3.3.2019

3 x sarjavinkki Areenaan



Edessä on maaliskuu, ja sehän tarkoittaa niin kutsuttua mukakevättä. Ensi viikoksi on luvattu viisitoista senttiä lunta eikä ulos ole asiaa ilman kypärää. Nyt onkin hyvä aika nautiskella verorahoista katsomalla Areenasta muutamat sarjat – tässä siis kolme täsmävinkkiä! Katsokaa hyvät ihmiset, ellette ole jo katsonut.

Babylon Berlin 
2 kautta, yhteensä 16 jaksoa

Vuoden 1929 Berliiniin sijoittuva jännityssarja. En ole mikään historiallisten sarjojen ystävä, passaan ihan suosiolla taistelupainotteiset miesten tähdittämät ampumiselokuvat, mutta tämä onkin paljon enemmän. Olen lukenut C-saksan ja ai että on mukava kuunnella kieltä, jota nykyään harvemmin kuulee. Luonnollisesti myös pohdin jatkuvasti, mikä kaikki historiakontekstista pitää paikkansa: ai niin, Versaillesin sopimus, kuka hemmetin Adenauer ja oliko tosiaan poliittinen poliisi? Ja sitten tietty kaikki yksityiskohdat! Katsokaa koteja, vaatteita, liikennevälineitä, ovia, autoja...

Parasta: Ennen ei ollut paremmin. Ja se biisi!



M/S Romantic 
4 jaksoa

Miten kukaan ei aikaisemmin ole tehnyt tällaista? Sitä mietin ensimmäisen jakson jälkeen. Laivaristeily lienee yhtenäiskulttuurin viimeinen linnake ja jokainen tietää, että yhtenä iltana Helsingin ja Tukholman välisellä risteilyaluksella voi todellakin tapahtua paljon kaikenlaista. Tämä on syytä katsoa ihan suomalaiskansallisesta kontekstista. Itkettää ja naurattaa, yhtäaikaa ja vuorotellen.

Parasta: Suomalaisen hääseurueen bestman.

Päivät, joina kukat kukkivat 
3 jaksoa

Sarjassa seurataan kolmen ruotsalaisperheen elämää kolmella vuosikymmenellä. Munksåsit, Törnbladit ja Elofssonit asustavat rivitalonaapureina Tukholman esikaupunkialueella. Kaikissa perheissä on asioita, joista ei voida puhua niiden oikeilla nimillä, jos ollenkaan. Jokaisessa perheessä koetaan riipaisevia vastoinkäymisiä ja menetyksiä, samalla pohditaan elämää ja kuolemaa.
Ps. Herkimmille suosittelen viimeisen jakson Estonia-kohtauksen skippaamista.

 Parasta: Apua, miten samanlaisia yhteiskuntia Ruotsi ja Suomi lopulta ovat.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen valinta tuo Päivä, jona kukat kukkivat. Katsoin sarjan ja pidin asetelmasta, mutta minua häiritsi kovasti nopeat leikkaukset ja hyppimiset eri aikakausilla, jotka olivat siis välillä todella nopeita. Ainoa poikkeus oli nimenomaan se lopun Estonia-kohtaus, jolla suorastaan mässäiltiin. Toivon että olisin jättänyt katsomatta koko sarjan, sillä tuo kohtaus jäi häiritsevästi pyörimään päiväkausiksi ellei viikoiksi mieleen ja se oli TODELLA ahdistava. Minusta se jopa pilasi sarjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä ihan samaa mieltä: sarjan leikkaus oli todella nopeaa, ei ollenkaan sellaista mihin on tottunut. Varsinkin alussa oli vaikea pysyä kärryillä perheistä. Samoin tuo Estonia-kohtaus oli todellakin kaikessa ahdistavuudessaan pitkitetty eikä oikein edes tuntunut kuuluvan kokonaisuuteen! Sarjan ansiot ovat kuitenkin noissa perhetragedioissa ja häpeän käsittelyssä.

      Poista
  2. Öljysäätiö. Petos. Syntinen. Modernit miehet. Luther.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...