisille. Veikkaan kuitenkin että myös lainsäädäntö on muuttunut liikehdinnän myötä enkä muista tämän tason protesteja olisi kuultu näin nuorilta ikinä.

      Mutta musta kyynisyys ei koskaan ole ollut sellainen mielentila, josta olisi mitään hyötyä. Kaikki (ja tarkoitan tällä todellakin ihan kaikkea) vastuu muutoksesta on aikuisilla niin lainsäädännön kuin esimerkinkin näkökulmasta. Eivät nuoret ole valinneet tätä elintasoa. En voi syyllistää nuorisoa somen käytöstä kun energiantuotannon ongelmat ovat aikuisten aikaansaannosta. Ja tylsyyden tappaminen mielekkäällä toiminnalla taas on kaikenikäisille ihmisille ihan luontaista, miten sitä voisi nuorilta vaatia?

      Henkilökohtaisten ilmastotekojen lisäksi tarvitaan kaikki mukaan ja tämä lakko oli nimenomaan osoitettu päättäjille, joilla on isoin vaikutusvalta.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...